Erilainen matkailuvinkki Lääne-Virumaalle: Kunda

Olen viimeiset viisi kuusi päivää kiertänyt Lääne-Virumaan nähtävyyksiä, paikkoja jotka ovat lähellä Võsua ja Huvikumpua, ja jotka saattaisivat Huvikummussa yöpyviä matkaajia kiinnostaa. Ja niitähän riittää. On kalastajakyliä, kapteenikyliä, kartanoita. On komeita niemimaita, on rotkoja ja jyrkänteitä ja merta. On kivikylvöjä, romanttisia majakoita ja upeita aallonmurtajia. Ritarilinnoja ja historiallisesti merkityksellisiä paikkoja. Niistä löytyy juttua kun selaa viimeaikaisia tekstejä hieman taaksepäin.

On täysin ymmärrettävää että satunnainen matkaaja etsii matkakohteestaan sen parhaita puolia, idyllisimpiä näkymiä tai komeimpia nähtävyyksiä. Mutta joskus saattaa olla äärettömän mielenkiintoista tutustua myös kolikon toiseen puoleen, vierailla kurjilla kerrostaloalueilla tai karmeissa tehdaskaupungeissa. Sillä tämä on myös maan historiaa ja nykypäivää.

Näin tein toissapäivänä, jolloin matkani vei minut Viron sementtikaupunkiin, Kundaan, jota joskus kutsuttiin valkeaksi kaupungiksi, valkean sementtipölyn sitä peittäessä. Nyttemmin on tehtaanpiippuihin asennettu jonkinmoiset suodattimet, mutta kyllä kaupunki siitä huolimatta on aika lailla vaalean aavekaupungin näköinen.

Olen kertonut lyhykäisesti Kundasta heinäkuussa 2009, jolloin teimme reissun Aseriin ja Kohtla-Järvelle, Kiviõliin ja Kundaan. Kaikki siis teollisuuskaupunkeja. Juttua ja kuvia löytyy tästä: Ihmeellinen Itämaa.

Viime keskiviikkona päätin tutustua kaupunkiin uudelleen ja kuvata sen teollisuutta ja yleisilmettä. Mietin, että täälläkin ihmiset asuvat, sillä täällä on työtä. Mutta mietin myös sitä, että kyllä osaakin olla ankeaa. Ihmisiä oli harvassa, pari jannua hupparit silmille vedettyinä korjaamassa teollisuushallin takana vanhaa Bemaria. Yksi kylähullu seilaamassa ajotiellä kädet viuhtoen pään sisäisiä piruja pois ajaen. En ihmettele, että saksalaisten vieraidemme tarkkaan lukemassa Lonely Planet -käsikirjassa Kundasta on vain yksi lause: "This is a terrible place."

Silti väitän, että Kundaan tutustuminen on antoisaa - käänteisesti kaikelle muulle kauniille, mitä Lahemaalla näkee ja kokee. Se tekee vaikutuksen, vaikka päällimmäisenä ajatuksena on lähteä sieltä pois mahdollisimman nopeasti.

Tällaisena avautuu Kunda sinne saavuttaessa.

Kundaa  on kutsuttu valkeaksi kaupungiksi sen kaikkialla näkyvän sementtipölyn vuoksi.

Ei ritarilinnoja tai tykkitorneja vaan sementtitehtaan piippuja.

Ensimmäisen sementtitehtaan rauniot.

Kundan tehtaanpiippuja.

Punainen ranskattareni lienee kaupungin ainoa väripilkku, vaikkei sekään loista parhaassa kirkkaudessaan.

Kaiken maailman kiviä

Seikkailuni kivien keskellä jatkuvat. Eritoten kun huomasin toissapäiväisen kirjoitukseni saamista kommenteista, etten ole yksin tässä kivihurahtanaisuudessani. Muutkin näköjään kantelevat pikkukiviä taskuissaan kotiin. Ja rakastavat kivien kummallisia värejä ja muotoja. Ehkä tämä on ihan yleinen hurahduksen alalaji. Lieneekö sille latinankielistä nimeä?

Eilen siis lähdin uudelleen ajelemaan kivisille merenrannoille ja jatkoin matkaani hieman pidemmälle Võsusta, tarkemmin sanottuna Vainupealle, joka sijaitsee sekin Suomenlahden rannalla. Olen käynyt täällä aiemmin ja huokaillut ihastuksissani Vainupean ihmeellisille kivikylvöille mereen.

