keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Maalaistollot suurkaupungissa

Mittasuhteet luovat raamit, joilla arvotamme ja mittaamme omaa elämäämme. Mikä on meille suurta? Mikä pientä? Mittasuhteet muuttuvat nekin eletyn elämän myötä, ja niinpä se mikä joskus oli pientä onkin suurta, ja sama toisinpäin.

Oliko hieman epäselvä alkupuhe? No, avataan sitä: jos asut maalla tai pikkukaupungissa, kuten me,  niin pieni kahden päivän reissu Viron pääkaupunkiin, Tallinnaan, voi olla yhtä antoisa kuin matka maailman suuriin metropoleihin. Kuka kaipaa Guggenheimia, kun tarjolla on KUMU?

Ja sitten sama kiteytettynä selkokielelle: meillä oli aivan älyttömän hieno viikonloppureissu Tallinnaan! Kaikki meni täysin sukkana putkeen, kaikki loksahti kohdalleen: ilmat, seura, kokemukset.

Näin se meni:

Lähdimme liikkeelle lähes aikataulun mukaisesti lauantaina, aamun tunteina. Heti kun olimme saaneet ruokittua hotellin asiakkaat ja kun Latte-hoitajat eli Seija ja Risto olivat saapuneet paikalle. Tallinnassa olimme perillä hieman ennen kello kahta.

Sokos Hotelli Virun ala-aulassa odottelivatkin jo Kersten ja Urmas meitä saapuviksi ja sitten ei muuta kuin äkkiä huoneisiin, iltaklenningit roikkumaan vaatepuille ja nopeasti hotellilta Kadrioruun ja KUMU-taidemuseoon.

Luminen Tallinna, varsinkin Kadriorun hujakoilla on kaunis! Taksin ikkunoista -- jouduimme aikataulun kireyden vuoksi heti ensi metreillä luopumaan ratikka-ajelusuunnitelmasta -- killittelin Kadriorun puiston maisemia, lumipeitteistä huvimajaa, vanhoja puistoa reunustavia rakennuksia ja huokailin esteettisestä onnesta.

Ja sitten olimmekin KUMUssa. Joka oli jysäyttävän hyvä ja hieno kokemus. Upea!!!

KUMUsta muutamainen sana.

KUMU on siis lyhenne ja samalla virallinen nimi Viron Kunstimuuseumille eli taidemuseolle. Uusi rakennus valmistui 2006, monen mutkan ja pitkällisen polemiikin jälkeen. Rakennus itsessään on vaikuttava, ei niinkään ulkoa, mutta sitä enemmän sisältä.

KUMUn pääarkkitehti on suomalainen Pekka Vapaavuori, ja rakennus on muodoltaan amfiteatterin kaltainen. Lattianeliömetrejä on 20.000 ja näyttelyneliömetrejä 5.000. Vuonna 2008 KUMU voitti Vuoden eurooppalainen museo -palkinnon. Se on Baltian suurin taidemuseo, ja yksi suurimmista myös Euroopan mittakaavassa.

Se on sanalla sanoen rakennuksena hieno! Avara, ilmava ja silti ihmiselle suunniteltu.







Me siis suunnistimme taidetta tutkimaan ja elämyksistä nauttimaan. Ja saimme mitä tilasimme: ehdimme käydä neljä näyttelyä läpi, viimeiseen kerrokseen emme enää ehtineet.

Eli tutustuimme virolaiseen POP-taiteeseen 60-luvulla, Viron omaan kansalliseen pysyväisnäyttelyyn itsenäisyyden vuosista vuoteen 1945, Normandiassa maalanneisiin ranskalaismestareihin ja suomalaiseen Harro Koskiseen ja tämän sikataiteeseen.

Etukäteen odotin Normandie-osion olevan "se juttu" KUMU-käynnissämme, vaan väärin oletin, vaikka fransmannien, kuten Corot'n ilmavat taulut olivatkin juuri niin seesteisiä ja eteerisiä kuin odotinkin. Sillä Viron taide 1700 - 1945 oli se, mikä vei jalat alta ja sai silmät säkenöimään ja hengityksen kiihtymään.

