Valokuvatorstain 249. haaste: vehreys

Tällä kertaa ei kuvaa ottaakseen tarvinnut lähteä merta edemmäksi kalaan. Kymmenen askelta terassilla ja näps. Jos aurinko olisi paistanut, olisi vehreys ollut vielä vahvempaa, mutta kyllähän tässäkin näitä vihreän sävyjä löytyy.

Muita vehreitä kuvia löydätte täältä: Valokuvatorstain 249. haaste

Huvikumpu ja Villa Ottilia

No niin, nyt on tosiaan saatu Sisilia-matkapäiväkirja tehtyä ja on jotenkin tyhjä olo. Mihin tässä nyt ryhtyisi? Toki tehtävää on paljon - pihakin odottaa suursiivousta ja aina voi pestä vaikka ikkunoita.

Ja aina voi vähän yrittää edistää omaa liiketoimintaansa, minkä nyt teenkin. Ja kerron, että tilaa Huvikumpuun on vielä kesäkuulle ja sitten taas elokuulle. Vain heinäkuu on varattuna. Jos kiinnostaa tutustu tähän linkkiin: Vuokraa asunto viikoksi Võsulta, kesäparatiisista!

Tästä talosta voit vuokrata itsellesi ja kolmelle muulle sopivan asunnon kaikkine mukavuuksineen hintaan 390 euroa/vko. Ota yhteyttä: info@villaottilia.ee

Ja jatketaan vielä Villa Ottiliasta, joka sijaitsee Otepäällä, kuten blogin lukijat hyvin tietävät. Tässä tilannetiedotusta: tilaa löytyy hyvin kesäkuulle ja elokuulle. Toki heinäkuullekin, mutta Estonia Rallyn aikaan eli viikolla 29. on aika täyttä.

Myös juhannukseksi on vielä kaksi huonetta vapaana!

Villa Ottilian tarkemmat tiedot löydät kotisivuiltamme, jotka on nyt suomenkieliseltä osuudeltaan uusittu: http://www.villaottilia.ee/fi/ Kotisivuilta löydät myös yhteystiedot ja hinnastot!

Nyt sitten yhteyttä ottamaan ja varauksia tekemään. Kumpi saisi olla vaiko pannaanko pakettiin molemmat?

kyselee Tiina

Ilkeys itseisarvona

Sisilian jälkeen jotain ihan muuta.

Kävin tässä lyhykäisesti facebookissa keskustelua erään miespuolisen lapsuudenystäväni kanssa. Kaveri oli aikanaan heittänyt facebookiin minulle aika terävän kommentin, joka koski ulkonäköäni, tarkalleen sanottuna lihavuuttani, mutta vitsihän se oli. Kaverin olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää että naisille ei kannata kauheasti alkaa heittää läppää ulkonäöstä. Se saattaa yllättäen kirpaista lujaakin. Ainakin minua kirpaisi.

Pidin mölyt mahassani muutaman kuukauden, ja sitten toissa iltana laitoin kaverille viestiä jossa kiukkuisena ilmoitin, että olin hautonut kyseistä ulkonäkökommenttia lähes kaksi kuukautta ja että olin yhä kiukkuinen.

Seurasi kirjeenvaihtoa, ja kaikki on nyt hyvin kaverin suhteen.

Mutta käyty kirjeenvaihto herätti minussa ajatuksia aiheen tiimoilta laajemminkin. Kaveri kertoi puolustuksekseen, että hänen mielestään ystävät ovat juuri niitä, joille voi tärväistä jotain sellaista, jota ei kehtaisi sanoa vihollisellekaan. Kun ystävät ymmärtävät.

Jäin miettimään lausetta. Ja jostain kaukaisten muistojen arkusta nousi mieleen erään ystävättäreni lausuma: "Kaverit on just sitä varten että niille voi rankasti viduilla! Ne tajuu."
Suoritin eilen illalla itsetutkiskelua, olenko herkkähipiäinen, enkö kestä kaverien hurttia huumoria? Ja ajatus jatkui ja kulki monenlaisia polkuja. Ja mietin tuota lausetta, joka jo vuosia sitten sai minut nostamaan kulmakarvojani.

