Lahemaan kansallispuisto - lepoa sielulle ja silmälle

Talvi jatkuu raikkaana, mutta minä katson jo kohti kevättä ja kesää. Ja kohti Lahemaan kansallispuistoa ja siellä, meren rannalla sijaitsevaa pikkuruista Võsua. Ja siellä sijaitsevaa taloamme, Tarvaspeata, jota aiemmin myös Huvikummuksi kutsuttiin. Joka myös ensi kesänä on valmis vastaanottamaan vieraita läheltä ja kaukaa. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä! Vaikkapa lähettämällä minulle sähköpostia: tiina.linkama (ät) villaottilia piste ee.

Tarvaspea talvipuvussaan - sijainti: Võsu, pieni kauppala meren ääressä, n. 70 km Tallinnasta

Meillä kävi Otepään Villa Ottiliassa menneellä viikolla mukava reipas pariskunta Portugalista. He tuntuivat saaneen viikon vierailunsa aikana Viro-kärpäsen pureman ja niinpä minä heille kertomaan Võsun talostamme ja Lahemaasta ja kaikesta siitä mitä Lahemaalla on tarjota. Ikäänkuin seuraavana matkakohteena. Ensin Etelä-Viro ja Otepää. Ja sitten Pohjois-Viro ja Lahemaa ja Võsu.

Asiakkaat kuuntelivat kiinnostuneina. Kuviakin näytin heille, mutta huomasin samalla, että minulla ei ole yhtään kattavaa Võsu- ja Lahemaa -kuvakansiota, joten lupasin sellaisen tehdä ja laittaa heille linkin sähköpostissa myöhempää tutkimista varten.

Nyt se on tehty. Yhden päivän kävin läpi valokuva-arkistojani ja hain kuvia, jotka riittävän monipuolisesti esittelisivät tätä luonnonkaunista suurta aluetta, joka sisältää niin monenlaista. On ihania hiekkarantoja, on meri, on valtavia raikkaita mäntymetsiä. On putouksia, jokia, lampia. Mahtavia suoalueita, hyvine pitkospuineen. Pyöräilyteitä, jotka mutkittelevat pohjoisrannikon niemiä ja lahtia. Ja kuvia katsoessani tuli itsellekin kova kaipuu Võsulle ja Lahemaalle.

Lahemaa on Viron vanhin ja laajin kansallisupuisto. Sen nimi kääntyy suomeksi "lahtien maa", ja todellakin, pohjoisranta mutkittelee Lahemaalla muodostaen useita mielenkiintoisia niemiä ja niiden väliin asettuvia suloisia lahdenpoukamia. On Jumindan ja Loksan ja Käsmun niemet ja niiden pohjukoissa olevat suojaisat lahdet, niistä kauneimpana Võsun kolme kilometriä pitkä luonnon hiekkaranta. Kokonaisuudessaan Lahemaan kansallispuisto käsittää 72 500 ha, josta maata on 47 410 ha ja merta 25 090 ha.

Võsun hiekkarantaa ilta-auringossa

Suomenlahden rannat tarjoavat lepoa niin sielulle kuin silmille

Lahemaan rannikko koostuu pienistä niemistä ja suojaisista lahdenpoukamista

Lahemaa on täynnä kulttuuria ja muistoja jotka kattavat koko Viron historian. Meren läheisyys ja komeat mäntymetsät tarjosivat laivanrakennukselle oivat puitteet. Kalastus ja merenkulku olivat perinteisiä elinkeinoja. Suomen läheisyys antoi mahdollisuuden kauppaankin, jos myös salakuljetukseen.

Historialliset kylät, kuten Käsmu, Vergi, Altja ja Viinistu ovat  eläviä muistomerkkejä merenkulun kulta-ajoilta. Käsmusta löytyy myös merenkulkua esittelevä museo, Altjasta taas vanhoja perinteiseen kalastajakylien tapaan rakennettuja olkikattoisia taloja ja kievari. Vergissä on moderni uusi vierasvenesatama. Ja Viinistussa, viinan salakuljettajien kotipaikassa on korkeatasoinen ravintola ja taidemuseo.

