Lahemaan kansallispuisto - lepoa sielulle ja silmälle

Talvi jatkuu raikkaana, mutta minä katson jo kohti kevättä ja kesää. Ja kohti Lahemaan kansallispuistoa ja siellä, meren rannalla sijaitsevaa pikkuruista Võsua. Ja siellä sijaitsevaa taloamme, Tarvaspeata, jota aiemmin myös Huvikummuksi kutsuttiin. Joka myös ensi kesänä on valmis vastaanottamaan vieraita läheltä ja kaukaa. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä! Vaikkapa lähettämällä minulle sähköpostia: tiina.linkama (ät) villaottilia piste ee.

Tarvaspea talvipuvussaan - sijainti: Võsu, pieni kauppala meren ääressä, n. 70 km Tallinnasta

Meillä kävi Otepään Villa Ottiliassa menneellä viikolla mukava reipas pariskunta Portugalista. He tuntuivat saaneen viikon vierailunsa aikana Viro-kärpäsen pureman ja niinpä minä heille kertomaan Võsun talostamme ja Lahemaasta ja kaikesta siitä mitä Lahemaalla on tarjota. Ikäänkuin seuraavana matkakohteena. Ensin Etelä-Viro ja Otepää. Ja sitten Pohjois-Viro ja Lahemaa ja Võsu.

Asiakkaat kuuntelivat kiinnostuneina. Kuviakin näytin heille, mutta huomasin samalla, että minulla ei ole yhtään kattavaa Võsu- ja Lahemaa -kuvakansiota, joten lupasin sellaisen tehdä ja laittaa heille linkin sähköpostissa myöhempää tutkimista varten.

Nyt se on tehty. Yhden päivän kävin läpi valokuva-arkistojani ja hain kuvia, jotka riittävän monipuolisesti esittelisivät tätä luonnonkaunista suurta aluetta, joka sisältää niin monenlaista. On ihania hiekkarantoja, on meri, on valtavia raikkaita mäntymetsiä. On putouksia, jokia, lampia. Mahtavia suoalueita, hyvine pitkospuineen. Pyöräilyteitä, jotka mutkittelevat pohjoisrannikon niemiä ja lahtia. Ja kuvia katsoessani tuli itsellekin kova kaipuu Võsulle ja Lahemaalle.

Lahemaa on Viron vanhin ja laajin kansallisupuisto. Sen nimi kääntyy suomeksi "lahtien maa", ja todellakin, pohjoisranta mutkittelee Lahemaalla muodostaen useita mielenkiintoisia niemiä ja niiden väliin asettuvia suloisia lahdenpoukamia. On Jumindan ja Loksan ja Käsmun niemet ja niiden pohjukoissa olevat suojaisat lahdet, niistä kauneimpana Võsun kolme kilometriä pitkä luonnon hiekkaranta. Kokonaisuudessaan Lahemaan kansallispuisto käsittää 72 500 ha, josta maata on 47 410 ha ja merta 25 090 ha.

Võsun hiekkarantaa ilta-auringossa

Suomenlahden rannat tarjoavat lepoa niin sielulle kuin silmille

Lahemaan rannikko koostuu pienistä niemistä ja suojaisista lahdenpoukamista

Lahemaa on täynnä kulttuuria ja muistoja jotka kattavat koko Viron historian. Meren läheisyys ja komeat mäntymetsät tarjosivat laivanrakennukselle oivat puitteet. Kalastus ja merenkulku olivat perinteisiä elinkeinoja. Suomen läheisyys antoi mahdollisuuden kauppaankin, jos myös salakuljetukseen.

Historialliset kylät, kuten Käsmu, Vergi, Altja ja Viinistu ovat  eläviä muistomerkkejä merenkulun kulta-ajoilta. Käsmusta löytyy myös merenkulkua esittelevä museo, Altjasta taas vanhoja perinteiseen kalastajakylien tapaan rakennettuja olkikattoisia taloja ja kievari. Vergissä on moderni uusi vierasvenesatama. Ja Viinistussa, viinan salakuljettajien kotipaikassa on korkeatasoinen ravintola ja taidemuseo.