Ovatko kaverit sitä varten että heille voi sanoa mitä vaan? Vaikka vähän kieli poskessa ja heille erityisesti.

Ajatukuseni veivät luokioaikojen ystävättäreeni Maikki Y-S:ään, joka oli suora nuoli, kuten sanotaan.Ja suoruus tarkoitti sitä että Maikki oli suora kaikissa puheissaan, ja mikä parasta, ei vaan kritiikissä, vaan myös positiivisessa palautteessaan.

Ajattelen Maikki Y-S:ää useasti kiitollisuudella. Miettikää tätä; on kaksi murrosiän kanssa tappelevaa nuorta raivotarta, teinityttäriä, joilla on tai ei ole kilpailua keskenään. Kaikilla teinimurkuilla on. Maikki Y-S saattoi ladata totuuksia, ja sanoikin, jotka riipaisivat. Mutta Maikki - ihana, oikea, aito ihminen - pystyi myös spontaanisti toteamaan, kun siihen oikea hetki tuli: "Voi kuinka kaunis sä tänään olet!" tai "Noi farkut näyttää tosi hyvältä sun päälläsi!"

Maikki opetti minulle sen, että spontaani kehu, kiittäminen, tekee hyvää. Aloin harrastaa sitä. Ja huomasin, ettei se ole minulta mitään pois. Maikki opetti minulle yhden elämäni tärkeimmistä läksyistä.

Toivon, että kaikilla olisi ollut Maikin kaltainen ystävätär! Harvalla vaan on.

Ajatukseni palaa siihen toiseen lauseeseen, siihen, että pilkkakirveiden heittely on ikäänkuin normaalia arkipäivää ystävien kesken. Pitää kestää hauskat heitot, jotka voivat olla aika henkilökohtaisia. Sillä näin ystävyys punnitaan ja mitataan.

Miksi? mietin jo tuolloin. Mietin asiaa yhä. Ja olen sitä mieltä, että tuo koiranhampaisuus, hurtin huumorin heitto on taitolaji, jota pitää harrastaa vasta ja kuin tietää varmasti mitä tekee. Se on myös hieno mahdollisuus purkaa omia turhautumiaan, omia patoutumiaan ja jopa vihamielisyyden tunteita toiseen, ikään kuin hauskan huumorin keinoin. Ja jos et kestä tuota huumoria olet --- tiukkapipo, nipottaja.

Tällaisia ajatuksia aivoni eilen askartelivat ja kulkivat ne ajatukset pidemmällekin. Mietin nykypäivän nuoria ja heidän tapaansa kommunikoida. Ja mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän olen sillä kannalla, että tuo jatkuva naljailu oli tyypillistä lähinnä omalle sukupolvelleni.  Me purimme teini-ikäisinä käyviä ylihormooneitamme, pelkoamme tulevaisuudesta, ehkä jopa jotain 70-80 -luvulla vallinnutta yleistä maailmanlopun pelkoa tällaiseen hurttiin vidduiluun. Joillekin se viduli tuntui jääneen päälle. Se oli vähän niinko rock'n'roll. Sellaista letkeää kaikkea haistattelevaa elämänasennetta.

Ehkä olen väärässä, mutta se mitä olen tämän päivän nuorisosta ymmärtänyt, on että  heillä on mottona ennen muuta yhteisöllisyys. Facebookissa, se vähä mitä olen päässyt tutkailemaan nuorison kirjeenvaihtoa, koostuu kannustuksista ja iskulauseissa, joissa korostetaan rakkautta yli muun. Rakkaus, tulevaisuudenusko, eläimet, hyvät vibat. Pane kiertoon. Share!

