Topu Open - Aikuinen on terve kun se leikkii

Minulla on käynyt hyvä mäihä siinä, että minulla on ystävätär, joka muistaa muistuttaa minua siitä, että elämä on elämistä varten. Ei vain puurtamista varten.  Arjen sekaan ja väliin täytyy mahtua myös hassuttelua, hauskuutta ja hyvää tuulta. Kiitos Jaana.

Englantilaiset sanovat saman hieman eri tavoin: All work and no fun, makes Jack a dull boy. Ja tylsä poika, tai kohdallani tyttö on vain... tylsä. Pois se minusta.

Jaana on yhteisten reilun 30 ystävyysvuotemme aikana muistanut minua mitä hulvattomimmilla lahjoilla ja tuliaisilla, jotka kaikki ovat kannustaneet meikää arjesta irtautumiseen. Kun lähdin aikonani Devoniin kuukaudeksi maalaamaan, sain matkaani leijan. Ja leijan kanssa sitten hyppelin pitkin Dartmooren nummia, villiintyen tuulesta ja leijasta ja elämän keveydestä. Kun lähdin Kreikkaan, oli mukanani Jaanalta saatu kompakti vesiväripaketti. Rannalla istuin ja kieli keskellä yritin tavoittaa Välimeren sineä ja kesän kauneutta pieneen skissikirjaani.

Viimeisin Jaanan lahja, tällä kertaa tuliainen Võsulle, oli krokettimailasetti, jonka sain jo viime vuonna. Valitettavasti Võsun pihan kivetys ei ole paras paikka pelata krokettia. Mailasetti jäi odottamaan aikaa parempaa. Se tuli muutama viikko takaperin. Lähdimme Kimmon kanssa Haapsaluun, Villa Vallattomalle, eli Topun kesämökillemme. Krokettimailasetti matkassamme.

Kevät tuli tänä vuonna todella aikaisessa Viroon. Huhtikuussa aurinko paistoi kuin kesällä konsanaan, taivas oli sininen, nurmi viheriöi ja linnut lauloivat. Oli siis juuri oikea aika ottaa esille krokettimailasetti. Ja kun Haapsaluun oli saapunut naapuriin hyvä ystävämme OnuKoo, oli aika pyöräyttää käyntiin kroketin Topu Open. Kolmepäiväinen arvovaltainen ja tiukka kisa Baltian tai ainakin Haapsalun krokettimestaruudesta.

Kukaan meistä ei ollut lajiin sen tarkemmin tutustunut. Niinpä opettelimme säännöt netistä, ja sitten niitä hieman sovelsimme. Säännöt kuin säännöt - kunhan kaikki ovat niiden kanssa kurssissa. Meidän säännöissä kuljettiin tarkkaan suunniteltu rata edeten lyönti per naama. Jos pääsi portista läpi, sai uuden lyönnin. Jos onnistui omalla pallolla osumaan toisen palloon sai valita: joko uusi lyönti tai toisen pallon klikkaus (jalka omalla pallolla ja lyönti omaan palloon niin että toisen pallo katoaa huuthelkkariin). Ja jos osui maalitolppaan ennen aikojaan, diskattiin pelistä. Muita sääntöjä olivat: kasvihuoneen laseja ei saa hajottaa. Ja muutkin mökin ikkunat tuli jättää rauhaan.

Näillä lähdettiin liikkeelle kolmipäiväiseen kisaan. Ensimmäinen erä Villa Vallattomalla, Tiina suunnittelee radan. Toinen erä seuraavana päivän Orahovissa, OnuKoo suunnittelee radan. Ja päätöspäivä jälleen Villa Ottiliassa, Kimmo suunnittelee radan.

Pieneksi ongelmaksi muodostui heti ensimetreillä perheen Pallopoika, kaikkeen innostuva karvainen kaverimme, joka oli sitä mieltä että tämä on hänen lajinsa. Jee, värikkäitä puupalloja, jee. Pienen keskustelun jälkeen päätimme, että Latte ei osallistu kisaan.

Eräs on sitä mieltä, että kroketti on juuri hänen lajinsa.

Pelijärjestys arvotaan kivi-paperi-sakset -metodilla. Ja sitten lähtee.

