Lahemaan kansallispuisto - lepoa sielulle ja silmälle

Talvi jatkuu raikkaana, mutta minä katson jo kohti kevättä ja kesää. Ja kohti Lahemaan kansallispuistoa ja siellä, meren rannalla sijaitsevaa pikkuruista Võsua. Ja siellä sijaitsevaa taloamme, Tarvaspeata, jota aiemmin myös Huvikummuksi kutsuttiin. Joka myös ensi kesänä on valmis vastaanottamaan vieraita läheltä ja kaukaa. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä! Vaikkapa lähettämällä minulle sähköpostia: tiina.linkama (ät) villaottilia piste ee.

Tarvaspea talvipuvussaan - sijainti: Võsu, pieni kauppala meren ääressä, n. 70 km Tallinnasta

Meillä kävi Otepään Villa Ottiliassa menneellä viikolla mukava reipas pariskunta Portugalista. He tuntuivat saaneen viikon vierailunsa aikana Viro-kärpäsen pureman ja niinpä minä heille kertomaan Võsun talostamme ja Lahemaasta ja kaikesta siitä mitä Lahemaalla on tarjota. Ikäänkuin seuraavana matkakohteena. Ensin Etelä-Viro ja Otepää. Ja sitten Pohjois-Viro ja Lahemaa ja Võsu.

Asiakkaat kuuntelivat kiinnostuneina. Kuviakin näytin heille, mutta huomasin samalla, että minulla ei ole yhtään kattavaa Võsu- ja Lahemaa -kuvakansiota, joten lupasin sellaisen tehdä ja laittaa heille linkin sähköpostissa myöhempää tutkimista varten.

Nyt se on tehty. Yhden päivän kävin läpi valokuva-arkistojani ja hain kuvia, jotka riittävän monipuolisesti esittelisivät tätä luonnonkaunista suurta aluetta, joka sisältää niin monenlaista. On ihania hiekkarantoja, on meri, on valtavia raikkaita mäntymetsiä. On putouksia, jokia, lampia. Mahtavia suoalueita, hyvine pitkospuineen. Pyöräilyteitä, jotka mutkittelevat pohjoisrannikon niemiä ja lahtia. Ja kuvia katsoessani tuli itsellekin kova kaipuu Võsulle ja Lahemaalle.

Lahemaa on Viron vanhin ja laajin kansallisupuisto. Sen nimi kääntyy suomeksi "lahtien maa", ja todellakin, pohjoisranta mutkittelee Lahemaalla muodostaen useita mielenkiintoisia niemiä ja niiden väliin asettuvia suloisia lahdenpoukamia. On Jumindan ja Loksan ja Käsmun niemet ja niiden pohjukoissa olevat suojaisat lahdet, niistä kauneimpana Võsun kolme kilometriä pitkä luonnon hiekkaranta. Kokonaisuudessaan Lahemaan kansallispuisto käsittää 72 500 ha, josta maata on 47 410 ha ja merta 25 090 ha.

Võsun hiekkarantaa ilta-auringossa

Suomenlahden rannat tarjoavat lepoa niin sielulle kuin silmille

Lahemaan rannikko koostuu pienistä niemistä ja suojaisista lahdenpoukamista

Lahemaa on täynnä kulttuuria ja muistoja jotka kattavat koko Viron historian. Meren läheisyys ja komeat mäntymetsät tarjosivat laivanrakennukselle oivat puitteet. Kalastus ja merenkulku olivat perinteisiä elinkeinoja. Suomen läheisyys antoi mahdollisuuden kauppaankin, jos myös salakuljetukseen.

Historialliset kylät, kuten Käsmu, Vergi, Altja ja Viinistu ovat  eläviä muistomerkkejä merenkulun kulta-ajoilta. Käsmusta löytyy myös merenkulkua esittelevä museo, Altjasta taas vanhoja perinteiseen kalastajakylien tapaan rakennettuja olkikattoisia taloja ja kievari. Vergissä on moderni uusi vierasvenesatama. Ja Viinistussa, viinan salakuljettajien kotipaikassa on korkeatasoinen ravintola ja taidemuseo.

