Topu Open - Aikuinen on terve kun se leikkii

Minulla on käynyt hyvä mäihä siinä, että minulla on ystävätär, joka muistaa muistuttaa minua siitä, että elämä on elämistä varten. Ei vain puurtamista varten.  Arjen sekaan ja väliin täytyy mahtua myös hassuttelua, hauskuutta ja hyvää tuulta. Kiitos Jaana.

Englantilaiset sanovat saman hieman eri tavoin: All work and no fun, makes Jack a dull boy. Ja tylsä poika, tai kohdallani tyttö on vain... tylsä. Pois se minusta.

Jaana on yhteisten reilun 30 ystävyysvuotemme aikana muistanut minua mitä hulvattomimmilla lahjoilla ja tuliaisilla, jotka kaikki ovat kannustaneet meikää arjesta irtautumiseen. Kun lähdin aikonani Devoniin kuukaudeksi maalaamaan, sain matkaani leijan. Ja leijan kanssa sitten hyppelin pitkin Dartmooren nummia, villiintyen tuulesta ja leijasta ja elämän keveydestä. Kun lähdin Kreikkaan, oli mukanani Jaanalta saatu kompakti vesiväripaketti. Rannalla istuin ja kieli keskellä yritin tavoittaa Välimeren sineä ja kesän kauneutta pieneen skissikirjaani.

Viimeisin Jaanan lahja, tällä kertaa tuliainen Võsulle, oli krokettimailasetti, jonka sain jo viime vuonna. Valitettavasti Võsun pihan kivetys ei ole paras paikka pelata krokettia. Mailasetti jäi odottamaan aikaa parempaa. Se tuli muutama viikko takaperin. Lähdimme Kimmon kanssa Haapsaluun, Villa Vallattomalle, eli Topun kesämökillemme. Krokettimailasetti matkassamme.

Kevät tuli tänä vuonna todella aikaisessa Viroon. Huhtikuussa aurinko paistoi kuin kesällä konsanaan, taivas oli sininen, nurmi viheriöi ja linnut lauloivat. Oli siis juuri oikea aika ottaa esille krokettimailasetti. Ja kun Haapsaluun oli saapunut naapuriin hyvä ystävämme OnuKoo, oli aika pyöräyttää käyntiin kroketin Topu Open. Kolmepäiväinen arvovaltainen ja tiukka kisa Baltian tai ainakin Haapsalun krokettimestaruudesta.

Kukaan meistä ei ollut lajiin sen tarkemmin tutustunut. Niinpä opettelimme säännöt netistä, ja sitten niitä hieman sovelsimme. Säännöt kuin säännöt - kunhan kaikki ovat niiden kanssa kurssissa. Meidän säännöissä kuljettiin tarkkaan suunniteltu rata edeten lyönti per naama. Jos pääsi portista läpi, sai uuden lyönnin. Jos onnistui omalla pallolla osumaan toisen palloon sai valita: joko uusi lyönti tai toisen pallon klikkaus (jalka omalla pallolla ja lyönti omaan palloon niin että toisen pallo katoaa huuthelkkariin). Ja jos osui maalitolppaan ennen aikojaan, diskattiin pelistä. Muita sääntöjä olivat: kasvihuoneen laseja ei saa hajottaa. Ja muutkin mökin ikkunat tuli jättää rauhaan.

Näillä lähdettiin liikkeelle kolmipäiväiseen kisaan. Ensimmäinen erä Villa Vallattomalla, Tiina suunnittelee radan. Toinen erä seuraavana päivän Orahovissa, OnuKoo suunnittelee radan. Ja päätöspäivä jälleen Villa Ottiliassa, Kimmo suunnittelee radan.

Pieneksi ongelmaksi muodostui heti ensimetreillä perheen Pallopoika, kaikkeen innostuva karvainen kaverimme, joka oli sitä mieltä että tämä on hänen lajinsa. Jee, värikkäitä puupalloja, jee. Pienen keskustelun jälkeen päätimme, että Latte ei osallistu kisaan.

Eräs on sitä mieltä, että kroketti on juuri hänen lajinsa.

Pelijärjestys arvotaan kivi-paperi-sakset -metodilla. Ja sitten lähtee.

Jo ensimmäisen päivä kisa osoittaa että kyse on vaativasta lajista, jossa jotkut ovat näköjään luontaisesti parempia kuin toiset. Jotkut ovat yhtä kuin Kimmo ja ne toiset ovat sitten OnuKoo ja meikä. Kimmo vetelee pitkiä komeita lyöntejä ja me OnuKoon kanssa sitten paukutellaan pallojamme portteihin tai pöpelikköön.

