Sohva pitää ihmisellä olla! Ellei jopa kaksi!

Kun viime yönä käsittelin henkimaailman asioita - eli kerroin pienen kuvallisen kauhukertomuksen - käyn tänään käsiksi maallisempiin asioihin. Tarkemmin sanottuna huonekaluihin. Ja vielä tarkemmin: Huvikummun huonekaluihin. Joita on hyvin vähän.

Ei liene salaisuus, että Huvikummun osto imaisi kaikki rahavaramme, ja se vähä mitä jäljelle jäi, meni sitten remonttitarvikkeisiin. Kolme asuntoa, siis vieraskäyttöön, on aika valmiissa kunnossa, myös huonekalujen suhteen, mutta oma asuntomme, alakerran suuri sali, on kalustettu aika vähäisillä mööpeleillä, nekin pääsääntöisesti tilapäisratkaisuina.

Niinpä vaatekaapin paikkaa mallaa yksi rekki, jossa roikkuvat takkimme. Ja ruokapöytää markkeeraa puutarhakalusteet, jotka sinällään ovat ihan nätit: puinen pöytä, neljä tuolia ja penkki. Työpöytänä toimii Kimmon iso vanha Ikean työpöytä, joka oli liian iso Ottiliaan. Ja työtuoleina neljä baarijakkaraa, jotka otettu tilapäiskäyttöön keittiöstä. Työasento on kieltämättä outo ja kumara.

Mutta jotain uuttakin minulla on, ja jotain josta itse pidän kuin se kuuluisa hullu puurosta - mistä minä puolestaan en pidä lainkaan (lat. huom.) Nimittäin, minulla on upouudet ja hyvälaatuiset nahkasohvat, jotka vasta eilen kuorin paketeistaan (tahtoo sanoa: revin pois niitä suojanneet suuret kutistemuovit). Ja koeistuin ne. Hyvältä tuntui.

Jokainen jolla on koira, tietää, että ainut mahdollinen sohvavaihtoehto on nahkasohva, jos ei halua tuhlata nuoruuttaan ja terveyttään imuroimalla ja nyppimällä koirankarvoja sohvasta. Toinen vaihtoehto, tietenkin, on opettaa koira olemaan hyppäämättä sohvalle - tätä olemme harjoitelleet Latten kanssa Otepäällä jo viisi vuotta, ilman sanottavampaa tulosta. Jossain neljännen vuoden tienovilla annoimme koiralle periksi, jollainhan se sinnikkyys tuli palkita, jota Latte osoitti hivuttautuessaan jääräpäisesti sohvalle aina kun silmä vältti.

Otepäällä meidän kaikki henkilökohtaiset asiamme on survottu keittiöön ja yhteen huoneeseen, jossa sitten on vuoteemme ja kaapit, telkkari, sohva, nojatuoli ja kirjoituspöytä. Arvatenkin sohva on mallia mini ja toimii lähinnä vain istuinalustana kun katsomme telkkaria, mikä on on harvoin.

Huvikummussa asiat ovat toisin - täällä on tilaa. Ja jo pitkään unelmoin sohvaryhmästä johon mahtuisi viidestä kuuteen ihmistä istumaan ja iltaa viettämään. Toinen unelmointini kohde oli erinomaisen istuttava nojatuoli ja jalkalamppu sen vieressä. Otepäällä kun ei oikeasti ole kunnon tuolia johon vajota hyvän kirjan kanssa.

Niinpä siis jo ennen kuin talo oli meidän kiertelin aika ajoin huonekaluliikkeissä sohvia ja nojatuoleja katsomassa ja tulin muutamaan lopputulemaan:

1. Hyvää ei saa halvalla
2. Valikoimat ovat tyyylsiä
3. Kuka päätti että kulmasohva on ainoa oikea  mahdollinen sohvamalli?

Ymmärrän että kulmasohva on varmasti mukava kahdelle hengelle ja lököilylle - voihan silloin toinen nostaa jalkansa suoraksi kulman toiselle sivulle. Mutta oletteko koskaan nähneeet viiden kuuden ihmisen istuvan mukavasti kulmasohvalla?

Meille ei muutenkaan kulmasohva käy laatuunsa, sillä Huvikummun salin erikoispiirteenä on kahdeksan suurta pylvästä, jotka rytmittävät huonetta.  Menisi aikamoiseksi tarkkuuspeliksi virittää kulmasohva näiden pylväiden keskelle.

Minä siis kiertelin tuloksetta huonekaluliikkeitä. Jotka Virossa ovat pitkälti suomalaisia. Täältä löytyy Iskut ja Askot, Sotkat ja JYSKit. Ohessa on sitten myös puolalaisia ja latvialaisia huonekaluja tarjoavia myymälöitä. Ja jokunen virolainenkin. Vanhojen tavaroiden liikkeistä ei huonekaluja oikein löydy. Tartosta tiedän yhden  liikkeen, joka tuo ns. antiikkimööpeleitä Hollannista ja Saksasta, ja ne ovat sivumennen sanottuna aikamoisia kolossaalisia hirvityksiä, joissa minun silmiin sattuvia koukeroisia nikerryksiä.