Jo ensimmäisen päivä kisa osoittaa että kyse on vaativasta lajista, jossa jotkut ovat näköjään luontaisesti parempia kuin toiset. Jotkut ovat yhtä kuin Kimmo ja ne toiset ovat sitten OnuKoo ja meikä. Kimmo vetelee pitkiä komeita lyöntejä ja me OnuKoon kanssa sitten paukutellaan pallojamme portteihin tai pöpelikköön.

Ensimmäisen kisa päättyy tulokseen:

Kimmo 3 pistettä
OnuKoo 2 pistettä
Tiina 1 piste

Voittajan on helppo hymyillä

Tiina tulee ensimmäisessä erässä pronssille. Viimeinen lyönti kohti päätypalikkaa menossa.

Kuten kaikki urheilijat tietävät, hyvin suoritetun kisan jälkeen on aika juhlia. Ja Topu Open -kisa ei ollut tässä poikkeus. Alkoi ankara grillaus, joka tuotti nälkiintyneille urheilijoille proteiinia pöytään.

Eräs, joka ei ollut saanut osallistua kisaan, leppyi saatuaan oman osansa grilliherkkuja kuppiinsa. Mutta eihän mikään riitä.

"Reilu antais kyllä omastaan."

Ja näin päättyy Topu Openin ensimmäinen päivä. Pelaajat vetäytyvät yöpuulle valmistautuakseen kolmipäiväisen turnauksen toiseen päivään. Se pelataan Orahovissa, eli OnuKoon mökillä.

Koittaa seuraava päivä ja Topu Open jatkuu. Joukkue on sama, kisasta ulos suljettu Pallopoika sama. OnuKoo rakentaa kilparadan ja ennen kisaa Pallopoika eli Latte sidotaan kiinni tukevaan penkkiin terassin tuntumaan.

Aloituslyönti. Napakka. Pallo kiitää nurmella. Ja Pallopoika myös. Perässään penkkiä vetäen. Pallopoika sidotaan puuhun kiinni. Pallopoikaa sanalla sanoen kyrsii. Kisa viedään kuitenkin kunnialla läpi. Kimmo, tuo krokettikenttien Tiger Woods ensimmäisenä, Tiina toisena ja Kari kolmantena.

Pisteet toisen päivän jälkeen:

Kimmo: 6 pistettä
OnuKoo: 3 pistettä
Tiina: 3 pistettä

Voiko olla nolompaa. Meikä pannaan puuhun kiinni kisan ajaksi.

OnuKoolla on hieno iso grilli, jota myös Pallopoika arvostaa

Ja sitten taas grillataan. Ei tämä urheilijoiden elämä ole sittenkään hullumpaa. Paljon se ottaa, paljon se antaa. Myös Pallopoika pääsee mukaan kemuihin, ja antaa anteeksi kokemansa nöyryytyksen. Me varmuuden vuoksi kuitenkin nostamme pelivälineet ja eritoten puupallot korkealle, Pallopojan saavuttamattomiin. Jotenkin epäilemme, että Pallopojalla on niiden kanssa kana kynimättä. Vino ilme viittaa hieman siihen suuntaan.

Kolmepäiväisen Topu Open -kisan viimeinen päivä koittaa. Pelaajat ovat jo aamusta asti jännittyneitä. Verryttelevät lihaksiaan, tekevät pieniä kyykkyhyppelyitä ja mielikuvaharjoituksia. Ja taas lähtee. Kivi-saksi-paperit -arvonnassa OnuKoo on saanut aloitusvuoron.

Aloituslyönti

Päivien kuluessa ja kisan edetessä kaikille on noussut pintaan vahva voitontahto. Vaikka kroketti on herrasmiespeli, alkaa nyt näkyä myös pitkän monipäiväisen pelin tuottama hermojännitys ja väsymys. Pelaajat keskittyvät entistä enemmän, ottavat aiempaa suurempia riskejä. Jakavat voimansa eri tavoin. Napakoita lyöntejä, pitkiä lyöntejä. Myös hermostuksen tuomaa sähellystä.

Kahdessa aiemmassa erässä Topun Tiger Woods, eli Kimmo, on ollut suvereeni. Nyt sekä OnuKoo että eritoten minä naputtelemme pallojamme uudella intensiteetillä. Apinan raivo voisi olla eräs termi, jota voisi tässä yhteydessä käyttää. Siinä missä kahdessa aiemmassa erässä me jäimme OnuKoon kanssa porteille ns. kuppaamaan, me paukuttelemme nyt porttien läpi pitkillä lujilla lyönneillä.

