tiistai 5. tammikuuta 2010

Latten mietteitä menneestä ja tulevasta

Moi, minä!

Enpä ole taas aikoihin kirjoittanut, on ollut vähän sekalainen mieli, eikä ole huvittanut kirjoittaa.

Pääsääntöisesti kaikki tietenkin menee jokapäiväisessä elämässä ihan jees: ruokaa on, katto pään päällä, Johtokunta lähellä... mutta paljon on viime kuukausina asioita muuttunut.

Minähän otan elämän tyyliin "päivä kerrallaan", eikä tapanani ole nyyhkiä menneitä tai pelätä tulevaa. Elän tässä ja nyt.

Mutta silti, älkää minua aliarvioiko, on minullakin ajatukseni ja muistoni ja tunteeni. Minä vain en niistä usein puhu. Nyt yritän.

Isosyrra Ronjaa ei enää ole

Kun minä tulin maailmaan, siihen aikaan jonka muistan, oli siellä aina läsnä Isosyrra Ronja. Eihän se mikään ilopilleri ollut, ei minun kannaltani. Aina tuli urinaa ja keltaista hammasta kun pentuna vähänkin yritinkin jotain hieman luovempaa sille ehdottaa. Mutta toisaalta, Isosyrran lähellä oli turvallista olla. Se tiesi. Se osasi. Se oli oli kamalan oppinut ja viisas.

Ja sitten, eräänä päivän Isosyrraa ei enää ollut. Muistan että matkattiin autolla monta tuntia, Isosyrra oli auton takapaksissa, laatikossa,  kumman kylmän tuoksuisena. Äiskä itki ja Iskä oli haljun näköinen. Mentiin mökille, missä on aina ollut kivaa, vaan ei ollut nyt yhtään. Äiskä ja Iskä kaivoivat Isosyrralle ison kuopan ja sinne se laitettiin. Kynttilä laitettiin palamaan. Ja iso kivi nostettiin kummun päälle.




Otepäälle palattuamme oli koti sen jälkeen oudosti tyhjä. Vaikka Isosyrra ei pitkiin aikoihin ollut kovasti mukana talon touhuissa, niin silti tuntui kovasti tyhjältä talo ilman sitä.



Siinä minun Isosyrra on ihan viimeisissä kuvissa

Vaikka tavallaan ymmärsin, että Isosyrraa ei enää ole, etsin sitä pihalta, hain tuttuja hajuja, juoksin ympäri pihamaata pari päivää. Olin ihan hädissäni. Ja silloin itki Iskäkin.

Seuraavista viikoista en osaa muuta kertoa kuin että meillä kaikilla oli jonkin aikaa todella paha mieli.

Rummukainen saapuu

Sitten tapahtui jotain aivan ihmeellistä! Sain kaverin! Rummukaisen!




Minulle kerrottiin kyllä heti alussa, että Rummu tulee talouteemme vain pariksi kuukaudeksi, mutta en oikein jaksanut ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Olin vain riemuissani uudesta kaverista.

Ja Rummukainenhan oli varsinainen Veikko! Pienihän se oli, mutta pippurinen. Se jaksoi juosta kanssani pihaa ympäri, me kehitimme ihan omia leikkejämme, ja hitsit, oli hienoa!


Ei se paljon miltään näytä, mutta uskokaa minua, on se vaan sisukas kaveri


Iltaisin nukuttiin yhdessä, päivällä kalisteltiin hampaita, välillä leikittiin Rofea ja Poldea (eli roistoa ja poliisia) ja molemmat saivat vuorotellen olla niin Rofe kuin Polde.



Ja sitten, eräänä päivänä lähti sitten Rummukainenkin. Sen oma isäntäperhe palasi takaisin Viroon ja se pääsi omaan kotiinsa. Oli muuten tosi iloinen nähdessään Oman Perheensä. Ei siinä mitään.

