Unelmointia ja ajatuksenvirtaa - Võsusta tietenkin

Eilen kotiin tultuamme olin aivan katki! Mikä siinä olikin että avaimien hakukeikka ja talon haltuunotto ottivat niin voimille? (Yllättäen blogiin tulleille ihmettelijöille suosittelen tämän aamupäivän ensimmäistä blogikirjoitusta, vaikka klikkaamalla: tästä. Eli siitä selviää mikä oli mm. avaimien hakukeikka)

Joka tapauksessa, kuukahdin petiin niin pian kuin kotiin pääsimme.

Näin huumoriunia, sellaisia hassuja, joissa nauroin katketakseni. Ilmeisesti alitajunnan terapeuttinen logiikka näki parhaaksi näyttää minulle höpsöjä unia, seikkailupätkien tai kauhutarinoiden sijasta. Heräsin aamulla hyväntuulisena.

Mutta pian alkoivat ajatukset taas askaroida suurten asioiden parissa: saammeko Lohjan talon ja Rajan ja Beresjen talot myydyksi voidaksemme lopullisesti lunastaa Huvikummun? Ja mitä minä osaan Huvikummusta tehdä? Siitä olisi niin moneen, niin upeaan. Mutta onko minusta?

Purin kuvat kamerasta. Ja kirjoitin aamupostauksen, jossa kerroin talosta enemmän, mahdollisimman asiallisesti. Bloggaus on hyvä tapa selvitellä samalla omia ajatuksia. Laittaa 'paperille' näkymiä, pohdintoja vaikkapa talon remontista.

Taas kiertävät ajatukset Huvikumpua ja Võsua. Ja johdattelen niitä tällä kertaa vaipumalla unelmointiin. Ja miettimällä niitä tuoksuja, hajuja, tuntemuksia, joiden takia tämä suuri päätös tuntuu oikealta. Ja miksi juuri Võsu!

Taiteilijakylä meren rannalla, luonnon keskellä

Otsikko luonnehtii Võsua hyvin. Se on ollut jo hyvin hyvin pitkään taiteilijoiden suosima lomakeidas Suomenlahden rannalla. Luultavasti aiemmin enemmänkin kuin nykyisin. Sen pienet villat, ne jotka ovat jäljellä ja ne joista on jäljellä vain kuvia, kertovat sen monisatavuotisesta historiasta taiteen ja kirjallisuuden tyyssijana. Võsuun tulivat maalarit ja kirjailijat 1800-luvun alkupuolella, muodostivat sinne omanlaisensa henkisen yhteisön, joka eli aina kesän ja vaikeni talveksi.

Ja jotain tästä kulttuurin keveästä kesähenkäyksestä on tarttunut pysyvästi Võsuun - eikä vain siksi, että yhä vieläkin osa tallinnalaisesta intelligentsiasta viettää kesänsä Võsussa. En osaa sitä tarkemmin selittää missä se näkyy, vai onko tunnelma sittenkin vain kuvitelmissani.

Taiteen soisinkin olevan yksi osa Huvikummun elämää. Mietin sitä, että alakerran salista on moneen - siinä voisi pitää taidenäyttelyitä, se saattaisi sopia jopa pienten teatteriesitysten paikaksi. Siellä voisi pitää kirjailijailtoja, maalauskursseja. Ja tornikammari, se on kuin luotu ateljeeksi - mikä määrä valoa! Mitkä maisemat merelle!

Uinuvan kesäparatiisin hillitty charmi

Kesällä Võsu on täynnä ihmisiä, kesänviettäjiä, joilla on paikkakunnalla oma huvila tai jotka yöpyvät paikkakunnan pienissä hotelleissa tai hosteleissa. Pääkadulla vilistävät polkupyörät.  Ihmiset vaeltelevat rannalle pyyhkeet olkapäillä ja rantakassit olalla tai flaneeraavat pääkadulla nauttien sen elämästä: pienten puutalojen liikekiinteistöt viettävät kesällä korkeasesonkia: kukkakaupat, tori, kahvilat, jäätelökioskit ja matkamuistopuodit.

