Joulun taika - kyllä ! - se on olemassa

Sanokaa mitä sanotte, mutta joulussa on taikaa. Se saa katseisiin lämpöä ja sydämiin rakkautta. Se saa herkäksi. Se saa mielen palaamaan menneeseen, muistamaan rakkaita kaukana ja poissa. Ja se saa sydämen sykkimään hehkuen niille rakkaille, jotka ovat lähellä, aivan vieressä.

Ja minä kun niin kiukuttelin ennen joulua. Oli minulla kiukutteluun syyni, ja kaikkia en ole täällä kertonut, enkä kerrokaan. Ei kaikkea tarvitse jakaa. Riittää kun sanon, että ennen joulua minua ahdisti moni asia. Eikä joulu ollut tullakseen.

Vaan se tuli. Ja kun se tuli, se tuli hulvahtaen ja yllättäen ja täytti jokaisen nurkan tästä talosta taialla ja jokaisen nurkan sydämestäni rakkaudella.

Jouluaaton vietimme kahdestaan -- mitä minä puhunkaan! -- siis kolmestaan. Söimme hyvin pienen kaavan mukaan. Emme antaneet lahjoja. Ja silti, illan pimetessä saapui joulun tunnelma kotiimme, sydämiimme ja katseisiimme.

Hyvää joulua rakkaani!

Perheen suuri pieni haluaa aattoiltana isän kainaloon

Jouluaatto meni meillä siis pienesti. Ei lahjoja. Ei ylenpalttisia aterioita. Vain rauhallista yhdessä olemista. Ei mitään pakotettua riemua.  Ehkä juuri siksi yllättävät pienet eleet, kuten vaikka vain kepeä hively poskella tuntui ihmeellisen hyvältä, isommalta. Ison leijonan pusku päähän. Äiskän iso poika!

Illalla katsoimme telkusta elokuvia, mussutimme suklaata, minä kävin salaa (?) syömässä kinkkua ja Latte sai yhtä lailla salaa (?) ihan pieniä nokareita kinkkua, meidän kahden suurinta herkkua.

Aaton aamupäivällä sain tekstarin minulle rakkaalta ihmiseltä, Kersteniltä, joka kysyi mitä teemme joulupäivänä. Kersten, minun ainut otepääläinen ystävättäreni, joka asuu nyt Suomessa, oli siis kaupungissa! Ja kysyi, voitaisiinko tavata seuraavana päivänä?!

Mikä riemu ja ilo! Ja tekstailin nopeasti takaisin: Kyllä! Koska! Missä? Sovimme tapaamisen meille kotiin. Ja Kersten lupasi tulla tyhjin vatsoin. Ja minä lupasin tarjota joulupäivällisen.

Joulupäivän aamun häärin keittiössä. Rakentelin pieniä ja nättejä silli- ja lohilautasia, erilaisia pieniä herkkupaloja, kauniita alkuruokia ja niiden koristeita.

Kinkku meillä oli jo valmiina, oikea Suomi-kinkku !!!, mistä saamme kiittää ystäväämme marja p:tä, joka laittoi edellisviikolla kunnon kinkun tulemaan Viroon kera poikansa, joka oli muuten tulossa tänne. (KIITOS!)

Kimmo lupasi hoitaa kinkun kastikkeen. Kinkun koristeluun suunnitelluista luumuista en sano mitään!

Ja näin meillä oli valmiina hyvä, monipuolinen ja jopa jollain lailla kauniskin joulupöytä Kerstenin tulla. Kera kunnon Suomi-kinkun!

Ja Kersten tuli. Ja toi omalta osaltaan lisää joulun tunnelmaa tähän taloon. Ystävyyttä, rakkautta, naurua, iloa, kyllä te tiedätte! Miten hienoa on, kun saa viettää joulua yhdessä rakkaitten ihmisten kera. --- Sehän tässä juuri oli se, mikä minua oli aiemmin kyrsinyt. Että en saa olla rakkaitteni kanssa yhdessä!