Altjan kalastajakylän historiallisia venevajoja

Viinistussa on taidemuseo sekä korkeatasoinen ravintola

Balttisaksan aikana Lahemaan upeisiin maisemiin syntyi useita aateliskartanoita, joista monia on kunnostettu ja avattu uudelleen vierailijoiden tutustua. Kuuluisimmat näistä ovat Palmse, Sagadi ja Vihula, kaikki alta 20 kilometrin päässä Võsulta.

Palmsen kunnostettu kartano on auki vierailijoille vuoden ympäri

Lahemaan kansallispuisto perustettiin vuonna 1971 ja se ei ollut vain Viron ensimmäinen kansallispuisto, vaan se oli ensimmäinen laatuaan koko suuressa Neuvostoliitossa, johon Viro vielä tuolloin kuului. Kansallispuistona Lahemaan metsät säilyivät koskemattomina läpi neuvostovuosien ja ovat yhä harvinaislaatuinen suojelukohde jopa eurooppalaisessa mittakaavassa. Suurissa metsissä asustaa  monipuolinen eläimistö, johon kuuluvat mm. villisiat, hirvet, maakarhut, ilvekset ja ketut.

Löytyy neuvostovuosilta silti jäänteitä, jotka ovat erityisesti sotahistoriasta kiinnostuneille mielenkiintoisia. Jumindasta ja Suurpealta löytyy hylättyjä vanhoja sotilastukikohtia, Rutjasta vanha sotilaslentokenttä, muutamia mainitakseni.

Koiramme Latte takanaan kummitusmainen vanha neuvostoaikainen rannikkovartioasema

Võsu, tuo meidän oma kylämme, on sijainniltaan erinomainen Lahemaahan tutustumiseen. Võsu on ollut perinteinen lomakohde jo tsaarin ajoilta, jolloin venäläinen aristokratia ja tallinnalainen intelligentsia vietti leppoisia kesäpäiviä sen merellisissä huvilamaisemissa. Vanhoja villoja ja historiallisia ravintoloita on vuosien saatossa kadonnut, mutta siitä huolimatta Võsu on idyllisyydessään vertaansa vailla. Talvella se nukkuu ruususen untaan, mutta kesällä se täyttyy lomailijoista, rantaelämän nauttijoista ja retkeilijöistä, jotka leppoisan tai puuhakkaan päivän päätteeksi nauttivat iltapaa tai kahvikupposta Võsun monissa kesäravintoloissa ja -kahviloissa.

Võsun pääkatu on idyllinen

Päivän päätteeksi maistuu kannullinen sangriaa kauniilla terassilla

 Ja siellä - ja voin tämän sanoa sanottavammin liioittelematta - Võsun kauneimmassa kohdassa, meren välittömässä tuntumassa sijaitsee myös Tarvaspea-talomme. Joka odottaa Sinua kokemaan Võsun taika ja Lahemaan kauneus. Tervetuloa! 

PS. Melkein jo unohtui, vaan ei sittenkään. Ohessa linkki kuviin, jotka esittelevät Lahemaata ja Võsua ja sen ympäristöä kaikkina vuodenaikoina. Ja se tässä: Lahemaa ja Võsu. Albumissa on tällä hetkellä 53 kuvaa, mutta jos yhtään itseäni tunnen, sinne tulee vielä lähiaikoina lisää... sillä näytettävää on!

Võsun viehätysvoimaa

Ilta on taas laskeutunut iki-ihanalle Võsun lahdelle. Ja mieli on rauhaisa. Vaikka viime päivät ovat sisältäneetkin monenmoista puuhastusta.

