sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Tunnetko tämän sienen?

Tarvitaan tunnistusapua!

Niin vaan tänäänkin teki mieli metsään ja vein sinne koko perheen. Kimmo katosi heti ensimmäisen kuusen jälkeen ja Latte ravasi kieli pitkänä pitkin Koorasten metsiä - olimme Kõverjärven tuntumassa sienessä - yrittäen pitää laumaa koossa. Välillä aina laumanpaimennuksen ohella autuaallisesti kuitenkin järveen hypäten.

Sieniä oli siellä yllättävän vähän, varsinkin jos vertaa eiliseen saaliseen. Kimmo löysi parin kämmenen verran kanttarelleja ja minä löysin hieman kanttarellin näköisiä ruskeita sieniä, joita ajattelin vahveroksi, jonkinmoiseksi. Soitinkin metsästä OnuKoolle, joka tunnetusti on sieniasiantuntija ja sain ensialkuun kuvailun pohjalta määrityksen 'suppilovahvero'. (Olen saanut pariltakin kaverilta, OnuKoolta ja Tomskulta, kuivattuja suppiksia, jotka ovat NÄM, mutta ehtaa tuoretta suppista en ole koskaan tavannut.)

Mutta sitten heräsi epäilys kun huomasin että poimituista sienistä tihkui valkeaa nestettä. Uusi soitto OnuKoolle ja tekstari Tomskulle ja MarjaP:lle - minun reaaliaikaiset sienioppaani - vahvisti, etteivät vahverot tihku mitään nestettä.

Siis, nyt jäi arvailujen varaan mistä sienestä on kyse. Kasvaa ryppäässä eli lämpäreissä, koko saalis kerätty kahdesta eri kohdasta, joissa sieniä oli tiheästi. Kasvoivat kosteassa mäntymetsässä, useimmiten sammaleen keskellä.

Mikä sieni kyseessä? Tietääkö joku? Onko edes syötävä? Onko vahvero? Heitänkö roskiin vai mitä teen?

Ja alla kuvia:

Tässä näitä olisi, tunnistettavia, kaikki mielestäni samaa lajia, kaikki kasvoivat lähellä toisiaan, ryppäinä


Muoto on hieman kanttarellin, muta silti hatun ja jalan ero on selvempi näissä kuin kanttarelleissa


Väri on kuvissa suht oikea - otettu sähkölampun valossa ilman salamaa. Ehkä väri kuvassa hieman liian keltapunainen, todellisuudessa ehkä aavistuksen ruskeampia.


Tässä eri-ikäisiä sieniä

Olenko siis tehnyt löydön vai kantanut kotiin kassillisen roskasientä? Pitääkö ryöpätä ja jos pitää, miten se tehdään?

Kysyy uus-sieniherännäinen eli Luonto-Uuno

14 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Luonto-Uuno II kysyy jatkoksi: onko keltahaarakkaita eri värisiä vai onko edellisessä sienihehkutuksessa esiintyviä haarakkaita selkeämmin oranssi versio jokin muu otus?

Miten haarakkaita kannattaa säiöä ja millaista sapuskaa niistä kannattaa tehdä?

Veikko Järvinen kirjoitti...

No, ainakaan se ei ole suppilovahvero. Sen vaihtoehdon voi heti hylätä.

Tiina Linkama kirjoitti...

Juu, olen illan viettänyt netissä ihmetellen sieniä ja todellakaan, suppilovahvero se ei ole. Valkoinen maitiaisneste ei kuulu suppilovahverolle ja värikin on väärä ja muotokin. Joten - ei suppilovahvero.

Mutta mikä?!!!

Rouskujen kuvia olen käynyt läpi ja jotkut näyttävät hieman samalta, vaan yhtään kuvaa en ole vielä löytänyt sienestä, joka osuisi nappiin ja tunnistaisi sienen.

Siis yhä tunnistusapua tarvitaan.

Krisu kirjoitti...