Kisa etenee hurjalla vauhdilla. Allekirjoittanut on selvästi johdossa, hyppelee voitonvarmasti pitkin pihaa ja heiluttelee krokettimailaansa: "I've got the flow!"  Kimmo ja OnuKoo tulevat monta porttia perässä. Meikä tuntee vahvaa voitonriemua. Tuntuu, että en voi tehdä mitään nyt väärin.

Koittaa tähtilyönnin paikka. Kansa vaikenee. Allekirjoittanut keskittyy. Tarkkaa, tarkkaa puuhaa. Ja sitten lähtee. Krokettimaila kaartuu korkealle ilmaan, sieltä se singahtaa kohti palloa, ja sitten lähtee. Mikä lyönti! Pallo lentää läpi puolen kentän. Osuakseen maalitolppaan. Ennenaikaisesti. Meikä on diskattu pelistä. Damn!

Kimmo ja OnuKoo jatkavat taistoa. Riti rinnan. Vaan niin sitten lopulta kuitenkin käy että jälleen kerran Topun Tiger Woods vie voiton. Katkerat kakkoset ja kolmoset kättelevät voittajaa. Reilu peli. Paras mies voitti.

--

Palaan kirjoitukseni alkuun. Ihmisen elo on muutakin kuin vain arkea ja aherrusta. Ja vapauttavaa on hullutella, heittäytyä vaikka vain krokettipelin tuoksinaan. Lapsille on varattu etuoikeus leikkiin. Mutta olen sitä mieltä, että se kuuluu yhtä lailla aikuisille. Aikuinen on terve kun se leikkii.

Jälkikirjoitus: Pelaajatiimimme on vakaasti päättänyt jatkaa tätä perinnettä. Olemme myös miettineet sitä miten laajentaa kisaa hieman triathlon-tyyppisesti. Renkaidenheitto voisi olla hyvä kakkoslaji. Kolmoslaji on vielä mietintämyssyssä. Ehdotuksia?

Kirpparilöytöjä Haapsalusta

Kävin Haapsalun Samaria poodissa eli kirpparilla, jonne tulee Ruotsista ja ilmeisesti Norjasta vanhaa tavaraa. Ja miten ihania vanhoja veitsiä ja jokusen haarukankin löysin. Näissä sitä on tyyliä!  Nyt vaan mietin että ottaa vai jättää eli viedäkö Võsulle tai Otepäälle vai jättääkö Vallattoman valikoimiin. Taidan päätyä jälkimmäiseen vaihtoehtoon. On sitten juhlallista murkinoida mökillä.

Louisianan suistomailla?

Terveisiä Villa Vallattomalta eli Haapsalusta!

Saavuin tänne jo sunnuntaina ja mukavastihan se aika on mennyt. Joskin minua odotti aikamoinen yllätys kun kaarsin Punaisen Ranskattaren mökkitien viimeiselle taipaleelle. Arttu Wiskari laulaa:  "Anna Faija mun ajaa mökkitie". Minä olisin mielelläni antanut jonkun toisen ajaa:

En muista toista kertaa jolloin Vallaton olisi ollut näin veden vallassa. Talo on kuiva, mutta hetken se sijaitsi saarella. Koko lailla ankean näköistä, muuta en voi sanoa.

Portin edessä on pieni lämpäre kuivaa, kaikki muu on veden vallassa

Tässä pitäisi näkyä kaunis nurmimaisema ja iiriksiä. 

Jotenkin surkuhupaisaa - ainoa paikka etupihalla jossa ei ole vettä puoleen sääreen on lampi, joka on vielä jäässä.

No, ei auta itku markkinoilla eikä mökillä. Vetäisin kumisaappaat jalkaan ja ajoin auton miten taisin pihalle. Sinne se meni ihan nätisti, maa oli vielä kovaa. Siinä vaiheessa.

Yön pimeydessä ja päivän jo vaihtuessa maanantaiksi saapuivat odotetut vieraat Suomesta. Ystäväni Marja kera miehensä saapuivat viimeisellä iltalautalla ja heillä oli missio; he tulivat Vallattomalle karsimaan omenapuitani. Tästä oltiin juteltu jo viime syksynä, kun haaapsalulainen ystävättäreni Anne valitteli omenien määrää. Niitä ei kukaan syö, itse en parhaaseen omenankeräysaikaan useinkaan ole edes paikalla, vaan kiinni Otepäällä, ja maahan pudonneiden omenien kuskaaminen kompostiin on oikeasti aivan hirveä homma, joka on yleensä jäänyt Annelle. Omenoita riittää Läänemaalla, niistä on ylitarjontaa eikä kukaan innostu ajatuksesta tulla poimimaan niitä mökiltäni.

