Lahemaan kansallispuisto - lepoa sielulle ja silmälle

Talvi jatkuu raikkaana, mutta minä katson jo kohti kevättä ja kesää. Ja kohti Lahemaan kansallispuistoa ja siellä, meren rannalla sijaitsevaa pikkuruista Võsua. Ja siellä sijaitsevaa taloamme, Tarvaspeata, jota aiemmin myös Huvikummuksi kutsuttiin. Joka myös ensi kesänä on valmis vastaanottamaan vieraita läheltä ja kaukaa. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä! Vaikkapa lähettämällä minulle sähköpostia: tiina.linkama (ät) villaottilia piste ee.

Tarvaspea talvipuvussaan - sijainti: Võsu, pieni kauppala meren ääressä, n. 70 km Tallinnasta

Meillä kävi Otepään Villa Ottiliassa menneellä viikolla mukava reipas pariskunta Portugalista. He tuntuivat saaneen viikon vierailunsa aikana Viro-kärpäsen pureman ja niinpä minä heille kertomaan Võsun talostamme ja Lahemaasta ja kaikesta siitä mitä Lahemaalla on tarjota. Ikäänkuin seuraavana matkakohteena. Ensin Etelä-Viro ja Otepää. Ja sitten Pohjois-Viro ja Lahemaa ja Võsu.

Asiakkaat kuuntelivat kiinnostuneina. Kuviakin näytin heille, mutta huomasin samalla, että minulla ei ole yhtään kattavaa Võsu- ja Lahemaa -kuvakansiota, joten lupasin sellaisen tehdä ja laittaa heille linkin sähköpostissa myöhempää tutkimista varten.

Nyt se on tehty. Yhden päivän kävin läpi valokuva-arkistojani ja hain kuvia, jotka riittävän monipuolisesti esittelisivät tätä luonnonkaunista suurta aluetta, joka sisältää niin monenlaista. On ihania hiekkarantoja, on meri, on valtavia raikkaita mäntymetsiä. On putouksia, jokia, lampia. Mahtavia suoalueita, hyvine pitkospuineen. Pyöräilyteitä, jotka mutkittelevat pohjoisrannikon niemiä ja lahtia. Ja kuvia katsoessani tuli itsellekin kova kaipuu Võsulle ja Lahemaalle.

Lahemaa on Viron vanhin ja laajin kansallisupuisto. Sen nimi kääntyy suomeksi "lahtien maa", ja todellakin, pohjoisranta mutkittelee Lahemaalla muodostaen useita mielenkiintoisia niemiä ja niiden väliin asettuvia suloisia lahdenpoukamia. On Jumindan ja Loksan ja Käsmun niemet ja niiden pohjukoissa olevat suojaisat lahdet, niistä kauneimpana Võsun kolme kilometriä pitkä luonnon hiekkaranta. Kokonaisuudessaan Lahemaan kansallispuisto käsittää 72 500 ha, josta maata on 47 410 ha ja merta 25 090 ha.

Võsun hiekkarantaa ilta-auringossa

Suomenlahden rannat tarjoavat lepoa niin sielulle kuin silmille

Lahemaan rannikko koostuu pienistä niemistä ja suojaisista lahdenpoukamista

Lahemaa on täynnä kulttuuria ja muistoja jotka kattavat koko Viron historian. Meren läheisyys ja komeat mäntymetsät tarjosivat laivanrakennukselle oivat puitteet. Kalastus ja merenkulku olivat perinteisiä elinkeinoja. Suomen läheisyys antoi mahdollisuuden kauppaankin, jos myös salakuljetukseen.

Historialliset kylät, kuten Käsmu, Vergi, Altja ja Viinistu ovat  eläviä muistomerkkejä merenkulun kulta-ajoilta. Käsmusta löytyy myös merenkulkua esittelevä museo, Altjasta taas vanhoja perinteiseen kalastajakylien tapaan rakennettuja olkikattoisia taloja ja kievari. Vergissä on moderni uusi vierasvenesatama. Ja Viinistussa, viinan salakuljettajien kotipaikassa on korkeatasoinen ravintola ja taidemuseo.

Altjan kalastajakylän historiallisia venevajoja

Viinistussa on taidemuseo sekä korkeatasoinen ravintola

Balttisaksan aikana Lahemaan upeisiin maisemiin syntyi useita aateliskartanoita, joista monia on kunnostettu ja avattu uudelleen vierailijoiden tutustua. Kuuluisimmat näistä ovat Palmse, Sagadi ja Vihula, kaikki alta 20 kilometrin päässä Võsulta.

Palmsen kunnostettu kartano on auki vierailijoille vuoden ympäri

Lahemaan kansallispuisto perustettiin vuonna 1971 ja se ei ollut vain Viron ensimmäinen kansallispuisto, vaan se oli ensimmäinen laatuaan koko suuressa Neuvostoliitossa, johon Viro vielä tuolloin kuului. Kansallispuistona Lahemaan metsät säilyivät koskemattomina läpi neuvostovuosien ja ovat yhä harvinaislaatuinen suojelukohde jopa eurooppalaisessa mittakaavassa. Suurissa metsissä asustaa  monipuolinen eläimistö, johon kuuluvat mm. villisiat, hirvet, maakarhut, ilvekset ja ketut.

Löytyy neuvostovuosilta silti jäänteitä, jotka ovat erityisesti sotahistoriasta kiinnostuneille mielenkiintoisia. Jumindasta ja Suurpealta löytyy hylättyjä vanhoja sotilastukikohtia, Rutjasta vanha sotilaslentokenttä, muutamia mainitakseni.

Koiramme Latte takanaan kummitusmainen vanha neuvostoaikainen rannikkovartioasema

Võsu, tuo meidän oma kylämme, on sijainniltaan erinomainen Lahemaahan tutustumiseen. Võsu on ollut perinteinen lomakohde jo tsaarin ajoilta, jolloin venäläinen aristokratia ja tallinnalainen intelligentsia vietti leppoisia kesäpäiviä sen merellisissä huvilamaisemissa. Vanhoja villoja ja historiallisia ravintoloita on vuosien saatossa kadonnut, mutta siitä huolimatta Võsu on idyllisyydessään vertaansa vailla. Talvella se nukkuu ruususen untaan, mutta kesällä se täyttyy lomailijoista, rantaelämän nauttijoista ja retkeilijöistä, jotka leppoisan tai puuhakkaan päivän päätteeksi nauttivat iltapaa tai kahvikupposta Võsun monissa kesäravintoloissa ja -kahviloissa.

Võsun pääkatu on idyllinen

Päivän päätteeksi maistuu kannullinen sangriaa kauniilla terassilla

 Ja siellä - ja voin tämän sanoa sanottavammin liioittelematta - Võsun kauneimmassa kohdassa, meren välittömässä tuntumassa sijaitsee myös Tarvaspea-talomme. Joka odottaa Sinua kokemaan Võsun taika ja Lahemaan kauneus. Tervetuloa! 

PS. Melkein jo unohtui, vaan ei sittenkään. Ohessa linkki kuviin, jotka esittelevät Lahemaata ja Võsua ja sen ympäristöä kaikkina vuodenaikoina. Ja se tässä: Lahemaa ja Võsu. Albumissa on tällä hetkellä 53 kuvaa, mutta jos yhtään itseäni tunnen, sinne tulee vielä lähiaikoina lisää... sillä näytettävää on!

Loksasta ei löydy luksusta

Võsu on hieno paikka. Se lienee tullut selväksi. Võsu henkii ja hönkii tunnelmaa, historiaa ja kulttuuria. Kesäasustusta, vanhoja villoja ja upeita rantoja. Kesäisin useita hyviä ravintoloita ja kahviloita, talvellakin yksi kievari. Mutta ruokakauppoja on Võsulla tasan yksi: Meie.

Kesällä pieni kauppa tursuaa tavaraa kesävieraiden moninaisia toiveita täyttääkseen, mutta syksyllä ja talvella valikoima on koko lailla ankea. Kyllähän Meienkin valikoimalla eläisi, mutta aika usein sitä ihminen kaipaa hieman enemmän ja silloin on suunnattava seuraavaan kaupunkiin, joka on Loksa, 21 kilometriä Võsulta. Toinen vaihtoehto on lähteä Rakvereen, 37 kilometriä Võsulta. Rakverestä löytyy sitten ihan kaikki. Mutta kyllä Loksallakin saa asiansa hoidettua.

Loksan kaupunkiin on minulla hieman kahtaallinen tunnesuhde. Yhdeltä puolelta se on minusta ihan oikeasti aika älyttömän ankea paikka. Toisaalta, Loksalla ei tarvitse pingottaa. Vaikka lähtisit sinne maalitahraisissa remppavaatteissa ja polvesta risahtaneissa farkuissa, et erottuisi paikkakunnan perusväestöstä laisinkaan.