Rantaelämää

Pääkatua turistisesongin aikaan

Ja kesän jälkeen Võsu hiljenee.

Eilen Võsu oli viehättävämpi silmissäni kuin koskaan. Se oli niin hiljainen, rauhallinen ja idyllinen. Ihmisiä näkyi vain muutamainen. Rauha oli palannut pikkukaupunkiin. Uneliaisuus.

Võsun pääkatu 1.9.2010

Lähdimme kävelylle merenrantaan, jota kiertää viehättävä rantatie, laudoista hiekalle rakennettu. Meri tuoksui jo syksyltä, ranta oli hiljentynyt, ja tunsin olevani kotona. Rauhan tyyssijassa.

Hiljaista hiekkarantaa

Ainoat kulkijat rantatiellä

Miksi matkailija tulisi Võsuun?

Tähän kysymykseen on hyvin helppo vastata: koska Võsun lähellä on niin valtavan paljon nähtävää.

Niille, joille pelkkä rantaelämä, torikahvilat ja viehättävät pikkuravintolat eivät riitä lomanviettoon, on Võsun ympäristöllä tarjota todella monenlaista tekemistä ja näkemistä. Viron kuuluisimmat kartanot: Palmse, Sagadi ja Vihula ovat kivenheiton päässä Võsusta. Samoin Käsmun kapteenikylä. Rakvereen, lähiseudun suuriimpaan kaupunkiin,  on matkaa alle 40 kilometriä. Ja Rakveressä kuluu mainiosti kokonainen päivä - tiedän monia, joista Rakvere on Viron mielenkiintoisin kaupunki linnoineen ja teattereineen.

Luonnonharrastajalle ja liikkujalle Võsu ja Lahemaan kansallispuisto, johon Võsukin kuuluu, ovat kuin luotuja. Luontopolkuja, upeita kävely- ja polkupyöräreittejä on runsaasti kautta koko Lahemaan.

Oandun luontopolku kulkee kuivassa kangasmetsässä

Eräs saa kuiva-kangasmetsä-hepulin Oandussa

En siis hetkeäkään epäile, ettemmekö löytäisi Huvikummun vieraille tekemistä koko lomaviikoksi. Tallinna on vain 70 kilometrin päässä länteen, jos haluaa viettää päivän suurkaupungissa. Ja itään päin mentäessä taas löytyy rannan tuntumasta valtavasti mielenkiintoisia päiväkohteita: Suomenlahden klintit, Ontikan putoukset, Kundan vanha kaivoskaupunki, Sillamäe, Narva-Jõesuu ja Narva. Vain muutamia luetellakseni.

Ajatukseni nyt tosiaan vaeltelee. Võsun viehätyksessä. Niin minulle kuin vierailijoille. Itse rakastan sen rauhaa. Vieraille tarjoilen sen monipuolisuutta.

Mutta sitä kukaan tuskin voi kieltää: Võsu on viehättävä. Vastustamattoman viehättävä.

Valokuvatorstai 174. haaste: Ilo

Valokuvatorstai, eli tuo saitti, joka haastaa joka torstai valokuvaajat uudella tehtävällä, on palannut kesälomilta.

Ja osuvasti ensimmäinen lomanjälkeinen haaste on: ilo.

Tänään ei paljon kannata iloisia kuvia kuvailla - ilma on ainakin aika iloton. Vettä sataa.

Siispä, tavoistani poiketen, valitsen kuvan vanhoista arkistoistani, tältä kesältä kuitenkin. Ja kuvakin taitaa olla kerran jo blogissa esitelty, mutta on siinä elämäniloa sen verta, että ansaitsee mielestäni tulla esitetyksi toisenkin kerran.

Tässä meidän karvapojan iloitsemista:

Vaatii suhteellisen vahvaa asennetta, suoranaista räjähtävää iloa, vastustaa maan vetovoimaa ja lähteä lentoon! Tehkää perässä!