Vainupealta jatkoin matkaani pitkin rantateitä ja tulin Toolseen ja Toolsen ritarilinnalle. Joka on rakennettu, mistäpä muusta kuin kivestä. Siellä kuljin ihmisen rakennelmien keskellä ja silittelin ikiaikaisia kivia ja kivimuureja.

Toolsesta seuraava kohde oli Kundan teollisuuskaupunki, jossa valmistetaan kiven kilpailijaa, sementtiä, joka on kaikkea muuta kuin kivi. Se on elotonta ja rumaa. Mutta tehokasta ja käytännöllistä. Kuten niin monet nykyajan asiat. Löysin sentään ihan aitoja luonnonkiviä Kunda-joen koskesta!

Viimeisin pysähdykseni oli upea Mallan autiokartano ja kun kiertelin sen valtavia maita, seurasin miten kiveä oli käytetty eri aikakausina muurissa,  siitäkin alla kuva.

Keräsin kuvista tänään tällaisen kivikertomuksen, kiven matkasta merestä muuriin. Kundan teollisuuskaupungin ja Mallan autiokartanon esittelen sitten joskus toista. Nyt on näyttämö varattu vain kiville:

Kolme suurta kiveä Vainupean rannalla.

Hiekkaa ja kiviä Vainupeassa.

Monivärinen kivi Vainupean rannalla.

Vainupean kivikylvöä laajakuvana.

Suippopäinen kivi Vainupassa.

Valtava siirtolohkare Vainupeassa - kyltissä lukee: Kaarnakivi eli Korppikivi.

Aavelaiva on karahtanut kiville Toolsessa.

Toolsen ritarilinnan rauniot.

Toolsen ritarilinnan moninaisia kiviä.

Kiviä Kunda-joen koskessa.

Kiviä eri aikakausilta Mallan kartanon muurissa.

Unelmointia ja ajatuksenvirtaa - Võsusta tietenkin

Eilen kotiin tultuamme olin aivan katki! Mikä siinä olikin että avaimien hakukeikka ja talon haltuunotto ottivat niin voimille? (Yllättäen blogiin tulleille ihmettelijöille suosittelen tämän aamupäivän ensimmäistä blogikirjoitusta, vaikka klikkaamalla: tästä. Eli siitä selviää mikä oli mm. avaimien hakukeikka)

Joka tapauksessa, kuukahdin petiin niin pian kuin kotiin pääsimme.

Näin huumoriunia, sellaisia hassuja, joissa nauroin katketakseni. Ilmeisesti alitajunnan terapeuttinen logiikka näki parhaaksi näyttää minulle höpsöjä unia, seikkailupätkien tai kauhutarinoiden sijasta. Heräsin aamulla hyväntuulisena.

Mutta pian alkoivat ajatukset taas askaroida suurten asioiden parissa: saammeko Lohjan talon ja Rajan ja Beresjen talot myydyksi voidaksemme lopullisesti lunastaa Huvikummun? Ja mitä minä osaan Huvikummusta tehdä? Siitä olisi niin moneen, niin upeaan. Mutta onko minusta?

Purin kuvat kamerasta. Ja kirjoitin aamupostauksen, jossa kerroin talosta enemmän, mahdollisimman asiallisesti. Bloggaus on hyvä tapa selvitellä samalla omia ajatuksia. Laittaa 'paperille' näkymiä, pohdintoja vaikkapa talon remontista.

Taas kiertävät ajatukset Huvikumpua ja Võsua. Ja johdattelen niitä tällä kertaa vaipumalla unelmointiin. Ja miettimällä niitä tuoksuja, hajuja, tuntemuksia, joiden takia tämä suuri päätös tuntuu oikealta. Ja miksi juuri Võsu!

Taiteilijakylä meren rannalla, luonnon keskellä

Otsikko luonnehtii Võsua hyvin. Se on ollut jo hyvin hyvin pitkään taiteilijoiden suosima lomakeidas Suomenlahden rannalla. Luultavasti aiemmin enemmänkin kuin nykyisin. Sen pienet villat, ne jotka ovat jäljellä ja ne joista on jäljellä vain kuvia, kertovat sen monisatavuotisesta historiasta taiteen ja kirjallisuuden tyyssijana. Võsuun tulivat maalarit ja kirjailijat 1800-luvun alkupuolella, muodostivat sinne omanlaisensa henkisen yhteisön, joka eli aina kesän ja vaikeni talveksi.