Loksa on pitkälti venäläinen kaupunki, vain 15 prosenttia asukkaista on vironkielisiä. Se on taantuva paikkakunta, jonka suurin työnantaja on Loksan telakka. Vuonna 1989 asui Loksalla 4311 ihmistä. Vuonna 2010 oli asukkaiden määrä laskenut 3403:een.

Yhdeltä puolen Loksa on aamupäivästä alkaen kaduilla kestojurrissa vaeltavia hanttapuleja ja kauppakeskuksen kulmilla hengailevia hämärämiehiä. Mutta ei Loksa ole vain rumia taloja tai toistaitoisia ihmisiä. Loksassa on myös aivan omanlaisensa tunnelma ja ja siellä on ihmisiä, jollaisia ei välttämättä kaikkialla Virossa tapaa. Otetaan esimerkiksi vaikka Grossi-kaupan kassatäti, ihanan pehmeästi ja venäläisittäin liudentaen viroa puhuva daami, jonka tupeerattu ja lakattu kampaus poskikoukkuineen on aina moitteeton. Ja miten kauniisti hän käsittelee jokaista ostosta, ottaa liukuhihnalta maitopussit ja hapankaalipurnukat sievästi ja arvostaen, kuin käsittelisi kruununjalokiviä. Minulla on vaikeuksia olla tuijottamatta tätä upeaa rouvaa, niin paljon häntä ja hänen tyyliään ja asennetta asiakaspalveluun ihailen.

Ruokakauppojen ohella käymme tiuhaan rautakaupoissa. Rakveresta niitä löytyy kymmenittäin, kaikki suuret ketjut K-rautaa ja Bauhofia myöten ovat edustettuina. Suuria halleja, joissa pieni ihminen eksyy pitkille käytäville - eikä kukaan tule apuun. Loksan keskustassa on kaksi pientä rautakauppaa, Ehituse ABC ja Oldi Pood, joissa on aivan eri meininki. Suurten ketjujen ja hallimyymälöiden hintojen kanssa eivät nämä kaksi pientä puotia pysty kilpailemaan, mutta palvelun henkilökohtaisuus on toisaalta aivan omaa luokkaansa.

Kävin tänäänkin Loksassa kaupoissa ja tällä kertaa otin kameran mukaani. Päivä oli harmaa ja sadettakin ripotteli pienenä tihkuna. Ilma sopi siis erinomaisesti paikan yleisilmeeseen. Ja tässä hieman kuvasatoa Loksan pienestä teollisuuskaupungista, nuhjuisesta ja taantuvasta yhteisöstä, jossa elämä ei ole luksusta:

Uudessa kaubamajassa sijaitsee Grossin ruoka- ja sekatavarakauppa, josta joskus tekee aivan uskomattomia löytöjä.

Vanha kaubamaja on sulkenut ovensa jo kauan sitten.

Laevatehas eli telakka on Loksan suurin työnantaja

Tallinnassa kuljetaan trendikkäästi vesipullojen kera - Loksalla kahden litran kaljapullojen kanssa.

Pienkerrostaloja Loksalla

Kerrostalot sulkevat sisäänsä suurimman osan Loksan 3403 hengen väestöstä. Huomaa myös puiden väliin tungettu hylätty lasten syöttötuoli.

Loksan kerrostaloja marraskuun hämärässä.

Lahemaan merellisissä maisemissa

Upeita nämä myöhäissyksyn lämpimät päivät. Tänäänkin oli niin upea keli ettei paremmasta väliä.

Hurskaana ajatuksenamme oli jatkaa remppaa ja siivota pihaa, vaan upea keli vei meidät parillekin retkelle. Ensin Võsun maisemiin - Kimmo ja Latte olivat edellispäivänä löytäneet uuden kivan metsälenkin jota piti sitten tänään esitellä minullekin. Reitti kulki läpi suurten mäntymetsien, seuraillen merenrantaa kilometrin verran. Sitten se sukelsi viheriään metsikköön ja siellä kierteli kunnes jälleen palasi rannalle. Kaunista oli, ja havumetsässä hengittäminen, se on jotenkin erilaista. Raikkaampaa.

 I love my daddy!

Pitkän metsälenkin jälkeen oli tarkoitus ryhtyä töihin, mutta upea keli sai meidät muuttamaan suunnitelmiamme. Lähdimme ajelulle ja kiersimme samat kaksi reittiä, jotka minä olin aiemmin alkukesästä kiertänyt yksin: Loksan ja Jumindan niemet. Kimmo halusi erityisesti tutustua Jumindan merihaudan muistomerkkiin.