Toisaalta, tämän kaverille-voi-naljailla-ellei-suorastaan-viduilla - nuoruuden eläneenä saatan joskus jopa ärsyyntyä nuorten kaikkea syleilevästä ambienssistä: nuo facebookissa liikkuvat suloiset kannustuslauseet ja elämän selkeä yksinkertaistaminen vain rakkauteen ja elämänriemuun ja mahdollisuuteen kokea rebirth, hetkellä millä hyvänsä, eivät sanottavammin kolahda minuun.
Ja tähän lopetan tämän tarinan. Mielenkiinnolla ajatuksianne kuunnellen.

--

Jälkirjoitus: Ennen kuin kukaan muu osoittaa, totean minä että ei kaikilla tämän päivän nuorilla ole hyvä olla. Hyvinkäällä on tapettu pari päivää sitten ihmisiä telotusmielessä. Ja miksi tai mitä, siihen en osaa todellakaan sanoa mitään. Ei kai minulta sitä odotetakaan.

Sisilia osa 12: Kotiin lähtö

Olemme Cefalùssa, viimeistä yötä viettämässä St. Barbarassa. Seija on voinut edellisen päivän huonosti, mutta iltaa kohden olo oli jo hieman parantunut.

Minä herään aamuyöstä, tiedä mikä minut herättää, ja menen parvekkeelle katsomaan aamuun heräävää Cefalùa - näkymä on huikaisevan hieno.

Liparin saaret näkyvät kauas, aina Cefalùun asti

Strombolin vulkaaninen saari häämöttää taivaanrannassa

Laajakuva nousevasta auringosta aamuvarhaisella

On aika lähteä kotiin - mutta pitkän kaavan mukaan. Kone lähtee Palermosta vasta 19.30 ja hotelli pitää luovuttaa pois jo kello 11.00. Seija ja Risto lähtevät reput selässä kaupunkiin, mutta minä linnoittaudun hotellin pihamaan patiolle, uima-altaan viereen. Lekoittelen aurinkotuolissa ja laiskana kuvailen pariin otteeseen yläpuolellani huojuvaa palmua. Ei kannata hötkyillä, mietin, ja muistan että kun lähden tästä eteenpäin, lähden kaikki matkatavarat mukanani.

Laiskan aamupäivän näkymää

Saan kuitenkin tekstarin Seijalta ja Ristolta. He kertovat vanhalta hautausmaalta alkavan markkinat. Lähden sinne.

Markkinat kulkevat alas vuoren rinnettä kiemurtelevaa tietä ja jälleen on tarjolla väenpaljoutta ja sisilialaisia herkkuja. Ostan markkinoilta Kimmolle tuliaisiksi purkin anjovista sekä nahkaisen vyön.

Markkinatunnelmia

Oliivikauppiaat

Markkinat jatkuvat muutamaisen alaspäin viettävän kilometrin, minkä jälkeen on vielä muutama kilometri takaisin kaupunkiin. Maisemat kruunaavat kävelymatkan.

Huvipursia satamassa

Näkymää rantalinnoitukselle

Muutaman kilometrin jälkeen alkaa kaupunki taas häämöttää

Rantatieta majakan suuntaan

Värikkäät kärryt rantatiellä

Treffit olemme sopineet kahvilaan, josta Cefalù-retkemme alkoi - siihen rähinäkahvilaan. Siitä ei olekaan kuin kivenheitto rautatieasemalle. Juna tulee kello 15.00 ja tunnin kuluttua saavumme Palermoon. Sieltä pienen trattorian kautta bussille ja lentokentälle. Ja sitten ei olekaan kuin odottelua, että olemme joskus takaisin Tallinnassa - kone on myöhässä ja alamme olla aika nuutuneita.

Cefalùn asemaa

Matka alkaa olla loppupuolella. Enää junalla Palermoon ja sieltä lentokentälle. Ilmeet ovat tyytyväiset joskin mietteliäät

Viimeinen silmäys Palermon rautatieasemaan ja sitten bussiin ja lentokentälle

Hyväntuulinen hippi on tällä kertaa tarttunut bussin puikkoihin

Viimeinen kuva on - mistäpä muusta - kuin Palermon lentokentästä. Tästä sitten kohti Viroa.