Häpeäkseni on heti myönnettävä että osansa asiassa on oma aiempi tietämättömyyteni virolaisesta vanhemmasta taiteesta. Millaisia mestareita Virolla on esitellä maailmalle, täysin Gallen-Kallelan tai Edelfeltin vertaisia taitajia! Kansallisen itsetunnon nostattajia, oman aikansa todentajia, niin henkisesti kuin kuvallisesti.

Omat suosikkini ovat tämän KUMU-käynnin jälkeen Konrad Mägi, Oskar Kallis ja Eduard Ole.




Oskar Kalliksen työ: Laivat Venetsiassa


Kuvasin KUMUssa todella paljon taideteoksia, ja koko joukosta olen poiminut tähän galleriaan parhaimmat palat liittäen kuvien yhteyteen hieman tietoa taiteilijasta ja työstä: jos siis haluat tehdä nojatuolimatkan KUMUun niin klikkaa tästä: KUMU

KUMU täytti siis kaikki odotukseni. Sieltä poistuessamme oli jo ilta laskeutunut kaupungin ylle ja käytimme tovin aikaa puistossa vaelteluun. Etsimme ja löysimmekin meille suositellun Park Cafen puiston reunamalta.



Näkymää KUMUsta poistuessa Kadriorun puistoon

Kadriorun puistossa, valkean lumen ja hellien valojen loisteessa olisin voinut viipyä vaikka kuinka pitkään, vaan eteenpäin oli mentävä, sillä meille oli varattu pöytä Maikrahv-ravintolaan kello 20.00. Siis matkaan.

Hotellihuoneessa pientä puleerausta, hiukset kuntoon, hieman meikkiä kasvoihin, saapasjalkakissasaappaat jalkoihin ja olemme valmiita Maikrahviin, reissumme primus motoriin. Kuten olen aiemmin kertonut, voitin Vironautti-foorumin kirjoituskilpailussa pääpalkinnon eli 2000 kruunun lahjakortin Maikrahv-ravintolaan.

Ja hyvinhän se raha tuli käytettyä:




Mitäpä minä osaan Maikrahvista kertoa: kovat hinnat, ainakin näin maalaistollon näkökulmasta, mutta toisaalta, tunnelma, tarjoilu ja ruokien taso vastasivat hintoja. Minä nautin!

Ja ravintolasta lähtiessämme oli myös Raatihuoneen tori, jonka varrella Maikrahv sijaitsee, perin idyllinen -- jos ei lasketa sitä lunta lykkäävää traktoria, joka puuhakkaana torilla pörräsi.




Teimme vielä pienen pyrähdyksen lähellä olevaan sikariravintolaan. Urmas on sikarien suuri ystävä ja Kimmokin näyttää kehittäneen oudon mieliteon noita paksuja Al Capone -tyyppisiä patukoita kohtaan. Ja sitten kotiin eli Viru-hotellille nukkumaan.

Paitsi että eihän me maalaistollot maltettu petiin heittää kun oli niin paljon puhuttavaa! Me olimme innoissamme, täynnä elämyksiä, joita piti toinen toiselle purkaa. "Näitkö sen!? Mitä siitä ajattelit?! Ja miksiköhän se oli siihen laitettu?!"

Aamulla oli hurskaana ajatuksena nousta varhain ja lähteä kaupungille kuvaamaan. Vaan toisin kävi, vaan ei hullusti sittenkään. Sillä mehän olimme lomalla!

Heräsimme ja päätimme jäädä lojumaan petiin, ylelliseen hotellivuoteeseen, jossa on kirkkaanvalkeat muhkeat peitot. Minä ehdotin, että maailman rauhan eteen järjestäisimme samankaltaisen bed-in-performanssin kuin mitä John Lennon ja Yoko Ono pitivät Amsterdamin Hiltonissa 1969.

Eli jäämme petiin ja sallimme toimittajien vyöryä sisään hotellihuoneeseemme. Ja sitten me kerromme ajatuksistamme rauhasta.