Aloin jo vakuuttua siitä, että jälleen kerran joudun tekemään kompromissin - luultavasti valitsemaan jonkinmoisen IKEAn edullisen sohvan, joka muutamassa vuodessa on istuttu lysyyn ja jonka hävittäminen tulee olemaan yhtä kallista kuin sen hankkiminen. Masentuneena luin artikkelin suomalaisesta halpasohvarallista ja siitä, miten sohvista tulee nykyisin nopeasti ongelmajätettä, josta on vaikea päästä eroon.

Kun sitten eksyin Tarton Lõunakeskuksessa olevaan pilipalityökaluja ja muuta rihkamaa myyvään Handymaniin. Se on pieni myymälä ahdettuna täyteen kaikenmoisia asioita, lähinnä kiinalaisia työkaluja, kurjia peltikottikärryjä ja kiikkeriä puutarhakalusteita. Hieman samaan tapaan kuin mitä Suomessa Hong Kong eli Honkkari.

Ja siellä näin kahden istuttavan mustan nahkasohvan, joka selkeästi oli osastossa: arvaa mikä ei kuulu joukkoon? Handyman ei siis ole mikään huonekaluliike. Siksi jäin sohvaa ihmettelemään ja tutkimaan. Mitä tämä täällä tekee? Sohvan päällä oli lappu: 2 +3 -istuttavat nahkasohvat yhteensä 18.000 kruunua (n. 1.200 euroa). Koeistuin sohvan ja se tuntui erinomaiselta istua. Rapsutin varovasti pitkällä kynnelläni sohvaa, ja totesin nahkan erinomaiseksi ja Latten-kestäväksi. Sen malli on konstailematon ja viehätti silmääni. Se on klassikko, eikä se edusta mitään juuri-nyt-trendiä, ei pompööseja muhkeampaakin muhkeita nahkasohvia eikä niiden vastakohtaa: tasakanttista ruskeanahkaista ns. presidenttimallia. Eikä siitä sitten sen enempää.

Aikaa kuluu ja vettä virtaa ja minä aika ajoin käyn ihan vain mielenkiinnosta katsomassa Handymanissa, joko sohvasetti on myyty. Ei ole. Se kahdenistuttava nököttää paikoillaan ja kerää pölyä ja hinta putoaa kuukausi kuukaudelta. Kruunuhinta muuttuu ajan myötä eurohinnaksi. On selvää, että myymälä itsekin on vakuuttunut siitä, etteivät sohvat kaupaksi mene, ja henkilökunta on tilanpuutteen vuoksi alkanut pinota sohvan päälle mitä erilaisempia painavia laatikoita, moottorisahoja ja ties mitä sirkkeleitä. Sohva seisoo paikallaan ja kantaa raskasta lastiaan. Eikä ole moksiskaan.

Ja niin tulemme tämän vuoden elokuuhun. Olemme saaneet hankituksi Huvikummun ja sohville olisi nyt tilaa. Luoksemme Otepäälle tulee vierailulle hyvät ystävämme Anna-Leena ja Reima, sekä Reiman pakettiauto. Ja minä mietin: nyt olisi kuljetuskin sohville. Vieläköhän ne ovat myynnissä? Kun Reima lähtee Kimmon kanssa pelaamaan golfia, lähdemme me Anna-Leenan kanssa Tarttoon ja Handymaniin. Minua jännittää. Olen varma, että sohva on myyty.

Vaan ei ole! Siellä se on, valtavan laatikkopinon peittämänä. Pyydän henkilökuntaa nostamaan painavat laatikot sohvan päältä ja odotan mielenkiinnolla miten kuopalla istuintyyny on - tämähän on parempi testi kuin se IKEAN vempain joka päivästä toiseen piiskaa yhtä piinattua nojatuolia, tiedättehän? Ja ping sanoo tyyny ja on kuin sen päällä ei olisi mitään painoa ollutkaan. Istumme Anna-Leenan kanssa sohvalle ja myös Anna-Leena toteaa sohvan erinomaisen mukavaksi.

Parasta on hintalappu. Hinta on laskenut alle puoleen. Nyt 2 +3-setti myydään 450 euroon. On se silti minulle paljon rahaa juuri kun sitä rahaa ei sanottavammin ole, mutta - haloo -  tämä on selkeästi: It´s now or never -tilanne. Ja jos en sohvia nyt osta, kadun sitä vuosikaupalla. Ja niin alamme hieroa kauppoja.