Kello kahden jälkeen yöllä latvialainen kapteeni Vladimir taas jysäyttää SmartLynxin Viron maankamaralle. Tyylillä: jysäys ja pomppu. Tallinnassa alkaa jo aamu valjeta hiljalleen.

Melko hiljaisina ja koko lailla väsyneinä ajamme Tallinnasta Otepäälle. Kimmo herätetään n. 05.00 ja minut vaihdetaan Rummukaiseen Villa Ottilian kulmilla.

Tere Otepää! Ciao, Sisilia! Ehkä tavataan uudelleen!

---

Jälkikirjoitus: Sisilia on hieno maa - se kai on tullut selväksi. Kuten jutun aloitin, tuntuu että sen jokaisella kulmalla on jotain nähtävää. Jos nyt pitäisi antaa tulevalle Sisilian matkaajalle ohjeita, niin nämä kohteet ainakin sisällyttäisin matkalistaan:

Palermo - vie pari päivää
Monreale - kultainen katedraali on ehdottoman hieno
Trapani - jos aikoo käydä Ericessä, muuten ehkä ei
Agrigento ja temppelilaakso
Etna - joltain kulmalta, ehkä Taorminasta käsin
Syracusa - joka jäi väliin (vaikka sain hetki sitten Sankarimatkaaja Karilta vinkin, ettei se sittenkään niin ihmeellinen ole)
Liparin saaret - kuvista päätellen - myös matkalla tapaamamme sveitsiläinen Anders kehui Lipareita ehkä parhaaksi matkakohteeksi
Cefalù - miksi ei, mutta jos menee Taorminaan, niin varmaan yksi perinteinen turistikohde riittää

Nyt, tämän kaiken kirjotettuani on aika tyhjä olo. Aikaakin on tähän kertomukseen mennyt, mutta uskon että itsekin palaan tähän vielä joskus uudelleen, kylmien ilmojen ja rännän saavuttua.

Mietin vielä, että tekisinkö jossain vaiheessa kaikista kuvista yhden ISON albumin, nythän olen esitellyt täällä vain pienen murto-osan kuvista, ja valinnut lähinnä ne sen mukaan miten ne tukevat tarinaa. Monta aika vinkeää kuvaa on jäänyt esittelemättä, mutta ehkä liika on liikaa?

Näitä pohtien kiitän kaikkia jotka ovat jaksanneet tarinaa kahlata tänne asti. Ja niitä, joista tarina oli ylipitkä, lohdutan: en minä niin kovin usein matkalle pääse, jotten ei pelkoa että ihan heti tänne tulisi uuttakaan mtkakertomusta. Mutta ken sen tietää?

Kiitos vielä kerran mielenkiinnostanne ja näkemiin. Sisilia vaikenee.

Sisilia osa 11: Cefalù ja olemisen sietämätön keveys

Olen saapunut tarinassani nyt Cefalùun, jossa olemme päättäneet viettää lomamme kaksi viimeistä päivää. Vain lekotellen ja elämästä nauttien. Hotelliksi on valittu St. Barbara vuorilta - hotelli on mukava, maisemat parvekkeelta ovat huikean hienot. Ainoa vain, että sen sijainti vuoren rinteessä tarkoittaa koko lailla kipuamista. Ja matkan tässä vaiheessa alkavat Tiinan tassut ja ennen kaikkea polvet olla aika väsyneet. Mutta näkymistä on maksettava hintansa. Ja näkymät ovat totta tosiaan hienot!