Nyt olen kotona yksin Johtokunnan kanssa. Ne ovat ihan kiitettävästi kilttejä minulle, tuntuu kun saisin entistä enemmän rapsutuksisa ja leikkejä...

mutta...
  mutta...
   mutta...

Minun on ikävä Isosyrra-Ronjaa ja ennen kaikkea Pikku-Veikkaa Rummukaista.

Ja minä pohdin hiljaa itsekseni pysyväisyyden kysymystä. Kuinka voin tietää kuka on, kuka lähtee ja kuka pysyy elämässäni jatkossa?

En minä ole suorastaan onneton, olen vain ihmeissäni.

Ehkä te osaatte kertoa, miksi näin käy ja mitä sitten?

Kysyy

Teidän ystävänne

Latte, suurten kysymysten edessä








7 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Latte ystäväni! Koiran elämä, kuten ihmisenkin, vain nyt on tuollaista. Joku tulee, joku lähtee. Jotkut pysyvät rinnalla vuosikausia, jotkut vain hetken. Kaikki ovat kuitenkin tärkeitä, koska jokainen, joka hetkenkin kulkee kanssasi, vaikuttaa sinuun ja jättää sinulle jotain itsestään. Ja sinä annat jotain hänelle. Lohdun sana sinulle Latte-muru, kuulin pikkulintujen laulavan, että tapaat pikkuveikka-Rummukaisen ihan piankin uudelleen! Sillä aikaa lähetän sinulle isot-isot rapsutukset ja halaukset! Lämpimin terveisin ihailijasi ja ystäväsi eltsu

Tiina Linkama kirjoitti...

LLluuurrrps!

Sylvia kirjoitti...

Tässä edellä on jo niin hyvin kirjoitettu vastaus että en sitä paremmin osaisi sanoa.

Lähetän sinulle haleja, terkkuja ja lohdutuksia sekä kuvaannollisesti että käytännössä.

Kiva jos Rummu taas ilmaantuu maisemiin ja käy tervehtimässä sinua.
Mutta jospa kävisit katsomassa olisiko siellä Hylättyjen Koiruuksien Orpokodissa sinulle ihan ikiomaa kaveria, joka ei lähde sitten hetikohta taas kalppimaan!

Rapsutuksin ystäväsi
Sylvia

Kaisaliisa kirjoitti...

Ihanasti kirjoitettu!

Onukoo kirjoitti...

Tere Latte! Ja Hauskaa Uutta Vuotta! Johan kysymyksen heitit. En käy toistamaan aikaisempia varsin tyhjentäviä kommentteja. Ota vaan päivä kerrallaan. Se mitä tulee, tulee:) fifty - sixty.

Vallaton mummeli kirjoitti...

Moi Latte ystäväni! Tiedän, mitä suru on ja osaan kuvitella miltä sinusta tuntuu.

Olen kovin iloinen, että olet saanut uuden ystävän pikku Rummukaisesta. Näytättekin tulevan hyvin toimeen keskenänne. Kuvia sinusta ja ystävästäsi on mukava katsoa. Se on tietysti kurjaa, kun ei ystävä ole aina saatavilla, mutta odottamisestakin voi tehdä taidetta :)Jälleennäkemisen riemu on entistä mahtavampaa, kun pikkaisen ehtii ensin ikävöidä. Siinä ikävöidessä ymmärtää, miten tärkeitä ystävät ovat.
Luulen, että Rummukainen vaikka oli toisaalta iloinen, kun pääsi omaan kotiinsa, oli toisaalta surullinen, kun piti luopua mukavasta leikkikaverista.

Tosi kauniin kiven olette löytäneet Ronjan kummulle.

Rapsutukset ja halaukset sinulle. Kerro äiskälle ja iskälle terkkuja.

Tiina Linkama kirjoitti...

Latte kiittää kaikista kommenteista. Noinhan se toki onkin, että hyvää kannattaa odottaa.

Ja Rummukainen tulee kylään perjantaina ja on täällä sunnuntaihin kun me lähdemme Kimmon kanssa kahden Tallinnaan hummaamaan.