Villa Ottilian kuulumisia heinäkuussa

Olen kirjoittanut armottoman vähän blogiin viime aikoina. Se ei tarkoita, että elämämme olisi jotenkin pysähdyksissä. Päin vastoin.

Meidän kiireemme ovat välillä kovasti syklisiä. Välillä meillä on Kimmon kanssa samaan aikaan työkiireitä, välillä ei. Välillä minulla on töitä, välillä Kimmolla, ja välillä molemmilla. Ja on niitäkin kurjia aikoja, jolloin ei ole töitä kummallakaan, mutta niitä ei ajatella juuri nyt.

Mutta näin ollaan pärjätty 7 vuotta ja vakaa usko on, että pärjätään eteenpäinkin.

Tämä kesä ollaan menty aika haipakkaa.

Olen ollut iloinen siitä, että kesä on ollut mukavasti kiireinen Villa Ottiliassa. Väkeä on riittänyt useimmille viikoille, ja monenmoisia vieraita ollaan tavattu. Ja sehän tässä bisneksessä onkin parasta. Tapaat erilaisia ihmisiä, joilla kaikilla on joku syy tulla juuri Otepäälle ja meille. On maantiepyöräilijöitä. On rallikansaa. On motoristiporukoita, kuten vaikka viime viikolla käyneet MC Ylikypsät Kinkut -ryhmä, joka koostui ns. kypsässä iässä olevista moottoripyöräilevistä naisihmisistä.

Kaikkia palvelet miten parhaiten osaat, ja lopuksi näet miten olet onnistunut.  Parhaimmillaan tulee haleja, joskus jopa kyyneleitä  kun ero on haikea. Tulee kirjeitä ja sähköposteja vielä vuosien jälkeenkin. Asiakkaista tulee ystäviä, jotka palaavat vielä uudelleen.

Mutta palataan  tähän kesään.

Kesä on ollut kiireinen, mutta yhtä lailla palkitseva. Sillä mikä on sen mukavampaa kuin palvella porukoita ja nähdä hymyissä suin poistuvia asiakkaita, jotka heiluttavat vielä portilta ja lupaavat tulla uudelleen. Silloin tiedät, että kaikki tekemäsi työ on onnistunut!

 Villa Ottiliassa pitkään viipyneet maantiepyöräilijät valmistautuvat päivän lenkkiin

Jari Kavander ja René Andersson kisaavat Estonia Rallissa. Kuva: Rauno Nurminen

Meillä on käynyt myös liivikansaa!

Ryhmäkuva: MC Ylikypsät kinkut kera yhden Villa Ottilian karjun

Eikä kesä vielä ole lopussa. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, ilmat hellivät meitä vielä pitkälle syyskuuhun. Näemmekö sinut täällä? Kun innostut loppukesän lomailusta Otepäällä, löydät majapaikan täältä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

t. Tiina

Heinäkuun huikeita hetkiä

Tuntuu melkein syntiseltä kirjottaa tätä. Samaan aikaan kun Suomessa kärsitään kaikkien aikojen sateista, on meillä Otepäällä ollut koko heinäkuu aivan järjettömän kaunista. Öisin saattaa sadetta ropista, muutama ukkoskuuro on pyyhkäissyt paikkakunnan yli - mutta muuten nautitaan niin upeista ilmoista että sydänalasta ottaa.

Kyllä kesä vaan on niin mielettömän ihanaa aikaa! Ja samaa mieltä on perheen karvainen poika, joka nauttii kuumista päivistä parhaimmalla tavalla - järvessä pullikoiden.

Luonto heilimöi - jos se on sana jota etsin. Siis loistaa, vaihtaa väriään, hehkuu ja on sanalla sanoen järjettömän hienoa!

En yritä sanoilla maalailla enempää vaan siirryn kuviin. Enjoy!

Päivänkakkarapeltoja

Keltaisia rypsi- ja rapsipeltoja

Vilja alkaa tuleentumaan hiljalleen - olisiko tämä nyt ruista vai ohraa? Olen hieman huono näissä tunnistuksissa

Ruiskukat jakavat viljalajikkeita toisistaan, olisiko ohraa ja kauraa?

Näitä väripintoja!!!

Siirrytään peltomaisemista vetisempään elementtiin ja koiraan, joka rakastaa uida! Olemme jatkaneet Latten 100 järven bongausta, joskin viime päivät karvahousu on loikkinut ihan tuttuihin paikallisjärviin.

Pallo on yksi maailman parhaista asioista, pohtii Latte

Voi elämän kevät! Ja kesä!!!!

Ja seuraava hyppy on mallia: jalat kerien

Oi tätä elämisen riemua!

Tässä painellaan Kooraste Suurjärveen

Heinäkuu on siis ollut meille erinomaisen suotuisa ilmojensa puolesta. Siksi olemmekin hieman apeina, että jostain syystä viimeiseen pariin viikkoon ei ole asiakkaat löytäneet tietään luoksemme. Onko tämä nyt lamaa? Vai mitä kummaa?