Näkymää partsilta yhteen suuntaan

Näkymää partsilta toiseen suuntaan

Näkymää partsilta kolmanteen suuntaan

Näkymää partsilta neljänteen suuntaan: ylös

Mutta ennen kuin päästään parvekkeelle palataan alkuun eli Cefalùn asemalle, missä Gruppo Rummukainen oli minua vastassa. Risto lähtee kuitenkin kiireen vilkkaan takaisin vuorille ja hotellille; radiosta on tulossa hänen ohjelmansa ja Risto haluaa kuulla sen. Me jäämme Seijan kanssa alas, ja suuntaamme lähimpään baariin. Olen istunut junissa koko päivän, enkä ole juonut tai syönyt matkan varrella muuta kuin sen yhden Birra Messinan junan vaihtoa odottaessani. (En minä sitä kylläkään syönyt, join vain.)

On siestan aika ja baarissa on aika hiljaista. Meidän takana istuu yksi vanhahko mies ja meistä sivuitse istuu isossa pöydässä perhekunnalta näyttävä seurue, on sisiliaista monessa ikäpolvessa. Me kertailemme Seijan kanssa päivän tapahtumia kun äkkiä viereisessä pöytäkunnassa räjähtää. Todistamme miten sisilialainen veri kuohahtaa.

Itse asiassa emme voi ymmärtää mitä on tapahtunut. Hetki sitten seurue oli kuin mikä tahansa seurue. Sitten seuraa räjähdys ja rähähdys - kun koirilla jotka vasta hetki sitten olivat tyytyväisen näköisenä nuuhkineet toisiaan ja äkkiä, kuin yhteisestä sopimuksesta, karanneet toistensa kimppuun. Kaikki tapahtuu nopeasti - nuori mies ja tämän vaimo lähtevät lähes juosten baarista. Heidän lapsensa tulevat kiljuen perässä: "Mamma, mamma!" he huutavat hädissään. Samaan aikaan isoäidiltä näyttävä nainen ottaa yllättävän ketterästi jalat alleen ja juoksee baariin sisälle ja katoaa sinne. Meidän selän takana oleva mies lähtee hänkin paikalle. Huudetaan poliisia ja poliisi tulee.

Me istumme hipihiljaa ja ihmettelemme mitä oikein tapahtui. Alkaa asioiden jälkipuinti. Paikalla on enää vain pari miestä, poliisi, tarjoilija. Ja kädet käyvät ja miehet selittävät jotain poliisille kiihkeästi. Miehet edustavat selkeästi tarinan vastakkaisia puolia, sillä aina kun miehistä lyhyempi selittää jotain poliisille, pidempi kääntyy pois ja irvistelee ja elehtii rivosti vatkaten ilmaa kuin sukukalleuttaan vemputtaisi.  (Lat. huom: Tässä kohtaa olisi Suomessa tullut jo puukosta, sen verran härskiä on  miehen elehtiminen, mutta Sisiliassa tämä ollee vain tyypillistä kehon kieltä.) Poliisi ottaa tilanteen rauhallisesti, tämä ei taida olla uutta hänelle. Hän panee tupakan palamaan ja antaa miesten jatkaa selitystä, jota riittää.

Jossain vaiheessa paikalle tulee jo toinen poliisi, ja juttu jatkuu ja jatkuu. Isoäiti palaa sisätiloista pöytään hakemaan laukkunsa, jonka on unohtanut sinne tilanteen räjähtäessä päälle.

Tilanteen jälkipuinti jatkuu kadulla

Me saamme Ristolta viestiä kukkuloilta, hän on saanut ohjelmansa kuunneltua ja sovimme tärskyt puolimatkan pizzeriaan matkalla hotellille. Pizzat syötyämme onkin jo ilta pimennyt ja minä kipuan lopun matkaa tietämättä tarkalleen minne olen menossa.

Koittaa seuraava aamu jolloin minullekin selviää hotellimme komea sijainti; parvekkeelta todellakin aukeaa upeat näkymät. Voisimme jäädä hyvinkin parvekkeelle lekottelemaan, aurinko lämmittelee ihanasti ja meri siintelee alhaalla. Mutta emmehän me jää - ei meistä taida sittenkään olla lekottelijoiksi. Kaupunki odottaa tutkimista. Laskeudumme vuorelta alas ja alamme perehtyä Cefalùn koordinaatteihin ja nähtävyyksiin.