Selviää, että sitä kolmen istuttavaa sohvaa ei ole koko Tartossa. On vain tämä kahden istuttava. Yksi kolmen istuttava löytyisi Võrusta, toinen Tallinnasta. Ja tilataan se sitten kummasta kaupungista tahansa Tarttoon, vie se niin monta päivää, että niin Anna-Leena kuin Reima ja Reiman pakettiauto ovat jo tipotiessään.

Jolloin minä ehdotan, että miksi kuljettaa sohvaa liikkeestä toiseen, kun sen voi kuljettaa Tallinnasta suoraan Võsulle. Matkaakin on puolet vähemmän. Näin tehdään, sovitaan kuljetus uusille 2+3 -sohville Võsulle. Tarton näytekappale jää keräämään myymälään pölyä ja minä saan vastaavan uuden suoraan pakasta. Kolmen hengen sohvaa en ole edes nähnyt, mutta olen varma, että se on yhtä kaunis kuin pienempi sisarensa.

Viikon kuluttua Kimmo ajelee vastaanottamaan sohvia ja parin päivän odottelun ja monen puhelinsoiton jälkeen sohvat lopulta saapuvat, peitettyinä kauttaaltaan suojamuoveihin. Asemoimme ne paikoilleen, takan eteen, mutta emme poista muoveja. Talkoot ovat tulossa, enkä halua että kukaan istuu vahingossa maalitahra persuuksissaan upouusille sohvilleni. Olen suorastaan nuuka sohvien suhteen. Talkoot tulevat ja menevät ja sohvat ovat yhä muovissa. Naureskelen, että niinkö maltan ottaa suojia pois koko vuonna.

Vaan eilen koitti se hetki, suorastaan juhlallinen. Sohvat vihittiin käyttöön! Ja, voihan vitsi, että ne ovat hienot! Minun mielestäni. Ja mikä parasta, ne ovat täydellisen mukavat istua! Nyt puuttuu vain sohvapöytä niiden edestä, ja kaunis kattolamppu sohvapöydän päälle. Sekin on katsottuna Tartosta, vaan ei vielä ostettuna.

Ja lopulta, pitkän tarinan päätteeksi, esittelen sohvani teille blogin lukijoille. Voilà!

 Latte mietteliäänä: saakohan noille sohville hypätä laisinkaan? Täytynee hieman tarkkailla tilannetta.

Kimmo suorittaa koeistuntaa. Sohvapöydästä vielä uupuu.

Tarinan alussa kerroin haaveilleeni myös nojatuolista, josta tulee lukutuolini. Sekin minulla on! Ja siitä saan puolestani kiittää tarinassa mainittuja Anna-Leenaa ja Reimaa, jotka lahjoittivat talkoiden yhteydessä minulle suuren muhkean viininpunaisen lukutuolin, juuri sellaisen, johon voi vajota tuntikausiksi, hyvä kirja kädessä. Olen tuolin kolmas haltija, ja tuoli senkun paranee kuluessaan käytössä.

Erinomaisen hyvä nojatuoli

Vaan eiväthän ne huonekalu-unelmat tähän jää. Seuraava unelmoinnin kohde on iso iso ruokapöytä, vähintään kuuden, mielellään kahdeksan istuttava. Näen jo sieluni silmillä sen ja sen yllä roikkuvan  kauniin lampun (sekin on jo valmiiksi katsottu, vaan ei vielä ostettu). Näen pitkän pöytäliinan ja kauniin kattauksen liinan päällä. Ja näen jokaisessa tuolissa hyviä ystäviä, syömässä ja nauttimassa olostaan. Ennen siirtymistä takan ääreen, sohville. Näen huonekalujen ohella hyvää oloa, lämpöä ja ystävyyttä.

Että tällaisia visioita ja niiden täyttymyksiä tällä kertaa.

Kesän (toinen) suuri uutinen: Huvikumpu on nyt meidän!

Rakkaat blogin lukijat,

olen tietoisesti ollut hiljaa Võsun talon ostosta ja myynnistä, koska pitkään kaikki oli auki. Hetkittäin tilanne näytti erittäin synkältä. Vaikutti mahdolliselta, jopa todennäköiseltä, että menettäisimme Huvikummun, josta teimme jo viime kesänä esiostosopimuksen ja maksoimme varausmaksun. Talon, jonne viime syksynä kokoontui runsas joukko ystäviä ja blogiystäviä talkoisiin. Talon johon olin sijoittanut paljon ajatuksia, työtä ja unelmia.

Mutta eilen, viimeisenä mahdollisena ostopäivänä, kiitos vanhojen ja uusien ystävien avun, saimme tehtyä talosta lopullisen sopimuksen. Nyt se on meidän! Ette voi uskoa miten hieno olo nyt onkaan!