Huvikumpu otettu haltuun - vuorossa pontevaa pohdintaa

Eilen ajettiin sitten kauniissa loppukesän (vai oliko se alkusyksyn) auringossa Otepäältä Huvikumpuun eli Võsuun hakemaan talon avaimet ja tarkistamaan, että talo on luovutuskunnossa.

Ja oli se. Hieman ihmetytti se huolellisuus, jolla talo oli putsattu kaikista huonekaluista, muutamia ikivanhoja sänkyjä lukuunottamatta. Alunperinhän oli puhe siitä, että kaikki huonekalut jotka haluamme jäävät taloon. Loppumetreillä vanhoista sängyistä ja pöydistä näytti tulleen kovin rakkaita. (Jopa irtokivet pihalta, kivijalan ympäristöstä oli siististi noukittu pois.)

Ei siinä mitään, helpompaahan se näin on. On ikäänkuin puhdas pöytä - jota ei siis ole - jolta aloittaa talon sisustus. Toisaalta, joistain vanhoista huonekaluista, kuten ruokapöydistä, olisi ollut apua ainakin alkuvaiheessa.

Paikalle jätetyt sänkyrajat - kaikkiaan 12 kpl - sopivat talkooväen majoitukseen nyt syksyllä ja ehkä uudelleen keväällä. Ja sitten nekin voi kantaa juhannuskokkoon. Olen jo suunnitellut miten verhoan ne sopivilla kankailla niin, että niissä voi hyvällä omalla tunnolla talkooväki nukkua.

Yläkerran saliin oli jätetty neljä sänkyä

Boksit oli tyhjennetty keittiokalustusta ja muutamaa yläkerrassa olevaa sänkyä lukuunottamatta

Minun oli tarkoitus kuvata taloa tarkkaan ja paljon, jo siksikin, että voin talkooväelle näyttää etukäteen millaista on ja mitä pitäisi tehdä. Jäi kuvailut kaikessa hässäkässä vähiin, kamerakin toimi milloin sattui. (Lat. huom: Miksi sen pitää aina silloin hajota, kun sitä juuri tarvitsisi! Vanha rakkine!)

Kuvittelin, että kierrämme ensin nykyisen omistajan kanssa talon ja tarkistamme, että kaikki on luovutuskunnossa, ja sitten jäämme paikalle vielä kahden, jolloin on aikaa suunnitella ja kuvailla paikkoja kaikessa rauhassa.

Väärin kuvittelin. Kiinteistövälittäjä oli unohtanut talon pohjapiirrokset toimistolle ja niin sitten ensimmäisen kiertokäynnin jälkeen ovet suljettiin ja lähdettiin papereita hakemaan.

Siinä taloa kierrellessämme ehdin kuitenkin tutkailla paikkoja tulevia talkoita silmälläpitäen, eli katselin myös ensimmäisiä, ns. keveitä remppakohteita sisältä ja ulkoa.

Tällä hetkellä helppoja remppakohteita on kaksi boksia, jotka pitäisi kunnostaa: maalata seinät, pestä keittiö ja kylppärit.

Yhden makuuhuoneen lastulevy-mikälie seinä ja katto kaipaavat nekin maalia, samoin keittiön seinä. (Makkari on myöhemmin eristetty keittiöstä ja väliin on rakennettu lastulevyseinä, joka on jäänyt maalaamatta):

Lastulevy- tai mitä-lie-levyä seinänä

Yleisvaikutelmia Huvikummusta

Kaiken kaikkiaan olin aika yllättynyt miten siistiltä talo näytti tyhjänä.

Suurin osa lattioista on erinomaisia, on parkettia, lautaa ja laminaattia. Keittiön korkkimatto on kurjassa kunnossa, se täytyy vaihtaa johonkin toiseen materiaaliin. Alakerran suuren salin lattiassa on kaksi koloa, jotka ovat jääneet jäljelle kun vanhat portaat on poistettu kahden salin väliltä. Toisessa tornissa oli kokolattiamatto - hirvitys - täytyy tutkia mitä sen alta löytyy. Mutta muuten lattioissa ei ole suurtakaan valittamista.

Alakerran suuren salin lattian aukot

:

Alakerran tornihuoneen kokolattiamatto

Suurin osa talon huoneista on puupaneloitu, mikä tekee talon yleisilmeestä lämpimän. Vain kahdessa boksissa on kiviseinät, jotka kannattaa maalata raikkauden ja valoisuuden vuoksi.

Portaat toisen boksin ylempään kerrokseen

Yhden boksin hilseilevää seinää yläkerroksessa

Arvaan, että lukijalla on vaikea hahmottaa taloa sitä näkemättä. Kun se on vaikeaa jopa sen nähtyä. Mitä ovat nämä boksit? Ja salit? Ja makuuhuoneet?

Yritän selittää. Ensin yleiskuva talosta ulkoa:

Talo on L:n muotoinen, joskin molemmat sivut ovat enemmän tai vähemmän yhtä pitkät. Sisäänkäynti on näiden kahden sivun nurkassa. Yllä olevan kuvan neljä korkeaa ja kapeaa ikkunaa antavat isoon alakerran saliin, joka on yhtenäistä tilaa. Ja sen yläpuolle on yläkerran vastaava iso sali. Molemmat salit päätyvät tornikammariin.

Tässä samat neljä ikkunaa sisältä päin. Kuva aiemmalta käynniltä, pöydät kadonneet nyt

Toinen kuva alakerran salista. Myös tämä vanhempaa satsia. Eli kaikki kuvassa näkyvä irtaimisto mattoa lukuunottamatta on kadonnut. Maton alla ne reiät lattiassa.

Tämä oli siis alakerran suuri sali. Yllä olevassa kuvassa Kimmo seisoo tornihuoneen ovella.

Vastaavanlainen iso sali on myös yläkerrassa. Yläkerran salissa ei ole noita isoja pystysuoria palkkeja huonetta jakamassa ja kattoa tukemassa. Yläkerran tukipalkit kulkevat siis horisontaalisessa suunnassa.

Tämäkin kuva aiemmalta kerralta - nyt on sängyt ja biljardipöytä etc. kadonneet salista, jäljellä vain neljä vuodetta

Ajatuksenamme on, että asetumme itse asumaan joko alakerran tai yläkerran suureen saliin, torneista tulee työhuoneemme:  Kimmolle toimisto alakerran torniin  ja minulle maalausateljee yläpuolelle, toisen kerroksen torniin.

Talo on siis L:n muotoinen ja toinen siivu on suuria saleja, toisessa siivussa on sitten niitä bokseja eli erillisiä asuntoja 2-3 kappaletta, riippuu hieman miten niitä lasketaan. 

Taloa tornilta katsottuna

Nämä boksit ovat siis omalla sisäänkäynnillä varustettuja erillisiä asuntoja, hieman eri kokoisia. Sisäpihalle katsoo kahden boksin ikkunat. Nämä kaksi boksia ovat kaksikerroksisia: alhaalla on keittiö ja wc/suihku ja ylhäällä makuutilat. Oikeanpuoleisessa boksissa on lisäksi pääsy koko talon päädyn levyiselle parvekkeelle. Ja parvekkeen alla on vielä oma terassi.

Talon päätyä, yllä parveke, alla kiviterassi ja huonokuntoista lautaterassia

Ensimmäisessä kerroksessa on lisäksi keittiö, yksi makuuhuone, portaat kakkoskerrokseen,  kylpyhuone, wc ja sauna ja saunan pesutilat sekä kodinhoitohuone.

Kakkoskerroksessa on suuren salin ja yhden makuuhuoneen ohella kaksi boksia, joihin sisäänkäynti on ulkoa, terassin puolelta. Lisäksi kakkoskerroksesta löytyy kylpyhuone ja pari wc:tä.