Onneksi heinäkuuta seuraa elokuu, ja se on myös Virossa ja Otepäällä mitä parhainta lomailuaikaa!

Siispä muistutan, että Villa Ottilia -majatalomme tarjoaa mukavan tukikohdan lähteä tutustumaan Otepään huikean hienoihin maastoihin ja maisemiin. Soitelkaa tai kirjoitelkaa. Puh.nro on +372 (Viron suunta) ja perään 796 2000. Ja sähköpostia voi laittaa vaikka: reservation ÄT villaottilia piste ee.

Tervetuloa nauttimaan Otepään huikeista maisemista, luonnosta, kuntopoluista, rannoista, kulttuuria ja muita riemuja unohtamatta!

Sateessa suhailua

Lienee blogin lukijoille selvinnyt, että viime ajat ovat olleet aikamoista haipakkaa, kun olemme kiitäneet Otepään Villa Ottilian ja Võsun Tarvaspean väliä. Milloin yhdessä, milloin erikseen. Välillä on toinen meistä ollut Otepäällä asiakkaita hoitamassa ja toinen putsannut ja puleerannut Tarvaspeata, parhaan osaamisensa ja voimiensa mukaan.

Minä palasin eilen Otepäälle ja tänään Kimmo lähti puolestaan kohti Võsua. Että tällaista matkalaukkuelämää meillä. Mutta yrittäjän on yritettävä, ja yrityksen puutteesta meitä ei voi moittia!

Võsu-päivistä sen verran tässä yhteydessä että ilmat olivat koko kolmiviikkoisen oleskeluni ajan mitä parhaimmat, aurinko paistoi ja taivas oli useimmiten Suomen lipun sininen. Rannalle en kuitenkaan koskaan päässyt, en aurinkoa ottamaan. Illalla sentään vaeltelin hiekkasärkillä ja nautin auringonlaskun hiljaisista hetkistä.

Sadepäivät osuivat matkapäiviin, niin meno- kuin paluumatkaan (ja juhannusaattoon, mutta sehän kuuluu asiaan). Ei ajelu sateessa ole hullumpaa, vaikka pelkäänkin vesiliirtoa.

Se miksi pidän sadesäistä johtuu tietenkin siitä, että sadesäällä saa aikas hienoja kuvia jos uskaltaa kameran sateeseen viedä. Kosteus pukee maiseman salaperäiseen asuun - hieman nostalgiseen ja surumieliseen, mutta myös yhtä lailla runolliseen ja unenomaiseen vaippaan. Värit ja ääriviivat pehmenevät ja maailma näyttää jotenkin tavallista herttaisemmalta.

Tämän sanottuani arvaattekin, että pysähdyin monen monta kertaa sadesään runoutta kuvaamaan. Kun nopeimmillani olen hurauttanut 230 kilometrin pätkän aikaan 2h49min, meni aikaa nyt tuplasti enemmän.

Tässä menomatkan kuvia matkalta Otepää - Võsu:

Nyt kotiin palattuani alan hiljalleen käymään läpi Võsu-viikkojen kuvasaalista ja saattaapa hyvinkin olla, että tänne ilmestyy vielä kuva poikineen Tarvaspeasta ja Võsun rannasta, muista lähiseudun kohteista puhumattakaan.

Siihen asti, kauniita kesäpäiviä toivotellen (yllä olevista sateisista kuvista huolimatta)!

Kivestämässä

Toiset käyvät marjassa, toiset sienessä. Minä olen neljänä viime päivänä käynyt kivessä.

Ensin tarvittiin kiviä aidantolppien tukemiseksi ja kivestämään lähti kaveriksi Tytti, eli aidanrakentajan rouva. Hyvät kivestysmaastot löydettiin ja matkaan tuli kiviä niin runsaasti että niitä riitti tornin ympärille koristeeksi.

 Tässä meidän kivestysmaastoamme

Kiviä tornin ympärillä

Kivestämisessä käy kuten marjastaessa tai sienestäessä, siihen tulee himo. Niinpä sitten painelin vielä omia aikojani kolme kertaa etsimään kiviä. Nyt niille oli uusi tehtävä, tilkitä aidan alimmaisen lankun ja maan välinen rako - maa kun viettää Tarvaspean pihalla hieman porttia kohden ja jättää näin metri metriltä isomman maaraon josta Eräs karvainen saattaisi haluta lähteä maailmalle.

Kivestysmaastoja on täällä riittämiin, ainoa heikkous että useimpiin hienoihin paikkoihin ei pääse autolla lähelle. Niinpä esimerkiksi Pedassaaren komeat rannat jäivät rauhaan.

Pedassaren kivet jäivät paikoilleen

 Myös Pärispean aallonmurtaja jäi koskemattomaksi

Kuten myös Pärispean suuret kivet  - hieman liika suuria ehkä kuitenkin minun voimilleni

Mutta kyllähän minä silti hyvät mestat löysin, ja auto notkuen ja hitaasti jyrräten palasin kotiin reissuiltani, väsyneenä mutta onnellisena.

