Yö Verdissä meni koko lailla levottomasti - johtuen liikenteen melusta joka jatkui aamun pienille tunneille. Silti olin aamulla tikkana pystyssä, eikä uni painanut silmää. Palermo odottaa!
Odotti minua muukin; oli äitienpäivä ja halusin toivottaa äidilleni hyvät äitienpäivät. En ollut kertonut lähdöstäni, mikä minua suuresti vaivasi, ja päätin, että en tässä vaiheessa kerrokaan. Äitini on viime aikoina ollut hieman hajamielinen eikä hänen keskittymiskykynsä ole enää mitä ennen. Menisi liikaa aikaa alkaa selittää juurta jaksain miten minä satun juuri nyt olemaan Palermossa. Päätin kertoa matkasta vasta sen jälkeen, rauhallisesti ja niin, että äitini ymmärtää mistä kerron.
Ongelma oli siinä, että Palermo on meluisa. Kaikkina vuorokaudenaikoina. Niinpä lähdin aamuvarhaisella liikkeelle etsien rauhallista kulmaa tai syvennystä, jota ei täyttäisi skootterien tööttäys, "Prego!" ja "Basta!" huudahdukset. Suuntasin Teatro Massimon kulmille ja lähdin etsimään sopivaa nurkkausta puhelulle.
Näytin varmasti vielä pöllähtäneemmältä kuin perusturistit ensimmäisenä matkapäivänään, sillä huoli puhelusta kaiversi mieltäni. Kiersin teatterirakennusta kun minut pysäyttää amerikkalainen mies, hyvin kiihtyneenä. "Puhutteko englantia?", mies kysyy. Vastaan myöntävästi. En pidä miehen ulkoasusta: keski-ikäinen jollain lailla kovan näköinen äijä, jolla Playboy-lippis päässä ja musta t-paita, johon on hileillä kirjailtu joku tuotemerkki. Mutta eihän huono vaatemaku ole vielä kuolemansynti, mietin, ja jään kuuntelemaan mitä mies selittää.
Ja mies tosiaan selittää. Hän on kiihtynyt. Hän on loukkaantunut. Hänet on ryöstetty samana aamuna rautatieaseman kulmilla. Mies kertoo olevansa New Yorkista, viettäneensä lomaa Messinassa ja saapuneensa aamulla Palermoon, sillä seurauksella että hänet on putsattu heti putipuhtaaksi. "Kaikki meni" mies manaa. Rahat, matkatavarat, kamera. Ja jatkaa: "These fu*king Italians, they are all animals!"
Kuuntelen myötätuntoisena ja hieman kauhistuneena miehen pitkää selitystä siitä, miten hänet ryöstettiin. Poliisit eivät ole kiinnostuneita miehen ongelmista eivätkä tarjoa apuaan. Mies moneen kertaan muistuttaa minua siitä, että minunkin kannattaa pitää huolta tavaroistani ja repustani. Kyselee mistä tulen. Koska olen tullut. Ja jatkaa ryöstötarinaansa.
Kunnes pääsemme kohtaan, jossa mies vetoaa hyvään sydämeeni. Voisinko mitenkään auttaa häntä? Parikymmentä dollaria auttaisi jo merkittävästi. Hän pääsisi palaamaan Messinaan. Mies tarjoaa hopeista ristiä kaulastaan tai kelloa ranteesta vastavuoroisesti lahjaksi. Olen häkeltynyt kaikesta puhetulvasta ja kieltämättä miehen kiukku ja raivo vaikuttavat aidoilta. Alan katsoa kelloa jo aavistuksen kiinnostuneena. Mies kertoo sen olevan hyvä kello, kalliskin, mutta hän on valmis siitä luopumaan, kunhan saa sen verran rahaa että voi palata Messinaan. Mietin hiljaa itsekseni, että olisiko kello hyvä lahja Kimmolle. Alan tapailla kukkaroani.
Mies ottaa kellon ranteesta, suutelee sitä näyttävästi hyvästeiksi ja höpisee sitä kuinka tärkeä kello hänelle on. Ja silloin ja siinä alkaa minullakin kellot kilkattaa päässä. Se ylidramaattinen suutelu oli liikaa. Panen kukkaroni pois ja sanon myötätuntoisuutta ääneeni tapaillen: "Olen pahoillani, mutta en voi auttaa sinua. Ei minullakaan ole kukkarossa kuin yksi 20 euron seteli, ja sillä pitäisi voida pärjätä koko päivä. Sorry, mutta no can do." Mies on pettynyt, lähes kihisee pettymystä, mutta yhä sitkeästi jatkaa vetoamista apuuni. Olen kuulemma ainut sielu joka tässä kaupungissa edes puhuu englantia. "I can't believe this! I finally find someone who speaks English, and she can't help me!"
Minä olen päätökseni tehnyt. En usko miestä. Mietin, että kello on luultavimmin euron piraattikopio, joka tuskin edes käy. Enkä minä kelloa tarvitse. Eikä tarvitse Kimmokaan. Tuollaista kultaista ökykelloa. Mies pyytää edes puhelinrahaa, ja annan miehelle taskun pohjalla pyörivät 3 euroa. Mies antaa minulle hotelleissa ilmaiseksi jaettavan Palermon karttansa ja toteaa, ettei hänellä ole sille enää mitään käyttöä. Hän lähtee Palermosta heti kun löytää jonkun joka voisi häntä auttaa.
Jatkan matkaani ja mietin, että en saa koskaan tietää oliko kyse aidosta hätätapauksesta vai vedätyksestä. Kun myöhemmin kerron tarinaa Ristolle ja Seijalle, on Risto sitä mieltä että tämä oli ilmiselvä vedätysyritys. Kartasta kuitenkin hyödymme, ja sen avulla suunnimme loppupäivän kaupungilla. Kolmen euron ilmainen turistikartta, mutta tuli kuitenkin tarpeeseen.
Aamun ensinäkymät Verdin parvekkeelta, huomenta Palermo
Teatro Massimo, jonka juurella amerikkalaissälli esitti oman teatterinumeronsa
Leijona ja nymfi Massimon edustalla
Saan tehtyä soittoni äidille ilman suurempia häiriöitä. Joudun kuitenkin lopettamaan puhelun lyhyeen kun näen kauhukseni lähestyvän kulkueen, joka koostuu pääosin torvisoittokunnasta. On sunnuntai ja vieläpä erityisen erityinen sunnuntai, jolloin muistetaan Jeesuksen ristiinnaulitsemista.
Seija ja Ristokin ovat tässä vaiheessa jo heränneet ja lähettelevät tekstaria: "Missä olet?" Kohtaamme läheisessä kahvilassa ja jatkamme siitä matkaamme eteenpäin, Palermon nähtävyydet odottavat.
Ystävällinen - joskin täysin kielitaidoton - hotellin emäntä on hänkin jo ylhäällä ja katsoo valkenevaa päivää hotellinsa parvekkeelta
3 kommenttia:
Taitaa olla ihan oma rotunsa nämä maailmankiertäjät. Australialaisethan tätä globetrottingia harrastavat paljon, ja amerikkalaisia on niin suuri lukumäärä, että tilastollisesti pienikin prosentti jo näkyy turistikohteiden katukuvassa.
Ja tottakai osa sakista on epärehellistä.
Hyvä, että tuntosarvet olivat koholla.
Mutta Kimmo, sinä jäit nyt ilman hienoa kultaista ja kimmeltävää isoa kelloa. Juuri sellaista joka sopiikin sinun tyyliin, tai sitten ehkä ei. :D
Voi sentään, pummin loistava performanssi meni ihan hukkaan, vaikka ensin oli hiukan toivoa. Varmaan hän löytää pian toisen, jolla ei ole yhtä herkät tuntosarvet.
Mukavaa että äitienpäiväpuhelu onnistui. Näen lähestyvän torvisoittokunnan, ja kieltämättä naurattaa.
Lähetä kommentti