Näin siis käynnistyi sunnuntaiaamumme maailman rauhan nimissä. Odotimme paikalle Postimees ja Eesti Päevaleht -lehtien toimittajia kysymään mielipiteitämme, mutta aika lailla hiljaista oli. Olisin jo saattanut nukahtaa rauhan aatteeseen ellei nykypäivien J.Lennon olisi alkanut äkkiä maalailla kauniita kuvia hotelliaamiaisesta ja sen monipuolisesta tarjonnasta.

Jätimme siis hetkeksi väliin jalon rauhan aatteen ja suuntasimme uuteen päivään. Ensiksi kipakkaan aamupakkaseen kävelylle. Ja vaikka pakkanen näversi sormenpäitä, kävely oli antoisa, miten kaunis onkaan pakkasaamun Tallinna!




Olisimme voineet reippailla pidempäänkin, vaan meitä odotti tapaaminen! Samassa Vironautti-foorumissa, mistä olin voittanut Maikrahv-lahjakortin olimme tutustuneet myös Nauttiin useasti kirjoittavaan Peep Ehasaluun, Viru-hotellin viestintäpäällikköön ja olimme sopineet tapaamisen Virussa samalle aamulle kello 12.00.

Siis Viruun!

Luulin edellisenä päivänä, että olin kokenut tämän Tallinna-matkan huippuhetket KUMUssa. Tuskin mikäään voisi ylittää kokemaani. Väärinpä luulin ja vähänpä tiesin. Peep vei meidät Viru-hotellin ylimpään kerrokseen, josta aukesi kattoterassilta aivan uskomattomat maisemat! Henkeä salpaavat!!!!





Ja nyt, tämän blogin kautta, lähetän Peepille vielä kerran SUURKIITOKSET tästä mielettömästä tilaisuudesta nähdä Tallinna keskeltä ja korkealta, Viru-hotellin kattoterassilta. Valokuvaajalle, kuten minä, se antoi henkeäsalpaavia hetkiä. Ja kun vielä aurinko paistoi, taivas oli taivaallisen dramaattinen, mikä oli kuvatessa.

Että teki HÖPÖÖ sanoisi nuori kansa, ja kyllä sanon minäkin.

Vaan kello kävi ja taas oli kiire eteenpäin. Matkaohjelmassa oli käynti Miehitysmuseossa, vaan se jäi väliin kun emme löytäneet Kersteniä, jonka piti liittyä seuraamme.

Eipä se meitä haitannut. Totesimme Kimmon kanssa, että jääpähän jatkoon taas lisää kohteita.

Kun saimme Kerstenin käteen eli suomeksi: kun kohtasimme jälleen Kerstenin kanssa lähdimme vielä kerran vanhaan kaupunkiin. Minulla oli mieliteko esittää Kimmolle ja Kerstenille Nigulisten kirkon Surmatants-mestariteos. Joka lienee Viron hienoin taideaarre. Jotain täydellisesti koskettavaa, täristyttävää, järkyttävää ja antoisaa. Myös pelottavaa.

Siitä kaikesta, siitä miten kirkkoon saavuimme, mitä näimme, mitä koimme ja mitä tapahtui sitten, kirjoitan erillisessä blogissa. Myös Kimmo on luvannut kirjoittaa ikään kuin vierailevana kirjoittajana hieman syvällisemmän katsauksen keskiaikaan ja Kuolemantanssiin.

Mutta tässä tämä meidän maalaistollojen reissu Suureen Kaupunkiin oli. Matka oli antoisa ja me olimme innoissamme kotiin palattuamme. Mitä näimme! Wau!

Ohessa vielä toinen linkki matkan valokuviin: Tallinna   Suosittelen sitä, jos ei muista syistä, niin vähintäänkin Tallinna-by-air -kuvien vuoksi. Minulle avautui mahtava tilaisuus nähdä kaupunki parhaasta mahdollisesta kantista, ja minähän sen mahdollisuuden käytin hyödykseni!

Ja jälleen kerran, kuten niin usein aiemminkin totean, että kaikki kommentit ovat tervetulleita!