Altjan kalastajakylän historiallisia venevajoja

Viinistussa on taidemuseo sekä korkeatasoinen ravintola

Balttisaksan aikana Lahemaan upeisiin maisemiin syntyi useita aateliskartanoita, joista monia on kunnostettu ja avattu uudelleen vierailijoiden tutustua. Kuuluisimmat näistä ovat Palmse, Sagadi ja Vihula, kaikki alta 20 kilometrin päässä Võsulta.

Palmsen kunnostettu kartano on auki vierailijoille vuoden ympäri

Lahemaan kansallispuisto perustettiin vuonna 1971 ja se ei ollut vain Viron ensimmäinen kansallispuisto, vaan se oli ensimmäinen laatuaan koko suuressa Neuvostoliitossa, johon Viro vielä tuolloin kuului. Kansallispuistona Lahemaan metsät säilyivät koskemattomina läpi neuvostovuosien ja ovat yhä harvinaislaatuinen suojelukohde jopa eurooppalaisessa mittakaavassa. Suurissa metsissä asustaa  monipuolinen eläimistö, johon kuuluvat mm. villisiat, hirvet, maakarhut, ilvekset ja ketut.

Löytyy neuvostovuosilta silti jäänteitä, jotka ovat erityisesti sotahistoriasta kiinnostuneille mielenkiintoisia. Jumindasta ja Suurpealta löytyy hylättyjä vanhoja sotilastukikohtia, Rutjasta vanha sotilaslentokenttä, muutamia mainitakseni.

Koiramme Latte takanaan kummitusmainen vanha neuvostoaikainen rannikkovartioasema

Võsu, tuo meidän oma kylämme, on sijainniltaan erinomainen Lahemaahan tutustumiseen. Võsu on ollut perinteinen lomakohde jo tsaarin ajoilta, jolloin venäläinen aristokratia ja tallinnalainen intelligentsia vietti leppoisia kesäpäiviä sen merellisissä huvilamaisemissa. Vanhoja villoja ja historiallisia ravintoloita on vuosien saatossa kadonnut, mutta siitä huolimatta Võsu on idyllisyydessään vertaansa vailla. Talvella se nukkuu ruususen untaan, mutta kesällä se täyttyy lomailijoista, rantaelämän nauttijoista ja retkeilijöistä, jotka leppoisan tai puuhakkaan päivän päätteeksi nauttivat iltapaa tai kahvikupposta Võsun monissa kesäravintoloissa ja -kahviloissa.

Võsun pääkatu on idyllinen

Päivän päätteeksi maistuu kannullinen sangriaa kauniilla terassilla

 Ja siellä - ja voin tämän sanoa sanottavammin liioittelematta - Võsun kauneimmassa kohdassa, meren välittömässä tuntumassa sijaitsee myös Tarvaspea-talomme. Joka odottaa Sinua kokemaan Võsun taika ja Lahemaan kauneus. Tervetuloa! 

PS. Melkein jo unohtui, vaan ei sittenkään. Ohessa linkki kuviin, jotka esittelevät Lahemaata ja Võsua ja sen ympäristöä kaikkina vuodenaikoina. Ja se tässä: Lahemaa ja Võsu. Albumissa on tällä hetkellä 53 kuvaa, mutta jos yhtään itseäni tunnen, sinne tulee vielä lähiaikoina lisää... sillä näytettävää on!

Unelmointia ja ajatuksenvirtaa - Võsusta tietenkin

Eilen kotiin tultuamme olin aivan katki! Mikä siinä olikin että avaimien hakukeikka ja talon haltuunotto ottivat niin voimille? (Yllättäen blogiin tulleille ihmettelijöille suosittelen tämän aamupäivän ensimmäistä blogikirjoitusta, vaikka klikkaamalla: tästä. Eli siitä selviää mikä oli mm. avaimien hakukeikka)

Joka tapauksessa, kuukahdin petiin niin pian kuin kotiin pääsimme.