Syksyllä kiersimme siis Annen kanssa pihamaata ja Anne esitteli ajatuksiaan: tuo voisi lähteä, ja tuo, ja tuo... Minä ymmärsin Annea, mutta pohdin samalla puiden tehtävää näkösuojana naapuritontille.  Vallatonhan ei ole mikään erämaamökki vaan on jokaiselta sivulta naapureiden rajaama - mutta kesällä tontti on täysin suojainen katseilta, kiitos myös omppupuiden.

Palaamme maanantaihin jolloin  alkoi urakointi. Kävimme läpi ne puut jotka joutavat lähteä, niitä oli alkulaskelmissa neljä - viisi. Annekin saapui paikalle työtä ihmettelemään ja valvomaan.

Vaan miten kävi! Kun kaadon hetki koitti, alkoi suuri ehkäily. Tässä vain osa Annen ja Marjan repliikeistä: "Tuosta lajikkeesta saa ihan älyttömän hyvää mehua, ei sitä." "Tuo on tosi hyvä hillo-omena! Ei sitä!" "Tämä on erinomainen talviomena - kun sen säilöö talouspaperiin käärittynä on se ihanaa vielä jouluna!" -- Kimmokin soitti ja muistutti, että valkeaa kuulasta ei saa ainakaan kaataa, koska se oli Ronjan lempiomenapuu!

Ja moottorisahamies seisoo saha kädessä ja kysyy, että mitä tässä nyt sitten kaadetaan ja mitä ei? Vai pannaanko saha pois.

Lopulta kaatui kaksi kokonaista omenapuuta, loppuja typistettiin ankaralla kädellä. Kirsikkapuista jätettiin vain pari. Luumu- ja päärynäpuitakin karsittiin. Ja lopulta vielä kaadettiin keittiön ikkunaa varjostanut vuorimänty, joka oli aikamoinen rumilus. Toisaalta, hieman oli sääli nähdä vanhan ystävän tuupertuvan; olenhan seurannut sen kasvua aivan polvenkorkuisesta asti.

Hommaa tehdään jäähileisessä vedessä joka yltää puolisääreen

Se on sitten entinen vuorimänty

Olipa aikamoiset vesitalkoot! Mutta hommat tuli silti hoidettua. Päivä päivältä loputkin lumet sulivat ja tekivät lisää lammikkoa, erityisesti takapihalle. Maa kävi samalla yhä liejuisemmaksi ja pehmeämmäksi ja upottavammaksi. Kottikärryn työntäminen vaati ylimääräistä vauhtia ja voimaa, ettei se vajonnut uppeluksiin. Maisema alkoi muistuttaa Louisianan suistomaita, sen mitä olen elokuvista nähnyt, ja ainoa mitä enää puuttui oli muutama alligaattori mulkoilemassa veden alta.

 Marja painaa mudassa apinan raivolla

Välillä myös Urinkoinen eli aurinko paisteleepi

Olen minä vaan käsittämättömän onnekas siinä, että minulla on kaksi näin hyväsydämistä ja työteliästä ystävää, jotka vuodesta toiseen ovat minua auttaneet kaikissa elämäni osa-alueissa ja ongelmissa. Vallaton ei olisi niin hieno ja toimiva ilman heidän työpanostaan! SUURKIITOS teille kahdelle ihanalle ihmiselle!

Eilen Marja ja siippa lähtivät ja nyt olen täällä yksikseni. On minulla seuranani tukku varpusia ja peippoja ja kirjava kissa joka aika ajoin hiipii aidan alta tontille, tipupaistista haaveillen. Taivaalla minua tervehtivät jatkuvat hanhi- ja kurkiaurat ja myös joutsenet muistavat tuutata Vallattoman kohdalla.

Vaan kerrotaan vielä Marjan ja miehensä lähdöstä tämän verran. Palataan Punaiseen Ranskattareen, joka mainittiin tarinan alussa, jolloin se seisoi suht tukevalla maalla. Päivien saatossa maa pehmeni ja Ranskatar vajosi aina vain syvemmälle. Epäilin että se ei enää lähde Louisianan suistomaan liejusta irti ollenkaan.