Aitaa kaatuu ja uutta syntyy, mutta siitä ovat vastuussa Kimmo ja ystävämme Jussi. Miehet ovatkin
koko päivän paiskoneet töitä hartiavoimin. Minä puolestani ajelin pariinkin kertaan Rakvereen vieden ja tuoden Jussin Tytti-vaimoa ja perheen autoa Rakvereen huoltoon. Jotain hyödykästä olen siis minäkin tehnyt.

Mutta, kuten jo sanoin, näin illan tullen on mieli rauhaisa, eikä vähiten Võsun ihmeellisen taikapiirin ansiosta. Kun täällä vaan on niin kertakaikkisen hienoa ja kaunista. Jopa viime päivien hieman epävakaisissa säissä. Jotenkin juuri illat ovat niitä kaikkein seesteisempiä hetkiä päivässä.

Eilen ehdimme koko porukka ajella Loksan niemellä, vierailla Turbuneemessä, Pärispealla, Suurpealla ja Käsmussa, kaikki luonnonkauniita kohteita lähellä Võsua. Tänään kävimme Tytin kanssa Rakveren ohella Karepassa ja Altjassa. Ihmetteleimme unikkopeltoja ja Karepan satoja ellei tuhansia joutsenia.

Viikon verran on täällä tarkoitus puuhastaa ja parantaa taloa sisältä ja ulkoa ja sitten aukeavat taas ovet asiakkaille.

Kuten olen kertonut Võsulla sijaitseva majoitusliikkeemme on varattuna koko heinäkuun, mutta elokuussa on tilaa kyllä vielä hyvin. Jos innostut, ota yhteyttä: reservation@villaottilia piste ee. Samasta sähköpostiosoitteesta voit tiedustella tietenkin myös Villa Ottilian tilannetta Otepäällä.

Lisäkuvia  (joskin vuoden vanhoja - tästä talo on vain parantunut niin sisältä kuin ulkoa) löytyy vaikkapa täältä: Võsun talomme esittelyssä

Ja tämä mainospuheista, siirryn kuviin, jotka ovat vain lyhykäisiä tunnelmia viime päiviltä. Mutta ehkä antavat jälleen käsitystä siitä, mitä minä kutsun Võsun viehkoksi viehätysvoimaksi.

 Aallonmurtaja Pärispealla

 Hanhi Pärispealla

 Auringonlaskun aikaan Võsun kotirannalta

 Võsun rantaa pelastuslaitokselle päin

 Aaltojen leikkiä Võsun rannalla. Takana näkyy Käsmun niemi

 Kivistä rantaa Suurpealla

 Isäntä ja koirat Võsun rantasärkillä ilta-auringon aikaan

 Kaksi joutsenta Võsun rantavesissä

 Meidän kotirantamme

Pilvimuodostumia Võsun rannalla

 Kultasade kukkii Tarvaspea-talomme pihalla

 Pelloilla on uskomattoman komeaa kukkaloistoa

 Unikkoja levittäytyneinä niityille

Huikeaa väriloistoa

Tällaista se siis on - Võsun ja Lahemaan viehätysvoima. Koko lailla vastustamatonta, vai mitä?

Polkupyöräilijän Lahemaa - osa 2: Vergi ja Altja

Jatkan Võsun lähistön nähtävyyksien esittelyä polkupyöräilijän näkövinkkelistä. Edellinen reissu päättyi Pedassaareen eli Mäntysaareen, jolla on mielenkiintoinen historia. Täältä matka jatkuu rantaa pitkin eteenpäin.

Seuraava pysähdys on Vergin mererantakylä, jolle leimaa antava on vierasvenesatama. Sen takana olevassa niemenkärjessä kannattaa pistäytyä - maisema merelle on hieno, ja ken pitää isoista kivistä, löytää niitä täältä.

Vergiä ei voi ohittaa pysähtymättä iki-ihanassa Lamba-Adan baarissa. Baarin Ada ja hänen lampaansa ovat jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen mutta Adan aikuiset lapset pyörittävät idyllistä baaria, toivottavasti vielä pitkään.

