perjantai 12. syyskuuta 2008

Latte osallistuu bloginpitämiseen

Koska Johtokunnan naispuolinen jäsen on katsonut asiakseen kertoa tässä blogissa maailmalle elämästään ja ajatuksistaan, on parasta, että myös minä, perheen nuorin jäsen, loihen lausumaan tai ehkä kohdallani on parempi ilmaus on: loihen haukkumaan muutamaisen sanan.

Saanen esittäytyä, olen nuoriherra Latte, kaksivuotias jätkä, rotumääritykseltäni Avustava Koira. Olen perheemme ilo ja aurinko, ainakin näin uskon, joskin asiasta käydään aika ajoin hieman soraäänistä väittelyä.




Uusi elämä Otepäällä on alkamassa

Saavuin tähän talouteen lokakuussa 2006 kahdeksanviikkoisena sirpakkaana pentuna. Taloudessa eleli jo noihin aikoihin vanha narttukoira Ronja, rotumääritykseltään Klaukkalan Ryysijä. Vaikkei se enää vuosiin ole mihinkään ryysinyt. Asia selvisi heti alkumetreillä kun yritin houkutella Vanhaa Rouvaa leikkimään. Irvistelyä siitä seurasi ja sitten Vanha Rouva paineli omiin oloihinsa. Ja samaa kylmäkiskoista sosiaalipolitiikkaa on harrastanut suhteeni siitä lähtien.

En anna sen häiritä. Ylipäätänsä en anna monenkaan asian häiritä itseäni, ellei ole aivan pakko. Minä siis olen ottanut ohjenuorakseni jolkottaa elämäni läpi, ilman sen suurempia filosofointeja. Minä vaan huitelen. Ehtii sitä sitten vanhana koiranakin pohtia mitä sitä tuli nuorempana tehtyä.

Aina ei saa sitä mitä tilaa – ei ainakaan jos ei osaa tilata oikein

Minusta piti tulla keskikokoinen pystykorvainen narttukoira. Jaksan yhä ihmetellä kuinka vähäiset tiedot Johtokunnalla on hankkiessaan nuorta koiranpentua. Minut valittiin seitsemän pennun joukosta, valintakriteerinä oli kuulemma rohkea ja reipas luontoni.

Ennen kuin minut nostettiin pienessä pakkilaatikossa autoon tehtiin minulle ruumiintarkastus. Johtokunnan naispuolinen ihmetteli pientä karvatuppea vatsapoimuissani, mutta hänelle kerrottiin kyseessä olevan navan. Pentuperheen omistaja esitteli vielä varmuuden välttämiseksi Naiselle veljeäni ja tämän pikkuriikkisiä munia ja väitti minua siis silmää räpäyttämättä narttukoiraksi.

Ajoimme Luunjasta tunnin verran Otepäälle ja asetuin aloilleni. Kun ensimmäistä kertaa pissin komeassa kaaressa takapihan lyhtyjen valossa parahti Nainen: ”En ehkä tunne pentukoiran anatomiaa erityisen hyvin, mutta ensimmäistä kertaa näen, että joku pissii navan kautta!” Totuus oli valkenemassa Johtokunnalle; he olivat saaneet talouteensa reippaan uroksen. Kannattaisi tutustusa seuraavalla kerralla koiraa hankkiessaan käsitteeseen: laskeutumattomat kivespussit.




Tomera uroskoiranpentu


No ei ne kaksi muutakaan kriteeriä menneet ihan nappiin: keskikokoinen tai pystykorvainen.

Muutamassa viikossa aloin osoittamaan kasvun ihmettä sellaisella vauhdilla että Johtokuntaa hirvitti. Tiedä sitten oliko kyseessä Naispuolisen johtokunnan jäsenen hutera huumorintaju, mutta kuulin joinain aamuna väitettävän, että olin kasvanut yön aikana vähintään 5 senttiä säkäkorkeutta.

Mutta kasvoinhan minä, ruokahalussani ei ole ollut moittimista, ja sapuska on ollut hyvää ja sitä on ollut riittävästi. Geeneissänikin lienee kasvupotentiaalia, sillä jo puolen vuoden ikäisenä olin saavuttanut keskikokoisen vasikan säkäkorkeuden.




