Suunnitelmat olivat valmiina, sitten vain tekemään. Eli rakentamaan vielä yhtä sora-aluetta pienille havuille.
Valmis se ei ole vielä - sade tuli harmilliseti keskeyttämään hyvin alkaneen puuhastelun (lue: sain motivoitua Linkaman kantamaan soraa), mutta hyvällä alulla.
Tässä kuvasarjaa työn etenemisestä:
Toissapäivänä oli kasvit maassa ja pieni alue Rheingold-tuijan, kaverien kesken Raikka vaan, ympärillä:
Tänään sitten jatkui soraus. Sitä ennen nyhdin vielä kaikki turhat heinät maasta ja peitin koko alueen sanomalehdillä, jotka ovat nyt finito. On mulla erikoinen tapa päästä eroon jätepaperista, muuta en sano.
Ja tällaista oli sitten tänään:
Linkama harrastaa hyötyliikuntaa, Ronja seuraa kaukaa sivusta:
Valmista alkaa syntyä:
Ja hieman kokonaisuutta alhaalta katsottuna:
Ja kun aloin pihaa esitellä, niin laitetaan vielä lisää kuvia muualtakin, nimittäin olen aika tyytyväinen pihan tämänhetkiseen tilaan.
Muistattehan siemenkasvatukseni, joiden menestystä epäiltiin. Haa! Nyt on krassia ja hajuhernettä riittämiin!
Ensin krasseja:
Ja sitten hajuherneet, joista osa istutettiin parvekeruukkuihin ja ruukut aidan viereen, rikkaruohoja torjumaan. Syvyyttä ei ruukuilla ole paljoakaan, mutta silti systeemi toimii!
Ja sitten oli ne häkkyrät, joita kieli keskellä väsäilin keväällä pajusta. Ne ovat nyt toiminnassa:
Viime syksyllä istutettu psykedeelinen sorapenkkikin on lähtenyt reippaaseen kasvuun. Tiheästi on tuijat ja katajat istutettu, mutta tarkoitus olisi ainakin tuijia leikkailla. Voisikohan sitä jo nyt harrastaa, tietääkö kukaan?
Ja sama penkki vielä toiseen suuntaan, mäelle päin. Kuvassa näkyy myös nurmikkoa, jota on yritetty parantaa ja istuttaa, aluksi näytti että siemenet eivät idä, mutta tulihan siitä jonkinmoinen nurmialue kuitenkin:
Oletteko jo aivan nääntyneitä kuvamäärästä? Selvä. Laitan siis viimeisen kuvan, joka on keväällä istuttamistani sinisypresseistä. Kolme on pullistunut ja varttunut koossa, neljäs eli viimeinen on jotenkin nulju eli valju. Aita, tuo huojuva hätäpäiten pystytetty, ei ole paljoakaan Lattea pitänyt sypresseistä erossa. Poikahan yksinkertaisesti astuu aidan yli, ei mitään haastetta.
Mutta hänhän onkin pitkäkoipi Pegasos-koira, joka on luotu ylittämään kaikki esteet.
Pitikö äsköisen kuvan olla viimeinen? Laitan silti vielä yhden. Kun koirista tuli puhe, tässä meidän pihan kaikkein kaunein yksityiskohta, Neiti Kesäheinä:
