Juhannusaatto on nyt vietetty – rauhallisissa ja mukavissa merkeissä. Nyt sitten nautitaan juhannuspäivän auringonpaisteesta, jokainen perheenjäsen omalla tavallaan. Tässä Latten tapa:
Mutta mennään vielä eiliseen eli aattoon.
Aamu alkoi siivouksella, ja koska olen, minäkin, Hieno Rouva, sonnustauduin tietenkin upeisiin siivoushanskoihini. Nyt ne on koeajettu.
Asiakkaat, mukavat virolaiset nuoret, kävivät ensin saunassa ja lähtivät sitten Pyhäjärvelle, jossa vietettiin aiempien vuosien tapaan Viron suurinta juhannusfestaria. Paikalla eturivin paikallisia artisteja. Ja väkeä kuin meren mutaa.
Me jäimme kotiin, ja kurkimme jääkaappiin, joka oli juomapuolelta kovin tyhjä. Olisi kuitenkin mukava juhlistaa juhannusta pullolla kuplivaa. Ja löytyihän sellainen, kaappien uumenista. Laitoimme kuplivan hetkeksi pakkaseen.
Kun paikalle vielä ilmestyi, yllättäen, tuttavamme Tommi kera tyttärensä Jutan, olikin mainio hetki avata kylmä puteli.
Ja tässä isäntäväki siis skoolaa juhannusaaton tunnelmissa, kuva Tommin ottama
Joko tarkkasilmäinen huomasi pullon pöydällä? Tässä siitä lähikuva:
Eli Marie Antoinetten tapaan totesin, että jos kansalla ei ole rahaa syödä leipää, syököön leivoksia. Ja jos meillä ei ole jääkaapissa mitään juotavaa, juokaamme G.H.Mumm-shampanjaa!
Taustaa:
Sain vuosi takaperin 50-vuotislahjaksi muutamaisenkin pullon sikakallista shampanjaa, joita olen säästänyt ja säästänyt ja säästänyt. Jotain todella tärkeää tapausta juhlistamaan. Tuli joulu, en avannut. Tuli synkkärit. En avannut. En raaskinut.
Jo jokin aika sitten totesimme että ei sellaista päivää taida tullakaan, joka oikeuttaisi tämän kalliin kultaisen juoman tarjoilua.
Joten nyt juhannuksena päätimme, että tämä on yhtä hyvä hetki kuin mikä tahansa muu. Ja avasimme Mummin.
Oli se hyvää, ei siinä mitään. Mummiin voisi tottua – jos olisi Athena Onassis.
Että tällainen juhannus meillä.
keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Joo, Mummiin voisi tottua... hehe!
Oliko muuten kylmää, kun villapaitakin päälle meni?
Hienona rouvana bongasin hetimiten aidon samppanjan.
Itse olen nykyään sitä mieltä, että ei sitä kannata säästellä, ääntä kohti vain! Hyvin toimittu.
Aattona oli vähän kalis, varsinkin illemmalla varjon puolella. Parvekkeelle paistoi kyllä mukavasti illallakin. Tänään on jo suorastaan lämmin päivä.
Ja kiitos Outi, täytyy muistaa tuo ohje, ääntä kohti vain!
Lähetä kommentti