Näin huumoriunia, sellaisia hassuja, joissa nauroin katketakseni. Ilmeisesti alitajunnan terapeuttinen logiikka näki parhaaksi näyttää minulle höpsöjä unia, seikkailupätkien tai kauhutarinoiden sijasta. Heräsin aamulla hyväntuulisena.

Mutta pian alkoivat ajatukset taas askaroida suurten asioiden parissa: saammeko Lohjan talon ja Rajan ja Beresjen talot myydyksi voidaksemme lopullisesti lunastaa Huvikummun? Ja mitä minä osaan Huvikummusta tehdä? Siitä olisi niin moneen, niin upeaan. Mutta onko minusta?

Purin kuvat kamerasta. Ja kirjoitin aamupostauksen, jossa kerroin talosta enemmän, mahdollisimman asiallisesti. Bloggaus on hyvä tapa selvitellä samalla omia ajatuksia. Laittaa 'paperille' näkymiä, pohdintoja vaikkapa talon remontista.

Taas kiertävät ajatukset Huvikumpua ja Võsua. Ja johdattelen niitä tällä kertaa vaipumalla unelmointiin. Ja miettimällä niitä tuoksuja, hajuja, tuntemuksia, joiden takia tämä suuri päätös tuntuu oikealta. Ja miksi juuri Võsu!

Taiteilijakylä meren rannalla, luonnon keskellä

Otsikko luonnehtii Võsua hyvin. Se on ollut jo hyvin hyvin pitkään taiteilijoiden suosima lomakeidas Suomenlahden rannalla. Luultavasti aiemmin enemmänkin kuin nykyisin. Sen pienet villat, ne jotka ovat jäljellä ja ne joista on jäljellä vain kuvia, kertovat sen monisatavuotisesta historiasta taiteen ja kirjallisuuden tyyssijana. Võsuun tulivat maalarit ja kirjailijat 1800-luvun alkupuolella, muodostivat sinne omanlaisensa henkisen yhteisön, joka eli aina kesän ja vaikeni talveksi.

Ja jotain tästä kulttuurin keveästä kesähenkäyksestä on tarttunut pysyvästi Võsuun - eikä vain siksi, että yhä vieläkin osa tallinnalaisesta intelligentsiasta viettää kesänsä Võsussa. En osaa sitä tarkemmin selittää missä se näkyy, vai onko tunnelma sittenkin vain kuvitelmissani.

Taiteen soisinkin olevan yksi osa Huvikummun elämää. Mietin sitä, että alakerran salista on moneen - siinä voisi pitää taidenäyttelyitä, se saattaisi sopia jopa pienten teatteriesitysten paikaksi. Siellä voisi pitää kirjailijailtoja, maalauskursseja. Ja tornikammari, se on kuin luotu ateljeeksi - mikä määrä valoa! Mitkä maisemat merelle!

Uinuvan kesäparatiisin hillitty charmi

Kesällä Võsu on täynnä ihmisiä, kesänviettäjiä, joilla on paikkakunnalla oma huvila tai jotka yöpyvät paikkakunnan pienissä hotelleissa tai hosteleissa. Pääkadulla vilistävät polkupyörät.  Ihmiset vaeltelevat rannalle pyyhkeet olkapäillä ja rantakassit olalla tai flaneeraavat pääkadulla nauttien sen elämästä: pienten puutalojen liikekiinteistöt viettävät kesällä korkeasesonkia: kukkakaupat, tori, kahvilat, jäätelökioskit ja matkamuistopuodit.

Rantaelämää

Pääkatua turistisesongin aikaan

Ja kesän jälkeen Võsu hiljenee.