Ja niin me lähdimme liikkeelle. Ehtii sitä remontoida kurjemmillakin keleillä!

 Aallonmurtaja Viinistun satamassa.

 Vihreitä kiviä Loksan niemen kärjessä, Pärispeassa.

 Neuvostoaikainen rannikkovartioasema humisee nyt tyhjyttään Pärispeassa.

 Sarvimiinoja Jumindan muistomerkin ympärillä.

 Vuosi 1941 oli kohtalokas ja tuotti 16.000 - 20.000 uhria, jotka vaipuivat Suomenlahden syvyyksiin. Jumindan merihaudasta olen kirjoittanut aiemmin blogiin, lue tästä

.

 Jumindan majakka

 Aurinko alkaa laskea Naskalin lahdella.

 Puita Naskalin lahden rannalla

 Näkymää jyrkänteeltä alas Naskalin lahdelle.

 Alhaalla meri ja ranta törmältä nähtynä.

 Niemen länsireunalla myrskyää.

 Kaisloja auringonlaskun aikaan.

 Latte riehuu hiekkarannalla auringonlaskun aikaan.

 

Aurinko laskee ja värjää taivaan punertavaksi: Red sky in the night, sailor's delight.

PS. Ethän unohda osallistua Vuoden 2011 lukijakyselyyn. Vastaa ja voita valokuvapalkinto. Ja tässä linkistä löydät kyselyn: Osallistu lukijakyselyyn!

Neuvostotukikohta Loksassa

Kun toissa päivänä kiertelin Loksan ympäristössä törmäsin upeisiin maisemiin, ruusuihin ja kimmeltäviin ja syvänsinisiin rantavesiin. Mutta törmäsin myös outoihin neuvostoaikaisiin rakennuksiin, bunkkereihin ja pömpeleihin, joiden muinoisia tehtäviä saatoin vain arvella.

Oikein mielessäni harmittelin, ettei Kimmo ollut matkassa mukana, sillä Kimmo on kiinnostunut sotahistoriasta ja Kimmolle joku outo pömpeli avautuu aivan eri tavoin. Jo maaston muodosta mies osaa arvailla ja päätellä sotilaalllisesti strategisia kohteita ja vanhojen vallihautojen tai bunkkereiden sijainteja.

Kiltti vaimo kun olen (ja kameran muistikortissa kun oli tilaa) napsailin kuuliaisesti kuvia näistä ihmeellisistä rakennuksista ja ajattelin laittaa kuvia sitten yksityispostissa menemään. Mutta matka muuttui kilometri kilometriltä aina vain kiinnostavammaksi neukkunäkökulmaa ajatellen ja laitan kuvat nyt tänne uskoen, että ne saattavat kiinnostaa myös blogin lukijoita.

Nimittäin tuo lyhyehkö kierros Lahemaan luonnonsuojelualueella Loksan pohjoispuolisella niemellä oli aivan hurjan kiinnostava myös rakennusten ja rakennuskannan muuttumisen myötä.

Kun lähdin liikkeelle Loksasta kohti Viinistun vierasvenesatamaa ajelin superidyllisten kylien läpi. Turbuneeeme ja Viinistu koostuivat toinen toistaan suloisemmista pihapiireistä, jotka oli todella hyvin hoidettuja. Olisi voinut kuvitella olevansa vaikka Visbyssä (ne ruusut!) tai jossain ruotsalaisessa hyvinvoivassa pikkukylässä - ainoa että rakennuskanta oli tyypillisesti virolaista. Mutta pihapiirit olivat sieviä kuin Carl Larssonin tauluista lainattuja, nurmikot pieteetillä hoidettuja, pihalla tyylikkäistä koristeita kuten vaikka vanhat vankkurit täynnä kesäkukkia. Talojen ikkunat kiiltelivät puhtauttaan ja pienehköillä, kylki kyljessä olevilla tonteilla tuntui vallitsevan rauha ja järjestys.

Niemen kärjessä, Pärispealla, oli sitten jo hyvin vanhaa rakennuskantaa. Pihapiirit ja tontit olivat suuria, jotkut vain osittain hoidettuja ja tunnelma oli paljon arkaaisempaa, viehättävää toki.

Vanhoja aittoja Pärispealla, tien reunamilla.