Kimmo hengailee Lamba-Adan baaritiskillä

Vergistä matka jatkuu Altjaan, joka on tunnettu kalastajakylänä. Kylän erikoisuutena ovat vanhat perinteiseen tapaan rakennetut olkikattoiset perinnetalot ja kalastaja-aitat rannalla. Myös Altjasta löytyy hyvätasoinen iso ravintola, jonne tuodaan turisteja yleensä bussilasteittain. Me pidämme Lamba-Adan hieman nuhjuisesta tunnelmasta enemmän, mutta ei pidä Altja kõrtsiäkään väheksyä.

Altjan vanhoja kalastajien aittoja meren rannalla

Altjasta voi sitten kääntää jo pyörän kotia eli Võsua kohti. Kun kurvaa Oandun komeiden metsien kautta ei tarvitse palata omia jälkiään. Reissu kokonaisuudessaan on n. 30 km.

Mutta reipas fillaroitisijahan haluaa jatkaa matkaansa ja suuntaa kohti Vainupeata ja eteenpäin. Siitä seuraavassa kirjoituksessa lisää.

Kivikautisissa tunnelmissa tänään

Jos minulla on joitain vakioaiheita, joita en kyllästy kuvaamaan, on niistä yksi selkeästi kivet. Kaikki kivet, mutta meren kivet erityisesti. Siinä(kin) mielessä on Võsu ihanteellinen sijainniltaan, että lähes kivenheiton (heh) päässä, on täällä upeita kivisiä rantoja.

Kävin tänään, hieman pimeänä ja harmaana päivänä katsomassa millaisia kiviä löytyy Pedassaaren, Vergin ja Altjan rannoilta. Ja löytyihän niitä.

En tiedä mikä kivissä niin kiehtoo, onko se niiden ikä, niiden kulkema matka, niiden vahvuus, järkkymättömyys, muodot vai ihastuttavat värit - luultavasti kaikki yhdessä - mutta kivet ovat aivan lemppareitani!

Tässä pidemmittä puheitta kivisaalistani tältä päivältä:

Kivikylvö Pedassaaren rannalla.

Pedassaaren vihreitä kiviä

Kivi näyttää kuin ajelehtineen rannalle. Ja toinen kivi, kauempana, näyttää erehdyttävästi hylkeeltä.

Suuri punainen kivi kuikuilee kaislojen yli merelle.

Kaislikkoa ja kiviä Vergin rannalta.

Vihreitä ja punaisia kiviä Vergissä.

Lisää vihreitä kiviä Vergissä

Kiviä Altjan rantavesissä.

Altjan jääkautisia siirtolohkareita.

Kaksi kivikaveria Altjan kaislikossa.

Vihreä kivipolku vie rannalle Altjassa.

Kiviä, joita jääkausi ei ole siirrellyt Altjassa.

Altjan kalastajakylässä kera 40 engelsmannin

Kerroin aiemmassa postauksessa, että tänään kävin Eskun kappelissa, joka sijaitsee keskellä metsää, suurten mäntyjen suojassa. Ja jatkoin sieltä matkaani. Annoin tien viedä, koska minkään valtakunnan kylttejä ei missään ollut. Päädyin Altjan kalastajakylään.

Altja on siinä mielessä tuttu paikka, että joka puolella Lahemaata, ainakin Võsun lähistöllä, on sinne ohjaavia ruskeita kylttejä. Eli kyse on nähtävyydestä. Ja aina mainitaan, että kyse on kalastajakylästä.

Sinne minä siis päädyin, ilman sen suurempaa tahtoa, kunhan annoin tien viedä. Huomasin tulleeni varsinaiselle turistirysälle. Jätin autoni parkkipaikalle, suurten bussien kylkeen. Oli heti selvää, etten ollut yksin paikalla.

Parkkiksen vieressä oli Altja kõrts, paikallinen hieno etno-ruokala, komeahan se oli, vaikkei ruoka ollut hintansa väärti, oli tainnut kokilla hulahtaa puolet suolapurkista annokseeni.

