Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dirhamin siniset kivet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dirhamin siniset kivet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kivikautisissa tunnelmissa tänään

Jos minulla on joitain vakioaiheita, joita en kyllästy kuvaamaan, on niistä yksi selkeästi kivet. Kaikki kivet, mutta meren kivet erityisesti. Siinä(kin) mielessä on Võsu ihanteellinen sijainniltaan, että lähes kivenheiton (heh) päässä, on täällä upeita kivisiä rantoja.

Kävin tänään, hieman pimeänä ja harmaana päivänä katsomassa millaisia kiviä löytyy Pedassaaren, Vergin ja Altjan rannoilta. Ja löytyihän niitä.

En tiedä mikä kivissä niin kiehtoo, onko se niiden ikä, niiden kulkema matka, niiden vahvuus, järkkymättömyys, muodot vai ihastuttavat värit - luultavasti kaikki yhdessä - mutta kivet ovat aivan lemppareitani!

Tässä pidemmittä puheitta kivisaalistani tältä päivältä:


Kivikylvö Pedassaaren rannalla.

Pedassaaren vihreitä kiviä

Kivi näyttää kuin ajelehtineen rannalle. Ja toinen kivi, kauempana, näyttää erehdyttävästi hylkeeltä.

Suuri punainen kivi kuikuilee kaislojen yli merelle.

Kaislikkoa ja kiviä Vergin rannalta.

Vihreitä ja punaisia kiviä Vergissä.

Lisää vihreitä kiviä Vergissä

Kiviä Altjan rantavesissä.

Altjan jääkautisia siirtolohkareita.

Kaksi kivikaveria Altjan kaislikossa.

Vihreä kivipolku vie rannalle Altjassa.


Kiviä, joita jääkausi ei ole siirrellyt Altjassa.

torstai 8. syyskuuta 2011

Haapsalun intiaanikesä

Matkakertomukseni jatkuu. Ja nyt etenen aika haipakkaa - pukkaa jo ihan uutta juttua ja ihan eri paikasta - eli Võsusta ja Huvikummusta ja minitalkoista. Mutta niistä siis eri kirjoituksessa. Edetään nyt kronologisesti.

Edellinen kirjoitus jätti meidät siis Soomaalle ja majavareitille. Sieltä matka jatkui ilman suurempia havereita aina Haapsaluun asti. Pieniä pysähdyksiä toki teimme, haimme juotavaa Kivi-Vigalan pikkukaupasta ja ihmettelimme Vana-Vigalan isoa kartanoa, jota on nyt alettu remontoimaan. Torissa pysähdyimme myös ihailemassa Pärnu-jokea joka virtaa leveänä Torin kohdalla.

Uskollinen odottaja Kivi-Vigalan kaupan edessä


Pärnu-joki Torin kohdalla

Illansuussa, juuri auringonlaskun aikaan saavuimme vihdoin Haapsaluun. Matkaa oli tehty koko päivä. Mutta kuten itse totesimme, eihän meillä ollut kiire mihinkään.

Itse asiassa olin aika hyvilläni saapumisajankohdastamme -  halusin esitellä Seijalle rakkaan kesäkaupunkini sen parhaassa loistossa. Ja siihen sopii auringonlaskun aika mitä parhaiten. Kiersimme siis kaupungin rantoja ja nautimme merellisistä näkymistä, tuulesta ja aaltojen ikiaikaisesta laulusta.


Haapsalun rantaa ilta-auringon aikaan.

Peipsin kalakoira on tottunut makean veden tuoksuihin - meri tuoksuu aivan erilaiselta ja jännittävältä.

Piispanlinna näkyy merelle asti.

Veneitä vierasvenesatamassa.

Dramaattisia pilviä ilta-auringon värittäminä.

Pienen kaupunkikierroksen, ruokailun ja kaupassakäynnin jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa Villa Vallattomalle, Topuun. Perille saapuessamme oli aurinko jo laskenut ja niinpä Seija näki koko pihan ja ympäristön kunnolla vasta seuraavana päivänä. Rummukaisellehan paikka oli tuttu aiemmilta reissuiltamme aikana jolloin poika oli meidän hoidossamme.

Rummulle nämä kulmat ovat tuttuja.

Villa Vallattoman takapihaa ja kasvihuone.

Komea auringonlasku enteili kaunista päivää. Ja näin kävikin. Upea intiaanikesä helli meitä koko viikonloppureissumme ajan. Mikä nautinto pelkästään oli istua terassilla lämmöstä nauttien.

