Uskoisin kansion olevan antoisa kaikille hiihdosta kiinnostuneille. Mutta se saattaa tuottaa yllätyksiä myös ei-urheilumielisille - pyrin kuvissa tuomaan esiin myös jotain muutakin kuin pelkkää urheilua. Kuvissa on tarinoita yrityksestä, odotuksesta, pettymyksestä, ilosta ja voitonriemusta. Galleriassa on kuvia myös yleisöstä, siitä miten otepääläinen katsomo elää nämä kisat sydämellään. Sanotaan, että Otepään kisat ovat lajissaan ainutlaatuiset, ja juuri tunnelmansa vuoksi.
Minulle tämä urheilukuvaaminen on vielä aika uusi asia, se vaatii jälleen kerran ihan erilaisen asennoitumisen tilanteeseen ja se vaatii ihan erilaisia taitoja. Kuten nopeutta ja ennakointia. Ja hyvän kameran. Ja valokuvaajaliivin, jolla päästä joka puolelle kenttää, myös paikkoihin, joihin muilla ei ole asiaa. Näistä viimeinen oli siis minullakin.
Olin itse asiassa aika outo lintu kaikkien muiden urheilukuvaajien joukossa. Kuvaajathan olivat lähes 100 prosenttisesti miehiä. Joko nuoria miehiä suurten kameroiden kanssa tyylikkäissä toppa-asuissa. Tai vanhempia miehiä vielä suurempien kameroiden kanssa, kasvot punaisina ja ahavoituneina satojen kisojen seuraamisesta pakkasessa.
Yhteistä kaikille tuntui kuitenkin olevan tuo miesten lempiharrastus: välinetekniikka. Ja mikä oli jättiputkilla kuvatessa, ei tarvinnut ahteriaan liikuttaa, riitti kun suuntasi putken vaikka kuuhun ja kuvasi sieltä sitten kuun elämää.
Mutta putkista piti puhumani. Alla tyypillistä kuvauskalustoa. Ja nyt asettakaa mielikuvituksessanne näiden putkien rinnalle michelin-ukon näköinen Tiina, joka omalla pikkupikkuobjektiivillaan yrittää kuikuilla näiden miesten välistä:
No, maasta se pienikin ponnistaa. Ja jos ukoilla oli hienot vehkeet, olin minä puolestani vikkelä. Tai no, vikkelä ja vikkelä: kuten sanottu olin topattu moninkertaisesti joka puolelta ja näytin samalta kuin Neil Armstrong ensimmäisellä kuukävelyllään.
Mutta olin silti toimelias Armstrong ja kiersin kenttää hakien parhaita kuvauspaikkoja, kipusin portaita ylös ja alas, notkuin lumivallien päällä ja kurottelin aitojen yli niin pitkälle kuin mahdollista saadakseni saaliini kiinni.
Ja saaliista sen verran, että ette kyllä usko kuinka vikkeliä nuo hiihtäjät ovat. Nopeampia kuin kirput luistimilla, sen voin kertoa, ja niinpä minulla onkin vallan mahtava kokoelma mm. kuvia näkökentästä katoavista trimmatuista pepuista.
Tämä saattaisi olla Jaak Maen takamus, ihan varma en asiasta kyllä ole:
Kaiken kaikkiaan olen kyllä itse tyytyväinen kuvaussaaliiseeni. Kaikkeni annoin, totean ammattiurheilijoiden lempitermillä, ja nyt heittäydynkin mukavaan asentoon nojatuoliin ja jään siinä odottamaan teidän kommenttejanne.
4 kommenttia:
Paparazzi on hyvin onnistunut kuuvaatteista ja pikkuputkesta huolimatta, oikein ihania ja ilmeikkäitä kuvia!
Oikeastaan, "oikeat" urhelikuvaajat eivät saa useinkaan tunnelmaa mukaan, mutta tässä sitä on vaikka kuinka!
Miten osaatkin vangita niin aitoja ilmeitä. Kuvasi ovat täynnä sisältöä, ja vangitsevat myös urheilusta-ei-niin-inostuneen mielenkiinnon.
'Yksi suomalainen valmentaja' on Suomen päävalmentaja Magnar Dalen.
Kuvat ihan jees, mutta rohkeasti tulkitset ilmeitä???
penkkiurheilija
Kiitos tarkennuksesta, penkkiurheilija.
Olen Suomen hiihdon ja sen kulloistenkin valmentajien suhteen autuaan tietämätön. En ole siis ammatiltani urheilukuvaaja.
Mitä tulee kuvien kautta tilanteiden tai tunnelmien tulkintaan, jokainen voi tehdä sen itse kuvia katsoessaan.
Kuvat ovat kameran tallentamat, tilanteet aitoja, toki itse olen valinnut mitä olen kuvannut.
Kuvatekstit ovat minun tulkintojani tilanteista ja tunnelmista. Muut voivat tulkita samat kuvat aivan eri tavoin.
Lähetä kommentti