maanantai 14. syyskuuta 2009

Haapsalu Days

Haapsalussa ollaan! Yhä. Huomenna pitäisi suunnata kotia kohti.

Reissussa olen ollut siis jo yli viikon, puhtaat vaatteet on jo loppu, sukkia ja alusvaatteit saa sentään kaupasta.

Yksikseni pienessä mökissäni siis hissuttelen, siivoilen paikkoja, poimin omenia, joita on aivan valtavasti ja joita on puussa vielä kolme kertaa enemmän kuin maassa. Missä niitä on ihan riittävästi.

Välillä teen pieniä reissuja kaupunkiin, käyn lukemassa sähköposteja, tapailen tuttuja, hankin hieman einettä mökille.

Mikä täällä on ollessa, ilmat ovat olleet aivan ihanat, aurinko on paistanut joka päivä kirkkaalta taivaalta. Kimmon täällä vielä ollessa teimme päiväreissuja lähiseuduille, yksi Haeskaan ja Puiseen, toinen hieman kauemmaksi eli Hiiumaalle. Varsinkin jälkimmäinen oli superhyvä reissu, oikeaa reissujen aatelia. Ja arvatenkin kuvia tuli myös otettua valtava määrä. Niitä olen sitten iltaisella pieneltä läppäriltäni tutkinut ja parhaita valinnut.

Kulttuuriakin on tullut harrastettua: lauantaina ilmestyi Lääne Elussa eli paikallislehdessä artikkelini Teater Randlasen reissusta Helsinkiin. Siitä piti aluksi tulla vain kuvaus onnistuneesta teatterivierailusta, mutta siitä tulikin yllättäen kärkevä palopuhe Haapsalun kaupungin isille ja vaikuttajille: tehkää jotain Randlasen hyväksi! Teatterilla ei tällä hetkellä ole esiintymis- tai harjoitustiloja, teatterin elämä on tehty lähes mahdottomaksi. Ja silti teatteri on kaupungin suurin ylpeys.

Lisää kulttuuria: kävin eilen katsomassa Indrek Pangseppin ohjauksen: Pohjalla, joka esitettiin See-teaterin pihalla. Todella todella mielenkiintoinen esitys, joka hyvin löyhästi perustuu Maxim Gorkin samannimiseen näytelmään. Napakasti ohjattu, hyvät näyttelijäsuoritukset ja todella kekseliäs miljöön käyttö. Sanalla sanoen: tykkäsin.

Että tällaisia ovat olleet minun Haapsalu Days. Haikeaa on nähdä kuinka syksy saapuu, linnut kerääntyvät puhelinlangoille, kurjet ovat jo liikekannalla. Ja kotikoivu tiputtaa joka päivä yhä enemmän keltaisia lehtiä tuulen heiteltäväksi.

Liitän oheen vielä kuvia näistä leppeistä ja kirkkaista mutta jo hieman syksyisistä Haapsalun päivistä.





















 



 










 








 


 








 


 


Ja lopuksi vielä linkki isompaan galleriaan, jossa lisää Haapsalu-kuvia: Haapsalu Days


8 kommenttia:

S kirjoitti...

Hee, oikein säpsähdin kun näin kuvan tuosta kartanonrauniosta. Otin itse kesällä kuvan täsmälleen samasta kulmasta ja samalla rajauksella. Hetken jo mietin, olenko jostakin syystä lähettänyt sinulle ko. kuvan tai jotain...

Mutta nuo lampaat, ovatko ne vain sattumalta peräkkäin vai oliko niillä syksyä rinnassa? ;)

Unknown kirjoitti...

Joka vuosi kesä menee ja syksy tulee, ei siinä mitään uutta. Mutta kuitenkin on niin haikea olo kun katsoo noita punaisia pihlajia ja keltaisia vaahteroita. Tottuuko siihen koskaan..?

Tiina Linkama kirjoitti...

S, meillä taitaa olla samanlainen katsomistapa, tai sitten me molemmat otimme kuvan sen Ungrun kuvataulun edestä.

Ja ne lampaat, ne olivat kyllä täysin syksyn hurmassa eli itse teossa. On minulla komeita sivukuviakin, vaan jätän laittamatta tänne ettei tule syytettä eläinpornosta.

Kertenille, ei taida kesän loppuun koskaan tottua. Aina tulee haikea olo, vaikka syksyltä olisikin paljon odotettavaa. Syksy on luopumisen aikaa, ja meidän ihmistenperisynty lienee se, että luopuminen on meille raskasta.

Onukoo kirjoitti...

Lintu leipäpalalla ja penkit rannalla ovat tosi mukavia otoksia. Jälkimmäinen varsinkin henkii loppukesää - joka kaikeksi onneksi näyttäisi aina vain jatkuvan:)

Vallaton mummeli kirjoitti...

Hienoja kuvia! Jestas mikä määrä omenoita! Mutta mikä on punainen marja omenakuvassa. Minusta se ei ole pihlaja.

Tiina Linkama kirjoitti...

Omppukuvan vieressä, talon reunassa on kuuslapuu eli kuusama. Olisiko joku ruotsinkotakuusama tms.

Ja nyt on Haapsalun päivistä isompikin kansio:

http://www.villaottilia.ee/haapsalusyksy09

Tämä ei nyt ole aktiivinen, mutta laitan aktiivisen linkin vielä blogiin.

Maris kirjoitti...

Tiina, sä olet luontokuvaaja! Mitä sä joskus sanoit lintujen kuvaamisesta, että se on muka vaikeata vai miten se meni? Ihania otoksia!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kuvaaminen on yksi asia ja tunnistsaminen toinen, siis lintujen. Molemmat ovat vaikeita.

Mutta ehkä minusta voisi tulla armoitettu kanakuvaaja? :-D

Minun suosikkikuvien joukkoon lukeutuu ehdottomasti se oranssi kana, joka juoksee kuvasta ulos molemmat jalat ilmassa.