Kimmo ja Kersten alkuruokatarjonnan ääressä: monenlaista pientä kala-annosta on pöydällä, sillejä ja silakkaa ja lohta.

Kinkku ja Tiinan outo, mutta maittava (näin väitetään) perunapaistos ovat ruokalistalla vuorossa. Tunnelmat erinomaiset!

Ilta menee nopeasti, naurun ja jutustelun merkeissä. Ja syömisen. Kynttilät valaisevat olohuonetta ja heijastelevat kasvoiltamme naurua ja onnellisuutta ja hyvää mieltä. On hienoa olla yhdessä. Viettää joulua. On ihana jakaa ruokalautanen rakkaiden kanssa. On niin ihanaa, kaiken kaikkiaan!

Oi Joulua ja sen taikaa!

Kerstenillä on hyvä mieli!

Kersten ja Latte keskustelevat suklaasta. Se kun ei kuulu koirille.

Latte tiedustelee Kersteniltä ruokajuhlien päätteeksi: "Eikö vieläkään minulle löydy mitään?"

--

Ilta oli siis mitä onnistunein.  Ja sai minut hetkeksi unohtamaan asiat, joille en voi mitään. Kuten äitini. Jonka luona olisin tämän joulun halunnut viettää.

Illan lopuksi sain kuitenkin kotoa viestin - tätini, joka elää äitini kanssa,  lähetti minulle lämpimän ja iloisen kirjeen, jossa kertoi miten mukavasti ja iloisesti heidän joulunsa oli mennyt. Veljeni perheineen, lapsineen ja lastenlapsineen oli tullut äitini luokse kylään ja tuonut myös rakkaalle äidilleni joulun juhlaa.

Ja minä kun niin luulin, että tästä tulee Huono-Joulu. Ei tullut. Tuli Yllättävän Hieno Joulu.

PS: Olen niin kiitollinen tästä ihmeellisestä ja onnellisesta joulusta kaikille rakkailleni, jotka jokainen omalta osaltaan auttoivat sen tuloa. Vaikka itse keppuroitsin vastaan. Ja itse tein typeryyksiä, ärhentelin ja olin typerä. 

PPS: Joulussa ON taikaa!

PPPS:  Suurkiitos tielle kaikille viisaille kommentoijille, jotka jo tiesittekin, että kyllä se joulu tulee. Vaikka minä vielä edellisessä postauksessa olin niin kovasti alavireinen!

Kun joulu ei ole tullakseen

Olen tässä pari päivää kerännyt jouluista tunnelmaa kirjoittaakseni tänne joulukirjeen, jonka edellisessä postauksessa lupasin. Mutta kun ei tunnelma ole tullakseen, ei sitten millään.

En tiedä olenko ns. jouluihminen, tahtoo sanoa, en ole mikään jouluhössöttäjä, mutta joka vuosi on joulu silti ollut meillä hyvää aikaa. Olen joulukoristellut kotia, poltellut kynttilöitä ja muutenkin rauhottunut vastaanottamaan joulun sanomaa. Jos näin hienosti voi sanoa. Ilman sen suurempaa stressiä.

Nyt en ole tehnyt mitään. Olen ärtynyt ja tunnen syyllisyyttä saamattomuudestani. Eilen tein senkin virheen, että rähisin facebookissa ja loukkasin ystäviä kovilla ja kitkerillä sanoilla. Myös kotijoukot saivat tuta huonon tuuleni. En ole ylpeä itsestäni. Kaduttaa. Tehtyä ei nyt saa tekemättömäksi. Anteeksi toki voin pyytää ja pyydänkin kaikilta joita olen tietoisesti tai tietämättäni loukannut.

Ilmaa ei voi syyttää kaikesta, mutta kieltämättä tämä kurja keli vie mielen entistä mustemmaksi. Onneksi ei sentään sada, mutta se onkin ainoa positiivinen asia, mitä ilmasta voi sanoa.

