maanantai 16. marraskuuta 2009

Valokuva on hyvä joululahja

Muistutanpa lukijoita: joulu lähenee! Näimme eilen kotimatkalla ensimmäisen pihakuusen jouluvaloissa. Ehkä hieman liian aikaista, minun makuuni.

Sen sijaan nyt on juuri oikea aika suunnitella joululahjaideoita ja toteuttaa ne  -- kuinka mukavaa onkaan sitten ottaa rauhallisesti jouluaaton lähestyessä, kun lahjat ovat jo valmiina, ja voi keskittyä ihan muihin asioihin, kuten joulun tunnelmasta nauttimiseen.

Lahjavinkiksi annan -- kuinkas muutenkaan -- taidevalokuvan! Ja niitähän löytyy runsaasti valokuvien myyntigalleriastani: Ottilia Visions. Jota on tänään päivitetty muutamaisella kuvalla.

Virolaiset maisemat sopivat mainiosti lahjaksi niin Viron ystäville, kuin ihmisille, jotka haluvat kotiaan koristamaan jotain sopivan erilaista, mutta kuitenkin riittävän tuttuakin. Omaan tuttavapiiriini ei kuulu tietääkseni yksilöitä, jotka riemumielin laittaisivat seinälleen huojuvia palmuja räikyvän kirkkaassa auringonlaskussa. Mutta sieluni silmin näen montakin kotia, jonka olohuoneen seinää voisi koristaa vaikkapa rauhallinen merimaisema Hiiumaalta.



Tai levollinen kuva, sekin Hiiumaalta, Tõrvaninan rannalta:



Tässä vain pari esimerkkikuvaa Ottilia Visions -galleriasta. Kuvasarjoja on siellä useampia, on maisemakuvia, kuvia eri vuodenajoilta, kuvia suolta ja Peipsiltä. On eläinkuvia, kuvia ihmisistä, arkkitehtuurista, majakoista, silloista, hyönteisistä...

Nyt olisi paras aika tilata kuvat! Kiirettä ei vielä ole, sillä lupaan toimittaa kuvat Suomeen 10 päivän kuluessa siitä kun olen saanut varmistuksen tilauksesta eli maksusuorituksen tilatuista kuvista.

Mutta joulu lähestyy, kuten sanoin, joten nyt kannattaa aloittaa lahjojen mietintä ja hankinta. Ja tällainen sähköpostilla tilattava joululahja on myös laiskan ostajan unelma! Ei tarvitse rynniä tavarataloissa kuunnellen sadatta kertaa White Chrstimasia tai Kilisee kilisee kulkusia. Kaikki sujuu mukavasti kotikoneelta, ja sitten vain odottelemaan postia!

Sitten vielä yksi lahjavinkki:

Kuvasta saa vielä persoonallisemman lahjan, kun liittää siihen oman pienen yksilöllisen viestin. Esimerkiksi näin. Lahjaidea ystävälle / ystävättärelle, jonka kanssa on pitänyt viettää enemmän aikaa, mutta se on vain jäänyt:

Kuva on sarjasta Kotieläimet ja kuvan nimi on "Kiire kiire":



Lahjaidea täydentyy pienellä viestillä kuvan mukana:

Rakas NN, niin piti meidän kuluneena vuonna tehdä monta asiaa yhdessä, se jäi. Tiedäthän minut, pää kolmantena jalkana olen tämänkin vuoden läpi juossut.

Rakkain ajatuksin ja hyvää joulua, sinun NN

----

Nyt siis Ottilia Visions -galleriaan lahjaostoksille. Se on kuitenkin niin monipuolinen, että uskoisin sieltä löytyvän lahjaidea vähän jokaiseen makuun ja tyyliin.

Tervetuloa tutustumaan! Ja ostoksia tekemään!

1 kommentti:

Sylvia kirjoitti...

Kiva idea tuo kana joka juoksee pääkolmantena jalkana!
Voisit ehkä myös myydä kortteja vaikka mainostarkoituksiin? Joihin voisi tilata valmiiksi painetun tekstin? "Kiiruhda, tarjous voimassa vain määrätyn ajan!" kanakorttiin tai jotain sellaista.
Joulukortteja voisi kanssa tarjota, vähän jouluaiheisempia kuvia... pääsiäiskortteja, hääkutsukortteja, kiitoskortteja...