lauantai 13. syyskuuta 2008

Latten aiempaa kirjallista tuotantoa

Tervehdys, Latte tässä jälleen.


Huomaan ilokseni että edellistä kirjoitustani on kommentoitu ja jopa tyyliäni on kehuttu. No, tyylini on kehittynyt vuosien mittaan, näiden kahden, tarkemmin sanottuna.

Moni ei välttämättä tiedä, että minulla on ollut jo varhaislapsuudessa oma fan-clubini, jonne tapasin kirjoitella ja laitella kuvia elämäni alkutaipaleilla. Joskus kirjoittelin tiiviimmin, välillä taas oli pitkiäkin hiljaisia kausia. Fan-clubini sijaitsi osoitteessa www.puutarha.net ja siellä ns. vanhan puutarha-netin puolella.

Liitän nyt oheen, jos sallitte valittuja paloja varhaislapsuuteni ja nuoruuteni kirjallisesta tuotannosta.


Alla ensimmäinen kirjoitukseni, jossa esittelen itseni ja elämääni uudessa kodissani. Mukana myös kuvia näistä elämäni alkutapaleista.



19.11.2006

Terve porukka, koska on luultavaa, että joskus tulevaisuudessa tapaamme - minun sosiaalistumisen oppisuunnitelmaan kuuluu kuulemma tavata paljon ihmisiä, mikäs siinä - ja kun Emäntä ilmeisesti joka tapauksessa kirjoittelee teille minun tekemisistäni, ajattelin itsekin kertoa muutamia asioita elämästäni, joka on, sivumennen sanottuna, hyvinkin mielenkiintoista ja vauhdikasta.



Siis olen Caffè Latte, kaverien kesken Latte vaan. Eilen täytin 8 viikkoa, eli olen aika iso äijä jo, ainakin omasta mielestäni.

Synnyin Luunjassa, Tarton kupeessa 23.9.2006, samana päivänä kun Thomas Hendrik Ilveksestä tuli Viron presidentti. Liput liehuivat joka salossa, mikä mielestäni olikin sopiva tapa aloittaa ihkauusi koiranelämä.




Synnyin onnelliseen kotiin, rakkausliiton tuloksena, ja ensiviikot elämäni olivatkin kaikin puolin mukavia. Meitä oli seitsemän samassa pesueessa, ja aika kului rattoisasti veljien ja siskojen kanssa peuhatessa.





Mutta kuten monien suurmiesten elämässä, sattui minunkin nuoren elämäni alkutaipaleella tragedia, josta olen nyt kasvanut yli: emoni, ihana maitoatuottava nisäkäs Donna katosi. Ja minusta tuli orpo.


Jatkoin elämääni luunjalaisena ulkokoirana kera sisaruksieni ja kuvittelin loppuelämäni olevan siinä pihassa ja koirankopin ympäristössä. Mutta toisin kävi. Paikalle saapuivat Emäntä ja Isäntä ja Iso Koira.


Emäntä ja Isäntä leikittivät minua tutulla pihamaalla useampana päivänä ja Iso Koira nuuskutteli minua epäluuloisena. Tulevan johtoportaan tultua siihen lopputulemaan, että olen pentueen upein yksilö, minut lopulta pakattiin pahvilaatikkoon ja erotettiin lapsuudenkodista.

Monelle koiralle tämä on traumaattinen kokemus, enkä voi väittää että itsekään olisin riemusta kiljunut saati haukahdellut matkaa tehdessäni. Lähinnä hiljaa vain vikisin.

Pian kuitenkin huomasin, että muutos ei välttämättä ollut tulevan elämäni kannalta huonompaan. Uudessa kodissa oli puolensa.

Siirryin ulkokoirasta sisäkoiraksi, mikä tarkoittaa lämpimiä yöunia pehmeällä tyynyllä tai skottiruutuisessa koiranpedissä. Saan sapuskaa säännöllisesti, eikä minun tarvitse taistella siitä enää siskojen tai veljien kanssa.

Iso Koira on myös mitä mielenkiintoisin tuttavuus – jos saisin tähän kunnolla tutustua. Olen tehnyt monenmoisia aloitteita, mutta Iso Koira vain ylenkatsoo seuraani. Jos yritän ottaa lähempää kontaktia, on seurauksena murahdus, urahdus. Viime päivinä Iso Koira on myös näyttänyt hammasta, mikä on pelottavaa. Olenkin päättänyt jatkossa jättää sosiaalisissa kohtaamisissa Ison Koiran näykkimisen pois. Se kun tuntuu ärsyttävän Isoa Koiraa erityisesti.




Yritin ottaa Isoon Koiraan kontaktia herkeämättä, mutta ilman toivottua vaikutusta




Edes herkeämätön tuijotus ei herättänyt Ison Koiran kiinnostusta minuun.


Emännästä ja Isännästä on sanottava, että ovat ihan mukavia tyyppejä, joskin jonkin verran pikkumaisia. On aivan uskomattomasti asioita, joita en saisi heidän mielestään tehdä. Useimmat liittyvät lempiharrastukseeni: järsimiseen. En saisi purra kättä, jalkaa, kenkää, tuolia, sähköjohtoja, tietokonetta, kaapin vetonuppeja, sänkyäni enkä liikkuvia lahkeita. Enkä Isoa Koiraa, minkä olen itsekin huomannut.