Tarton raatihuoneentori keskipäivän aikaan - tummaa ja märkää on

Jos olen rehellinen itselleni, niin kyllähän minä tiedän mikä minua näin kovasti jurppii. Olisin halunnut viettää tämän joulun perheen ja suvun kanssa Suomessa. Tarkemmin sanottuna alzheimeriin sairastuneen äitini kanssa. Vaan se ei onnistunut - heräsin varailemaan laivalippuja liian myöhään. Yhtäkään autopaikkaa ei laivoilta löydy lähimpään viikkoon. Jalkamiehenä yksin olisin johonkin laivaan ehkä mahtunut - mutta se olisi taas tarkoittanut sitä, että en saisi viettää joulua Kimmon ja Latten kanssa. Eikä sekään vaihtoehto tuntunut hyvältä.

Kun päälle lisätään työkiireisiinsä uppoutunut Kimmo, jolla ei ole erityisemmin aikaa paneutua minun huoliini, vatsatautinen Latte ja oma kurja fyysinen kuntoni, särkee ja kolottaa, reumatismiako tämä on, on rähinäjoulun ainekset aika hyvin koossa.

Älkää silti huolestuko - en aio rähistä enää tämän enempää. Toivon, että näin kirjoittamalla asiat paperille (tai siis ruudulle) kirjoitan samalla oman pahan oloni ulos.

Vielä on pari päivää aikaa löytää joulun tunnelma - se lienisi paras joululahja tälle pienelle perheelle, joka ei todellakaan ole ansainnut huonoa tuultani.

Facebookiin en vähään aikaan mene - ja voi olla että tänne blogiinkin tulee nyt pieni tauko.

Palaan asiaan kun minulla on jotain sanottavaa - ja ennenkaikkea jotain positiivista sanottavaa.

Nyt siis vain toivotan    Hyvää joulua teille kaikille! 

Kinkku on kunkku tapanina

Minulla ja joulukinkuilla on pitkä ja läheinen suhde. Tahtoo sanoa, minä pidän joulukinkusta. Kovasti. Oikein kovasti. Suorastaan ältsisti.

Lapsena en voinut ymmärtää sitä miksei joulukinkkua voida syödä joka päivä, enkä ymmärrä sitä oikein vieläkään.

Eräänä vuonna, kun joulukinkkuja myytiin poskettomaan ale-hintaan, ehdotin Linkamalle, että ostetaan niitä useampi ja pannaan pakkaseen pahan päivän varalle. Ehdotukseni ei saanut vastakaikua. Enemmänkin jonkinlaista vinoilua mansikoista jouluna ja kinkusta juhannuksena, ja mitä vielä turhanaikaista urputusta. Kärpästen surinaa korvissani.

Muistan myös hyvin ensimmäisen joulunalusajan Linkaman kanssa, valmistauduimme ensimmäiseen yhteiseen jouluun. Jouluun joka tulisi muokkaamaan kaikki tulevat. Ja muistan sen hartaan hetken kun seisoimme ensimmäistä kertaa pakastealtaan edessä kinkkua valitsemassa. Linkama tähyili joitain parin kolmen kilon minipossuja kun minä suunnistin heti seitsemän kilon kinkkujen luo. "Seitsemän kiloa!" huudahti Linkama epäuskoisena, "Kahdelle hengelle? Ei tule koskaan syödyksi ja haaskoon menee!"

Monessa olen antanut myöten Linkamalle, mutta tässä en. Seitsemän kiloa ostettiin ja paistettiin ja se myös syötiin. Eikä tehnyt tiukkaa. Ja vähintään seitsemän kiloa se on ollut joka vuosi.

Tämä vuosi näytti kuitenkin huonolta. Kuten olen aiemmin kertonut, Virosta en ole näinä kuluneina kuutena vuotena onnistunut löytämään kinkkua siinä muodossa jossa se jouluna tulee tarjota, ja niinpä kinkku on tuotu kaverien matkassa Suomesta hyvissä ajoin. Vaan ei tänä vuonna.

Kriisi näytti lähestyvän. Kinkuton joulu. Melkein, mutta vain melkein, olin siihenkin jo henkisesti valmistautunut. Kunnes saimme oivan syyn lähteä kinkunhakumatkalle - siinä samassa myimme sitten Lohjan talomme.