Ensimmäinen osa Suuresta Seikkailusta on viety päätökseen. Vuosi Võsulla voisi olla ensimmäisen tarinan nimi. Kuinka unelmasta tuli totta. Tarina on jännittävä, hetkittäin suorastaan piinaavan jännittävä. Ja tarinaan sisältyy suuria jaettuja ilon hetkiä, onnistumista, työtä ja hetkittäistä hurmioitumista ja suoranaista autuutta. Siihen sisältyy kyyneliä ja naurua, kultaisia auringolaskuja Võsun rannalla. Hauskoja juhlia ja Latten ja Rummukaisen riemua.

En tiedä mitä olisi tapahtunut jos kauppoja ei olisi eilen tehty. Olisin luultavasti hyvin hyvin pettynyt. Hetkittäin tuntui että miksi yrittää mitään, jos kaikesta yrittämisestä huolimatta asiat eivät toteudu. Unelma jää vain pettymykseksi.

Näin ei käynyt. Pettymyksen sijasta sain valtavan määrän uutta energiaa. Ja vahvistuksen uskolle: jos oikein jotain haluaa ja yrittää - unelma on mahdollista saavuttaa.

Ensimmäinen tarina on viety päätökseen. On vuoro Suuren Seikkailun kakkososan: Miten tehdä Huvikummusta - Villa Ottilian ohella - Viron viehättävin lomakohde. Miten löytää sinne asiakkaat.  Miten viedä aloitettu remontti kunniakkaaaseen päätökseen. Uskon että kakkososa tulee olemaan yhtä seikkailurikas taipale kuin ykkösosakin.

Niinpä julistan tässä ja nyt Huvikummun avatuksi! Sen huoneistoista on jo kolme kappaletta valmiita, huonekaluja ja astioita myöten. Tämän syksyn aikana jatkuu loppujen huoneistojen korjaus ja kalustus. Tiedossa on uudet talkoot, joiden aikana toivomme saavamme korjattua vanhan terassin ja aidat uuteen uskoon. Maalattua yläkerrasta yhden huoneen. Ja paljon muuta.

Ensimmäiset kesävieraat ovat Huvikummun jo korkanneet, eli suuri ihastuttava perhekunta on viettänyt siellä koko heinäkuun. Elokuussa tulee toinen pienempi seurue asumaan neljäksi viikoksi toiseen päähän taloa.

Lisääkin kesävieraita otetaan vastaan! Yhdeksi tai kahdeksi päiväksi emme taloa tai sen erillisiä asuntoja vuokraa. Minimiaika on viikko. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä minuun, osoitteella tiinalinkama miukumauku gmail.com. Keskustellaan toiveistanne ja hinnasta.

Laitan takuuvarmasti tänne lisää tietoa talosta pikapuolin. Tämä kirjoitus oli  osoitettu kaikille niille, jotka ovat olleet hengessä mukana koko tämän synnytysprojektin. Kaikille niille, jotka toivoivat että tarinalla olisi onnellinen loppu. Ja oli sillä!

Uusille lukijoille vinkki, jos Huvikummun tarina kiinnostaa: kirjoittakaa blogin omaan hakukenttään sanaksi joko Võsu tai Huvikumpu ja pääsette vanhoihin kirjoituksiin eli juttuihin jotka kertovat miten tämä kaikki sai alkunsa.

Huvikumpu meren puolelta

Tornin alahuoneeseen tulee näillä näkymin Kimmon toimisto. Ylätorniin minun maalausateljeeni.

Sisäpihaa

Siniset katajat reunustavat sisäänkäyntiä

Lampi heijastelee suuria mäntyjä, joiden siimeksessä talo asuu.

Osa talosta, pieni osa, jää omaan käyttöömme. Suurin osa jää kesävieraille - tai miksei talvivieraille. Eli majataloon tulee viisi erillistä asuntoa, joissa on keittiöt, suihkut ja kaikki mukavuudet. Näistä kolme on jo aika lailla valmiita. Pientä parantelua huonekalujen suhteen on vielä tiedossa. Mutta kaikki aikanaan. Asunnot ovat jo nyt mielestäni koko lailla viehättäviä. Päättäkää itse!

Päätyasunnon (neljälle hengelle) alakertaa, näkymää keittiöön. Päätyasunto on vaalean aprikoosin ja valkean sävyinen.

Päätyasunnon alakertaa, portaisiin päin

Päätyasunnon pieni ruokatila, pyöreä pöytä ja penkit neljälle

Kakkosasunto (neljälle hengelle) on sini-harmaasävyinen. Alakertaa ovelle päin.

Kakkosasunnon alakertaa keittiöön päin - kuvasta puuttuu vielä alakerran huonekalut.

Kakkosasunnon yläkertaa portaista ikkunan suuntaan

Kaksi vuodetta kakkosasunnon yläkerrasta. Yksi vuode puuttuu vielä tässä vaiheessa. Nyt asunto on kalustettu siis neljälle.

Kakkosasunnon keittiö, tässä vielä hieman kesken astioiden puolesta.

Kahden hengen huoneen sängyt

Alakerran keittiö, kuvassa ystävämme ja kesävieraamme ja nyttemmin myös yhteistyökumppanimme Anna.