Jatkoin matkaa eteenpäin pitkin kylän raittia. Joka näytti, jos suoraan sanotaan, melko keinotekoiselta. Eli rantaan vievä kylätie koostui muutaman sadan metrin pätkälle rakennetuista ruokokattoisista taloista.  Hienoja, ei siinä mitään, osa varmaan ihan oikeasti vanhojakin. Oli vanhan malliset aidat ja hienot pihat.. Vaan ei ihmisiä paikalla. Ei elämää. Jotenkin en vaan saanut minkäänlaista aitoa tunnetta koko kylään.

Mutta toki Altja tarjosi muutamaisiakin hienoja kuvaamiskohteita. Voin vain arvata, että nämä samat kuvat löytyvät jokaisen Altja-kävijän kotialbumista:

En tiedä johtuiko vain omasta mielentilasta vai siitä, että samalla lyhyellä ns. kylänraitilla marssi montakymmentä huonotuulista brittiä (ukkonen oli tulollaan ja hyttyset ja kärpäset kiusasivat kaikkia), mutta en todellakaan saanut erityisempiä väristyksiä Altjan kalastajakylästä.

Hetkinen. Peruutetaan. Olihan tässä pysähdyksessä yksi hauska hetki. Kävelin turistien rantatietä aina loppuun asti, kun huomasin ihastuttavan virolaisen pariskunnan pulahtamassa mereen. Pariskunnalla oli selkeästi huumori pinnassa. Kun huikkasin heille: "Kas ma tohin teid pildistada (saanko ottaa teitä kuvan?)", sain vastauksesi iloisia heilutuksia.

Ja tämä taitaa olla Altja-kohteen paras kuva, vaikkei ehkä laadultaan, niin ainakin tunnelmaltaan:

Ettei sittenkään ihan iloton ollut pistäytymiseni Altjan ns. kalastajakylässä.

Loppuun laitan vielä linkin virolaiseen matkailusivuun, jossa yritetään hehkutella paikan ihanuutta. Kuten arvasin, ei täällä paljon ollut aitoa, mutta olipahan mukavaa jäljitelmää, joka vetää turistia puoleensa. Ja linkki tässä: Altjan kalastajakylä

Lamba-Adan baarissa ja muita elämyksiä Suomenlahdelta

Eilen teimme reissun kahdelle kiinteistöllemme, myytävänä olevalle Rajan talollemme eli Rajatilaan. Ja sieltä viellä Suomenlahden rannalle, Võsuun, missä seisoo Huvikumpu, talo joka on melkein meidän, mutta ei kuitenkaan ihan.

Tarkoituksena oli käydä tarkistamassa, että kaikki on talven jälkeen hyvin niin Rajalla kuin Võsulla. Ja olihan se. Samalla kuvasin myös Rajaa tarkemmin myös sisältä, myynti-ilmoitusta varten. Ne kuvat tulevat eri postauksessa, uskoisin että vielä tämän päivän aikana.

Lähdimme liikkeelle aamuvarhaisella, aurinko paisteli ja tie vei. Oli kiva matkafiilis.

Puut tien reunustoilla ovat saaneet jo lehtipeitteen.

Ensimmäinen pysähdys oli siis Peipsillä, Rajassa. Siitä toisessa postauksessa siis lisää.

Rajalta ajoimme Mustveen kaupungin läpi ja seurailimme Peipsin rantoja aina Rannapungerjan risteykseen, mistä lähdimme sitten ohjustamaan kohti Rakverea ja sieltä Võsulle.

Hyvillä mielin totesimme, että talo oli kunnossa, pihakaan ei ollut pahan näköinen, terasseilla oli hieman männynneulasia. Mutta muuten kaikki oli kunnossa. Lumi ei ollut katkonut pihan puita tai pensaita. Eikä liikutellut kattotiiliä tai mitään muutakaan.

Huvikumpu meren puolelta.

Sisäpihaa autotallin kulmalta nähtynä.

Näkymää talon toisesta päästä tornille.

Salikin oli samanmoisessa kunnossa kuin  mihin me syksyllä sen jätimme.

Ja syksyllä maalatuissa bokseissa oli maalit pysyneet seinissä.

Katkaisimme sähköt nyt kun putkien jäätymisestä ei enää ole vaaraa ja kirjoitimme ylös sähkölukemat. Pitkä penni tuli tyhjän talon lämmittämisestä talvella, täytyy sanoa, vaikka pidimmekin päällä vain peruslämpöä ja vain niissä kohdissa joissa kulki vesiputkia. Nyt sähkötaulun mittari hiljenee hetkeksi. Onneksi.

Merellehän pitää Võsulla ollessa aina päästä. Siis rantaan. Latte riemastuu kun se pääsee lempimaisemiinsa:

Hiiohoi, mulla on Võsu-hepuli!

Latte ihailee rannan näkymiä.

Mäntyjä rannan tuntumassa.

Hiljainen on Võsun ranta vielä toukokuun alussa.

Lahden reunamilla on vielä jäätä, vaikka aurinko on paistellut jo pitkään lämpimästi.

Kun Võsun ranta oli tarkistettu ja aina yhtä hyväksi havaittu, lähdimme sitten liikkeelle kotia kohti. Mutta pienen sightseeing-poikkeaman teimme kuitenkin Vergiin ja Altjaan, jotka ovat nekin Suomenlahden rannalla olevia pieniä ja idyllisiä paikkoja. Vergissä on vierasvenesatama ja Altja on tunnettu kalastajakylänä.

Näkymää Vergin satamasta.

Kiviä rantaviivalla.

Vergistä lähdimme kotia päin. Mutta sitä ennen oli vuorossa päivän kohokohta, pysähtyminen Lamba-Adan baarissa Vergissä.

Vinkin saimme tästä aivan ihanasta pikkubaarista nimimerkki Aarelta, nettiystävältämme, joka oli mukana viime syksynä Huvikummun talkoissa. Aare on kiertänyt paljon näitä seutukuntia ja hän antoi ohjeet, miten ja mistä Lamba-Ada löytyy. Ja löytyihän se. Taisi olla ensimmäistä päivää auki, ainakin henkilökunta oli ihanasti sekasorrossa kun teimme pienet tilauksemme. "Iiik, mitä maksaa mehulasi? Enhän minä näitä hintoja osaa euroina laskea!" naurahteli baaritiskin takana häärivä rouva.

Lamba-Adan pihalla lepäilee talonvahti. Isäntä puuhailee painepesurin kanssa ja haluaa pestä valokatoksen.

Kimmo hengailee Lamba-Adan tiskillä.

Kevään ensimmäinen terassiolut! Ja voisiko sen idyllisemmässä paikkaa nauttia!? Seurana Lamba-Adan talonvahti.

Tämä viehättävä baari sijaitsee siis Vergissä, meren rannalla. Nimensä baari on saanut jo edesmenneestä Adasta, joka eläkkeelle jäätyään päätti muuttaa kaupungista maalle ja ryhtyä lammasfarmariksi. Parhaimmillaan Adalla oli 20 lampaan lauma hoidettavanaan. Ada perusti baarin, josta on tullut mitä ilmeisimminkin paikkakunnan vetonaula. Nyt baaria ylläpitävät Adan lapset, viehättävät ja välittömät sisarukset, joiden kanssa juttelimme tovin, samalla kun isäntä yritti pihalla saada painepesuria toimimaan.

Siinä käytiin läpi Lamba-Adan elämää, vertailtiin Otepäätä ja Suomenlahden seutuja. Pohdittiin ilmoja ja mietittiin miten painepesuriin saadaan elämää.

Kiitos Aare, että annoit vinkin Lamba-Adan baarista. Taatusti palaamme sinne uudelleen!