Kinkkumme, joka sai työnimen Elmeri, ostettiin Jokelan Valintatalosta. Ennen Valtsua etsimme kinkkua saman kylän K-kaupasta, mistä ne olivat loppu. Paniikki alkoi nousta ikävästi pintaan. Muistin kauhukertomuksia jouluista, jolloin kaupat eivät olleet osanneet varata riittävästi potsia joulupöytään. Silmäkulmassa melkein jo nyki.

Valtsusta kinkku kuitenkin löytyi. Ystävällinen myyjätär kuitenkin epäili sitä, saammeko seitsemän kilon jäätyneen potsin sulatettua ennen joulua. Myyjätär ehdotti saunan lauteita: "Kyllä aina keinot keksitään", hän lohdutti.

Elmerin kanssa sitten reissattiin talokauppoja tekemässä ja ajeltiin ees-taas pitkin Lohjaa ja Tuusulaa ihmetellen miten ja milloin  päästään kotiin. Aina tilaisuuden tullessa Elmeri kannettiin sisätiloihin sulamaan.

Jouluaattona paistomittari näytti että Elmeri oli jo sulanutta poikaa ja sen sisälämpötila oli tarvittavat +10C.  Elmeri pääsi uuniin. Ja tänään, tapanina Eltsu nostettiin juhlapöytään kera lanttu-, porkkana- ja perunalaatikoiden, jotka nekin Suomen tuliaisia. Ostamamme bataattilaatikko - outo tuttavuus kaiken kaikkiaan - jäi maistamatta. Se oli ehtinyt jo saada hometta kylkeensä.

Elmeri nostaa juhlatunnelmaa

 Kinkku on siis tämän tapanin kunkku. Ja se tuntui myös hallitsevan karvapojista isomman ajatusmaailmaa turhankin paljon. Missä kinkku, siellä Latte. Taitaa olla poika tullut äitiinsä tai siis emäntäänsä tässä asiassa.

Hetkeksi on pää kääntynyt pois pääasiasta, mutta uskokaa huviksenne, vain hetkeksi.

Jouluherkkuja masut pullollaan

Näin on jälleen yksi aattoilta siirtynyt muistojen joukkoon. Mitä tästä aatosta muistan vuosien jälkeen? Enpä osaa arvata - ehkä rauhallisuuden ja vähyyden. Ainakin valmisteluiden suhteen. Tähän jouluun emme valmistautuneet mitenkään erityisemmin etukäteen. Joulusiivous tehtiin häthätää vasta aattoaamuna, ja joulukoristeet, joita niitäkin oli aiempaa vähemmän otettiin esiin aamun aikana. Lahjat, ne vähät mitä tänä vuonna annoimme toisillemme, hankittiin edellispäivänä ja paketoitiin aattopäivänä. Ruokaa alettiin laittaa vasta iltapäivällä, mukaanlukien kinkku, joka valmistui vasta iltamyöhään.

Silti joulu sai tulla ja tulihan se.

Aaton ateria koostui vain kaloista, pienistä määristä silliä ja lohta. Eksoottisempaa puolta edustivat marinoidut nahkiaiset, lohenmäti ja simpukat. Juomina pullo hyvää viiniä minulle ja muutama pullo hieman harvinaisempia oluita Kimmolle. Ja jälkiruokana suklaakonvehteja. Sellainen mutkaton juhlamenu.

Myöskään kuusta, ei edes aimepien vuosien kaltaista pöytäkuusta, meillä ei tänä vuonna ollut. Kuusen sijasta oli pöydällä suuri malja täynnä joulupalloja, joista kynttilänvalo kauniisti heijasteli. Kimmo naureskelikin, että vaikka kuusta ei olekaan, nostetaan kuusenkoristeet perinteiselle paikalleen.