Alakerran kahden hengen makuuhuone. Tällä hetkellä vaatekaapin tehtävää palvelee vain rekki ja henkarit. Tulollaan on siis vielä vaatekaappi ja yöpöydät etc. Kakkosen vierailla on käytössään yllä oleva iso keittiö sekä talon isoin kylpyhuone (joita on siis kaikkiaan neljä kappaletta).

Tässä siis kuvia muutamista suhteellisen valmiista huoneista ja talosta, jonka melkein menetimme.

Kiitän vielä näin julkisesti kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat olleet tavalla tai toisella mukana tämän haaveen toteutumisesta: Seija ja Risto, Anna ja perhe, Marja ja Aatos, kaikki ihanat talkoolaiset, sekä kaikki jotka ovat lähettäneet voimahaleja, hyviä ajatuksia ja pitäneet peukkuja ylhäällä.

Nyt se on meidän! Ja meidän tehtävämme on olla ystäviemme luottamuksen ja odotusten arvoisia: ja käynnistää tähän toimiva ja viihtyisä liikeyritys! Kaikki joukolla mukaan!

Jälkikirjoitus: Otsikossa mainitsin tämän olevan kesän toinen suuri uutinen. Se toinen odottaa vielä julkaisuaan. Pysykää kuulolla!

Huvikumpu otettu haltuun - vuorossa pontevaa pohdintaa

Eilen ajettiin sitten kauniissa loppukesän (vai oliko se alkusyksyn) auringossa Otepäältä Huvikumpuun eli Võsuun hakemaan talon avaimet ja tarkistamaan, että talo on luovutuskunnossa.

Ja oli se. Hieman ihmetytti se huolellisuus, jolla talo oli putsattu kaikista huonekaluista, muutamia ikivanhoja sänkyjä lukuunottamatta. Alunperinhän oli puhe siitä, että kaikki huonekalut jotka haluamme jäävät taloon. Loppumetreillä vanhoista sängyistä ja pöydistä näytti tulleen kovin rakkaita. (Jopa irtokivet pihalta, kivijalan ympäristöstä oli siististi noukittu pois.)

Ei siinä mitään, helpompaahan se näin on. On ikäänkuin puhdas pöytä - jota ei siis ole - jolta aloittaa talon sisustus. Toisaalta, joistain vanhoista huonekaluista, kuten ruokapöydistä, olisi ollut apua ainakin alkuvaiheessa.

Paikalle jätetyt sänkyrajat - kaikkiaan 12 kpl - sopivat talkooväen majoitukseen nyt syksyllä ja ehkä uudelleen keväällä. Ja sitten nekin voi kantaa juhannuskokkoon. Olen jo suunnitellut miten verhoan ne sopivilla kankailla niin, että niissä voi hyvällä omalla tunnolla talkooväki nukkua.

Yläkerran saliin oli jätetty neljä sänkyä

Boksit oli tyhjennetty keittiokalustusta ja muutamaa yläkerrassa olevaa sänkyä lukuunottamatta

Minun oli tarkoitus kuvata taloa tarkkaan ja paljon, jo siksikin, että voin talkooväelle näyttää etukäteen millaista on ja mitä pitäisi tehdä. Jäi kuvailut kaikessa hässäkässä vähiin, kamerakin toimi milloin sattui. (Lat. huom: Miksi sen pitää aina silloin hajota, kun sitä juuri tarvitsisi! Vanha rakkine!)

Kuvittelin, että kierrämme ensin nykyisen omistajan kanssa talon ja tarkistamme, että kaikki on luovutuskunnossa, ja sitten jäämme paikalle vielä kahden, jolloin on aikaa suunnitella ja kuvailla paikkoja kaikessa rauhassa.

Väärin kuvittelin. Kiinteistövälittäjä oli unohtanut talon pohjapiirrokset toimistolle ja niin sitten ensimmäisen kiertokäynnin jälkeen ovet suljettiin ja lähdettiin papereita hakemaan.

Siinä taloa kierrellessämme ehdin kuitenkin tutkailla paikkoja tulevia talkoita silmälläpitäen, eli katselin myös ensimmäisiä, ns. keveitä remppakohteita sisältä ja ulkoa.

Tällä hetkellä helppoja remppakohteita on kaksi boksia, jotka pitäisi kunnostaa: maalata seinät, pestä keittiö ja kylppärit.

Yhden makuuhuoneen lastulevy-mikälie seinä ja katto kaipaavat nekin maalia, samoin keittiön seinä. (Makkari on myöhemmin eristetty keittiöstä ja väliin on rakennettu lastulevyseinä, joka on jäänyt maalaamatta):

Lastulevy- tai mitä-lie-levyä seinänä

Yleisvaikutelmia Huvikummusta

Kaiken kaikkiaan olin aika yllättynyt miten siistiltä talo näytti tyhjänä.

