maanantai 27. joulukuuta 2010

Kinkku on kunkku tapanina

Minulla ja joulukinkuilla on pitkä ja läheinen suhde. Tahtoo sanoa, minä pidän joulukinkusta. Kovasti. Oikein kovasti. Suorastaan ältsisti.

Lapsena en voinut ymmärtää sitä miksei joulukinkkua voida syödä joka päivä, enkä ymmärrä sitä oikein vieläkään.

Eräänä vuonna, kun joulukinkkuja myytiin poskettomaan ale-hintaan, ehdotin Linkamalle, että ostetaan niitä useampi ja pannaan pakkaseen pahan päivän varalle. Ehdotukseni ei saanut vastakaikua. Enemmänkin jonkinlaista vinoilua mansikoista jouluna ja kinkusta juhannuksena, ja mitä vielä turhanaikaista urputusta. Kärpästen surinaa korvissani.

Muistan myös hyvin ensimmäisen joulunalusajan Linkaman kanssa, valmistauduimme ensimmäiseen yhteiseen jouluun. Jouluun joka tulisi muokkaamaan kaikki tulevat. Ja muistan sen hartaan hetken kun seisoimme ensimmäistä kertaa pakastealtaan edessä kinkkua valitsemassa. Linkama tähyili joitain parin kolmen kilon minipossuja kun minä suunnistin heti seitsemän kilon kinkkujen luo. "Seitsemän kiloa!" huudahti Linkama epäuskoisena, "Kahdelle hengelle? Ei tule koskaan syödyksi ja haaskoon menee!"

Monessa olen antanut myöten Linkamalle, mutta tässä en. Seitsemän kiloa ostettiin ja paistettiin ja se myös syötiin. Eikä tehnyt tiukkaa. Ja vähintään seitsemän kiloa se on ollut joka vuosi.

Tämä vuosi näytti kuitenkin huonolta. Kuten olen aiemmin kertonut, Virosta en ole näinä kuluneina kuutena vuotena onnistunut löytämään kinkkua siinä muodossa jossa se jouluna tulee tarjota, ja niinpä kinkku on tuotu kaverien matkassa Suomesta hyvissä ajoin. Vaan ei tänä vuonna.

Kriisi näytti lähestyvän. Kinkuton joulu. Melkein, mutta vain melkein, olin siihenkin jo henkisesti valmistautunut. Kunnes saimme oivan syyn lähteä kinkunhakumatkalle - siinä samassa myimme sitten Lohjan talomme.

Kinkkumme, joka sai työnimen Elmeri, ostettiin Jokelan Valintatalosta. Ennen Valtsua etsimme kinkkua saman kylän K-kaupasta, mistä ne olivat loppu. Paniikki alkoi nousta ikävästi pintaan. Muistin kauhukertomuksia jouluista, jolloin kaupat eivät olleet osanneet varata riittävästi potsia joulupöytään. Silmäkulmassa melkein jo nyki.

Valtsusta kinkku kuitenkin löytyi. Ystävällinen myyjätär kuitenkin epäili sitä, saammeko seitsemän kilon jäätyneen potsin sulatettua ennen joulua. Myyjätär ehdotti saunan lauteita: "Kyllä aina keinot keksitään", hän lohdutti.

Elmerin kanssa sitten reissattiin talokauppoja tekemässä ja ajeltiin ees-taas pitkin Lohjaa ja Tuusulaa ihmetellen miten ja milloin  päästään kotiin. Aina tilaisuuden tullessa Elmeri kannettiin sisätiloihin sulamaan.

Jouluaattona paistomittari näytti että Elmeri oli jo sulanutta poikaa ja sen sisälämpötila oli tarvittavat +10C.  Elmeri pääsi uuniin. Ja tänään, tapanina Eltsu nostettiin juhlapöytään kera lanttu-, porkkana- ja perunalaatikoiden, jotka nekin Suomen tuliaisia. Ostamamme bataattilaatikko - outo tuttavuus kaiken kaikkiaan - jäi maistamatta. Se oli ehtinyt jo saada hometta kylkeensä.