Vanha linnake parvekkeelta nähtynä

Marssimme hanhenmarssia alas vuorilta ja Risto toimii oppaanamme. Me esitämme Seijan kanssa turisteja pommittaen Ristoa kysymyksillä: "Kuka tämän rakensi? Ja koska?" Ristosta saisi hyvän oppaan - hienosti mies kiertelee kysymykset ja antaa yleispäteviä vastauksia tyyliin: "Onhan tämä jo aika vanha, oli täällä jo viimeksi käydessäni."

Cefalù on siis turistikohde ja jos Cefalùun aikoo mennä, on se hyväksyttävä. Turisteja on kaikkialla ja ravintoloiden hinnatkin ovat asetettu turistitasolle. Toisaalta, Cefalù on sievä kaupunki, joka koostuu pitkästä pääkadusta, josta lähtee kapeita katuja, jotka kaikki johtavat alas rannalle. Saaren keskellä on korkea vuori, jonka reunalle itse kaupunki on vuosituhansien aikaan levittäytynyt. Kaiken kruunaa upea Välimeren sininen meri, joka ensimmäisenä päivän velloi korkeita aaltoja, toisena matkapäivänä taas oli täysin tyyni.

Vain meren suunnalta kuvatusta postikortista näkee saaren ja sen keskellä olevan vuoren koko muodon. Vuoren huipulle ovat ystävmme normannit rakentaneet jälleen linnoituksen.

Seija ja Risto pysähtyvät hetkeksi vanhan hautausmaan edessä - ylhäällä näkyy normannilinnoituksen muureja

Viiniköynnös muodostaa kahvilan terassille miellyttävän varjon

Ruukkukuja

Kapea kuja vie merelle

Marlon Brando on tuttu näky kaikkialla Sisiliassa

Normannien rakentama katedraali on Cefalùn ykkösnähtävyys

Katedraali sisältä

Keskusaukiota katedraalin edessä

Pikku hiljaa olemme kulkeneet pääkadun ylhäältä alas ja saavumme meren rannalle. Näkymät ovat hienot, ja meri, se on niin kauniin värinen!

Seija ja Risto lähestyvät merta

Laavaa pakkautuneena rantaan - mutta mistä tulivuoresta, se jää minulle arvoitukseksi

Näkymää bastillionilta majakan suuntaan

Ihmisiä on kerääntynyt rannoille, mutta tuuli käy kovana ja nostattaa aaltoja

Istahdamme hetkeksi rantakahvilaan, minun polvia on alkanut särkeä, ja Seijalla päätä. Pian tiemme eroavat, minä jatkan vaeltelua varsinaisella uimarannalla, mutta Seija ja Risto lähtevät hotellille. Seija-paran päänsärky yltyy ja epäilemme että kyse on auringonpistoksesta. Illan tullen päänsärky vain kovenee entisestään ja Risto pohtii jo ambulanssin tilaamista. Seuraavana aamuna Seijan olo on kuitenkin jo kohentunut, onneksi! Ja kotimatka voi alkaa ilman hirveää jomotusta.

Mutta takaisin tähän päivään! Minä jatkan rannalla kävelyä, käyn kastamassa varpaani Välimereen, ja olisin varmasti lähtenyt uimaankin, jos uimapuku olisi sattunut olemaan repussa. Hotellilla siitä ei ole paljoakaan iloa.

Istun pitkään rantakahvilassa ja nautin tuulesta ja merestä ja sen kohinasta. Kuvailen rantaelämää, ihmisiä, jotka ovat tulleet nauttimaan olemisen sietämättömästä keveydestä. Chillaan! Ehkä ensimmäisen kerran tällä matkalla. Ah nautintoa!