Suurin osa lattioista on erinomaisia, on parkettia, lautaa ja laminaattia. Keittiön korkkimatto on kurjassa kunnossa, se täytyy vaihtaa johonkin toiseen materiaaliin. Alakerran suuren salin lattiassa on kaksi koloa, jotka ovat jääneet jäljelle kun vanhat portaat on poistettu kahden salin väliltä. Toisessa tornissa oli kokolattiamatto - hirvitys - täytyy tutkia mitä sen alta löytyy. Mutta muuten lattioissa ei ole suurtakaan valittamista.

Alakerran suuren salin lattian aukot

:

Alakerran tornihuoneen kokolattiamatto

Suurin osa talon huoneista on puupaneloitu, mikä tekee talon yleisilmeestä lämpimän. Vain kahdessa boksissa on kiviseinät, jotka kannattaa maalata raikkauden ja valoisuuden vuoksi.

Portaat toisen boksin ylempään kerrokseen

Yhden boksin hilseilevää seinää yläkerroksessa

Arvaan, että lukijalla on vaikea hahmottaa taloa sitä näkemättä. Kun se on vaikeaa jopa sen nähtyä. Mitä ovat nämä boksit? Ja salit? Ja makuuhuoneet?

Yritän selittää. Ensin yleiskuva talosta ulkoa:

Talo on L:n muotoinen, joskin molemmat sivut ovat enemmän tai vähemmän yhtä pitkät. Sisäänkäynti on näiden kahden sivun nurkassa. Yllä olevan kuvan neljä korkeaa ja kapeaa ikkunaa antavat isoon alakerran saliin, joka on yhtenäistä tilaa. Ja sen yläpuolle on yläkerran vastaava iso sali. Molemmat salit päätyvät tornikammariin.

Tässä samat neljä ikkunaa sisältä päin. Kuva aiemmalta käynniltä, pöydät kadonneet nyt

Toinen kuva alakerran salista. Myös tämä vanhempaa satsia. Eli kaikki kuvassa näkyvä irtaimisto mattoa lukuunottamatta on kadonnut. Maton alla ne reiät lattiassa.

Tämä oli siis alakerran suuri sali. Yllä olevassa kuvassa Kimmo seisoo tornihuoneen ovella.

Vastaavanlainen iso sali on myös yläkerrassa. Yläkerran salissa ei ole noita isoja pystysuoria palkkeja huonetta jakamassa ja kattoa tukemassa. Yläkerran tukipalkit kulkevat siis horisontaalisessa suunnassa.

Tämäkin kuva aiemmalta kerralta - nyt on sängyt ja biljardipöytä etc. kadonneet salista, jäljellä vain neljä vuodetta

Ajatuksenamme on, että asetumme itse asumaan joko alakerran tai yläkerran suureen saliin, torneista tulee työhuoneemme:  Kimmolle toimisto alakerran torniin  ja minulle maalausateljee yläpuolelle, toisen kerroksen torniin.

Talo on siis L:n muotoinen ja toinen siivu on suuria saleja, toisessa siivussa on sitten niitä bokseja eli erillisiä asuntoja 2-3 kappaletta, riippuu hieman miten niitä lasketaan. 

Taloa tornilta katsottuna

Nämä boksit ovat siis omalla sisäänkäynnillä varustettuja erillisiä asuntoja, hieman eri kokoisia. Sisäpihalle katsoo kahden boksin ikkunat. Nämä kaksi boksia ovat kaksikerroksisia: alhaalla on keittiö ja wc/suihku ja ylhäällä makuutilat. Oikeanpuoleisessa boksissa on lisäksi pääsy koko talon päädyn levyiselle parvekkeelle. Ja parvekkeen alla on vielä oma terassi.

Talon päätyä, yllä parveke, alla kiviterassi ja huonokuntoista lautaterassia

Ensimmäisessä kerroksessa on lisäksi keittiö, yksi makuuhuone, portaat kakkoskerrokseen,  kylpyhuone, wc ja sauna ja saunan pesutilat sekä kodinhoitohuone.

Kakkoskerroksessa on suuren salin ja yhden makuuhuoneen ohella kaksi boksia, joihin sisäänkäynti on ulkoa, terassin puolelta. Lisäksi kakkoskerroksesta löytyy kylpyhuone ja pari wc:tä.

Yläkerran makkari, kuva aiemmalta käynniltä, sekin nyttemmin siis tyhjä huonekaluista. Tähänkin suhteellisen isoon tilaan pystyisi rakentamaan oman sisäänkäynnin ja tästä tilasta saisi myös yhden boksin, wc/kylppäri on, mutta keittiö pitäisi sitten erikseen rakentaa.