Kaksi kokonaista päivää vietimme siis intiaanikesän hurmiossa. Teimme pihatöitä maltillisesti - keräilimme muutamaisen kottikärryllisen maahan pudonneita omenia ja kärräsimme ne kompostiin. Kävimme OnuKoon luona pikäpäiten kylässä ja pistäydyimme Topun rannalla. Ensimmäisen täyden päivän iltana liittyi Anne seuraamme ja saunaa lämmitettiin - vaikka Seija olikin ainoa saunoja - ja iltaa istuttiin terassilla jutustellen pehmeän illan syleilyssä.

Sunnuntaina vietimme tien päällä - suuntasimme Noarootsiin ja sen rannoille. Anne kulki matkassa ja hauskuutti Rummukaista, joka muutenkin riemuitsi meressä kirmaamisesta koko pienen kehonsa voimin. Illalla uni maittoi Vähä-Jätkälle. Minulla oli puolestaan oma syyni pyrkiä rannoille. Olin antanut itselleni kuvaustehtävän: ottaa pari kolme kuvaa jolla osallistua Itämeri-aiheiseen valokuvakilpailuun.

Rummu seuranaan kolme naista - tämä taitaa olla ainut kuva koko reissulta, jossa olen itsekin mukana.

Anne hauskuuttaa Rummukaista viskelemällä mereen levää.

Pikkujätkä jahtaa merilevää pää uppeluksissa.

Minä kuvasin Itämerta Dirhamin kirkkaissa rantavesissä.


Nopeasti aika kului, niinhän se tapaa hyvässä seurassa tehdä. Maanantaiaamuna oli aika siivota Vallaton ja suuntia kohti uusia seikkailuja, kohti Võsua ja minitalkoita. Seija jatkoi matkaa Võsulta Tarttoon kera Rummukaisen ja Punaisen Ranskattareni.

Ja tässä sitä nyt ollaan, Võsulla. Minitalkoot pidettiin ja kipeät lihakset todistavat, että töitä tehtiin. Mutta siitä kaikesta myöhemmin, kunhan saan remppakuvat kamerasta purettua. Voisin kuvitella että varsinaisiin talkoisiin osallistujat ovat hyvinkin kiinnostuneita siitä mikä on terassin ja talkoiden nykytilanne ja mitä tehdään porukalla parin viikon kuluttua.

Mutta siitä sitten myöhemmin. -- Ja, ehkä, jos kiinnostusta löytyy teen kotiin Otepäälle päästyäni Haapsalun intiaanikesän kuvista pienen kuvagallerian - monelaista kun jäi kameran silmään, mitä kaikkea ei pysty täällä esittelemään.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Haapsalu Days - Noarootsissa

Kuten Latte eilen kertoikin, meillä oli kahden näyttelypäivän (minä) ja kahden sairaspäivän (Kimmo) jälkeen yksi reissupäiväkin. Lähdettiin Noarootsiin eli uuteen Ruotsiin, joka on perinteistä ruotsinkielistä aluetta Haapsalun pohjoispuolella.

Noarootsista olen täälläkin aiemmin tarinoinut. Viime joulukuussa kävimme siellä kuvailemassa hyisiä kiviä ja talvista merta. Yksi kuvista päätyi jopa H2O-näyttelyyn - sen paraatikuvaksi.




Lisää juttua viime joulukuulta voi lukea vaikka klikkaamalla tästä.

Ja kuvia löytyy joulukuun reissulta puolestaan tästä.

Noarootsin merelliset maisemat kieltämättä kiehtovat mieltä. Ja aina hassut paikannimet kuten Dirhami ja Spithami ja Pürksi, puhumattakaan Persåkerista jaksavat naurattaa. Kun tietää niiden taustat eli alkuperäiset ruotsalaiset nimet: Derhamn, Spithamn ja Birkas. Persåker on täkäläisittäin saanut niinkin lempeän nimen kuin Väike-Nõmmküla.

En ala tähän sen enempää kertoilemaan Noarootsin historiasta, sillä siitä löytyy tietoa Wikipediasta, kuka tietoa kaipaa.

Sen verran kuitenkin, että jos tänä päivänä ostaisin talon Virosta ja asettuisin sinne asumaan, saattaisi se olla juuri Noarootsista. Sillä paikka on paitsi täynnä upeita maisemia ja hienoja merenrantoja myös selvästi virkistymässä. Neuvostoaikaan kuolleet tai kituvat kylät ovat alkaneet uuden elämän, talot ovat komistuneet ja pihat parantuneet.

Reittimme suuntautui ensin Spithamiin ja sieltä Nõvan satamaan ja sieltä vielä Alliklepan rannoille. Mistä jatkoimme vielä Paldiskiin, joka ei sitten enää olekaan Noarootsia.

Ja tässä sitten kuvasaalista reissulta:

Matkalla Spithamiin näimme tien poskessa suuria pälviä valkoisia vuokkoja kukkimassa - yritin googlailla ja päädyin määrityksessä arovuokkoon. Joku voi korjata jos olen väärässä:




Spithamissa tuuli, kuten kaikkialla muuallakin. Päivähän oli mitä aurinkoisin mutta tuuli oli napakka ja tuntui nappaavan kulkijan mukaansa.