Yläkerran makkari, kuva aiemmalta käynniltä, sekin nyttemmin siis tyhjä huonekaluista. Tähänkin suhteellisen isoon tilaan pystyisi rakentamaan oman sisäänkäynnin ja tästä tilasta saisi myös yhden boksin, wc/kylppäri on, mutta keittiö pitäisi sitten erikseen rakentaa.

Kahteen muuhun talon toisessa päässä sijaitsevaan boksiin on käynti terassin kautta, eli tästä portaat ylös

Ja tässä näkyy talon toisen pään terassi ja ne kaksi muuta boksia hieman paremmin, tämäkin aiemmin otettu kuva

Aikamoinen ketunpesä siis - sisäänkäyntejä on alakerroksista neljä (pääovi, yksi boksinovi, merenpuoleinen kodinhoitohuoneen ovi ja alakerran salin ovi) ja yläkerroksista kaksi (terassin kautta sisään käytävät boksit.)

Moni on kysynyt että miten me jaamme aikamme Otepään Villa Ottilian ja Võsun Huvikummun kesken. Emme tarkalleen tiedä itsekään. Perusajatus on kuitenkin se, että Vösu on aktiivinen eli auki vieraille lähinnä keväästä syksyyn. Talvella lämmitämme sitä vain peruslämmöllä ja asumme itse Otepäällä, missä talvella tapahtuu enemmän.

Kesälläkin Huvikumpu toimii eri tavoin kuin Villa Ottilia. Eli kesällä vuokraamme valmiita asuntoja viikkopohjalta. Asunnoista löytyy sitten kaikki tarvittava elämiseen. Meitä ei tarvita fyysisesti paikan päällä kuin avaimia luovuttamaan ja siivoamaan aina lomaviikon päätyttyä. Ja ajan myötä uskomme löytävämme paikan päältä henkilön, joka voi tehdä tämänkin puolestamme. Ellemme sitten rakastu paikkaan niin, että etsimmekin Otepäälle jonkun toisen joka hoitaa taloa ja asiakkaita.

Tällä hetkellä on kuitenkin suunnitelma, että korkeasesogit asumme Otepäällä ja vuokraamme Huvikummun huoneistoja. Ja talvella lämmitetään vain yhtä isoa taloa kunnolla, toista pidetään vain peruslämmöllä.

Se on sitten eri asia missä asumme kun Villa Ottiliassa ei ole asukkaita, eli keväät ja syksyt. Veikkaan että Võsussa. Mutta aika näyttää.

Tätä kirjoittaessani huomasin että perhoset lehahtivat vatsaan. Jännittää tämä kaikki itseänikin kovasti! Olenko nyt haukannut liian ison palan?

Syksy saa - ja niin minäkin

Se on sitten syyskuu!

Aamut ovat jo vilpoisia, kylmä kaste täplittää terassinpöytää ja ilma, jos ei vielä huurua, niin ainakin on jäistä hengittää aamuvarhaisella. Tässäkö se oli - kesä!

Pari iltaa sitten vaeltelin Otepään uimarannalla ja hiljainen uimaranta, jos mikä, on kesän loppumisen symboli.

Vielä tovi sitten täällä kirmaili lapsia niin että tulikuuma hiekka pöllysi. Auringon tainnuttamat aikuiset lekottelivat rantapyyhkeillään, itseään aika ajoin käännellen puolelta toiselle. Pelattiin lentopalloa. Järvellä seilasi erivärisiä kirkkaita uimapatjoja. Ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta niin että silmissä kirveli.

Haikeaa, haikeaa.

Mutta otsikkoon mennäkseni - syksyn ja syyskuun ensimmäisen päivän myötä saan minä tänään käteeni Huvikummun avaimet! Ja talon hallinta-, vaikkei vielä omistusoikeuden.