Ensimmäisen kisa päättyy tulokseen:

Kimmo 3 pistettä
OnuKoo 2 pistettä
Tiina 1 piste

Voittajan on helppo hymyillä

Tiina tulee ensimmäisessä erässä pronssille. Viimeinen lyönti kohti päätypalikkaa menossa.

Kuten kaikki urheilijat tietävät, hyvin suoritetun kisan jälkeen on aika juhlia. Ja Topu Open -kisa ei ollut tässä poikkeus. Alkoi ankara grillaus, joka tuotti nälkiintyneille urheilijoille proteiinia pöytään.

Eräs, joka ei ollut saanut osallistua kisaan, leppyi saatuaan oman osansa grilliherkkuja kuppiinsa. Mutta eihän mikään riitä.

"Reilu antais kyllä omastaan."

Ja näin päättyy Topu Openin ensimmäinen päivä. Pelaajat vetäytyvät yöpuulle valmistautuakseen kolmipäiväisen turnauksen toiseen päivään. Se pelataan Orahovissa, eli OnuKoon mökillä.

Koittaa seuraava päivä ja Topu Open jatkuu. Joukkue on sama, kisasta ulos suljettu Pallopoika sama. OnuKoo rakentaa kilparadan ja ennen kisaa Pallopoika eli Latte sidotaan kiinni tukevaan penkkiin terassin tuntumaan.

Aloituslyönti. Napakka. Pallo kiitää nurmella. Ja Pallopoika myös. Perässään penkkiä vetäen. Pallopoika sidotaan puuhun kiinni. Pallopoikaa sanalla sanoen kyrsii. Kisa viedään kuitenkin kunnialla läpi. Kimmo, tuo krokettikenttien Tiger Woods ensimmäisenä, Tiina toisena ja Kari kolmantena.

Pisteet toisen päivän jälkeen:

Kimmo: 6 pistettä
OnuKoo: 3 pistettä
Tiina: 3 pistettä

Voiko olla nolompaa. Meikä pannaan puuhun kiinni kisan ajaksi.

OnuKoolla on hieno iso grilli, jota myös Pallopoika arvostaa

Ja sitten taas grillataan. Ei tämä urheilijoiden elämä ole sittenkään hullumpaa. Paljon se ottaa, paljon se antaa. Myös Pallopoika pääsee mukaan kemuihin, ja antaa anteeksi kokemansa nöyryytyksen. Me varmuuden vuoksi kuitenkin nostamme pelivälineet ja eritoten puupallot korkealle, Pallopojan saavuttamattomiin. Jotenkin epäilemme, että Pallopojalla on niiden kanssa kana kynimättä. Vino ilme viittaa hieman siihen suuntaan.

Kolmepäiväisen Topu Open -kisan viimeinen päivä koittaa. Pelaajat ovat jo aamusta asti jännittyneitä. Verryttelevät lihaksiaan, tekevät pieniä kyykkyhyppelyitä ja mielikuvaharjoituksia. Ja taas lähtee. Kivi-saksi-paperit -arvonnassa OnuKoo on saanut aloitusvuoron.

Aloituslyönti

Päivien kuluessa ja kisan edetessä kaikille on noussut pintaan vahva voitontahto. Vaikka kroketti on herrasmiespeli, alkaa nyt näkyä myös pitkän monipäiväisen pelin tuottama hermojännitys ja väsymys. Pelaajat keskittyvät entistä enemmän, ottavat aiempaa suurempia riskejä. Jakavat voimansa eri tavoin. Napakoita lyöntejä, pitkiä lyöntejä. Myös hermostuksen tuomaa sähellystä.

Kahdessa aiemmassa erässä Topun Tiger Woods, eli Kimmo, on ollut suvereeni. Nyt sekä OnuKoo että eritoten minä naputtelemme pallojamme uudella intensiteetillä. Apinan raivo voisi olla eräs termi, jota voisi tässä yhteydessä käyttää. Siinä missä kahdessa aiemmassa erässä me jäimme OnuKoon kanssa porteille ns. kuppaamaan, me paukuttelemme nyt porttien läpi pitkillä lujilla lyönneillä.

Kisa etenee hurjalla vauhdilla. Allekirjoittanut on selvästi johdossa, hyppelee voitonvarmasti pitkin pihaa ja heiluttelee krokettimailaansa: "I've got the flow!"  Kimmo ja OnuKoo tulevat monta porttia perässä. Meikä tuntee vahvaa voitonriemua. Tuntuu, että en voi tehdä mitään nyt väärin.