Estääksen luovaa toimintaani ovat Emäntä ja Isäntä poistaneet lähettyviltäni sähköjohdot ja hankkineet inhalta haisevaa tökötettä, jonka nimi on Get Off –spray. Käsien ja nilkkojen näykintään suhtutuvat myös perin ahdasmielisesti. Kiljahtavat AIIII tai EI – jälkimmäistä kahden vokaalin mantraa olenkin saanut kuulla nuoressa elämässäni yllin kyllin.

Välillä toki muistan retuuttaa vain ja ainoastaan leluja, kuten toive näyttää olevan, mutta välillä pääsee ote lipsumaan. Kuten tänään, kun hieman väsyneenä, ja aavistuksen yliriehakkaana, tarrasin kolme kertaa Emännän polvitaipeen jänteeseen kiinni – BINGO, joka kerta täysosuma – minkä jälkeen Emäntä nappasi minut syliinsä ja kiikutti alta aikayksikön häkkiini, ja ovi kiinni. Häkellyin moisesta niin, että en ymmärtänyt edes haukkua suljettua ovea. Mielenosoituksellisesti vain kaadoin vesikupin pitkin parkettia.

Myöhemmin Emäntä totesi Isännälle, että hän alkaa arvostaa englantilaisia sisäoppilaitoksia aivan uudella tavalla.

Häkki sinänsä ei ole ihan hullu juttu. Alussa suhtauduin siihen suurella epäluulolla – varovaisuus on viisautta, sanotaan – mutta olen oppinut pitämään koko paikasta. Ihmeen turvallista siellä on olla, uinailla päiväunia, eikä se niin kamalaa ole, jos ovi välillä on kiinnikin. Toistaiseksi olen aina päässyt sieltä pois, kunhan maltan olla hiljaa ja kiltisti. Protestoiminen ei näissä häkkihommissa auta lainkaan. Kiltisti on vaan istuttava kulloinenkin kakku kerrallaan.



Häkki antaa minulle turvallisuudentunnetta, eivätkä ne häkkituomiotkaan olleet pahoja rasteja


Isäntä puhuu paljon autoista, ja kuulemma häkkiin totuttuani pääsen Isännän kanssa autoilemaan. Ensimmäinen reissu on Tarttoon, eläinlääkäriin. Iso Koira on vahingoniloinen. Ehkä minulle lähipäivinä selviää miksi.

Saniteettiasioista voisin myös sanoa muutaman sanan. Kuten kerroin, aloitin elämäni ulkokoirana ja tarpeiden tekeminen oli yhtä normaali osa elämääni kuin hengittäminen. Kun on mentävä on mentävä. Ja paikasta ei niin väliä.

Nyt asia on mutkistunut. Asuessani sisätiloissa olen ollut aika ajoin pakotettu lirauttamaan lätäkön lattialle, ovien ollessa kiinni. Hieman nolona minun täytyy uskoutua teille: minulla on ongelmia virtsanpidätyskyvyn kanssa. Ajan myötä asia korjutuu, minulle on vakuutettu, mutta toistaiseksi vahinkoja sattuu.

Jätetään tämä ikävä aihe sikseen. Yritän parhaani, ja se saa Emännälle ja Isännälle kelvata.
Muutama sana vielä asumisoloistani, jotka ilmeisesti ovat nyt muuttumassa merkittävästi.

Olen asunut siis uudessa kodissani runsaan viikon ja sinä aikana minun elinpiirini on koostunut ns. pentuhuoneesta ja keittiöstä, johtuen aiemmin mainitsemastani kiusallisesta pidätysongelmasta.



Kellimme Isännän kanssa keittiön lattialla


Isäntä on nukkunut kanssani pentuhuoneessa, jonka toinen nimi on kuulemma respa. Olohuoneeseen minulla ei ole ollut asiaa, vaan se on ollut rauhoitettuna Isolle Koiralle, jos tämä siellä tahtoo olla. Olen minä sinne ryntäillyt aina mahdollisuuden tarjoutuessa. Ja voinkin todeta, että olen haka luikahtamaan jalkojen välistä, ovien auetessa.




Kuvassa lekottelen pentuhuoneeni lattialla tutustuen Äidin lehteen. En minä oikeasti kyllä osannut vielä tässä vaiheessa lukea, mutta kuvia oli kiva katsella

Tänään revittiin pentuhuoneen pahvit lattioilta ja laitettiin matot pesuun. Ja avattiin vapaa pääsy olohuoneeseen. Liukasta siellä on, sillä myös olohuoneen matot ovat kaikki poistetut, mutta kuulemma sekin auttaa minua keskittymään tähän virtsausasiaan uudella tavalla.


Ensi yö minua jännittää. Sillä Emäntä ja Isäntä päästävät minut nyt ensimmäistä kertaa Makuuhuoneeseen, missä Emäntä on tähän asti nukkunut Ison Koiran kanssa. Myös Makuuhuoneesta on matot poistettu. Nukun kuulemma ensi yön häkissä, ovi kiinni. Siltä varalta, että yön pimeydessä keksisin mennä häiritsemään Isoa Koiraa.


En osaa vielä sanoa miltä tämä kaikki minusta tuntuu. Hieman oudolta, joka tapauksessa. Mutta oppia ikä kaikki. Se on mottoni.


Mutta siihen aiheeseen palaan toiste.

Hasta la vista,

teidän koiraystävänne Caffè Latte, 8 viikkoa, 1 päivä

1 kommentti:

emo kirjoitti...

Luin kaikki vanhimmat blogisi, ja olisin jatkanutkin, vaan alkaa uni painaa. Sinulla on kiva tyyli, ja Lattetarinat ihania.