keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Nojatuolimatka Nepaliin - osa 12

Harmaiden talvipäivien ratoksi käyn uudelleen läpi vuonna 2007 tekemäämme matkaa Nepaliin. Aiemmat matkapäivät näet peruuttamalla eli klikkaamalla jutun lopussa olevaa vanhempi viesti -linkkiä. Tai valitsemalla vasemmalla olevasta arkistolistasta haluamasi matkapäivän.


--

6.11.2007 Kathmandun nähtävyydet: Boudhan Stupa, Pashupathinathin temppelialue, Durbar-aukio


Reittimme, eri matkakohteet ja niiden ajoittuminen 14 päivän ajalle on valittu taitavasti – kiitos siitä nepalilaiselle matkatoimistolle. Vasta viimeisenä päivänä alamme, kaiken muun nähtyämme, tutustua Kathamandun omiin nähtävyyksiin.

Alkumatkassa kävimme katsomassa Apinatemppelin eli Swayambunathin temppelin ja Patanin Durbar Squaren. Jo ne tuntuivat yhtenä päivinä nähtynä uuvuttavan runsailta – ihminen voi todellakin vastaanottaa informaatiota vain tietyn määrän.

Nyt matkamme lopussa tutustumme Kathmandun ehkä tärkeimpiin nähtävyyksiin.

Ensimmäisenä on vuorossa Boudha-stupa, suurin, ja pyhin kaikista. Jälleen upea rakennus, jonka huipulta katsovat Buddhan vaativat silmät. Stupaa ympäröi laaja temppelialue – stupa itsessään on kiinteä rakennus, ei temppeli – ja katkeamaton rivi matkamuistomyymälöitä. Ihmisiä on paljon, niin turisteja kuin aitoja pyhiinvaeltajia. Ja Om Mani Padme Hum -musiikki soi.






Stupaa kierretään aina myötäpäivään. Niin me turistit kuin pyhiinvaeltajat, joita on stupalla tosiaankin paljon. Kiertoliike on katkeamaton ja sitä on mielenkiintoista seurata temppelin katolta. Temppeleissä rukoillaan, eikä niihin ole pääsyä turisteilla. Minun onnistuu kurkistaa vaivihkaa erääseen temppeliin, jossa on menossa opetushetki. Tiibettiläiset temppelithän ovat eräänlaisia yliopistoja, joissa opetus on keskeisessä asemassa.





Olimme tässä vaiheessa olleet reissussa jo lähes pari viikkoa, ja mielestämme olimme jo kokeneita Nepalin kävijöitä. Silti Kathmandun Boudhan temppelien huijarit onnistuivat vedättämään meitä.

Pysähdyimme hetkeksi erään temppelin juurelle ja äkkiäkö meitä oli neuvokas nuori mies neuvomassa. Olemme tottuneet nepalilaisten avuliaisuuteen ja kohteliaasti katsomme sinne minne mies osoittaa. Mies houkuttaa meitä kurkkaamaan myös temppelin takapihalle – missä ei ollut mitään näkemistä – ja sen jälkeen vaatiikin opastuksesta 2000 rupiaa (enemmän kuin kuukauden keskipalkka Nepalissa). Kimmo on valmis antamaan hyvän tahdon eleenä miehelle 20 rupiaa, mutta mies pitää sitä loukkauksena. Kimmo toteaa, ettei halua miestä millään muotoa loukata ja laittaa rauhallisesti rahan taskuunsa. Vikkelänä mies juoksee peräämme ihmisvilinään: ”Okei, okei, anna se 20 rupiaa sitten tänne.”

Sama jatkui seuraavassa temppelissä. Nousimme oma-aloitteisesti temppelin portaita ylös, ja mies joka oli seissyt portaiden alapäässä ja osoittanut laiskasti portaita sormellaan vaati ”opastuksesta” jälleen rahaa. Ohitimme tämän kolkosti nauraen. Harmitti vain, että kaikki mielenkiintoisimmat paikat kuhisevat onnenonkijoita, kerjäläisiä ja tyrkyttäviä rihkamakauppiaita. Vaikea on herkistellä upeiden rakennusten juurella, kun koko ajan on joku nykimässä hihasta.


Temppelialueella on paljon ihmisiä, osa turisteja, mutta hyvin suuri osa pyhiinvaeltajia.

Temppelia kierretään aina myötäpäivään, kuten kierretään ja pyöritetään myös kaikkia rukousmyllyjä.

Vanha nunna suutelee pientä stupaa Boudhan temppelialueella.