Ja ne korvat? Hetken aikaa näytti siltä että korvani singahtaisivat pystyasentoon. Johtokunta väitteli kiihkeästi keskenään siitä kumpi korva ensimmäisenä jämähtää pystyasentoon. Pidettiinpä netissä jopa jonkinmoista leikkimielistä vedonlyöntipalstaa asiasta. Voiko olla nöyryyttävämpää? Vuoden iän saavutettuani hyväksyi johtokuntakin tosiasian: korvieni malli on lörppä läpykkä. Omasta mielestäni ne ovat vallan hienot.





Korviani on kutsuttu renttuseksikkäiksi

Pieni koira suuressa kehossa

Vaikka jo pentuiällä osoitin huomattavaa omatoimisuutta monissa perheemme toimissa, alkoi minua noin puolen vuoden iässä hieman hirvittää. Kaikki uudet asiat. Tien yli taipuvat katulamput muuttuivat mielessäni Ilmestyskirjan pedoiksi, jotka kurottelivat kamalia kaulojaan öiselle taivaalle. Kilahdukset, kalahdukset, kolinat ja räminät saivat ajettua minut nopeasti sängyn alle. Ja se on jo akrobaattitemppu, josta voi olla ylpeä: oletteko ennen nähneet vasikan katoavan sängyn alle alta nanosekunnin?
Maailma on suuri ja välillä hieman pelottava paikka

Mutta eniten minua hirvitti hotellimme asiakkaat. Minä nääs en oikein ymmärtänyt mitä väkeä tämä on, joka saapuu paikalle kasseja ja pusseja kantaen, asettautuu yläkertaan ja viipyy siellä kuka minkin pituisen ajan. Ja sitten poistuu.

Vanha Rouva katsoi minua pilkallisesti kun vieraiden tullessa könysin piilopaikkaani sängyn alle ja sieltä sitten haukkua kumahtelin, mitä uskalsin. Vanha Rouva kun on niin ollakseen, kutsuu itseään Hotellikoiraksi ja Seurustelu-upseeriksi. Helppoahan se on kun ei pelota. Ja kun on, mitä Johtokunta kutsuu tavoiksi.

Johtokunta alkoi olla jo epätoivoinen – minut pidettiin, ja pidetään vieläkin vieraiden ulottumattomissa. Kaikki eivät pidä siitä, että vasikka haukahtelee koko rintakehänsä tuomalla resonanssilla. Sitä sentään ymmärsi arvostaa, että en ole laadultani räksyttäjä. Kun haukahdan, niin haukahdan, ja yleensä jätän sen sitten siihen.





Haluaisin niin mielelläni tavata ihmisiä, mutta sitten vähän rupeaa pelottamaan.

Mutta vieraissa oli paljon mukavia tyyppejä, sellaisia jotka sanoivat etteivät he pelkää koiria. Jotka ihan varta vasten halusivat tutustua minuun. Alussa tuollaiset tutustumiset jännittivät minua kyllä aivan kamalasti. Namupalat, jotka liittyivät näihin tapaamisiin kyllä houkuttelivat minut sängyn alta esiin, mutta namupalan saatuani palasin melko nopeasti turvapaikkaani
Nyttemmin hermoni ovat parantuneet merkittävästi. Ehkä kyse oli vain kasvukivuista, ehkä minulle on tapahtunut jossain vaiheessa pentuaikaani jotain, jota en muista, mutta joka on minua hirvittänyt aivan valtavasti.

Olen nyt joka tapauksessa oppinut että asiakkaathan ovat ihan kivoja tyyppejä. En silti ehdoin tahdoin tunge heidän seuraansa. Olenkin sellainen Erikseen Töihin Kutsuttava Hotellikoira.

Sanokaa siis Latte vaan kun haluatte tutustua Suureen Pieneen Koiraan!

2 kommenttia:

emo kirjoitti...

Aivan ihana Latte, varmasti parempi kuin latte! Ja hänellä on hyvin persoonallinen ja hauska kielenkäyttö noin nuoreksi koiraksi ;D

Marjatta kirjoitti...

Voi Latte Latte!
Sinun takiasi joudun kuivaamaan uuden hienon monitorini! :-D