Kahteen muuhun talon toisessa päässä sijaitsevaan boksiin on käynti terassin kautta, eli tästä portaat ylös

Ja tässä näkyy talon toisen pään terassi ja ne kaksi muuta boksia hieman paremmin, tämäkin aiemmin otettu kuva

Aikamoinen ketunpesä siis - sisäänkäyntejä on alakerroksista neljä (pääovi, yksi boksinovi, merenpuoleinen kodinhoitohuoneen ovi ja alakerran salin ovi) ja yläkerroksista kaksi (terassin kautta sisään käytävät boksit.)

Moni on kysynyt että miten me jaamme aikamme Otepään Villa Ottilian ja Võsun Huvikummun kesken. Emme tarkalleen tiedä itsekään. Perusajatus on kuitenkin se, että Vösu on aktiivinen eli auki vieraille lähinnä keväästä syksyyn. Talvella lämmitämme sitä vain peruslämmöllä ja asumme itse Otepäällä, missä talvella tapahtuu enemmän.

Kesälläkin Huvikumpu toimii eri tavoin kuin Villa Ottilia. Eli kesällä vuokraamme valmiita asuntoja viikkopohjalta. Asunnoista löytyy sitten kaikki tarvittava elämiseen. Meitä ei tarvita fyysisesti paikan päällä kuin avaimia luovuttamaan ja siivoamaan aina lomaviikon päätyttyä. Ja ajan myötä uskomme löytävämme paikan päältä henkilön, joka voi tehdä tämänkin puolestamme. Ellemme sitten rakastu paikkaan niin, että etsimmekin Otepäälle jonkun toisen joka hoitaa taloa ja asiakkaita.

Tällä hetkellä on kuitenkin suunnitelma, että korkeasesogit asumme Otepäällä ja vuokraamme Huvikummun huoneistoja. Ja talvella lämmitetään vain yhtä isoa taloa kunnolla, toista pidetään vain peruslämmöllä.

Se on sitten eri asia missä asumme kun Villa Ottiliassa ei ole asukkaita, eli keväät ja syksyt. Veikkaan että Võsussa. Mutta aika näyttää.

Tätä kirjoittaessani huomasin että perhoset lehahtivat vatsaan. Jännittää tämä kaikki itseänikin kovasti! Olenko nyt haukannut liian ison palan?

Võsusta hajanaisia havaintoja

Tänään on siis menossa jo toinen postaus aiheesta Huvikumpu ja Võsu.

(Sille uudelle lukijalle, joka eksyy tälle sivulle yllättäen tietämättään tarinoiden taustoja, suosittelen tutustumista parin viime päivän juttuun, vähän kuin taustaksi. Kyse on siis isosta elämänmuutoksesta ja uudesta seikkailusta, joka on nyt alkamassa.)

Jatkan edellisestä postauksesta.

Saimme siis toimitettua rahat rouva kartanonrouvalle ja lähdimme jatkamaan matkaa Võsuun.

Matkan varrelle asettui parikin kylttiä, jotka todistivat, että Võsu ei todellakaan sijaitse in-the-middle-of-nowhere, vaan suorastaan se on tukevasti keskellä Euroopan sydäntä:

Emme kutenkaan tienristeyksessä päättäneet lähteä Kotkaan. Vaan teimme lyhyen poikkeaman Käsmuun eli Käsmun kapteenikylään, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Katso tarinaa Käsmusta vaikkapa tästä.

Käsmun rannoilla

Käsmu siis sijaitsee n. 4 km Võsusta ja on omanlaisensa nähtävyys. Hienoja villoja, paljon turisteja, komea ranta. Ja Käsmussa pidetään monenlaisia musiikkitapahtumia ja juhlia, joiden uskomme tuovan asiakkaita myös Võsuun ja Huvikumpuun.

Ja onhan Käsmussakin hienoa:

Ken on lukenut Latten kertomuksen: Sata järveä ja lukenut sen loppuun tietää, että viime aikoina Johtokunta (me) ja perheen pienin (Latte) olemme olleet hieman eri linjoilla vedessä temmeltämisestä. Niinpä Käsmussa poika oli ja pysyi remmissä, mikä Poitsua kovasti ihmetytti:

Latte pohtii: Mikä on vikana? Tässä vesi. Olet sinä. Ja minä.  Ja meri. Mutta mitä tekee remmi tässä hommassa?!!!

Meidät tunnistetaan

Palatessamme Vana-Jüri Otsasta eli Käsmun niemenkärjestä autolle syntyy metsäpolulla pieni häslinki kun paikallinen utelias uros tulee ottamaan kontaktia Latteen. Rakastunutta ja kiihkeää. Ei ymmärrä Käsmun uros sitä, että Latte ei ole narttu, vaan hieman vaan munaton uros.

Siinä kieppuessamme Latten ja rakastuneen kosijan keskellä, hätistäen innokasta rakastajaa kauemmaksi, tulee vastaan suomalaisseurue. Ja meitä ohittaessaan yksi seurueesta huikkaa: "Hei! Kiitos hyvästä blogista!"