Arvaan, että tänä syksynä ei minulla ole aikaa haikailla mennyttä kesää ja kaiken lyhyyttä. Tänä syksynä on monenlaista puuhaa tiedossa. Joista suurin osa ihan mukavia!

Kuulen juuri herätyskellon soiton makuuhuoneesta - siippakin availee silmiään. Lähdenkin täyttämään kahvimukia ja toimittamaan sitä puolison unisten silmien eteen. Rakkaudesta, tietenkin. Mutta myös siksi, että olen jo malttamaton lähtemään liikkeelle. Hopi hopi, armaani, silmät auki ja rattiin. Huvikumpu ja syksyn ilot odottavat!

Kuin sieniä sateella

Pari päivää sitten kävin jälleen Taevaskodalla, tuossa taivaan asumuksessa, josta olen useasti tänne loruillut. Joka ON hieno paikka.

Olihan se nytkin!

Pientä Taevaskodaa

Törmäpääskyn pesiä

Outoja kuvioita kalliossa

Suurta Taevaskodaa

Saniaisia kortteiden keskellä

Mukana minulla oli syntymäpäiväporukka, joka tuli Villa Ottiliaan viettämään päivänsankarin 50-vuotispäiviä.

Itse asiassa Ottiliassa on juhlittu parin päivän sisällä yhteensä 100 vuotta elettyä elämää. Sillä ennen tätä seuruetta oli paikalla myös toinen syntymäpäiväporukka.

Me siis lähdimme jälkimmäisten synttärivieraiden kanssa Taevaskodalle ihmettelemään devoninaikaisia punaisia kallioita.

Kalliot ja taivaisiin asti ylettyvät männyt ja ikipuut synnyttivät asiaankuuluvat 'aah' ja 'ooh' -huokailut. Mutta todelliset 'AAH' ja 'OOH' -huudahdukset kirvoittivat Taevaskodan metsien valtavat sienimättäät. TATTEJA! Jeeees. Haarakkaita. JEEEES. Kantarelleja. JEEEEEES. Ja lopuksi bingo, mustia torvisieniä: JEEEEEEEEESSSS!

Sekaisinhan siinä ihminen menee, kun metsä on täynnä aarteita.

Keltahaarakkaita

Maahistatti istuu väsyneen mietteliäänä kannon nokassa

Hapero

Aurinkosieni

Sienestäminen on hauskaa, intohimoista puuhaa. Ensin näet yhden sienen, sitten toisen. Ja äkkiä silmät vilistävät maastossa etsien sieltä himottuja kiintopisteitä. Ja kun niitä löytyy, mikään ei pientä ihmistä enää pidättele. Siinä ollaan nelinkontin ja puhistaan onnesta ja kiihkosta:

Ja kyllä kerättävää löytyikin:

Metsä kirjaimellisesti mustanaan sieniä

Mutta sitten tulee ongelma: kenelläkään ei ole kassia, johon sieniä kerätä. Ensimmäiset tatit kulkevat käsissä:

Sitten otetaan lippis käyttöön:

Seuraaaksi irrotetaan takista huppu, joka täytetään sienillä. Mutta eiväthän hattu ja huppu mihinkään riitä. Sitten lähtevät jo t-paidat päältä, ja paidoista rakennetaan isoja nyyttejä täynnä sieniä. Mottona: Näitä ei metsään jätetä!

Onneksi luontoreittimme päättyi sopivasti ennen kuin oli minun vuoroni luopua jo housuistani. Paidan olin jo antanut päältäni yhteiseen hyvään.

Sienestäminen on kivaa ja intohimoista puuhaa, kuten yllä jo totesin.

Kyllä voi pieni ihminen mennä sekaisin tällaisesta saaliista:

Voitte vain arvailla kuinka mahtava soossi näistä tulikaan?!! Röyh.

Huvikummun talkooviikonloppu 24.-26.9.