Altjan kalastajakylän historiallisia venevajoja

Viinistussa on taidemuseo sekä korkeatasoinen ravintola

Balttisaksan aikana Lahemaan upeisiin maisemiin syntyi useita aateliskartanoita, joista monia on kunnostettu ja avattu uudelleen vierailijoiden tutustua. Kuuluisimmat näistä ovat Palmse, Sagadi ja Vihula, kaikki alta 20 kilometrin päässä Võsulta.

Palmsen kunnostettu kartano on auki vierailijoille vuoden ympäri

Lahemaan kansallispuisto perustettiin vuonna 1971 ja se ei ollut vain Viron ensimmäinen kansallispuisto, vaan se oli ensimmäinen laatuaan koko suuressa Neuvostoliitossa, johon Viro vielä tuolloin kuului. Kansallispuistona Lahemaan metsät säilyivät koskemattomina läpi neuvostovuosien ja ovat yhä harvinaislaatuinen suojelukohde jopa eurooppalaisessa mittakaavassa. Suurissa metsissä asustaa  monipuolinen eläimistö, johon kuuluvat mm. villisiat, hirvet, maakarhut, ilvekset ja ketut.

Löytyy neuvostovuosilta silti jäänteitä, jotka ovat erityisesti sotahistoriasta kiinnostuneille mielenkiintoisia. Jumindasta ja Suurpealta löytyy hylättyjä vanhoja sotilastukikohtia, Rutjasta vanha sotilaslentokenttä, muutamia mainitakseni.

Koiramme Latte takanaan kummitusmainen vanha neuvostoaikainen rannikkovartioasema

Võsu, tuo meidän oma kylämme, on sijainniltaan erinomainen Lahemaahan tutustumiseen. Võsu on ollut perinteinen lomakohde jo tsaarin ajoilta, jolloin venäläinen aristokratia ja tallinnalainen intelligentsia vietti leppoisia kesäpäiviä sen merellisissä huvilamaisemissa. Vanhoja villoja ja historiallisia ravintoloita on vuosien saatossa kadonnut, mutta siitä huolimatta Võsu on idyllisyydessään vertaansa vailla. Talvella se nukkuu ruususen untaan, mutta kesällä se täyttyy lomailijoista, rantaelämän nauttijoista ja retkeilijöistä, jotka leppoisan tai puuhakkaan päivän päätteeksi nauttivat iltapaa tai kahvikupposta Võsun monissa kesäravintoloissa ja -kahviloissa.

Võsun pääkatu on idyllinen

Päivän päätteeksi maistuu kannullinen sangriaa kauniilla terassilla

 Ja siellä - ja voin tämän sanoa sanottavammin liioittelematta - Võsun kauneimmassa kohdassa, meren välittömässä tuntumassa sijaitsee myös Tarvaspea-talomme. Joka odottaa Sinua kokemaan Võsun taika ja Lahemaan kauneus. Tervetuloa! 

PS. Melkein jo unohtui, vaan ei sittenkään. Ohessa linkki kuviin, jotka esittelevät Lahemaata ja Võsua ja sen ympäristöä kaikkina vuodenaikoina. Ja se tässä: Lahemaa ja Võsu. Albumissa on tällä hetkellä 53 kuvaa, mutta jos yhtään itseäni tunnen, sinne tulee vielä lähiaikoina lisää... sillä näytettävää on!

Rutjan sotilaslentokenttä

Olen parina päivänä kirjoittanut luonnonkauniista matkakohteista Võsulla ja sen lähistöllä. Aina kun olen saanut jutun valmiiksi ja julkaistua olen kysynyt Kimmolta, mitä hän siitä piti. Ja aina olen saanut vastaukseksi aika innottoman: "Ihan kiva."  Kun tänään pohdin taas kolmatta kuvallista tarinaa Vainupeasta ja sen upeista rantamaisemista sai mies lopulta kakaistua ulos, turhautuneena ja kiihkeänä melkein kuin malttamaton lapsi. "Mutta koska sä oikein kirjoitat Rutjan sotilaslentokentästä!"