Nyt olen sitten asetellut kaikki kivet paikoilleen - vielä uupuu koekaniinista tai tässä tapauksessa siis koekoirasta. Nähtäväksi jää pitävätkö kivet uteliaan kaverin aidan sisäpuolella.

 Ensimmäisen kivestysreissun saalista

Ja tässä kiviä aidan tilkkeenä. Aika näyttää kuinka nerokas idea tämä oli tai ei ollut.

Ja kuudessa päivässä he loivat aidan

Olemme olleet puuhakkaita. Ja saaneet aikaan aidan Tarvaspeahan (ent. Huvikumpu, katso edell. viesti). Kuusi päivää se otti. Apuna meillä oli kolmen päivän ajan työteliäs Jussi kera Tytti-vaimonsa. Kolme viimeistä päivää väkersimme aitaa itse.

Nyt se seisoo ylväänä Tarvaspean merenpuolisella sivulla ja odottaa paria porttia ollakseen täydellinen.

On se vaan hieno tunne kun saa jotain aikaan! Ja pidemmittä puheitta aitakuviin.

Mutta ennen kuvia vielä julkisesti vielä lämpimät kiitokset Jussille ja Tytille ainutlaatuisesta avusta. Ilman teitä ei tätä olisi syntynyt. KIITOS!

 Materiaali saapunut. Aidantolpat ovat kyllästettyjä, laudat raakalautaa

 Aidantolppaa syntyy

 Nyt tolpat ovat jo linjassa, mutta korkeus on vielä väärä

Jussi ja Kimmo irrottavat vanhaa tolppaa

 Sitten vedetään linjoja

 Ensimmäiset laudat ovat kiinnitetyt

 Tiina alkaa maalausurakan

 Kimmo-parka joutuu viimeistelemään vaikeat paikat, joihin Tiina ei yllä tai taivu

 Otamme käyttöön uuden tekniikan: maalaamme laudat ensin ja sitten vasta kiinnitämme ne tolppiin.

 Nyt on jo suurin osa aitaa valmiina

 Ja kuuden päivän kuluttua Kimmo kiinnittää viimeistä lautaa!

Hei me tehtiin se! Tai ainakin vietiin homma loppuun. Sillä Jussihan teki varmasti sen kaikkein kovimman työn noiden tolppien takomisessa maahan.

Võsun talolla on vihdoin nimi: Tarvaspea

Tämä on viikon varmaan ykkösuutinen - noh, voisi se olla kakkosuutinenkin, riippuu arvostuksista. Olemme vihdoin saaneet nimettyä Võsun talomme, joka tähän asti on kulkenut työnimellä: Huvikumpu. Olen koko ajan sanonut että Huvikumpu on vain väliaikainen nimi - se olisi muuten hyvä, mutta viittaa liikaa Peppi-aiheiseen teemataloon, ja sitähän talomme ei ole.

Ratkaisu on tehty. Olemme kaikkien nimikilpailujen ja pähkäilyjen jälkeen päätyneet nimeen Tarvaspea. 

Ja kerronpa miksi.

Ensinnäkin talo on tyyliltään kansallisromanttinen kuten Espoossa sijaitseva Tarvaspää, jossa sijaitsee Akseli Gallen-Kallelan taidekoti. Myös meidän Tarvaspeahan tulee jonain päivänä vaihtuvia taidenäyttelyitä ja sen yläkerran torniin tulee minulle maalausateljee. Siis on Tarvaspää Suomessa ja Tarvaspea Virossa. Kansallisromantiikkaa ja taidetta upeassa ympäristössä meren rannalla molemmissa kohteissa. Sillä erotuksella että Espoossa ei voi yöpyä, mutta Võsun Tarvaspealla voi.

Tarvaspea on myös virolaisille helppo nimi. Läheisen Rakveren linnan pihalla seisoo myyttinen Tarvas eli valtava härkä. Joten Tarvaspea on selkokielellä Härän pää.

Otepää ja Tarvaspea. Otepäällä karhut symbolina, Tarvaspealla myyttinen suuri härkä.

Nimi on helppo myös kääntää (selitykseksi) muillekin kielille. Ruotsiksi sei voisi olla Oxenhufvud ja englanniksi Oxhead.

Maiskutelkaa nimeä suussanne. Miltäs kuullostaa? Kysyy taide- ja majatalo Tarvaspean emäntä.

Tervetuloa siis Tarvaspealle.. Ja saa sen lausua reilusti Tarvaspää jos tuo pea tuntuu vaikealta suomalaisen suuhun.Samaa se tarkoittaa.

Ja lopusi pieni mainos:

Elokuulle ja miksei myös syyskuulle löytyy tilaa Tarvaspean talossamme. Vain heinäkuu on täysin varattu. Huoneistoja on neljä, joista kolme majoittaa neljä henkeä, yksi on kahden hengen asunto. Siispä laita varausta tai kyselyjä tulemaan osoitteeseen: reservation@villaottilia piste ee