Eilen Võsu oli viehättävämpi silmissäni kuin koskaan. Se oli niin hiljainen, rauhallinen ja idyllinen. Ihmisiä näkyi vain muutamainen. Rauha oli palannut pikkukaupunkiin. Uneliaisuus.

Võsun pääkatu 1.9.2010

Lähdimme kävelylle merenrantaan, jota kiertää viehättävä rantatie, laudoista hiekalle rakennettu. Meri tuoksui jo syksyltä, ranta oli hiljentynyt, ja tunsin olevani kotona. Rauhan tyyssijassa.

Hiljaista hiekkarantaa

Ainoat kulkijat rantatiellä

Miksi matkailija tulisi Võsuun?

Tähän kysymykseen on hyvin helppo vastata: koska Võsun lähellä on niin valtavan paljon nähtävää.

Niille, joille pelkkä rantaelämä, torikahvilat ja viehättävät pikkuravintolat eivät riitä lomanviettoon, on Võsun ympäristöllä tarjota todella monenlaista tekemistä ja näkemistä. Viron kuuluisimmat kartanot: Palmse, Sagadi ja Vihula ovat kivenheiton päässä Võsusta. Samoin Käsmun kapteenikylä. Rakvereen, lähiseudun suuriimpaan kaupunkiin,  on matkaa alle 40 kilometriä. Ja Rakveressä kuluu mainiosti kokonainen päivä - tiedän monia, joista Rakvere on Viron mielenkiintoisin kaupunki linnoineen ja teattereineen.

Luonnonharrastajalle ja liikkujalle Võsu ja Lahemaan kansallispuisto, johon Võsukin kuuluu, ovat kuin luotuja. Luontopolkuja, upeita kävely- ja polkupyöräreittejä on runsaasti kautta koko Lahemaan.

Oandun luontopolku kulkee kuivassa kangasmetsässä

Eräs saa kuiva-kangasmetsä-hepulin Oandussa

En siis hetkeäkään epäile, ettemmekö löytäisi Huvikummun vieraille tekemistä koko lomaviikoksi. Tallinna on vain 70 kilometrin päässä länteen, jos haluaa viettää päivän suurkaupungissa. Ja itään päin mentäessä taas löytyy rannan tuntumasta valtavasti mielenkiintoisia päiväkohteita: Suomenlahden klintit, Ontikan putoukset, Kundan vanha kaivoskaupunki, Sillamäe, Narva-Jõesuu ja Narva. Vain muutamia luetellakseni.

Ajatukseni nyt tosiaan vaeltelee. Võsun viehätyksessä. Niin minulle kuin vierailijoille. Itse rakastan sen rauhaa. Vieraille tarjoilen sen monipuolisuutta.

Mutta sitä kukaan tuskin voi kieltää: Võsu on viehättävä. Vastustamattoman viehättävä.

Kartanokierroksella Lääne-Virumaalla

Koittaa jälleen päivä uus. Ja näin on eilen saatettu Victoria avioliiton satamaan Ruotsissa ja Tiina vanhentunut vuodella Virossa, ainakin papereilla.

Toivon että Vickanilla oli hyvä päivä, minulla ainakin oli!

Päivän kunniaksi lähdimme kartanokierrokselle Pohjois-Viroon, tarkemmin sanottuna Lääne-Virumaalle ja Lahemaalle, joka on kuuluisia lukuisista komeista pytingeistään. Matkalla sitten ihmettelimme useampaakin mahtavaa moisiota.

Kamerani, tuo minulle rakas järkkärini, oli huollossa, joten räpsin kuvia sitten pokkari-Ixuksella, mikä tuntui sivumennen sanottuna aika hölmöltä hommalta. Se paras tatsi puuttui kuvauksesta, ja taitaa puuttua kuvistakin.

