Haapsalun intiaanikesä

Matkakertomukseni jatkuu. Ja nyt etenen aika haipakkaa - pukkaa jo ihan uutta juttua ja ihan eri paikasta - eli Võsusta ja Huvikummusta ja minitalkoista. Mutta niistä siis eri kirjoituksessa. Edetään nyt kronologisesti.

Edellinen kirjoitus jätti meidät siis Soomaalle ja majavareitille. Sieltä matka jatkui ilman suurempia havereita aina Haapsaluun asti. Pieniä pysähdyksiä toki teimme, haimme juotavaa Kivi-Vigalan pikkukaupasta ja ihmettelimme Vana-Vigalan isoa kartanoa, jota on nyt alettu remontoimaan. Torissa pysähdyimme myös ihailemassa Pärnu-jokea joka virtaa leveänä Torin kohdalla.

Uskollinen odottaja Kivi-Vigalan kaupan edessä

Pärnu-joki Torin kohdalla

Illansuussa, juuri auringonlaskun aikaan saavuimme vihdoin Haapsaluun. Matkaa oli tehty koko päivä. Mutta kuten itse totesimme, eihän meillä ollut kiire mihinkään.

Itse asiassa olin aika hyvilläni saapumisajankohdastamme -  halusin esitellä Seijalle rakkaan kesäkaupunkini sen parhaassa loistossa. Ja siihen sopii auringonlaskun aika mitä parhaiten. Kiersimme siis kaupungin rantoja ja nautimme merellisistä näkymistä, tuulesta ja aaltojen ikiaikaisesta laulusta.

Haapsalun rantaa ilta-auringon aikaan.

Peipsin kalakoira on tottunut makean veden tuoksuihin - meri tuoksuu aivan erilaiselta ja jännittävältä.

Piispanlinna näkyy merelle asti.

Veneitä vierasvenesatamassa.

Dramaattisia pilviä ilta-auringon värittäminä.

Pienen kaupunkikierroksen, ruokailun ja kaupassakäynnin jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa Villa Vallattomalle, Topuun. Perille saapuessamme oli aurinko jo laskenut ja niinpä Seija näki koko pihan ja ympäristön kunnolla vasta seuraavana päivänä. Rummukaisellehan paikka oli tuttu aiemmilta reissuiltamme aikana jolloin poika oli meidän hoidossamme.

Rummulle nämä kulmat ovat tuttuja.

Villa Vallattoman takapihaa ja kasvihuone.

Komea auringonlasku enteili kaunista päivää. Ja näin kävikin. Upea intiaanikesä helli meitä koko viikonloppureissumme ajan. Mikä nautinto pelkästään oli istua terassilla lämmöstä nauttien.

Kaksi kokonaista päivää vietimme siis intiaanikesän hurmiossa. Teimme pihatöitä maltillisesti - keräilimme muutamaisen kottikärryllisen maahan pudonneita omenia ja kärräsimme ne kompostiin. Kävimme OnuKoon luona pikäpäiten kylässä ja pistäydyimme Topun rannalla. Ensimmäisen täyden päivän iltana liittyi Anne seuraamme ja saunaa lämmitettiin - vaikka Seija olikin ainoa saunoja - ja iltaa istuttiin terassilla jutustellen pehmeän illan syleilyssä.

Sunnuntaina vietimme tien päällä - suuntasimme Noarootsiin ja sen rannoille. Anne kulki matkassa ja hauskuutti Rummukaista, joka muutenkin riemuitsi meressä kirmaamisesta koko pienen kehonsa voimin. Illalla uni maittoi Vähä-Jätkälle. Minulla oli puolestaan oma syyni pyrkiä rannoille. Olin antanut itselleni kuvaustehtävän: ottaa pari kolme kuvaa jolla osallistua Itämeri-aiheiseen valokuvakilpailuun.

Rummu seuranaan kolme naista - tämä taitaa olla ainut kuva koko reissulta, jossa olen itsekin mukana.

Anne hauskuuttaa Rummukaista viskelemällä mereen levää.

Pikkujätkä jahtaa merilevää pää uppeluksissa.

Minä kuvasin Itämerta Dirhamin kirkkaissa rantavesissä.