T. Tiina

8 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Miten höpöö teki minullekin olla Tallinnareissullasi tässä blogikirjoituksessasi. Kiitos.
Tallina on sydämeni kaupunki, sillä on mieletön vetovoima minuun.
Kumusta tykkäsin myös viime vierailullani, siellä meni päivä. Lopuksi sitten iltateelle Kadriorun puiston kupeeeseen, just siihen Park Cafeen.
Palkintomatkasi on ollut tosi vaikuttava! Onneksi olkoon vielä toistamiseen.

marja p kirjoitti...

Hieno juttu, että matka oli onnistunut! Ehdinkin jo huolestua, kun ei matkakertomusta näkynyt, mutta kaikesta päätellen reissu oli ikimuistettava. Kuvat tosi hienoja, maisemat talvisessa Tallinnassa kauniita, niin myös täällä Suomen puolella, jonka maisemia sadat valokuvaajat ovat innostuneet kuvaamaan! Kerrankin saamme nauttia ihanan talvisista postikorttimaisemista!

Tiina Linkama kirjoitti...

Juu, hieno oli reissu, ei olisi tarvinnut olla huolestunut.

Matkakertomuksen kirjoittaminen jäi hieman myöhempään siksi että kaksi päivää meni noiden valokuvagallerioiden tekemiseen. Varsinkin se KUMU-galleria vei aikaa kuin kaivoin joka työstä tiedot esille. Mutta ajattelin että ehkä se jotain kiinnostaa, ja jääpä itselle sitten myös muistoksi kunnon selkeä galleria eikä tarvitse miettiä että kuka mitä koska.

Onko kukaan taulukuvia katsonut? Olisi mukava keskustella virolaisesta taiteesta, jos kuvat antavat teille ajatuksia. Taiteesta on aina mukava keskustella, jos tarkkoja ollaan.

Kersten kirjoitti...

Kiitos vielä kutsusta Tiina! Tosi antoisa matka oli: pääsi KUMUun, syömään hienoon ravintolaan ja käymään Nigulustessa, jossa Surmatantsun lisäksi henkilökunta jätti ikuisen muiston. Mutta kaikkein parasta on kuitenkin olla hyvien ystävien kanssa!

Vallaton mummeli kirjoitti...

Kiitos Tiina upeasta Tallinnan kierroksesta. Mukavaa, että matkanne oli täysosuma. Herkullista evästä olette saaneet. Nyt lähden vielä KUMU-kierrokselle.

Vallaton mummeli kirjoitti...

No kyllä, vanhempi taide oli mieleeni. KUMUun pitäisi joskus päästä. Sellainen tuli vielä mieleen, että saiko siellä ihan vapaasti kuvata?

Tiina Linkama kirjoitti...

KUMUssa oli kuvaukselle selvät säännöt: missään ei saanut käyttää salamaa mutta kuvaus oli sallittu, paitsi siinä ranskalaisten Normandie-erikoisnäyttelyssä, jossa kuvaus oli tyystin kielletty.

Vallaton mummeli kirjoitti...

Mullepa kävi niin, että het kohta tämän postaamisesi jälkeen mulle tuli paikalliselta omakotiyhdistykseltä kirje, jotta tekevät matkan Tallinnaan ja yksi kohde on Kumu.

Samana aamuna, kun olin tiedotteen saanut, soitin vastuuhenkilölle. Ei enää paikkoja. Höpistiin niitä näitä ja sitten vastuuhenkilö kysyi, että yksinkö vai seuralaisen kanssa olin ajatellut lähteä matkalle. Seuralaisen kanssa kyllä, mutta en nyt saa seuralaista kiinni, kun on töissä hän. Yksi naispaikka olisi kyllä vapaana, jos sellainen kiinnostaa. Kiinnosti. Miehelle voipi laittaa listan tekemättömistä töistä, ettei pitkästy, oli ohje.

Nyt olen lähdössä jonkun tuntemattoman naisen kämppäkaveriksi ja Poikaystävä saa jäädä hoitamaan taloutta ja ehkä kyyditsemään minut bussin lähtöpaikalle ja noutamaan seuraavana päivänä bussin saapumispaikalta.