Maisemat, valkeat hanget, loivat nekin omalta osaltaan rauhallista ja levollista joulutunnelmaa. Lunta satoi koko päivän. Iltaa kohden kevyt tuiskutus muuttui kovemmaksi ja yltyi yön aikana. Nyt lunta on taas ennätysmäärät ja hyvä että saamme ovet auki koirien pihalle mennä. Koirat eivät pane pahakseen, emmekä mekään. Meillä ei ole syytä lähteä minnekään, joten ei haittaa vaikka hetkeksi hautautuisimme lumen keskelle.

Tapaninpäivänä saamme kuitenkin vieraita tai paremminkin vieraan, kun Kersten tulee kylään. Sitä ennen täytynee kaivaa kola esiin tai ohjeistaa Kerstenia saapumaan suksilla.

Aattona Villa Ottiliassa

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE BLOGIN LUKIJOILLE!

Todellakin, lämpöiset jouluntoivotukset kaikille Otepäältä!

Jäi melkein hilkulle että itse pääsimme eilen kotiin Suomesta, jonne meille tuli yllättävä ja kiireinen matka kun Lohjan talolle löytyi ostajat. Kaupat tehtiin keskiviikkona iltapäivällä. Jotenkin lapsenuskoisina kuvittelimme kauppojen jälkeen lähtevämme ensimmäisellä laivalla takaisin Viroon. Kuvittelumme osoittautui harhakuvaksi. Mitään paikkoja laivoille ei ollut yhdellekään laivalle ennen joulua.

Siinä me sitten olimme aika avuttomina että minne me päämme jouluksi painamme, kahden koiran kera. Onneksi kiinteistövälittäjän matkatoimistokontaktit tulivat apuun ja muutaman tunnin kuluttua meille oli saatu napattu peruutuspaikka eiliseltä aamulautalta. Kotiin pääsimme vasta iltamyöhään ja nyt alamme tässä hiljalleen valmistautua jouluun.

Hyvillä mielin siis toivotan kaikille rauhallista ja lempeää joulunaikaa!

Ohessa vielä pieni videopätkä Tiinan, Kimmon, Latten ja Rummukaisen joulutanssista, klikkaa tästä: Linkamilla jytää jouluna (video nähtävissä vain rajoitetun ajan).

Joulukin saa, vaan saamaton olen minä

Nyt on sitten itsenäisyyspäivä vietetty, ja puvut asianmukaisesti tai asiattomasti, miten kukin haluaa, arvosteltu. (Hieman vielä mietin sitä jätänkö eilisen kirjoituksen roikkumaan tänne vai deletoinko. Sen ainakin huomaan itsestäni, että irvailu jonkun kustannuksella jättää pahan maun suuhun. )

Seuraava suurempi juhlapyhä onkin sitten joulu. Joka minusta on aina ollut aivan viehättävää aikaa. Tiedän, että monille tulee joulusta stressi, jotkut suorastaan masentuvat ikäänkuin taakan alla. Kun pitäisi niin paljon saada aikaan ja tuntuu ettei voimavaroja ole.

Minä siis en kuulu joulunvihaajiin, päinvastoin. Joulukoristelut, jouluvalot, lahjojen valmistelu, kynttilöiden polttelu, piparkakun tuoksu, kaikki se on minusta ollut mukavaa. Ja usein olen ollut jo itsenäisyyspäivänä lahjojen kanssa valmis, mille on ollut käytännön syy. Yleensä itsenäisyyspäivänä luokseni kokoontuu joukko hyviä ystäviä Suomesta ja heidän mukanaan lähtevät joulupaketit kotimaahan.

No, tänä vuonna ei vietetty Otepään Suurta Itsenäisyyspäivän gaalaa. Ja niin minulla ei ole ollut jouluvalmistelujen suhteen mitään aikarajaa. Ja siitä on seurannut saamattomuus, joka nyt alkaa stressata. Ensimmäistäkään jouluvaloa en ole vielä virittänyt, en ulos enkä sisään. Lahja-asiat ovat retuperällä ja joulukinkkukin on vielä hankkimatta. (Joulukinkku sellaisena kuin me suomalaiset tunnemme on vieras tuote täällä - joka vuosi on kinkku saapunut tänne Suomesta saman itsenäisyyspäiväpoppoon mukana. Tai itse asiassa kaksi - minä kun olen tunnetusti joulukinkun suuri ystävä, enkä lapsena ymmärtänyt miksei kinkkua voisi syödä joka päivä!)