Pihapiiriä Pärispealla.

Keinu Pärispean pihapiirissä

Pärispea on niemen kärjessä ja sieltä lähdin ajelemaan takaisin kohti Suurpeata ja Loksaa. Kapea tie mutkitteli lähellä rantaa, suurten mäntyjen keskellä. Tien poskessa näin hylätyn tiilirakennuksen, joka näytti selkeästi olevan neuvostoajalta. Päätin tutkia sitä lähemmin ja jätin auton tienposkeen. Tämä pysähdys vei minut aivan uskomattomiin maisemiin.

Rakennus lähellä tietä, joka antoi ensimmäisen vinkin siitä, että täällä on ollut jotain sotilaallista toimintaa

Outo bunkkeri. Näitä oli alueella useampia.

Tämä pysähdys oli kannaltani onnistunut sattuma. Kun olin kiertänyt sinänsä mitättömän tiilirakennuksen suuntasin kohti merta, jonka ääni kuului tielle asti. Ylitin kuivan kumpuilevan hiekkavyöhykkeen, joka kasvoi jäkälää ja mäntyjä. Hyvin samantyyppinen maisema kuin mitä löysimme aikanaan Hiiunmaalta.

Suuntasin siis hiekassa kohti merta jalkojani ripeästi liikutellen. Sillä hiekka kuhisi muurahaisia, jotka nopeasti lähtivät kiipeämään paljaita kinttujani pitkin. Ja ne pistivät, pirulaiset! Taisin olla näky kun yritin kumarrella kameran kanssa maan tasalle saadakseni jäkälät tähtäimeen, samalla ottaen nopeita steppiaskelia murkut jaloista karistaakseni.

Kun olin saanut ylitettyä muurahaisvyöhykkeen saavuin rannalle, joka palkitsi vaivani moninkertaisesti. Ihmeellisiä rantakasveja, vihreänsinisiä ruohoja, jotka toivat mieleen agavet ja muut eksoottiset kasvit aivan toisilta leveysasteilta. Meri möyrysi ja minä kuvasin.

Täältä jatkoin matkaani ja kuinka ollakaan tulin vielä isommalle neuvostoajan tukikohdalle. Aivan niemen kärjessä seisoo tyhjä suuri tiilirakennus joka on aikanaan valvonut merta ja siellä kulkijoita. Aloin vakuuttua siitä, että Loksa on ollut aikanaan yksi Viron suljettuja alueita.

Ja taas matka jatkuu, ja käy aina vain kiinnostavammaksi, suorastaan kummitusmaiseksi. Seuraava pysähdys neukkuajan muistomerkeillä on Suurpeassa, missä vaaleanpunainen rakennus seisoo tien poskessa. Sitä ihmettelemään ja kuvaamaan:

Olen jo jatkamassa matkaani kun huomaan kauempana suuria romahtaneita kasarmeja, lähden sinne.

Tämä on toinen suurista romahtaneista kasarmeista tai esikuntarakennuksista. Voin vain arvailla sen aiempaa käyttöä.

Tässä vaiheessa maisemat alkoivat käydä todella kummitusmaisiksi. Ajelin kapeita ja kuoppaisia teitä ja tulin talorykelmän kohdalle, joka oli kuin jostain Tarkovskin elokuvasta. Niin totaalista rappiota, vanhoja romahtaneita taloja, joiden pihalla monenlaista romua vuosikymmenten takaa, auton istuimia, lahoavia lautakasoja - ja niiden keskellä vuohia. Joku siis asuu täällä! En uskaltanut tässä kohtaa nousta autosta vaan kuvailin vuohia auton ikkunan läpi ja kuvista tuli epätarkkoja. Ehkä siihen vaikutti hienoinen hermostukseni - en todellakaan halunnut tavata tämän talon isäntää. Tässä kuitenin muutama kuva tästä alueesta, valitan niiden laatua.

Siis hieman erilaista maisemaa kuin Turbuneemen Carl Larsson-idylli.

Kotiin tultuani yritin googlailla Loksan neuvostoajasta, mutta tietoa oli aika vähän. Niinpä jätän tämän jutun tällaiseksi kuvaraportiksi. Juttelimme Kimmon kanssa puhelimessa, että mikäli hänellä aika ja kiinnostus riittää, kaivaa hän ehkä lisää tietoa tämän kuvasarjan taustaselvistykseksi: eli keitä ja koska on Loksan ympäristössä asunut ja mitä siellä ollaan tehty.