Cefalù Beach

 Pojat potkivat palloa

Pärskeitä meressä

Tyttö harkitsee uimaan menoa

Elämää punaisen päivänvarjon alla

Katedraali  näkyy hyvin rannalle

Vastentahtoisesti palaan rannalta Cefalùun - toisaalta, nälkäkin alkaa jo hieman kurnia massussa. Risto laittaa väliaikatietoja Seijan voinnista ja ilmoittaa että he eivät enää lähde hotellilta minnekään, Seijan olo on tosiaan huono. Niinpä lähden etsimään itsekseni sopivaa ravintolaa jossa nauttia viimeisen kokonaisen matkapäivän ateriasta.

Kipuan taas katuja ylös ja alas ja hiljalleen alan ärsyyntyä ihmispaljoudesta. Turisteja on kaikkialla, vaikka on siesta, ja kaikki kaduilla kaupiteltu rihkamakin muistuttaa kaupungin turistiluonteesta. Mietin, että näin juuri, pari päivää Cefalùssa on riittävä aika. En ehkä sittenkään jaksaisi tätä lomailun sietämätön keveyttä montaa päivää peräkkäin.

Ei välttämättä niin kauhean tyylikästä

Väkeä on kuin meren mutaa

Rannalta palanneet lomailijat ovat ripustaneet pyyhkeensä ja uimapukunsa kuivumaan

Kun turistit pörräävät kaduilla kuumeissaan, ottavat paikalliset herrat siestan rauhallisesti

Minulla menee melko kauan löytää juuri sopiva ravintola ultima notten juhla-aterialle. Olen saanut päähäni että haluan mereneläviä, tarkemmin sanottuna mustekalaa. Valitsen lopulta normanniravintolan, joka on juuri avannut ovensa siestan jälkeen. Olen alussa ravintolan ainut asiakas, mutta ateriani aikana alkaa ravintolaan valua lisää väkeä. Mustekala, joka eteeni tuodaan, on haasteellisen näköinen. Mutta hyvää se on!

Ravintola ei ole ihan halpa, se on gourmet-ravintola, ja hovimestari on tietoinen siitä. Hän on näennäisen kohtelias mutta kieltämättä katsoo minua, rannassa ryvettynyttä, pitkin nenänvarttaan. Kun paikalle tulee saksalainen pariskunta, joka asettuu viereiseen pöytään, hovimestari ikäänkuin mielenosoituksellisesti palvelee heitä yliystävällisesti. Minulle ei suoda hymyäkään. Tämä jää jotenkin kismittämään takaraivoon.

Ultima Notten mustekalapötkylä

Alan palailla takaisin hotellille. Risto pyytää että tuon tullessani pizzan puolimatkan pizzeriasta, ja näin lupaan tehdä. Minua seisotetaan kuumassa pizzeriassa nelisenkymmentä minuuttia pizzauunin vieressä- ilmeisesti pöydissä istuvat asiakkaat tarjoillaan ensin ja take-away -asiakkaat ovat rupusakkia. Alkaa nousta lämpö. Kun tivaan pizzaani jälleen, selviää, että se on unohdettu. Lopulta saan lätyn kouraani ja alan talsia pimentyvässä yössä hotellille hieman - enkä ihan vain hieman - ärtyneenä. Kaikkialla muualla minua on kohdeltu hyvin ja jopa kohteliaasti, vaikka en ehkä reppumatkaajana täytä kaikkia iltapukeutumisen standardeja. Mutta nyt, kahteen kertaan, minut ikäänkuin syrjäytettiin ja henkilöäni ylenkatsottiin. Tästä Cefalù ei saa pisteitä.

Hotellilla selviää, että Seija alkaa voida onneksi jo paremmin ja pizzakin pysyy massussa. Menemme kaikki aikaisin iltapuulle. Minä hetken chättään Kimmon kanssa tietokoneelta. Ja sitten nukkumaan. Odottaa seuraava päivä, kotimatkapäivä!