Pyysin sitten kainosti Marjan siippaa ennen lähtöään ajamaan auto portin edessä olevalle kuivalle lämpäreelle, jossa siihen asti heidän autonsa oli ollut. Mies tekemään työtä käskettyä. Mikä spektaakkeli!! - olisinpa saanut videolle!!! Ranskatar sylki valtoimenaan mutaa vuoroin edestä ja vuoroin takaa. Ja samalla survaisi itsensä vain yhä syvemmälle mutaan. En tiennyt itkeäkö vai nauraa, taisin nauraa.

Aikansa kun sitten leviteltiin soraa mutavelliin ja tehtiin muita poppakonstitaikoja saatiin Punainen Ranskatar ylös mutaliejusta. Mutta se ei ollut enää punainen. Siitä oli tullut Josephine Baker, tuo tummapintainen Ranskassa 20-luvulla kohauttanut tanssija.

Alkuperäinen Josephine Baker

Kuvasiivous jatkuu - tässä Haapsalu-kuvia

Lunta sataa ja maisema on pöperöä. Edes perheen innokkain ulkoilija ei halua kastella tassujaan, mukavuudenhaluisesta mammasta puhumattakaan.

Jatkan siis kuva-arkistojen siivousta. Nyt on vuorossa kuvia Haapsalusta viime syksyltä, kun olin mökillä kahdestaan Herra Rummukaisen kanssa. Mikä oli minun mökkeillessä, kun Rummu vahti uljaana taloa ja sen koskemattomuutta.

Monta kuvausreissua teimme yhdessä ja jonkun verran kuvia esittelin täälläkin. Kuvat olivat ihan raakakuvia, kun ei minulla läppärillä ollut kovinkaan kaksista kuvankäsittelyohjelmaa. Nyt olen putsannut kuvat turhista roskista ja asettanut tasot kohdalleen, ja kas, sain pelastetuksi useampiakin mielestäni kelpo otoksia.

Alla niistä muutamainen:

Rummukainen ottaa päiväunet

Pullapään väriraitoja, merta ja taustalla Noarootsin tuulivoimaloita.

Vanha restauroitu talo Promenadilla

Viieristi Kohvik on sulkenut ovensa.

Myös Kuursaal on kunnostettu aivan vimpan päälle. Täällä toimii siis nykyäänkin ravintola, joka katsoo merelle.

Kuursaalin vieressä on vanha laululava.

Matkalla Puise Ninaan kohtaamme sateenkaaren.

Yksi suosikkikuvistani on Põgeri-Sassin niityiltä, tämäkin näkymä tiellä matkalla Puise Ninaan.

Lintuparvi Põgeri-Sassin rantaniityillä.

Rummukainen Puise Ninassa.

Rummukainen mietteissään.

Nyt olen sitten siivonnut lokakuun ja marraskuun kansiot. Ja jatkan joulukuusta. Eli hiljalleen kohti nykypäivää tässä mennään. Ehkä saan urakan valmiiksi vielä tämän vuoden puolella... puuuuuh. (Toisaalta, on kiva katsella vanhoja kuvia, tulee mukavia ahaa-elämyksiä, niin joo, tuollakin oltiin!)

Täna nägin ma Eestimaad - Ruja-bändin laulua mukaillen

Virolainen ikibändi Ruja on tehnyt kappaleen: Eile nägin ma Eestimaad eli Eilen näin Viron. Ja minä näin sitä tänään. Eli ajoin kuusi tuntia hieman mutkitellen maan läpi Haapsalusta Otepäälle. Päivä oli upea ja syksy hehkui vielä voimallisesti.

Reittini kulki siis Haapsalu - Vana Vigala - Tori - Soomaa - Raudna - Holstre - Rõngu - Otepää. Etapit merkitty sen mukaan missä pysähdyin kuvailemassa upeita maisemia.

Ja tällaista siis tänään näin Virossa:

Lehtikuusikuja - Vana-Vigala

Pyöräilijä - Vana-Vigala

Torin kirkko

Pyhä Yrjänä ja lohikäärme - Tori

Suuri pilvi - Soomaa

Kummituspuut - Soomaan kansallispuisto

Kaksi kummituspuuta - Soomaan kansallispuisto

Rypsiä - lähellä Kõpua

Kaislikkoa - Raudna

Raudna-järv

Laituri - Holstre

Kirkko ilta-auringossa - Rõngu

Koivuja, usvaa - Palupera n. 6 km Otepäältä

Koivuja, usvaa - Palupera eli n. 6 km Otepäältä

Näin kulki siis reittini ja kotiin tie minut toi, kuten Bilbo Bagginsin aikanaan, vaikka vasta iltahämärissä.