Tällaiset kivikylvöt ovat tyypillistä merenrantamaisemaa Läänemaalle ja Noarootsille


Lintutornin juuressa olevassa mökissä on pari punkkaa ja keittomahdollisuus lintubongareille

Noarootsi oli neuvostoaikaan suljettu alue, merenrannat olivat neuvostovoimille tärkeitä ja Spithamista löytyy runsaasti hiljalleen rapisevia muistoja tuolta ajalta:



Spithamista matka jatkui Nõvan satamaan. Itse asiassa etsimme hienoa vierasvenesatamaa, jossa vierailimme vuosia sitten ja jossa muistojemme mukaan oli ravintola ja vessa (jälkimmäinen oli tässä kohtaa tärkeämpi). Tultuamme Nõvan satamaan totesimme, että Nõvassa se ei ainakaan ollut.


Vahva epäilyksemme oli, että tämä laiva ei ollut vieras, eikä satama vierasvenesatama


Mutta muuten Nõvan satama tarjosi jälleen huikeita näkymiä, meren pauhua, outoja kaaleja muistuttavia rantakasveja, komeita kontrasteja ja kalastelevia tiiroja:




Mikä lie tämä vihreä kaalia muistuttava kasvi?


Tiira on huomannut kalan vedessä

Nõvasta matka suuntautui yhä pohjoisempaan, Alliklepan rannoille. Ja jos Spithamissa ja Nõvassa tuuli, niin Alliklepassa tuuli potenssissa kymmeneen. Meri kuohui hurjana ja piti upeaa ääntä:



Mutta veden hurja kohina ei häirinnyt perheen pienintä - Latte rynnisti aaltoihin heti kun irti pääsi. Muistelin miten Ronja-rakkaani vanhoina päivinään meni kumoon jo pienestäkin Peipsin aallosta. Ja katsoin haikeana ja ylpeänäkin sitä miten Kultainen Leijona rynnisti veteen, vahvana, lihaksikkaana, elämää täynnä. Ja ajattelin kiitollisena: meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessämme!



Alliklepasta jatkoimme matkaa merenrantaa seuraillen ja lopulta päädyimme Paldiskiin, joka tosiaan ei ole enää Noarootsia.

Paldiski oli matkamme suurin ihme. Olimme käyneet siellä viimeksi 8 vuotta sitten. Ja silloin se oli sanoinkuvaamattoman kamala paikka. Entinen neuvostotukikohta, suljettu kaupunki, joka käydessämme oli täynnä valtavia kummituskerrostaloja, joissa kukaan ei elänyt, joissa ikkunat olivat rikki ja tuuli humisi betoniaukkojen läpi.

Kuka on nähnyt Lukas Moodyssonin järkyttävän elokuvan Lilja 4 Ever saa käsityksen siitä millainen helvetti Paldiski aikanaan, neuvostovallan kukistuttua oli.

Olimme varautuneet kohtaamaan maailmanlopun kaupungin, ja yllätyksemme oli valtava: Paldiski on pantu täydellisesti kuntoon. Siitä on tullut sievä pikkukaupunki, jossa lapset leikkivät siisteillä pihoilla ja puistoissa. Ei pienintäkään jälkeä tyhjillä rapistuneilla pääkaduilla hoippuvista ja tappelevista juopoista ja korot lintassa horjahtelevista prostituoiduista.

Paldiskista oli tullut mallikaupunki. Sen muuttaminen on täytynyt imaista paljon rahaa, mutta lopputulos on hieno. Uusi satama ja Alexela-öljy-yhtiön suuret öljyvarastot ovat tuoneet paikkakunnalle myös työtä ja sen myötä hyvinvointia.



Ja Paldiski-kuviin päätän tämän kuvaraportin. Viimeiset kuvat on otettu hieman kaupungin ulkopuolelta, suurilta jyrkänteiltä, joiden edessä meri temmelsi.




keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kumpi ompi kaunihimpi?

Tarvitsen apuanne, haluaisin kovasti tietää mielipiteenne siitä kumpi alla olevasta kahdesta kuvasta miellyttää teitä enemmän? Riittää kun kertoo kumpi, vielä parempi olisi jos saisin vielä perusteluja!

Minulla on kysymykseeni syykin, mutta kerron sen myöhemmin, joten nyt ilman mitään selityksiä esitän kaksi versiota samasta kuvasta ja kysyn: kumman haluaisitte seinällenne? Eli kysyn yksinkertaisesti, kummasta pidätte enemmän?
Versio 1:



Versio 2: