Oliko hieman epäselvä alkupuhe? No, avataan sitä: jos asut maalla tai pikkukaupungissa, kuten me, niin pieni kahden päivän reissu Viron pääkaupunkiin, Tallinnaan, voi olla yhtä antoisa kuin matka maailman suuriin metropoleihin. Kuka kaipaa Guggenheimia, kun tarjolla on KUMU?
Ja sitten sama kiteytettynä selkokielelle: meillä oli aivan älyttömän hieno viikonloppureissu Tallinnaan! Kaikki meni täysin sukkana putkeen, kaikki loksahti kohdalleen: ilmat, seura, kokemukset.
Näin se meni:
Lähdimme liikkeelle lähes aikataulun mukaisesti lauantaina, aamun tunteina. Heti kun olimme saaneet ruokittua hotellin asiakkaat ja kun Latte-hoitajat eli Seija ja Risto olivat saapuneet paikalle. Tallinnassa olimme perillä hieman ennen kello kahta.
Sokos Hotelli Virun ala-aulassa odottelivatkin jo Kersten ja Urmas meitä saapuviksi ja sitten ei muuta kuin äkkiä huoneisiin, iltaklenningit roikkumaan vaatepuille ja nopeasti hotellilta Kadrioruun ja KUMU-taidemuseoon.
Luminen Tallinna, varsinkin Kadriorun hujakoilla on kaunis! Taksin ikkunoista -- jouduimme aikataulun kireyden vuoksi heti ensi metreillä luopumaan ratikka-ajelusuunnitelmasta -- killittelin Kadriorun puiston maisemia, lumipeitteistä huvimajaa, vanhoja puistoa reunustavia rakennuksia ja huokailin esteettisestä onnesta.
Ja sitten olimmekin KUMUssa. Joka oli jysäyttävän hyvä ja hieno kokemus. Upea!!!
KUMUsta muutamainen sana.
KUMU on siis lyhenne ja samalla virallinen nimi Viron Kunstimuuseumille eli taidemuseolle. Uusi rakennus valmistui 2006, monen mutkan ja pitkällisen polemiikin jälkeen. Rakennus itsessään on vaikuttava, ei niinkään ulkoa, mutta sitä enemmän sisältä.
KUMUn pääarkkitehti on suomalainen Pekka Vapaavuori, ja rakennus on muodoltaan amfiteatterin kaltainen. Lattianeliömetrejä on 20.000 ja näyttelyneliömetrejä 5.000. Vuonna 2008 KUMU voitti Vuoden eurooppalainen museo -palkinnon. Se on Baltian suurin taidemuseo, ja yksi suurimmista myös Euroopan mittakaavassa.
Se on sanalla sanoen rakennuksena hieno! Avara, ilmava ja silti ihmiselle suunniteltu.
Me siis suunnistimme taidetta tutkimaan ja elämyksistä nauttimaan. Ja saimme mitä tilasimme: ehdimme käydä neljä näyttelyä läpi, viimeiseen kerrokseen emme enää ehtineet.
Eli tutustuimme virolaiseen POP-taiteeseen 60-luvulla, Viron omaan kansalliseen pysyväisnäyttelyyn itsenäisyyden vuosista vuoteen 1945, Normandiassa maalanneisiin ranskalaismestareihin ja suomalaiseen Harro Koskiseen ja tämän sikataiteeseen.
Etukäteen odotin Normandie-osion olevan "se juttu" KUMU-käynnissämme, vaan väärin oletin, vaikka fransmannien, kuten Corot'n ilmavat taulut olivatkin juuri niin seesteisiä ja eteerisiä kuin odotinkin. Sillä Viron taide 1700 - 1945 oli se, mikä vei jalat alta ja sai silmät säkenöimään ja hengityksen kiihtymään.
Häpeäkseni on heti myönnettävä että osansa asiassa on oma aiempi tietämättömyyteni virolaisesta vanhemmasta taiteesta. Millaisia mestareita Virolla on esitellä maailmalle, täysin Gallen-Kallelan tai Edelfeltin vertaisia taitajia! Kansallisen itsetunnon nostattajia, oman aikansa todentajia, niin henkisesti kuin kuvallisesti.
Omat suosikkini ovat tämän KUMU-käynnin jälkeen Konrad Mägi, Oskar Kallis ja Eduard Ole.
Oskar Kalliksen työ: Laivat Venetsiassa
Kuvasin KUMUssa todella paljon taideteoksia, ja koko joukosta olen poiminut tähän galleriaan parhaimmat palat liittäen kuvien yhteyteen hieman tietoa taiteilijasta ja työstä: jos siis haluat tehdä nojatuolimatkan KUMUun niin klikkaa tästä: KUMU
KUMU täytti siis kaikki odotukseni. Sieltä poistuessamme oli jo ilta laskeutunut kaupungin ylle ja käytimme tovin aikaa puistossa vaelteluun. Etsimme ja löysimmekin meille suositellun Park Cafen puiston reunamalta.
Näkymää KUMUsta poistuessa Kadriorun puistoon
Kadriorun puistossa, valkean lumen ja hellien valojen loisteessa olisin voinut viipyä vaikka kuinka pitkään, vaan eteenpäin oli mentävä, sillä meille oli varattu pöytä Maikrahv-ravintolaan kello 20.00. Siis matkaan.
Hotellihuoneessa pientä puleerausta, hiukset kuntoon, hieman meikkiä kasvoihin, saapasjalkakissasaappaat jalkoihin ja olemme valmiita Maikrahviin, reissumme primus motoriin. Kuten olen aiemmin kertonut, voitin Vironautti-foorumin kirjoituskilpailussa pääpalkinnon eli 2000 kruunun lahjakortin Maikrahv-ravintolaan.