Joulukortitkin ovat vielä valmistamatta, kuva valitsematta.

Tällainen näky ilmestyi tänään kuitenkin ikkunan taa, ikäänkuin täkyksi valokuvaajalle:

Siinä kun aikani peuraa tiirailin, tuli paikalle kaveri, joka oli hieman arempi. Myöhemmin pusikoista ilmestyi kaksi muutakin veijaria, vaan juuri silloin olin puhelimessa kiinni enkä saanut niitä kuvattua. Tässä nämä kaksi tyyppiä kuitenkin:

Olisiko näissä sopivaa joulukorttitunnelmaa? 

Tällaisia puolivillaisia pohdiskeluja tältä päivältä. Paremman puutteessa.

Aaton tunnelmia

Jouluaatto on nyt vietetty hyvässä seurassa. Eron hetki oli haikea ja kyyneliltäkään ei säästytty.

Rummukaisen perhe saapui luoksemme joulunviettoon ja arvata saattaa että pieni herra oli onnesta käppyrällä. Haikeana katselin miten se seurasi Omaa Mammaansa kuin varjo. Muutamaisen kerran kävi toki minuakin hieman nuuhkaisemassa, kuin kohteliaisuuttaan. Mutta Kummitäti on vain Kummitäti, ja Oma Mamma on oma mamma. Eikä ollut Rummukaisen jalka raskas kun se asteli kotoamme pois.

Latte otti Rummukaisen lähdön myös aika raskaasti. Se kävi uudelleen ja uudelleen parvekkeen ikkunan takana katsomassa Rummukaisen katoavaa hahmoa. Se tuntui pahalta.

Mutta toisaalta, olihan se valtavan hieno nähdä että pieni poika oli täydellisen onnellinen oman perheen läsnä ollessa. Ja kun Rummu on onnellinen, olen silloin minäkin.

Lattea tulemme jatkossa hellimään entistä enemmän - Äidin oma Iso Silmäterä!

Tässä hieman jouluisia kuvia eilisillalta:

Pöytä on katettu neljälle

Ensin herkutellaan kalalla

Ja sitten on vuorossa kinkku - Perhe Rummukaiselle, joka ei lihaa syö, tehtiin erikseen silakkasmetanapaistos.

Mielet on korkealla ja tunnelmat jouluiset

Rummukaiselle oli joulun paras lahja päästä Oman Mamman syliin.

Joulun odotusta

Karvapoikamme haluavat näin joulunalusviikolla lähettää ikkunan takana mahdollisesti kurkkiville tontuille oheisen joulutervehdyksen:

"Ollaan oltu ihan älyttömän kilttejä, joo!!!"

Uskokoon ken haluaa.

Tyylikäs joululahja

Jouluteemoissa olen.

Muistutanpa, kun tilaisuus siihen on, että: vielä ehtii mainiosti hankkimaan Ottilia Visions -kuvagalleriasta aivan erilaiset ja tyylikkäät joululahjat. Eikä hinta ole edes paha!

Tilaus sisään, maksu, ja kuvat ovat 10 päivän sisällä kotonasi!

Ottilia Visions -kuvagalleriaan valikoidut kuvat ovat kaikki korkeatasoisia, taiteellisia ja ennen kaikkea perinteisistä turisminäkymistä poikkeavia kuvia virolaisesta maailmasta.

Olen ollut tarkka myös siitä, että galleriassa on runsaasti kuvia, joiden pääpaino ei ole  Virossa, vaan jotka ovat esteettisesti miellyttäviä!

Kaikki kuvat toimitetaan sinulle kotiin kauniissa kansioissa, joissa ne on helppo lahjottaa eteenpäin.

Miksi juosta pitkin tavarataloja kärsien joulun ostoahdistuksesta kun ostokset voi tehdä niin paljon helpommin?!  Tilaa täältä!