Tässä kuitenkin muutamainen kartano matkamme varrelta:

Annikveren kartano - saksaksi Annigfer

Kartanoa kunnostetaan ja se on myynnissä

Tapasimme kartanon pihalla sen nykyisen omistajan, joka kutsui meidät kotiinsa, sievään sivurakennkukseen ja esitteli meille korjauksen alla olevaa kartanoa. Hetken jo leikimme ajatuksella, että entäpä jos ryhtyisimma kartanonrouvaksi ja -herraksi, mutta lompakko parahteli takataskussa siihen malliin, että hylkäsimme ajatuksen.

Vaikka kartano on komea ja korjattu ulkoa, on sen korjaus sisältä vielä alkutekijöissään ja veisi aivan kohtuuttomasti kapitaalia. Ei tullut siis Tiinasta kartanonrouvaa.

Tässä kuitenkin hieman tietoa Annikveresta, luntattu Viron kartanoita esittelevästä portaalista:

Ensimmäiset merkinnät Annikveren kartanosta ovat vuodelta 1445. Ennen kartanoiden palauttamista valtiolle vuonna 1919 kuului kartano von Nottbeckien suvulle. Viimeinen omistaja oli  Berthold von Nottbeck.

Matka jatkuu ja lähellä Annikverea sijaitsee yksi Viron kuuluisimmista korjatuista kartanoista: Sagadi

Sagadin kartano - saksaksi Saggad

Kartano on täysin korjattu ja on nykyisin turistien suosima matkailukohde

Sagadin historia on pitkä, alkaen vuodesta 1469 jolloin se kuului Von Risbiter -suvulle. Vuonna 1684 se siirtyi von Fockeille, ja vuonna 1750 rakennutti Ernst von  Fock yksikerroksisen rokokoo-tyylisen päärakennuksen, jonka rakentamisesta vastasi tallinnalainen rakennusmestari Johann NicolausVogel.

1793-95 lisäsi Gideon Ernst von Fock päärakennuken pituutta ja samalla se sai myöhäisbarokkisen ilmeen. Samaan aikaan rakennettiin suuret sivurakennukset, jotka tänä päivänä toimivat hotelli- ja ravintolatiloina:

Vuodesta 1919 lähtien, sen jälkeen kun kartano siirrettiin valtion omistukseen, toimi se kouluna aina vuoteen 1974. Vuonna 1977 alkoi suuri restaurointityö, joka saatiin pääosin valmiiksi 1980-luvun lopussa.

Lähellä Sagadia sijaitsee myös kaksi muuta kuuluisaa ja täysin entisöityä kartanoa. Palmse lienee niistä se kuuluisampi.

Palmse - saksaksi Palms

Palmse lienee Viron tunnetuin ja komein kartano

Palmsenkin historia on pitkä ja alkaa jo keskiajalta, jolloin tiedetään sen kuuluneen Tallinnan sisterssiläiselle Mikaelin nunnaluostarille. Myöhemmin kartano siirtyi von der Pahlen suvulle.

Kaksikerroksinen barokkityyliin rakennettu päärakennus valmistui 1697, mutta se tuhoutui Suuressa Pohjansodassa. Nykyisen ilmeensä kartano on saanut 1782-85 ja on arkkitehti Johann Christian Mohrin käsialaa.

Kartano korjattiin 1970- ja 1980 -luvuilla täydellisesti, ja se on osa Lahemaan kansallispuistoa ja sen omistaa Virumaan museot.

Palmsen viehätys ei perustu vain sen komeaan päärakennukseen. Koko kartanokompleksiin kuuluu suuri joukko sivurakennuksia sekä upea kartanonpuisto lampineen ja huvimajoineen.

Kartanon mailla toimii myös hotelli-ravintola ja sen läheisyydessä on useita kievareita:

Me kävimme aikanaan Kimmon kanssa Palmsessa vuonna 2002, jolloin päärakennusta vielä korjattiin, eikä sinne päässyt. Kiertelimme silloin kartanon maita ja mantuja ja huokailimme menneen maailman tunnelmaa. En muista maksoiko sinne silloin sisään. Nyt kartano on selkeästi matkailunähtävyys ja sisäänpääsyliputkin ovat melko hintavat: 75 kruunua.