Nyt kirjoitan.

Toissapäiväisellä retkellämme Pedassaaressa ja Vergissä ja Vainupealla ja Toolsessa kävimme myös Rutjan hyläytyllä neukkuaikaan rakennetulla sotilaslentokentällä. Joka selvästi teki Kimmoon suuremman vaikutuksen kuin minuun. Ihmiset ovat niin erilaisia, ja ehkä jopa hyvä niin.

Rutjan kenttä sijaitsee lähellä Karepaa, ja sinne käännytään oikealle Võsulta tultaessa juuri ennen pientä Rutjan kylää. Ajetaan muutamainen kilometri päällystämätöntä metsätietä, joka näin huhtikuussa oli aika huonossa kunnossa.

Kenttä muodostuu kahdesta kiitoradasta jotka ovat n. 2,5 kilometriä pitkät kumpainenkin. Toinen on jo kasvanut lähes umpeen, mutta toinen oli yllättävänkin hyvässä kunnossa. Jos sitä vertaa vaikka Haapsalun lentokenttään.

Tietoa netistä löytyy aika vähän. Sen verran kuitenkin, että kenttä on kuulunut Neuvostoliiton 66. rynnäkkölentorykmentille jonka kalusto on koostunut 45 Sukhoi Su-17-hävittäjäpommittajasta (Naton koodinimi Fitter). Ja että kenttä nykyisin kuuluu Viron Kaitseliitulle elikä suojeluskunnalle, jonka Virun Malevan harjoituspaikka ja ampumarata ovat siellä.

 Kiitorataa yhteen suuntaan

Hylättyjä lentokenttärakennuksia

Jeeppi ja Latte valmiita testaamaan kenttää

Lisää vanhoja halleja ja rakennuksia

Kun kentällä oltiin sai Kimmo päähänsä, että myös minun on testattava Jeeppiä. Siinä on minulle vieraat automaattivaihteet ja olen sinnikkäästi kaikki nämä vuodet kieltäytynyt kunniasta opetella niiden käyttö. Yritin nytkin väistää tilanteen.

"Miksi ihmeessä?" kysyin. 

"Ei sitä koskaan tiedä koska tulee tilanne, että joudut tätä ajamaan." 

"Mikä sellainen tilanne voisi olla?"

"Joku vaan."

"Ai niinkuin perussuomalaisissa perheissä, jossa vaimo ajaa kerran vuodessa miehen autoa, juhannuspäivänä mökiltä kotio kun mies röhnöttää sammuneena takapenkillä."

"No vaikka!"

"Ja kuinka todennäköisenä pitäisit tätä meidän perheessä?" jatkoin.

"Ei sitä tiedä vaikka jonain juhannuksena innostuisin" Kimmo yritti.

"No, esitä sitten humalaista"

"Öri"

"Esitä vakuuttavammin!"

"Öri öri."

"Ookoo", totesin ja hieman innostuinkin tästä roolileikistä. Hyppäsin rattiin ja aloin motkottaa:

 "No arvata saattoi että näin se tämäkin juhannus sitten päättyi. Ikävästi päättyi. Mitä naapuritkin sanovat. Mene sinne takapenkille senkin vanha ketku. Nyt lähetään kotiin ja pubiin on turha yrittää lähteä sitten ainakaan pariin viikkoon!"

Ja niin sitten aloitin Jeepin ajoharjoitukset. Kimmo yritti välillä jotain upista, tyyliin: paina nyt kunnolla kaasua, johon minä: "Hei, sä olet sammunut ja sammuneet äijät ei ohjeita anna!"

Oli oikeasti aika kivaa. Ja kyllä minä välillä painoin sen tallankin pohjaan. Lujaa meni Jeeppi.

Tästä se alkaa, ensin opetellaan hallintalaitteet ja sitten lähdetään äijää viemään kotiin.