Tässä sinulle lahjaideoita, joista  Mummi, Veli, Serkku ja Rakastettu ilahtuvat – kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Myös jouluna – tyylillä ja osaamisella!

Tervetuloa ostoksille!

Valokuva on hyvä joululahja

Muistutanpa lukijoita: joulu lähenee! Näimme eilen kotimatkalla ensimmäisen pihakuusen jouluvaloissa. Ehkä hieman liian aikaista, minun makuuni.

Sen sijaan nyt on juuri oikea aika suunnitella joululahjaideoita ja toteuttaa ne  -- kuinka mukavaa onkaan sitten ottaa rauhallisesti jouluaaton lähestyessä, kun lahjat ovat jo valmiina, ja voi keskittyä ihan muihin asioihin, kuten joulun tunnelmasta nauttimiseen.

Lahjavinkiksi annan -- kuinkas muutenkaan -- taidevalokuvan! Ja niitähän löytyy runsaasti valokuvien myyntigalleriastani: Ottilia Visions. Jota on tänään päivitetty muutamaisella kuvalla.

Virolaiset maisemat sopivat mainiosti lahjaksi niin Viron ystäville, kuin ihmisille, jotka haluvat kotiaan koristamaan jotain sopivan erilaista, mutta kuitenkin riittävän tuttuakin. Omaan tuttavapiiriini ei kuulu tietääkseni yksilöitä, jotka riemumielin laittaisivat seinälleen huojuvia palmuja räikyvän kirkkaassa auringonlaskussa. Mutta sieluni silmin näen montakin kotia, jonka olohuoneen seinää voisi koristaa vaikkapa rauhallinen merimaisema Hiiumaalta.

Tai levollinen kuva, sekin Hiiumaalta, Tõrvaninan rannalta:

Tässä vain pari esimerkkikuvaa Ottilia Visions -galleriasta. Kuvasarjoja on siellä useampia, on maisemakuvia, kuvia eri vuodenajoilta, kuvia suolta ja Peipsiltä. On eläinkuvia, kuvia ihmisistä, arkkitehtuurista, majakoista, silloista, hyönteisistä...

Nyt olisi paras aika tilata kuvat! Kiirettä ei vielä ole, sillä lupaan toimittaa kuvat Suomeen 10 päivän kuluessa siitä kun olen saanut varmistuksen tilauksesta eli maksusuorituksen tilatuista kuvista.

Mutta joulu lähestyy, kuten sanoin, joten nyt kannattaa aloittaa lahjojen mietintä ja hankinta. Ja tällainen sähköpostilla tilattava joululahja on myös laiskan ostajan unelma! Ei tarvitse rynniä tavarataloissa kuunnellen sadatta kertaa White Chrstimasia tai Kilisee kilisee kulkusia. Kaikki sujuu mukavasti kotikoneelta, ja sitten vain odottelemaan postia!

Sitten vielä yksi lahjavinkki:

Kuvasta saa vielä persoonallisemman lahjan, kun liittää siihen oman pienen yksilöllisen viestin. Esimerkiksi näin. Lahjaidea ystävälle / ystävättärelle, jonka kanssa on pitänyt viettää enemmän aikaa, mutta se on vain jäänyt:

Kuva on sarjasta Kotieläimet ja kuvan nimi on "Kiire kiire":

Lahjaidea täydentyy pienellä viestillä kuvan mukana:

Rakas NN, niin piti meidän kuluneena vuonna tehdä monta asiaa yhdessä, se jäi. Tiedäthän minut, pää kolmantena jalkana olen tämänkin vuoden läpi juossut.

Rakkain ajatuksin ja hyvää joulua, sinun NN

----

Nyt siis Ottilia Visions -galleriaan lahjaostoksille. Se on kuitenkin niin monipuolinen, että uskoisin sieltä löytyvän lahjaidea vähän jokaiseen makuun ja tyyliin.

Tervetuloa tutustumaan! Ja ostoksia tekemään!