Minä häkellyn ja ilahdun ja nauran: "Kiitos! Lattestako meidät tunnistitte?" johon mies: "Niin, ja teistä!" Naureskelemme kohtaamista ja vaihdamme muutaman sanan siitä miten hieno Viro onkaan. Niin Otepää kuin Lahemaakin.

Autolle tultuamme toteamme Kimmon kanssa yhteen ääneen, että sinne meni sekin mahdollisuus porsastella nimettöminä Otepään ulkopuolella. Meistähän on tullut suoranaisia julkkiksia Virossa!

Ei niin, että meidän unelmaloma olisi porsastella kotipaikkamme ulkopuolella.

Jatkan vielä muutamalla lauseella vironsuomalaisten elämästä suurennuslasin alla.

Täkäläisessä lehdistössä on aivan eri standardit suomalaisten törttöilyille kuin mitä on omille maanmiehille. Jos suomalainen joutuu vaikeuksiin, on se sitten liikenteessä tai muissa olosuhteissa, se on uutinen. Ja jos uutiseen saadaan mukaan Kuningas Alkoholi, sitä korttia käytetään!

Niinpä me olemme olleet kaikki nämä viisi vuotta hyvin tarkkoja siitä miten käyttäydymme, eritoten Otepäällä. Emme ole halunneet antaa jutun juurta yhdellekään pahantahtoiselle kielikellolle. Me emme istu paikallisissa ravintoloissa iltaa pitkää. Emme törttöile. Porsastelusta puhumattakaan.

Mutta palataan takaisin Käsmuun. Tulemme niemeltä pois ja minulle tuntematon ihminen tunnistaa minut. Iloisesti tervehtii. Olen siis julkkis. Jonkinmoinen. Kummallista kyllä, se ei tunnu lainkaan pahalta. Eikä varsinkaan sen jälkeen kun jo toisistamme loitontuessamme mies vielä kajauttaa: "Teet hienoa työtä!"

Võsu odottaa

Käsmusta jatkoimme matkaa Võsuun, tulevaan kotipaikkaamme ja lähdimme vaivihkaa katselemaan Huvikumpua hieman kauempaa. Siellä oli tällä hetkellä kesävieraita, joten sisään tai pihalle emme uskaltautuneet. Mutta herttainen se oli kauempaakin katsottuna:

Huvikumpu  nähtynä meren puolelta

Kävimme katsomassa tietenkin myös merenrantaa; halusimme nähdä miltä näyttää Võsun rantaelämä yhtenä heinäkuun kuumimmista päivistä.

Hyvältä näytti! Ranta ei ollut piukkaan ahdettu auringonottajia, vaan se oli juuri sellainen kuin olin sen kuvitellut olevankin. Pitkä kaistale hiekkaa, kimmeltävää merta, hiekkasärkkiä. Kyllä tätä kehtaa tuleville asiakkaille tarjota ja mainostaa:

Aurinko hellii kylpijöitä Võsun rannalla

Saksalainen seurue kahlaa hiekkasärkän lämpimissä vesissä

Täällä riittää hiekkaa yksityisyyttäkin kaipaavalle auringonottajalle

Pojat ovat tulleet pyörillä hiekkasärkille

Hieno on siis meidän tuleva hiekkarantamme - jos Luoja suo, että tästä tulee meidän rantamme. (Vaikea kirjoittaa sormet ja varpaat ristissä.)

Kiertelimme sitten hieman lisää Võsun pääkatua, joka on ihana rauhallinen mutta silti kesäisin eloisa bulevardi, jonka varrelle jää kukkakauppa, pari kahvilaa tai grilliä, pieni tori, jäätelökioski, yökerho.

Tyypillinen näkymä kesäisen Võsun pääkadulta. Viirissä mainostetaan Käsmun musiikkijuhlia.

Vanhasta paloasemasta on tehty Kunstikuur eli taideaitta.

Yksityiskohta Kunstikuurin ovesta

Kahviloitakin näyttää Võsussa olevan kesäisin monen monta. Niistä myös talvisin toimii O-kõrts eli eli O-kievari, joka on saanut nimensä siitä, että kievarin kolmen omistajan etunimet alkavat kaikki O-kirjaimella.

Tällainen on siis Võsu, nopeina havaintoina ja nopeilla siveltimenvedoilla maalattuna (jos nyt sanat ja kuvat vastaavat millään lailla sivellintä.)

Olen niin toiveikas. Ja olen niin varovainen ja epäuskoinen. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, mikään ei ole varmaa, sataprosenttisen varmaa, ennenkuin viimeinen Eskon puumerkki on vedetty lopulliseen sopimukseen.

Tarina siis jatkuu... pysykää kanavilla ja toivottakaa minulle onnea hankkeelle. Tässä vaiheessa riittää peukkujen pitäminen siihen, että saamme kaupan vietyä loppuun asti!