Nopeasti aika kului, niinhän se tapaa hyvässä seurassa tehdä. Maanantaiaamuna oli aika siivota Vallaton ja suuntia kohti uusia seikkailuja, kohti Võsua ja minitalkoita. Seija jatkoi matkaa Võsulta Tarttoon kera Rummukaisen ja Punaisen Ranskattareni.

Ja tässä sitä nyt ollaan, Võsulla. Minitalkoot pidettiin ja kipeät lihakset todistavat, että töitä tehtiin. Mutta siitä kaikesta myöhemmin, kunhan saan remppakuvat kamerasta purettua. Voisin kuvitella että varsinaisiin talkoisiin osallistujat ovat hyvinkin kiinnostuneita siitä mikä on terassin ja talkoiden nykytilanne ja mitä tehdään porukalla parin viikon kuluttua.

Mutta siitä sitten myöhemmin. -- Ja, ehkä, jos kiinnostusta löytyy teen kotiin Otepäälle päästyäni Haapsalun intiaanikesän kuvista pienen kuvagallerian - monelaista kun jäi kameran silmään, mitä kaikkea ei pysty täällä esittelemään.

Höperö mökillä

Tervehdys Haapsalun rannoilta, Läänemaan sydämestä.

Eli Topussa ollaan, kesämökillä jota myös Villa Vallattomaksi kutsun. Tai siis minä olen. Perheen äijät jäivät kotiin Otepäälle.

Kaikki kävi näin: hyvä ystäväni Marja P. tuli vieraaksemme Otepäälle muutamaksi päiväksi. Otepäältä Marja jatkoi matkaansa Topuun,  missä hänellä ja miehellään Aatoksella oli suunitelmissa leikata minun ylipitkäksi ja leveäksi venähtänyt aronia-aita siistimmäksi. Minä päätin lähteä mukaan tälle kevätretkelle.

Näin tapahtui. Marjan kanssa ajoimme lauantaina Otepäältä koko valtakunnan läpi harmaassa ja sateisessa säässä. Emme valinneet suorinta reittiä, vaan ajelimme pieniä teitä pitkin, Soomaan kansallispuiston reunamilla. Itse kansallispuistoon ei ollut asiaa, sillä Soomaalla on nyt viides vuodenaika eli tulva. Ja kyllä Navesti-joki olikin levinnyt laajalle jopa suuren kansallispuiston reunamilla.

Juuri ennen Vändran pikkukaupunkia meidät ohjattiin pienelle ohikulkutielle. Ilmeisesti päätiellä tehtiin remonttia.

Alkoi tähänastisen autoiluelämäni vaativin ajomatka. Pieni ja piinaavan pitkältä tuntuva ohikulkutie oli hurjaa mutavelliä, upottavaa kuraa ja savimössöä, johon isot rekat olivat uurtaneet syviä uria joihin ei ollut syytä mennä. Kieli keskellä ajoin eteenpäin etsien edes jollain lailla pitävää tiepintaa kumien alle. Olin satavarma että hetkellä millä hyvänsä renkaani sutivat tyhjää ja vajoan mutaan. Mielialaa ei kohottanut vastaantulevat autot, sillä kapealla tiellä ei ollut mahdollisuutta ohittamiseen muuten kuin hakeutumalla, jos mahdollista, vielä upottavampaan mutaliejuun.

Purin hampaita yhteen ja huusin äänettömästi alleni Jeepiä. Muistelin hajanaisia ohjeita siitä, miten vauhdin pitää olla riittävän reipas ja tasainen jotta auto ei vajoa mutaan.

Selvisin. Lopulta kuivalle maalle päästyämme kävi koko kehossa pieni tytinä ja värinä.

Vändrassa tunsimme tarvitsevamme pientä vahvistusta sielulle kahvin ja lihapiirakan muodossa. Kahvila ei heti pienessä kaupungissa sattunut silmään. Kunnes huomasimme erään rakennuksen seinässä lupaavan tekstin: pizza, hamburger. Sinne.