Kaikille talkoisiin osallistuville ja osallistumista suunnitteleville tiedoksi: viikonloppu on 24.-26.9.  sillä edellisenä viikonloppuna polkupyöräillään Otepäällä perinteinen Tartu maratoni ja silloin meillä on asiakkaita.

Osallistujia on ilmestynyt jo seuraavat:

Maris ja Aki
Rummukaisen perhe
Anna-Leena ja Reima
Aimarii ja miehensä
OnkuKoo - kera hämähäkinseittidiploman

Ennen talkoita menemme paikalle meidän remppaäijän kanssa joka saa tehdä arvioita kaikesta siitä mitä pitää tehdä ja mitä kannattaa tehdä nyt, mitä keväällä.

Joka tapauksessa, sisällä voimme aloittaa maalauksen. Terassin laudat voidaan korvata uusilla (riippuen siitä löytyykö puuseppätaitoista.) Puut joko täältä tai sitten Suomesta. Kaverit Marja ja Aatos, jotka rakensivat hienon terassin Villa Vallattomaan, lupasivat käydä mittaamassa etukäteen terassin puutarpeet. Ja aidan.

Lisää talkoolaisia otetaan vastaan mielihyvin! Näille jo mainituille riittää sängyt mainiosti. Voidaan tuoda vielä muutama retkisänky paikalle tai vaikka patjoja, että itse kukin voi heittää päivän päätteeksi pötkölleen sänkyyn.

Jatkan remonttiasioista ja muista ajatuksista tuonnempana heti kun remppaäijä on paikalla käynyt. Ja kun näen montako sänkyä nyt lopulta on paikalle jätetty - meidän toiveemme oli 20 kpl mutta kartanonrouva oli toista mieltä ja listasi 10 sänkyä jätettäväksi.

Mutta päivät on nyt lyöty lukkoon ja ne ovat 24.-26.9 eli pe-su ja paikalle voi tulla kun itse parhaaksi näkee, kaikki eivät varmaankaan ehdi vielä perjantaiksi jos ovat viikolla töissä.

(Tiedoksi että Võsu on 70 km Tallinnasta, eli ei perjatnain iltalautaltakaan kauaa meille aja).

Ihan älyttömän mukavaa nähdä koossa näin paljon mukavia ihmisiä ja sitä mitä tämä porukka aikaan saa.

Kysymyksiä, kuten ajo-ohjeita etc voi laittaa joko tänne blogiin, vaikka tähän viestiin tai sitten yksityispostiin eli tiina.linkama (häkkyräinen) villaottilia.ee

JIIIIHAAAA!

(korjasin hetki sitten vahingossa tulleen väärän päivämäärän - olin katsonut elokuun viikonloppuja...)

Tänään Helsinki olet silmissäni kaunis kaupunki

Katselin tänään Helsingistä ottamiani kuvia ja huomasin hyräileväni epämääräistä laulun pätkää, josta en saanut kiinni. Googlatessa selvisi että kyse oli Kolmannen naisen kappaleesta Helsinki.

Joku toinenkin Suomi-aiheinen kappale häivähti päässä, iloinen, jossa kyseltiin Suomelta että millainen maa se Suomi on. Sen sanat löysinkin Googlesta, tällaisesta linkistä, kyse oli Ultra Bran kappaleesta: Hei vaan Suomi

Näitä lauluja rallatellen sitten keräilin tänne blogiin kokoon muutaman kuvan Helsingistä, lähdön hetkeltä, ja tässä ne ovat:

Kaksi kirkkoa nähtynä Viking XPRS:n kannelta

Suurkirkko aina yhtä vaikuttavana

Kauppatoria ja Etelärantaa

Lokki seuraa laivaamme

Suomenlinnan huoltosatamaa

Vesikko-sukellusvene

Turisteja Kustaanmiekan portilla

Sininen ja valkea

Kuvat siis otettu Suomi-reissullamme, jolta palasimme viikko sitten perjantaina. (Menee vähän takaperoisessa järjestyksessä nämä minun kuvabloggaukseni.)