Minusta nuo ovat pikkuisia kangasrouskuja. Vaativat siis ryöppäyksen ja huuhtelun ollakseen syömäkelpoisia. Olisivatpa nuo minun, tekisin niistä
'Kerttu-mummon sipulirouskuja':

1 l aivan pieniä 'nappi'kangasrouskuja
2 pientä sipulia

liemi:
1 dl sokeria
1 dl etikkaa
1,5 dl vettä
puoli rkl suolaa
1 laakerinlehti
muutama valkopippuri

Keitä pieniä naperorouskuja kiehuvassa väljässä vedessä n. 10 min, huuhdo kylmällä vedellä ja valuta. Pane sienet puhtaaseen tölkkiin kerroksittain viipaloitujen sipuleiden kanssa. mittaa liemiaineet kattilaan ja kiehauta. kaada kuuma liemi tölkkiin sienten päälle. Sulje kansi, jäähdytä ja säilytä viileässä.

Tiina Linkama kirjoitti...

Höh.

Yritin hetki sitten kommentoida Krisun kommenttia, mutta pitkähkö kirjoitus katosi jonnekin. Onko muilla ollut ongelmia kommentoinnin kanssa?

Siis näin kirjoitin: ihanaa että Krisulla on tuollaisia mummon reseptejä. Itselläni ei ole, enkä oikein tiedä miksi ei. Oli minulla mummot ja mummit, ja kai he tekivät ruokaa, mutta mitään reseptejä ei ole suvussa kulkenut.

Sieniin vielä: olivat aika eri kokoisia. Äskön mittailin tuossa tyypillisen isomman sienen hatun mittaa ja se oli n. 7 cm (riippuen hieman siitä kuinka rytyssä ovat.)

Meneekö siis kangasrouskun mittaan?

Anonyymi kirjoitti...

Jonkinsortin rousku on nyt kyseessä. Kangasrouskuja on hennompia ja rotevampia ja sitten on vielä esim. sikurirousku. Sienellä on ihan selvät heltat ja valkoista nestettä kun valuu on varmasti kyseessä rousku.
Terkut Tomsku

Anonyymi kirjoitti...

Keltahaarakas ei ole kovin yksiselitteinen juttu. Keltaisia haarakkaita on useita ja niistä löytyy myös ihmiselle epäterveellisiä lajeja.
Keltahaarakas voi olla myös monen värinen riippuen vähän kasvupaikan valosta ym. seikoista.
En pistäisi pannulle jos en olisi täysin varma :)
Tomsku taas
(siis jo ensimmäinen tuli perille - oli hieman teknisiä ongelmia)

OnuKoo kirjoitti...

Mielestäni tuo on kangasrousku. Hyvä suolasieni.

Marja-mamma kirjoitti...

Kangasrouskulta nuo minunkin mielestäni näyttävät, ovat siis ryöpättäviä sieniä.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkemmin mietittyni veikkaan sikurirouskua tai vastaavaa. Kangasrouskulla on nimittäin valkoiset heltat. Sikuriveljellään tummat :) Syötävä, oikeastaan kai parempi kun kangasrousku, joka on hirmukirpeä.
Tomsku

marja p kirjoitti...

Kyllä epäilyttävästi kangasrouskuja jotka siis pitää ryöpätä ennen käyttöä. Henkilökohtaisesti en erityisesti pidä niistä yksinään, mutta kun pistää samaan kattilaan karvarouskuja, haaparouskuja jne. niin ovat hyviä sekasieniä. Itsekin löysin eilen sen varran rouskuja, että hyvä sienisalaatti tulee niistä. Keltahaarakkaita kohtaan on minulla ennakkoluuloja, en mielelläni niitä ota. Hyviä sieniretkiä sinne eteenkin päin. Taevaskodan sielipaljoutta muistellen -marja p-

Krisu kirjoitti...

No siis höh. En mittaile sieniä metsässä, jos tulee maitoa, on rousku. Niin minulle on jo pienestä opetettu. ja että rouskut ryöpätään. Kangasrouskulla ei nyt mitenkään erityisen valkoiset ne heltat ole. Katsokaa tuosta laittamastani wikipedian linkistä. :)
Ja tuo ihana etikkarouskuohje on kirjasta, mun mummin nimi oli Esteri, hih! Vaikka kyllä mun mumminikin tuollaisia sieniä laittoi eläessään :)

Anonyymi kirjoitti...

Sikurirouskuja

annkuu kirjoitti...

Minäkin löysin näitä rouskuja Mellilässä. Minusta se on sikurirousku, koska heltat ovat ruskeat.