Niin tai näin, minä luettelen joka tapauksessa. Sillä miten muuten saisin ansaittua arvostusta? Miten kukaan ymmärtäisi sitä, miten tubli eli reipas olen tänään ollut. Kissan häntä ja sen nostaminen, tiedättehän.
Asiaan. Piti luettelemani tämän päivän urotekoni.
Ensimmäinen oli se, että lähdin ylipäätänsä ulos ja pihalle töihin, vaikka ulkona puhalsi aivan järjetön tuuli. Hiukset olivat päästä lähteä. Pihan pari ruukkua (ja ne olivat isot) lensivät kuin höyhenet pitkin pihaa, lohkeillen. Ja tuuli tarttui kaikkeen, pyöritti ja hyöritti.
Mutta minä vetäisin päälleni proffit työhaalarini (joita olin käyttänyt viimeksi viime syksynä – ja sivuhuomautuksena kerrottakoon, että ne olivat kutistuneet syksystä kahden numeron verran. Ja niiden piti olla kunnon materiaalia. Ei voi nykyisin mihinkään luottaa.)
Aloin valmistaa multasekoitusta. Nostelin hervottomia multa- ja turvesäkkejä, rakensin kottikärryyn varsinaista nannaa kasveille: hevonpeetä, jota haimme pari vuotta sitten säkkikaupalla paikalliselta ratsutilalta, kasvuturvetta, kanankakkaa ja mustaa multaa. Painaa muuten nuo säkit ihan oikeasti tautisesti.
Kyynärpäitä myöten multapehkussa möyrien siis sekoittelin sopivaa seosta, kuin Milla Magia konsanaan. Ja kirosin valmismultaseosten surkeaa laatua. Lukee pussissa Biolan tai Kekkilä ja lukee pussissa multa tai musta multa tai kukkamulta, niin lähinnä turvetta sieltä löytyy. ÄRS.
Sitten alkoi ruukkujen etsiminen, puhdistaminen ja mullalla täyttäminen. Ja liljojen, iristen, daalioiden ja miekkaliljojen istuttaminen suuriin ruukkuihin. Ja tuuli pöllytti keveää turvetta, heitteli tyhjiä multasäkkien muovikuoria pitkin pihaa.
Valmiit ruukut kiikutin kasvihuoneeseen, rysäytin vanhojen kuivuneiden tomaatintaimien päälle. Ehkä joskus jopa putsaan kasvihuoneeni.
Seuraavaksi istuttelin liljaruukkujen reunoille krassia. Varovasti lusikalla nostelin nuoria taimia pienistä kasvatusruukuistaan ja tietenkin onnistuin rikkomaan monta nuorta juurta. Ehkä näistä silti jotain vielä tulee. Ehkä ei.
Seuraavaksi oli vuorossa Kanepista ostamani orvokit. Ne pääsivät nyt multiin – joskin tässä vaiheessa nätit ruukut loppuivat kesken.
Mitäs sitten tein? Alkaa jo muisti pätkiä puhtaasta väsymyksestä. Joo, kastelin kasvihuoneen, siivosin ulkopihan tuulen tuivertamasta turvetomusta ja mullasta.
Ja sitten könysin sisätiloihin.
Tässä vaiheessa on tunteja mennyt ehkä kahdeksan. Ajattelin, että nyt en sitten muuta tee kuin vedä lonkkaa.
Keittiön pöydällä kuitenkin odottelivat minua vettyneet hajuherneen siemenet. Kyllä ne pitäisi saattaa multiin vielä tänään. Aloin väsätä Sylvian ohjeiden mukaisia paperitötteröitä ja istuttelin niihin sitten erinäköistä ja kokoista hajuhöntikkää alias lillhernestä.
Ja kun kerran olin kaivanut istutusmultapussin esiin ja sotkenut olohuoneen pöydän, niin pistinpä sitten esikasvatukseen samalla auringonkukkaa ja kehäkukkaa.
Sitten siivosin jälkeni ja tässä nyt olen. Aivan tajuttoman puhkiumpiväsyneenä mutta onnellisena.
Ehkä näistä minun ponnisteluistani syntyy jonain päivänä jotain! Sieluni silmät näkevät parvekkeen täynnä ruukkuistutuksia, liljoja, daalioita. Paljon krassia. Ja tietenkin hajuhernettä, joka putoaa kuin vesiputous parvekkeelta alas…
Laiska siis töitään luettelee, mutta luettelinpa kuitenkin.
Amen.