Ja hyvinhän se raha tuli käytettyä:
Mitäpä minä osaan Maikrahvista kertoa: kovat hinnat, ainakin näin maalaistollon näkökulmasta, mutta toisaalta, tunnelma, tarjoilu ja ruokien taso vastasivat hintoja. Minä nautin!
Ja ravintolasta lähtiessämme oli myös Raatihuoneen tori, jonka varrella Maikrahv sijaitsee, perin idyllinen -- jos ei lasketa sitä lunta lykkäävää traktoria, joka puuhakkaana torilla pörräsi.
Teimme vielä pienen pyrähdyksen lähellä olevaan sikariravintolaan. Urmas on sikarien suuri ystävä ja Kimmokin näyttää kehittäneen oudon mieliteon noita paksuja Al Capone -tyyppisiä patukoita kohtaan. Ja sitten kotiin eli Viru-hotellille nukkumaan.
Paitsi että eihän me maalaistollot maltettu petiin heittää kun oli niin paljon puhuttavaa! Me olimme innoissamme, täynnä elämyksiä, joita piti toinen toiselle purkaa. "Näitkö sen!? Mitä siitä ajattelit?! Ja miksiköhän se oli siihen laitettu?!"
Aamulla oli hurskaana ajatuksena nousta varhain ja lähteä kaupungille kuvaamaan. Vaan toisin kävi, vaan ei hullusti sittenkään. Sillä mehän olimme lomalla!
Heräsimme ja päätimme jäädä lojumaan petiin, ylelliseen hotellivuoteeseen, jossa on kirkkaanvalkeat muhkeat peitot. Minä ehdotin, että maailman rauhan eteen järjestäisimme samankaltaisen bed-in-performanssin kuin mitä John Lennon ja Yoko Ono pitivät Amsterdamin Hiltonissa 1969.
Eli jäämme petiin ja sallimme toimittajien vyöryä sisään hotellihuoneeseemme. Ja sitten me kerromme ajatuksistamme rauhasta.
Näin siis käynnistyi sunnuntaiaamumme maailman rauhan nimissä. Odotimme paikalle Postimees ja Eesti Päevaleht -lehtien toimittajia kysymään mielipiteitämme, mutta aika lailla hiljaista oli. Olisin jo saattanut nukahtaa rauhan aatteeseen ellei nykypäivien J.Lennon olisi alkanut äkkiä maalailla kauniita kuvia hotelliaamiaisesta ja sen monipuolisesta tarjonnasta.
Jätimme siis hetkeksi väliin jalon rauhan aatteen ja suuntasimme uuteen päivään. Ensiksi kipakkaan aamupakkaseen kävelylle. Ja vaikka pakkanen näversi sormenpäitä, kävely oli antoisa, miten kaunis onkaan pakkasaamun Tallinna!
Siis Viruun!
Luulin edellisenä päivänä, että olin kokenut tämän Tallinna-matkan huippuhetket KUMUssa. Tuskin mikäään voisi ylittää kokemaani. Väärinpä luulin ja vähänpä tiesin. Peep vei meidät Viru-hotellin ylimpään kerrokseen, josta aukesi kattoterassilta aivan uskomattomat maisemat! Henkeä salpaavat!!!!
Ja nyt, tämän blogin kautta, lähetän Peepille vielä kerran SUURKIITOKSET tästä mielettömästä tilaisuudesta nähdä Tallinna keskeltä ja korkealta, Viru-hotellin kattoterassilta. Valokuvaajalle, kuten minä, se antoi henkeäsalpaavia hetkiä. Ja kun vielä aurinko paistoi, taivas oli taivaallisen dramaattinen, mikä oli kuvatessa.
Että teki HÖPÖÖ sanoisi nuori kansa, ja kyllä sanon minäkin.
Vaan kello kävi ja taas oli kiire eteenpäin. Matkaohjelmassa oli käynti Miehitysmuseossa, vaan se jäi väliin kun emme löytäneet Kersteniä, jonka piti liittyä seuraamme.
Eipä se meitä haitannut. Totesimme Kimmon kanssa, että jääpähän jatkoon taas lisää kohteita.
Kun saimme Kerstenin käteen eli suomeksi: kun kohtasimme jälleen Kerstenin kanssa lähdimme vielä kerran vanhaan kaupunkiin. Minulla oli mieliteko esittää Kimmolle ja Kerstenille Nigulisten kirkon Surmatants-mestariteos. Joka lienee Viron hienoin taideaarre. Jotain täydellisesti koskettavaa, täristyttävää, järkyttävää ja antoisaa. Myös pelottavaa.
Siitä kaikesta, siitä miten kirkkoon saavuimme, mitä näimme, mitä koimme ja mitä tapahtui sitten, kirjoitan erillisessä blogissa. Myös Kimmo on luvannut kirjoittaa ikään kuin vierailevana kirjoittajana hieman syvällisemmän katsauksen keskiaikaan ja Kuolemantanssiin.
Mutta tässä tämä meidän maalaistollojen reissu Suureen Kaupunkiin oli. Matka oli antoisa ja me olimme innoissamme kotiin palattuamme. Mitä näimme! Wau!
Ohessa vielä toinen linkki matkan valokuviin: Tallinna Suosittelen sitä, jos ei muista syistä, niin vähintäänkin Tallinna-by-air -kuvien vuoksi. Minulle avautui mahtava tilaisuus nähdä kaupunki parhaasta mahdollisesta kantista, ja minähän sen mahdollisuuden käytin hyödykseni!
Ja jälleen kerran, kuten niin usein aiemminkin totean, että kaikki kommentit ovat tervetulleita!
T. Tiina