Jokaisen tiibettiläisen ja hyvän buddhalaisen edellytetään, jos mahdollista, käyvän Boudhan stupalla ainakin kerran elämässään. Tässä asustuksestaan päätellen tiibettiläisiä maanviljelijöitä kiertämässä temppeliä.

Kathmandu-päivä jatkui seuraavaksi Pashupathinathin hindutemppeleille, missä oli mahdollista seurata polttohautausta. Jäimme pitkäksi toviksi katsomaan pienen lapsen kremaatiota, jonka aikana lapsi asetettiin korkealle halkopinolle, vaatteet heitettiin jokeen, lapsi peiteltiin joessa kastelluilla heinillä ja sitten tuikattiin tuleen. Poltto-operaatio oli mitä ilmeisimmin asianomaisille perin tavanomaista puuhaa, sillä perheen äiti istui penkillä naputellen kännykällään tekstiviestejä setien lukiessa sanomalehteä. Samalla pieni tyttö kärysi siinä heidän edessään. Vain isä hääri nuotion ympärillä, kohennellen sitä aika ajoin. Kun keko oli palanut loppuun siivottiin nuotio lakaisemalla loput tuhkat ja hiilet jokeen. Ja sitten olikin jo seuraavaan potilaan vuoro. Hinduille keho on vain sielun kulkuväline. Kun sielu on siirtynyt kehosta, on keho vain jätettä, josta täytyy hankkiutua eroon.





Varsinaiselle temppelialueelle ei ollut asiaa ellei ollut hindu. Polttohautaukset sen sijaan sijoittuivat kaikki yllä olevan kuvan kaltaisille kielekkeille, joista tuhka lopuksi lakaistiin jokeen. Jotenkin irvokasta, näin länsimaisen ihmisen näkökulmasta, oli se millä puuhakkuudella toiset etsivät joesta sinne vainajien tuhkan mukana lakaistuja kolikoita.




Pashupathinathilta siirryimme Kathmandun Durbar-aukiolle, joka oli arkkitehtuuriltaan hyvin Patanin aukion kaltainen, sillä erotuksella että Patanissa alue oli rajattu vain jalankulkijoille, kun taas Kathmandun temppeliaukiolla sallittiin niin kaikenkarvainen liikenne kuin liiketoiminta.

Torikauppiaita oli levittäytynyt jokaiseen mahdolliseen vapaaseen kohtaan ja kauppiaiden lomassa sukkuloivat autot, mopot, riksat ja selässään raskaita taakkoja kantavat kulit. Äänten, ihmisten ja jatkuvasti tööttäilevien autojen kakofonia alkoi ahdistaa. Totesimme Kimmon kanssa nähneemme Nepalissa temppeleitä riittämiin ja pakenimme melua korkealle kattoravintolalle, josta aukeni hyvät näkymät kuhisevalle torille. Näin oli mukavampaa, kylmä olutlasi edessä, seurata maailman menoa alapuolella.


Hedelmäkauppiaita Kathmandu Durbar Squarella.

Kaikkea mahdollista on torilla kaupan

Riksat odottelevat asiakkaita


Nainen myy pähkinöitä

Kesken ostosten tiimellystä nainen ja mies hiljentyvät palvomaan Kalia.

Näkymää aukion takalaidalle kahvilan korkeuksista: Tänne eivät enää hulina ja mopojen tööttäykset kuulu kuin vaimeana meluna.



Viimeinen päivä Kathmandussa oli kääntynyt iltaan. Palasimme viimeistä kertaa Vaishalin ylelliseen hotelliin, teimme viimeiset matkamuisto-ostokset, rupattelimme tovin mukavan kirjakauppiaan kanssa, jonka luona olimme käyneet ostoksilla useita kertoja. Aloimme pakata. Oli aika lähteä kotiin.

Miten kotimatka sujui, siitä seuraavalla kerralla, joka onkin sitten viimeinen osa tätä pitkää matkakertomusta.

2 kommenttia:

harry.huhta kirjoitti...

Hieno kuva- ja lukukokemus! Harry Huhta. Riston ja Seijan ystävä ja matkakumppani Vietnamissa.(Kotiuduin 7.12) Seuraan myös Rummukaisen ja Latten ystävyyttä. Yritän päästä koodien hyväksyntään. Terveiset Harry

Tiina Linkama kirjoitti...

Heippa Harry, koodit meni läpi! Kiva kun olet löytänyt tiesi tänne. Kohta saamme myös Seijan ja Riston kotiin.