Pihalla jo odotti Perhe Rummukainen sankariprinssiään saapuvaksi. Iloinen oli jälleennäkeminen, niin iloinen että koko viikon herkkuja tarjoillut Kummitäti unohtui tyystin. Ja juuri niinhän sen pitääkin mennä!

- Sitäpaitsi, kotona odotti karvaista rakkautta noin kymmenkertaisessa koossa: Latte!

Ja tähän päättyy Haapsalu-raporttini. Kuvia saattaa vielä ilmestyä kokonaisena galleriana. Mutta se joskus toiste. Nyt väsyttää ja isosti.

Rummun kanssa reissussa Haapsalussa

Eilen pakkasin auton täyteen mitä erinäköisempää tarvekalua alkaen vesikanistereista ja lämpimistä vaatteista ja lisäsin kuorman päälle kaksi koiraa ja lähdin liikkeelle. Kimmo jatkaa Võsulla keskenjäänyttä remonttia ja Latte alkoi ikävöidä Iskäänsä niin paljon, että päätin toimittaa jätkät yhteen. Rummun dog-nappasin seurakseni Haapsaluun. Latten luovutus tapahtui Otepään ja Võsun puolivälissä eli Jõgevassa mistä jatkoin matkaani kohti Haapsalua ja Villa Vallatonta Topussa.

Ajomatka oli harvinaisen kuluttava, Viron tiet oli kansoittanut kaikki mahdolliset pyörillä kulkevat maatalousvälineet alkaen suunnilleen perunankuorimaveitsestä ja päätyen sovhoosikokoluokan puimureihin ja muihin hirviöihin pyörien päällä. Traktorit puksuttelivat maailman menosta välittämättä ja kiireiset ja kiivastuneet autoilijat ohittelivat niitä aivan järjettömissä paikoissa - näin monta liki-pitäen tilannetta, eikä ne mitenkään nostaneet matkamieltäni.

Lisäksi näytti siltä että suurinta osaa Keski-Viron pikkukaupungeista korjattiin niin, että kaupunkien halki ei päässyt ajamaan vaan reitiksi tarjottiin kiertoteitä peltomaisemissa, ja matka tuntui kestävän ikuisuuden. Olin kotona vain hieman ennen auringonlaskua. Ehdin valoisalla vielä hakea liiteristä puita ja sitten alkoi möksän armoton lämmittäminen. Saapuessani lämpöä oli vain +10C, nukkumaan mennessä oli lämpöä jo mukavat +17C.

Koko illan myrsky ryskäsi ympärillä ja meno oli välillä äänen ja tuulen suhteen villiä. Ei nyt suoranaisesti pelottanut, mutta aika hurjaa mörinää ja puhinaa myrsky piti. Aamulla aurinko kuitenkin paistoi, vaikka puoliltapäivin alkoivat sateet uudelleen.

Rummukainen otti myrskyn tyynesti, ei nyt hakannut innosta pieniä karvaisia tassujaan, mutta ei myöskään säikkynyt tai mitenkään osoittanut paniikkia. En tiedä kumpaa lohdutti seura enemmän, mutta samassa punkassa vietimme yön, pieni eläin kääriytyneenä kylkeeni, ja yhdessä uinailimme antamatta ulvovan yön meitä häiritä.

Aamupäivällä lähdimme sitten kaupunkikierokselle, joka typistyi hieman rankkasateiden pyyhkiessä ajoittain kaupungin yli. Mutta kun tilaisuus tuli, lähdimme aina pienelle kävelyretkelle, kera kameran.

 Kummituseläin vauhdissa Väike Viigin rannalla, maailmakin pyörähtää akseliltaan kun Rummu saapuu!

Vaikka ilma oli vähäntäänkin epävakainen, saimme sentään jotain aikaiseksi kuvapuolellakin. Tässä sitten hieman kuvasatoa päivältämme kaupungilla:

 

Lokki seuraa mitä alhaalla tapahtuu

 Sukellusharjoituksia

 Promenaad-hotelli

 Piispanlinnan portti

 Väriraitoja Pullapäässä