Koittaa tähtilyönnin paikka. Kansa vaikenee. Allekirjoittanut keskittyy. Tarkkaa, tarkkaa puuhaa. Ja sitten lähtee. Krokettimaila kaartuu korkealle ilmaan, sieltä se singahtaa kohti palloa, ja sitten lähtee. Mikä lyönti! Pallo lentää läpi puolen kentän. Osuakseen maalitolppaan. Ennenaikaisesti. Meikä on diskattu pelistä. Damn!

Kimmo ja OnuKoo jatkavat taistoa. Riti rinnan. Vaan niin sitten lopulta kuitenkin käy että jälleen kerran Topun Tiger Woods vie voiton. Katkerat kakkoset ja kolmoset kättelevät voittajaa. Reilu peli. Paras mies voitti.

--

Palaan kirjoitukseni alkuun. Ihmisen elo on muutakin kuin vain arkea ja aherrusta. Ja vapauttavaa on hullutella, heittäytyä vaikka vain krokettipelin tuoksinaan. Lapsille on varattu etuoikeus leikkiin. Mutta olen sitä mieltä, että se kuuluu yhtä lailla aikuisille. Aikuinen on terve kun se leikkii.

Jälkikirjoitus: Pelaajatiimimme on vakaasti päättänyt jatkaa tätä perinnettä. Olemme myös miettineet sitä miten laajentaa kisaa hieman triathlon-tyyppisesti. Renkaidenheitto voisi olla hyvä kakkoslaji. Kolmoslaji on vielä mietintämyssyssä. Ehdotuksia?

Rock rock snow rock

Hiihaa!

Hiihtokisat on nyt sitten hiihdetty ja täytyypä sanoa, että kyllä rokkasi. Ihan oikeasti! (Ja tämän lauseen perään on hyvä selittää niille, jotka eivät vielä ole asiaa ymmärtäneet: minä en ole todellakaan mikään kisatyyppi saati talviurheilufanaatikko. )

Silti toistan Otepään kisoista: Rok-rok-rok.

Rock ja talviurheilu on rajaton riemu

Ihmeiden aika ei ole ohi. Sain houkutelluksi matkaani Baltian talviurheilun antipaattisimman antipaatin, eli rakkaan mieheni Kimmon, ja niin vaan tunnelma nappasi vanhan skeptikonkin matkaansa - jossain vaiheessa aina yhtä hallittu ja hillitty Kimmo kiljui kurkku täydellä teholla: HYVÄ SUOMIIIII! ja hyvin kiihtyneenä: "ANNA MENNNNNÄÄÄÄÄÄ VIIIRPIIII!" ja naksutteli kieltään, kiljahteli ja päästeli muitakin alkuihmisen ääntiöitä. Minä tykkäsin.

Mutta siis kisoihin.

Ne olivat huisat ja hilpeät ja äärimmäisen jännät.

Telkkarista varmasti näitte parhaat palat hidastuksineen ja tarkkoine selostuksineen. Mutta paikan päällä se tunnelma vaan oli niiiiiiin mieletön. Isolta screeniltä näki aika hyvin sinnekin minne katse muuten ei ylettynyt. Parhaat hetket olivat silti ne, kun hiihtäjät viilettivät suoraan nenän edestä ohi, kohti maalia... ja me, varpaat kipristellen, kurkku käheänä, keho yhtenä torvena kannustimme omiamme. "ANNA MENNÄ!" ja "HYVÄ SUOMI!"

Se oli mukavaa. Todellista urheilujuhlaa. WOW!


Muita mukavia huomiota kisoista: kaikki olivat hyvällä tuulella. Ihmiset tanssivat estotta kisakarhun kanssa, nauroivat, hulluttelívat. Kulkivat hassuissa hatuissa, tekivät itsestään narreja, nauroivat vapautuneina kameralle. Hetkeksi estot oli laitettu syrjään.





Vaikka omia kannustettiinkin intohimoisesti, myös naapurikansoille hurrattiin, kaukaisia vieraita, kuten japanilaisia unohtamatta. Ja täytyy myöntää, että kyllä se vaan hyvältä tuntui, kun kommentaattorit kehuivat ja kannustivat suomalaisia hiihtäjiä vähintäänkin yhtä paljon kuin omiaankin. Ja erinomaisen hyvällä suomen kielellä antoivat myös hetkittäin väliaikauutisia.

Aino-Kaisa Saarinen kirii niin että selkäpiistä vihloo!

Kotiin palattuamme aloitin varovasti Antipaatin kanssa, eli kysyin Kimmolta: "Ei tainnut olla hullumpi kokemus?"

Ja mies joutuu myöntämään: "Oli yllättävän kivaa!!!!"

Ensi vuonna ---- tulkaa tänne kaikki!
Tehdään vuoden bileet! Urheilubileet!