Olimme tietämättämme saapuneet Vändran linja-autoaseman baariin. Joka oli pieni kauppa, jonka takanurkassa oli pikkuruinen pöytä ja kaksi minikokoista pallia. Kauppa tuntui koostuvan lähinnä alkoholipulloista, joita oli pitkissä riveissä kolmessa hyllytasossa. Saimme kuitenkin kaipaamamme piirakat ja minipizzat, joita mussutimme ahnaina minipöydässä. Tunnelma oli jotenkin epätodellinen, kuin joltain toiselta aikakaudelta. Kotoisa ja herttainen. Mitä lisäsi myyjättären aurinkoinen palveluasenne. Lähtiessämme hän toivotti meille vielä hyvää matkaa. Mikä on oikeasti aika harvinaista Virossa.

Loppumatka sujuikin sitten ilman suurempaa draamaa. Kuuden ja puolen tunnin kuluttua lähdöstä olimme saapuneet perille Topuun, mökille. Missä meitä jo odoteltiin. Paikalla oli Aatos ja Anne. Ja parmesaanikana.

Haapsalulainen ytävvättäreni Anne oli tullut mökille jo aamulla ja aloittanut lämmittämisen. Mökki olikin ihanan lämmin, ei minkäänmoista jälkeä talveenjälkeisestä kosteudesta. Uunissa tosiaan kypsyi huumavan hyvältä tuoksuva kana. Pöytä oli katettu ja pitkän ajomatkan jälkeen tällainen tervetuliaisillallinen tuntui todella koskettavalta ja upealta. Melkein tippa oli nousta silmään. Kiitos!

Kun paikalle ilmestyi vielä naapurinpoika, eli hyvä ystäväni OnuKoo, oli vanha jengi taas koossa. Voitte arvata että ilta sujui iloisissa tunnelmissa. Juttu luisti ja naurua riitti, jos myös yleisen elämänmenon kauhistelua. Siinä käytiin läpi Fukushimat ja Tukiaiset ja tulevat eduskuntavaalit sekalaisessa järjetyksessä.

Jos lauantai oli ollut sateinen ja harmaa, oli sunnuntai ja maanantai sitä aurinkoisempia. Tänäänkin aurinko paistaa täysin kirkkaalta taivaalta. Tuuli on tosin vieläkin napakka, mikä tekee ilmasta kylmähkön.

Sunnuntai meni pihapuuhastelun parissa. Olen aiemminkin täällä blogissa kertonut, että Marja P ja miehensä Aatos ovat varsinaisia työmyyriä. Ja Aatos on äärimmäisen monitaitoinen mies, jonka käsistä on syntynyt Topussa hieno aita, terassi, upea kompostikehikko, vain muutamia parannustöitä mainitakseni.

Viime syksynä Aatos kaatoi takapihalta rivin puita, jotka nyt pilkottiin ja pinottiin varaston seinälle.

Minä olin tuonut mukanani rakkaan hakettajani ja aloitin haketustyön, jota riittää vielä useiksi päiviksi. Nyt pihalla nököttää 7 jätesäkkiä tuota puupilkettä. Luulen, että kun tämä loma on ohi, on säkkien määrä kolminkertainen. Aiemmista haketuksista voipi lukea täältä: Hullu hakettaja iskee

Aroniatkin siistittiin - lisää haketettavaa siis tiedossa! Terassikausikin aloitettiin nostamalla terassilaudat paikoilleen - vielä ei terassilla kyllä tarkene kuin pienen hetken kerrallaan. Mutta eiköhän tässä ilmojen päivä päivältä lämmetessä päästä terassillekin aurinkoa ottamaan.

Sunnuntai-ilta meni tietokoneelta eduskuntavaaleja seuraten. Kyllä! Minulla on nyt mökillä nettiyhteys, mikä on jotain ihan uutta. Eläköön uusi emt:n mokkula ja uusi linkkitorni. Yhteys toimii moitteettomasti.

Eilen, maanantaina, Marja P ja Aatos lähtivät Suomeen. OnuKoo lähti jo sunnuntaina. Ja nyt olen siis täällä ypönä. Tuntuu hieman oudolta, täytyy myöntää. Ei tiedä onko mieli kovasti haikea ja apea. Vai onko tämä yksinäisyys suorastaan luksusta. Eiköhän sekin tässä päivien kuluessa selkene.

Vaan, nyt lähden hakettamaan! Joten se tällä erää tästä raportista.