tiistai 8. helmikuuta 2011

Latte kertoo: Menee vähän niinko huonosti



Hojo hojo eli moi, minä, Latte!

On taas vierähtänyt aikaa siitä kun olen viimeksi tänne kirjoittanut, joten ajattelin, että voisin kertoa hieman omia kuulumisiani.

Ei mene kauheen hyvin. Ikävä kyllä. Niin mielelläni kertoisin vain hyviä uutisia.

Mikä mättää? Voi kun osaisin sen hyvin selittää, mutta kun en itsekään oikein omaa tilannettani ymmärrä, on minun vaikea pukea sanoiksi sieluani hiertävää ongelmaa. On vähän niinko epävarma olo.

En oikein muista mistä tai koska tämä alkoi, ehkä uudesta vuodesta. Kun ulkona paukkui. Ja kun sanoin paukkui, tarkoitan paukkui hirvittävällä tavalla. Vietin uuden vuoden keittiön nurkassa ja uskoin Johtokunnan puheisiin siitä, että tämä on tässä ja sitten se on ohi. Suljin silmäni oikein oikein kiinni, peitin kuononi tassuihini ja hoin hiljaa itsekseni: tämä on tässä ja sitten se on ohi.

Mutta ei se ollut.

Täällä on paukkunut koko viime kuun epämääräisin välein. Ei yhtään kivaa. Juuri kun alan rauhottua, pamahtaa taivaalle läikkyviä ja räiskyviä hirviöitä ja minä lähden sängyn alle. Ja sitten taas tutistaan pitkään. Johtokunta selittää, että kun täällä Otepäällä on kaikenlaisia kisoja, niiden päätteeksi pamautetaan taivaalle ilotulitusraketteja. Mutta ei selitykset minua auta. Kun pelottaa.

On tämä niin noloa. Kun minun piti olla Batdog ja Maailman Kaunein Kultainen Leijona, ja sitten huomaankin olevani aikamoinen vellihousu. Enkä halua, vaan sitten olen.

Sitten kävi tällainenkin juttu. Sain Johtokunnalta lahjaksi iiison komean vasikan luun, savustetun. Ostivat sen Tarton kiltiltä koirakaupan tädiltä.


Luu, joka hyökkäsi kimppuuni


Sain sitten luun järsittäväkseni ja ensin taas ihan vähän jännitin sitä, kun se oli iso ja kova ja Uusi Asia. Mutta hetken kuluttua pääsin kaluamisen makuun ja sitten olikin tiedossa muutama ihana puuhakas namipäivä luun kanssa touhutessani.

Mutta sitten, yhtenä iltana, luuta itsekseni kalutessani - Johtokunta oli toisessa huoneessa televisiota katsomassa - luu kävi kimppuuni. Siitä lähti jotain terävää ja ikävää joka pisti ikeniini tai kitalakeeni ja se sattui. Pelästyin ja äkkiä nakkasin ison luun lattialle. Kauhea kopsahdus! Ja samalla heilahti kukkapöytä ja tuli muutakin ääntä ja melua ja minä taas pelästyin lisää.

Sen jälkeen en ole halunnut luuhun koskea. Enkä lähestyä edes paikkaa, jossa tuo ikävä tapaus tapahtui. Mikä tarkoittaa, että kun minun pitää ohittaa se kohta asuntoa, otan tassut alle ja rymistän aivan kahjona pelottavan paikan ohi. Ja sitten liukastelen ja on taas kurjaa.

Voi voi minua. Ei nyt mene kauhean hyvin.

Johtokunta paijailee ja juttelee mukavia, ja yrittää olla kuin en pelkäisikään. Sanovat, että voivottelu vain lisää minun hermostumistani. Silloinkin kun taivaalla paukkuvat valohirviöt, he vain laittavat lisää ääntä radioon tai telkkuun ja muuten kuittaavat pelkoni kuin isosta asiasta ei olisi lainkaan kysymys.

On tämä vähän noloa, kun kuitenkin olen näin iso poika.

Antakaa anteeksi ja terkkuja kaikille fan-clubini jäsenille. En lainkaan ihmettelisi vaikka haluaisitte nyt antaa jäsenkirjanne pois. Olen tainnut pettää odotuksenne.

Muuta en tähän lopuksi keksi sanoa kuin tämän: jokaisella meillä on omat pelkomme. Ei ole sankaria. On vain ihmisiä ja koiria jotka yrittävät voittaa pelkonsa. Siinä on sankaruutta kyllikseen.

Rakkain terveisin teitä tervehtäen

Latte, pieni suuri koira

PS. Ja nää kelit on ihan syvältä!

25 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Moi Latte!
Sinähän olet oikein urhea ja rohkea! Tiedätkö miksi - se jos mikä vaatii rohkeutta, että kertoo ja tunnustaa pelkonsa ja uskaltaa olla joskus heikko. Ja kaikki me pelätään, milloin mitäkin ...
Terkkuja!
Sari

Tiina Linkama kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiina Linkama kirjoitti...

Lips sulle, Sari-täti. Ja jos oot se täti jonka luulen sun olevan, niin tiedän, että pelkäsit puolestaan mua kun olit täällä. Olisin niin halunnut silloin sanoa, että älä pelkää. Samassa veneessä ollaan.

Jos taas oot joku toinen Sari-täti, niin lips siitä huolimatta. Kauniisti kirjoitit.

(Kirjoitin ekaks niin paljon virheitä että poistin ja laitoin saman jutun uudelleen. Jos joku ihmettelee.)

Terkkuja

Latte

savisuti kirjoitti...

Moi Latte, kiva kun postasit pitkästä aikaa! Terkkuja täältä lahden takaa. Samoja paukkuja mä inhoan sydämeni pohjasta ja silloin kun niitä kuuluu vietän aikani sängyn alla. En mä nyt oikeestaan pelkää mutta vähän pelkään kuitenkin. Mulle luut ei ole tehneet hyökkäyksiä mutta jotkut muut kyllä, se on ihan oma tarinansa. Jaksele kaikesta huolimatta, mä taidan lähteä auraamaan pihaa että pääsen viemään ton savisutin lenkille kun se inhoaa lunta. Terveisin Bee

Tiina Linkama kirjoitti...

Moi Bee!

Tosi nastaa kuulla että kavereillakin on vähän saman suuntaista juttua.

Jatketaan, jooko?

Wuff ja (viu) ja WUFF

Mannu kirjoitti...

Latte, minulle olet aina se Tarton takapihan kylmän kopin kasvatti, josta tuli kirjeenvaihtaja ja runoilija ja suurkoira! Maksan fan-clubjäsenmaksuni kaksinkertaisena tästä eteenpäin! "Ei haittaa että vapisee, että on vajaa,
maa on sama jokaisen puvun (sinun tapauksessa TURKIN) alla.. (Helinä Siikalan runosta).

Tiina Linkama kirjoitti...

Mannu, jessss, kiitos. Jatkan! Ihan upeaa puhetta!

t. Latte

miukuli kirjoitti...

Hei Latte!
Ei se haittaa vaikka pelkää. Minä pelkäsin ennen jopa muovipusseja, mutta nyt olen jo vähän rohkeampi.
Enää pelkään vain ihmisiä ja koiria ja...tuota no kaikkea uutta ja outoa.
Joskus kyllä uusi asiakin voi olla ihan kiva, vaikka ensin pelottaakin. Tsempataan yhdessä!
Terveisin: Nappi

Furensic Evidence kirjoitti...

Voi Latte kulta, jos olisin diktaattori kieltäisin oitis kaikki paukkeet. Vahinko etten ole. Pomo-koiraakin paukkeet ja välkkeet pelotti, paitsi sitten ihan lopussa, kun kuulo huononi - niitä vanhuuden hyviä puolia.

Sylvia kirjoitti...

Voi rakas Kultainen Jellona, totta kai sinä olet Suuri, Urhea Koiruus!! Ei haittaa ollenkaan että pelkää paukkuja, sehän on ihan hyvä idea, katsos jos se paukuttelija olisikin vaikka pyssy kourassa! Olet ihan oikeassa!
Terkkuja lähettää maailman pelokkaiin Rudolf, joka luulee toisinaan olevansa Suuri Kultainen Tiikeri, mutta onkin Maailman Suurin Hätähousu!

Tiina Linkama kirjoitti...

Juhlallisesti haluan kiittää teitä kaikkia, omia lajitovereitani, Rudolf-kissaa, ja kaikkia ihmisystäviäni, jotka olette minulle jakaneet myötätuntoa ja ystävyyttä.

Vahvuus on jotain, meiltä koirilta aina odotetaan. Ehkä teiltä ihmisiltäkin. Vahvuutta ja rohkeutta.

Mutta ehkä te ihmiset olette sittenkin kuin minä, osittain vahvoja ja sitten osittain heikkojakin.

Kukaan meistä ei ole täydellinen.

Ja teidän kommenttinne auttavat minua ymmärtämään sitä.

Kiitos ja kumarrus. Ja hännänheilutus.

terv. Latte

unelmikko kirjoitti...

Kiitos kommentistasi blogissani. KUvia ja juttuja löydät blogeistani Tuulen mukana, auringon matkassa, Astelen, katselen ... ihmettelen ja Haasteen takaa Ruska Ilonpisarastamme, ihanasta koirastamme.
Ruska on paimensukuisen lapinkoiran ja norjan harmaan hirvikoiran sekoitus, riemukas potri olemukseltaan ja luonteeltaan. Emonsa Kaarna on puhdasrotuinen, lähti riiuulle isäntäväen ollessa iltakylässä. kukaan ei tiennyt sen odottavan pentuja ennenkuin ne syntyivät. Ruskalla on kaksi veljeä. Jos ehdit lisää ruskasta näissä blogeissani, Ruska omat jutut tai muissakin kategorioissa. Mukavaa viikonloppua Lattelle ja Sinulle toivotta Ruska ja unelmikko. Kyllä Ruskakin pelkää paukkuja, muttase vähennnä koiriemme "rohkeutta" ja holtittomastihan nuo ihminset usein niitä paukutteleekin, joten muidenkin kannattaa olla varovainen.

aimarii kirjoitti...

Heips! Ei ne olekaan kivoja, nuo ujeltajat ja paukkujat. Syytä niitä on vähän pelätäkin ja ne käy ilkeästi korviin minullekin, saati Latte sinulle, kun sulla on isommat korvat.
On kuitenkin puoli voittoa, kun rohkeasti näyttää, että pelottaa, silloin on helpompi auttaa. Eikös se näin ole?
Voi, kun olis ollut mukavaa tutustua sinuun. Harmi ettei aivan ehditty. Tulit HUvikumpuun, kun minä olin lähtenyt. Läheltä liippasi. Terveisiä vaan emännälle ja isännälle aimariilta ja sen mieheltä.

Tiina Linkama kirjoitti...

unelmikko - katsoinkin jo eilen blogiasi ja huomasin, että samankaltaisuutta löytyy Ronjan ja Ruskan välillä, joskin myös eroja.

Liplatus kirjoitti...

Voi Latte karvaturri, harmi on ihmisten vouhotukset. Voitkohan tottua meteliin, ei välttämättä noin ole.
Vihanen luukin vielä tiellesi osui, johan vastustaa.
Ei lannistuta, toinen päivä voi olla jo valoisampi. Haleja Sinulle!

Nimetön kirjoitti...

Moi taas Latte!

Kyllä minä olen juuri se Sari-täti, jota arvelitkin. Minä olen vähän hassu kun koiria pelkään, mutta sellaisia ne pelot on, joskus käsittämättömiä.

Kissukat Ramses ja Hannibal lähettävät terkkuja. Ne säikkyvät varsinkin kesämökillä kaikenlaisia outoja ääniä sun muuta eli samassa veneessä nekin ...

Terkuin,

kolkkatyttö Sarkki (taidankin tuota Sarkkia käyttää, niin tiedät heti kuka olen)

Helena kirjoitti...

Voi Latte kulta, tiedän tuskasi, nääs täällä LaPassa paukkuvat raketit joka vkonloppu ja väliin viikollakin. On nääs noita neitsyeiden ja pyhimysten päiviä ja kohta alkaa kaameat karnevaalit...Minulla ei ole koiraa, mutta sydäntä raastaa naapuruston koirien hätäinen haukku ja ulvonta..

Ollaan mukama talouskriisissä, mutta rahaa paukutellaan ilmaan yhtenään..tok..tok..sanon minä.

Las Palmasin fan-club on ja pysyy.. Rapsutus Kultaiselle Leijonalle.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos vielä kerran Latten puolelta. Hienoa huomata että fan-clubilaiset seisovat yhä pojan takana. :)

Dumle ja Kati kirjoitti...

Moi vaan Latte, terveisiä lähettää täältä Dumle joka ei myöskään tykkää paukuttelusta. Onneksi lihapullat yleensä auttavat unohtamaan ne! Omistaja on kuullut jostain feromoneista ja Hui Kauhistus -cd:stä, pyydäpä emäntää tsekkaamaan asia! http://www.vetcare.fi/index.php?id=311

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Dumle, täytyykin perehtyä tähän siedätyshoito-CD:n ajan kanssa.

Amalia kirjoitti...

Voi mitäs tuosta, jos vähän pelottaa sattuuhan sitä paremmissakin piireissä. Eipä tuosta kannata murhetta kantaa. Minä visin liittyä tuohon sun ihailijakerhoon, ellei sulla ole mitään sitä vastaan.

Nimetön kirjoitti...

Rakas Latte
Minun silmissäni olet mahtava talonvahti, hurja hännänmetsästäjä ja Otepään juoksumestari. Sankarin luonteeseen pitää sisältyä myös se herkkä puoli ja sen saa näyttää :)
Jokaista pelottaa joskus - sille ei mitään voi. Sen yli on vaan päästävä. Onneksi sinulla on siellä kaksi mainiota tukijaa, jotka rapsuttavat ja halivat pelot pienemmiksi :)
Terveisin fani-clubisi jäsen nro 1 Pia

Nukke kirjoitti...

Latte on ihku !!!!!! ja kelit on syvältä. Täällä Keski-Pohjanmaallakin niin ootetaan kevään leutoja ilmoja !

Ystävä kirjoitti...

Latte, sankareita on ne, joilla on suuri sydän <3

Tiina Linkama kirjoitti...

Niin monta kaunista kommenttia on taas tullut, niistä kaikista kaunis kiitos.

T. Latte