Ja jotain tästä kulttuurin keveästä kesähenkäyksestä on tarttunut pysyvästi Võsuun - eikä vain siksi, että yhä vieläkin osa tallinnalaisesta intelligentsiasta viettää kesänsä Võsussa. En osaa sitä tarkemmin selittää missä se näkyy, vai onko tunnelma sittenkin vain kuvitelmissani.

Taiteen soisinkin olevan yksi osa Huvikummun elämää. Mietin sitä, että alakerran salista on moneen - siinä voisi pitää taidenäyttelyitä, se saattaisi sopia jopa pienten teatteriesitysten paikaksi. Siellä voisi pitää kirjailijailtoja, maalauskursseja. Ja tornikammari, se on kuin luotu ateljeeksi - mikä määrä valoa! Mitkä maisemat merelle!

Uinuvan kesäparatiisin hillitty charmi

Kesällä Võsu on täynnä ihmisiä, kesänviettäjiä, joilla on paikkakunnalla oma huvila tai jotka yöpyvät paikkakunnan pienissä hotelleissa tai hosteleissa. Pääkadulla vilistävät polkupyörät.  Ihmiset vaeltelevat rannalle pyyhkeet olkapäillä ja rantakassit olalla tai flaneeraavat pääkadulla nauttien sen elämästä: pienten puutalojen liikekiinteistöt viettävät kesällä korkeasesonkia: kukkakaupat, tori, kahvilat, jäätelökioskit ja matkamuistopuodit.

Rantaelämää

Pääkatua turistisesongin aikaan

Ja kesän jälkeen Võsu hiljenee.

Eilen Võsu oli viehättävämpi silmissäni kuin koskaan. Se oli niin hiljainen, rauhallinen ja idyllinen. Ihmisiä näkyi vain muutamainen. Rauha oli palannut pikkukaupunkiin. Uneliaisuus.

Võsun pääkatu 1.9.2010

Lähdimme kävelylle merenrantaan, jota kiertää viehättävä rantatie, laudoista hiekalle rakennettu. Meri tuoksui jo syksyltä, ranta oli hiljentynyt, ja tunsin olevani kotona. Rauhan tyyssijassa.

Hiljaista hiekkarantaa

Ainoat kulkijat rantatiellä

Miksi matkailija tulisi Võsuun?

Tähän kysymykseen on hyvin helppo vastata: koska Võsun lähellä on niin valtavan paljon nähtävää.

Niille, joille pelkkä rantaelämä, torikahvilat ja viehättävät pikkuravintolat eivät riitä lomanviettoon, on Võsun ympäristöllä tarjota todella monenlaista tekemistä ja näkemistä. Viron kuuluisimmat kartanot: Palmse, Sagadi ja Vihula ovat kivenheiton päässä Võsusta. Samoin Käsmun kapteenikylä. Rakvereen, lähiseudun suuriimpaan kaupunkiin,  on matkaa alle 40 kilometriä. Ja Rakveressä kuluu mainiosti kokonainen päivä - tiedän monia, joista Rakvere on Viron mielenkiintoisin kaupunki linnoineen ja teattereineen.

Luonnonharrastajalle ja liikkujalle Võsu ja Lahemaan kansallispuisto, johon Võsukin kuuluu, ovat kuin luotuja. Luontopolkuja, upeita kävely- ja polkupyöräreittejä on runsaasti kautta koko Lahemaan.

Oandun luontopolku kulkee kuivassa kangasmetsässä

Eräs saa kuiva-kangasmetsä-hepulin Oandussa

En siis hetkeäkään epäile, ettemmekö löytäisi Huvikummun vieraille tekemistä koko lomaviikoksi. Tallinna on vain 70 kilometrin päässä länteen, jos haluaa viettää päivän suurkaupungissa. Ja itään päin mentäessä taas löytyy rannan tuntumasta valtavasti mielenkiintoisia päiväkohteita: Suomenlahden klintit, Ontikan putoukset, Kundan vanha kaivoskaupunki, Sillamäe, Narva-Jõesuu ja Narva. Vain muutamia luetellakseni.

Ajatukseni nyt tosiaan vaeltelee. Võsun viehätyksessä. Niin minulle kuin vierailijoille. Itse rakastan sen rauhaa. Vieraille tarjoilen sen monipuolisuutta.

Mutta sitä kukaan tuskin voi kieltää: Võsu on viehättävä. Vastustamattoman viehättävä.