Jätimme siis tällä kertaa Palmsen kartanon kiertelyn sikseen ja jatkoimme seuraavaan kohteeseen.

Vihula - saksaksi Viol

Country-club -hotelli sijaitsee Vihulan barokkityylisessä vanhassa kartanossa

Vihulan kartano poikkeaa Palmsesta ja Sagadista siinä, että se ei ole museokäytössä, vaan toimii, kuten se itse mainostaa, country club -tyyppisenä luksushotellina. Nytkin näytti kartanolla olevan kekkerit, joten tyydyimme vain kiertelemään vaivihkaa kartanon mailla.

Hienohan se oli, sivurakennuksiakin oli vaikka kuinka monta, joista osa ravintoloita.  Ja kerrottiinpa kylteissä kartanossa toimivan myös eko-spa -hotelli.

Ja lyhyesti Vihulan historiaa. Kartano mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1501, jolloin se kuului von Lode -suvulle. Sen jälkeen sitä ovat asuttaneet niin von Helffreich- kuin von Schubert  -suvut. Päärakennus valmistui 1880-luvulla.

Tässä näitä pamppisia Lahemaan kartanoita.

Matkan varrelle sattui myös muutamainen hieman vähemmän kruusattu kartano, joiden pihalla kävimme myös pyörähtämässä.

Lasila - saks. Lassila

Lasilan kartanon historia alkaa 1600-luvulla, jolloin se erotettiin Vohnja-kartanon maista. 1900-luvulla asui kartanossa von Baerien perhekunta ja virolainen biologi, tuo kahden kruunun setelissäkin esiintyvä Karl Ernst von Baer, vietti siellä osan lapsuudestaan.

Välillä kartano kuului von Ungern-Sternbergeille ja von Rentelneille. Viimeinen kartanonherra ennen vuoden 1919 kartanoiden lunastamista valtiolle oli Ernst von Renteln.

Neeruti - saksaksi Buxhoewden

Neerutin kartano sijaitsee Kadrinan lähellä, eikä sinne ole minkäänlaista opastusta. Satuimme vain huomaamaan puiden latvojen yli piirtyvän tornin ja lähdimme sen houkuttelemina etsimään mitä tornin alta saattaisi löytyä.

Huokaus - tämä kartano on jo niin huonossa kunnossa, että lieneekö kenelläkään aikaa ja ennen kaikkea rahaa aloittaa korjaus- ja entisöintityöt? Virolaisittain harvinainen jugend-tyylinen kartanorakennus kun on mielestäni muodoiltaan perin kaunis.

Kartano-portaali tietää kertoa Neerutin kartanosta seuraavaa:

Ensimmäinen maininta kartanosta on vuodelta 1412 ja tuolloisen omistajan von Buxhoewdin nimi jäi kartanon saksankieliseksi nimeksi. Liivin sodan jälkeen oli kartano von Nierothien omistuksessa, ja tästä nimetä on lähtöisin kartanon vironkielinen nimi Neeruti. 1900-luvun alusta vuoteen 1919 kuului kartano pietarilaiselle liikemiehelle Eduard von Kirchtenille.

Tällaisia kartanoita tarttui siis kameralle ja löytyi matkamme varrelta. Enemmänkin olisi ollut - aika ajoin silmiimme tarttui tien varrelta ruskeita kylttejä, jotka ohjasivat matkaajaa hieman tuntemattomammillekin moisioille ja herrasväen asuinsijoille.

Ja kartanoita, niitä Virossa todellakin riittää. Lyhyt suomenkielinen esittely Viron kartanokulttuurista löytyy kartano-portaalin alusta. Siihen voi tutustua vaikkapa klikkaamalla tästä.