Elmeri nostaa juhlatunnelmaa


 Kinkku on siis tämän tapanin kunkku. Ja se tuntui myös hallitsevan karvapojista isomman ajatusmaailmaa turhankin paljon. Missä kinkku, siellä Latte. Taitaa olla poika tullut äitiinsä tai siis emäntäänsä tässä asiassa.


Hetkeksi on pää kääntynyt pois pääasiasta, mutta uskokaa huviksenne, vain hetkeksi.

7 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

7kg!

Kyllä hävettää meitin 800grammainen valmistuote....mutta toisaalta meidän Joulunjuhlinta olikin vain sen viis tuntia.

Seppo (yötyössä mutta ihme kyllä ehti käydä kahvibreikillä netissä)

Kimmo Linkama kirjoitti...

Kinkun himoajia on tosiaan nykyään kaksi. Hännäkästä harmittaa kovasti, kun hännätön vallitsee kinkkua suvereenisti. Mutta on hännäkkäillekin jouluherkkua annettu.

Vihjeeksi, että kinkun leikkaamiseen kannattaa varata todella terävä veitsi. Ainoastaan sellaisella nimittäin on mahdollista leikata lihasta paperinohuita viipaleita. Ne kun (rouvan teorian mukaan) eivät lihota, syö niitä kuinka paljon hyvänsä.

Ja mistä lähtien bataatti on kuulunut suomalaiseen joulupöytään? Perinteinen suomalainen joulujuures? Olisi myös kiva tietää, miten ihmeessä bataattilaatikko oli valmistettu, kun jo ennen viimeistä myyntipäiväänsä oli homeessa. Näin ollen ei siis sitä päästy edes maistamaan.

Tiina Linkama kirjoitti...

Seppo, onneksi ette kutsuneet minua joulupöytäänne. Minähän olisin hotkaissut koko possun kerta-ahmaisulla. :)

Totta törisee Kimmo - olen vakuuttunut siitä, että ohueksi leikatut kinkunviipaleet eivät lihota lainkaan. Eri asia on sitten sellaiset näkkileivän paksuiset laatat.

Ja kerronpa tämänkin: jos kinkkua syö suklaakonvehtiähkyn parantamiseksi, kinkku ei lihota. Ja jos kinkun jälkeen tekee taas mieli suklaata, se on ihan normaalia.

Näin se menee mukavasti joulu. :)

Nimetön kirjoitti...

Ihania neuvoja hoikkana pysymiseen myös jouluna. Olen selvästi leikannut ahneuksissani aivan liian paksuja siivuja ja säännöllistänyt konvehtien nauttimista. Otan uudenlaisen taktiikan heti käyttöön, koska olen vielä kinkun äärellä!! Kiitos!!

T. Jussi

Tiina Linkama kirjoitti...

Hyviä kinkunsyöntihetkiä toivotan Jussille! Ja päälle suklaata!

OnuKoo kirjoitti...

Teillä on aina tosi tunnelmalliset juhlakattaukset:) Voin kertoa, että en syönyt kinkkua enkä sokolaatia juuri lainkaan ja silti vaaka näyttää jotain aivan muuta kuin mitä sen kuuluisi. Olen tullut useita vuosia kestäneiden empiiristen tutkimusten perusteella siihen johtopäätelmään, että (LOL) lack of light x low temperatures (LO) x lots of snow (LOS) = FAT potenssiin 10 (F10 no matter how little you eat)

Tarja kirjoitti...

:) meijän perheen kinkku on kans yleensä vähintään 7 kg ja uunissa oli tän vuoden kinkku n. 15 tuntia.

Vinkki ensi jouluks: tänään Tallinnassa Prismassa huomattiin perinteisiä suomalaisia joulukinkkuja pakasteessa.