Tänään, merkkipäivän mentyä, totesin iloisena, että olet sitten paremmalla puoliskolla kohti kuudettakymmenettä ikävuottasi. Mies ei tästä huomiostani sanottavammin ilahtunut. Nyt jo vähän kadun sanomisiani. Kimmo kun joskus leikkisästi (?) sanoo, että pitäisi olla rautaviila, jolla voisi hieman viilata vaimon terävää kieltä pehmeämmäksi. Mies taitaa tässäkin kohtaa olla oikeassa.
Oikeasti, ei ollut tarkoitus Kimmon ikävuosia morkata. Lähes samoilla luvuilla sitä itsekin mennään, vain yksi vuosi perässä tullen. Sitä paitsi, minusta on mielenkiintoista, että muut ne vanhenevat, itselle ja puolisolle tulee vain vuosia lisää laskuriin. Muutenhan sitä ollaan aina vaan ketteriä ja nokkelia ja vikkeliä. Mitä nyt joskus aamuisin on vähän vaikeaa tarkentaa katsetta tietokoneella, nivelet narskuu ja polvet vonkuu. Mutta muuten ikinuoriahan me!
Otsikkoon mennäkseni. Kimmo siis täytti eilen vuosia, mutta ei ollut järin innostunut aiemmin esittämästäni ajatuksestani asiaa jotenkin juhlistaa. Kimmolla on ollut viime aikoina riittämiin töitä, jotka ovat pitäneet miehen tietokoneen näppäimillä aina aamun pikkutunneille asti.
Minä aloitin tulevien syntymäpäivien tiimoilta jo pari päivää aiemmin ehdottelun: "Miten olisi jos tehtäisiin merkkipäivänä jotain kivaa? Mentäisiin jonnekin! Syötäisiin hyvin!" Yleensä vastauksena tuli: "Hmph. Katsotaan sitten." Se ei hyvää tiennyt.
Niinpä sitten keksin mielestäni hyvän idean ja valjastin facebook-ystävämme asialle ja laitoin heille viestiä: "Nyt kaikki herättelemään Kimmoa!" Ja eipä aikaakaan kun Kimmon fb-sivuille alkoi tulla viestejä, joiden sisältö oli suunnilleen tämä: "Nyt Kimmo kuule jätät hetkeksi työt sikseen ja lähdet Latviaan ja Valmieraan syntymäpäivälounaalle!"
Puhuttaessa sosiaalisen median voimasta! Kimmo havahtui lopultakin hereille työtaakkansa alta ja niinpä me lähdimme eilen ajelemaan kohti Valmieraa ja kohti Syntymäpäivälounasta!
Valmieran ravintolassa Rates Vartissa kävimme ensimmäisen kerran viime marraskuussa.Kirjoitin silloin Latvian retkestämme neliosaisen jutun, jonka viimeinen osa oli otsikoitu: Ruhtinaallista ruokailua. Päätin jo silloin, että jos meille tulee vastaisuudessa joku juhlapäivä, jota haluamme erinomaisen aterian kera juhlia, niin tämä on se ravintola, jonne lähdetään.
Ja niin tehtiin.
Hyppään tässä kirjoituksessa yli eilisen menomatkamme, joka kurvasi Gauja-joen rantamien kautta, missä kamerani lauloi riemuissaan: oli värit ja maisemat vaan sitä paljon hienoja! Jos ketä kuitenkin kiinnostaa eiliset kuvat Gauja-joelta, voi hän niihin tutustua täältä: Gauja helmikuussa 2013. (Kainosti suosittelen!)
Mutta takaisin siis syntymäpäivään ja sen viettoon eli Valmieraan ja ennen kaikkea ravintola Rates Vartiin!
Rates Varti sijaitsee siis Valmieran kaupungissa Pohjois-Latviassa, jonne ei ole Otepäältä matka eikä mikään. (Jälleen täytyy ylistää Otepään sijaintia. Meiltä on Latvian rajalle ja Valgan rajakaupunkiin n. 48 km, ja rajalta on matkaa Valmieraan n. 50 km. Ei siis ajomatkana paha huiskale alkuunkaan.)
Rates Varti on pieni mutta mainio, tyylikäskin ravintola, jossa kaikki on kohdillaan. Sisustus, musiikki, ruokalista, palvelu ja hinnat!
Ja tässä sitten pientä kuvallista kerrontaa miten syntymäpäivälounas eteni:
 |
| Tästä se syntymäpäiväelämys lähtee - mieli on hyvä ja odottava! |
 | ||
| Kimmo kohottaa tomaattimehumaljan synkkäreiden kunniaksi |
Mitä tilasimme? Tänne asti kun olimme tulleet, päätimme tietenkin edetä pitkän kaavan mukaisesti. Eli alkuruuat, lämpimät ja jälkkärit kera kahvien. Alkuruoka oli meillä molemmilla sama: vuohenjuustosalaatti ja vadelma-balsamico-kastiketta.
 | ||
| Vuohenjuustosalaatti, joka sai tapailemaan laulua: Järjen veit ja minusta orjan teit -- ihan älyttömän hyvää! |
Laitanpa tähän myös kuvan ruokalistasta alkuruokien kohdalta, näette samalla hinnat. Yksi lati on = 1,43 euroa. Mielestämme hinnat olivat - elleivät vain kohtuulliset - suorastaan edulliset:
 |
| Ruokalista alkuruokien kohdalta. Alkuruokamme kustansi siis euroissa 3,15 € per nuppi |
Pääruokamme olivat hieman erilaiset. Kimmo tilasi ankanrintaa, joka tarjoiltiin freesattujen vihannesten (punajuurta, lanttua, porkkanaa) ja saksanpähkinäöljyn kera. Ohessa punaviini-katajanmarjakastike. Oheen tuli vielä vihreä salaatti ja erikseen tilattuna villiriisiä.
 |
| Ankanrintaa kera freesattujen vihannesten |
Kimmo kertokoon vaikka kommenteissa, jos haluaa, että miltä maistui. Vastapuolelta pöytää olin kuulevinani hiljaista onnellista yninää, joten oletan, että maistui.
Oma ruokani oli listan osiosta: valmieralaiset perinneruuat. Kyse oli possun leikkeestä ja perunamuhennoksesta, jonka oheen saattoi tilata lämpimän juustokastikkeen, joka oli ihan mielettömän hyvää. Erillisessä maljassa tuli vielä mukaan vihreää salaattia.
Leike oli mainio, perunamuhennos tuore ja todellisista perunoista tehty -- mutta mitä niistä väliä, kun tuo lämmin juustokastike oli jotain täydellisesti tajuntaa räjäyttävää. Sen keralla olisi syönyt vaikka vanhaa aaltopahvia hymyssä huulin. Ei tarvinnut. Leike oli pehmeä ja maukas ja sen panerointi oli ilmeisesti tehty kananmunasta jauhojen sijaan. Erinomaisen hyvää joka tapauksessa.
 | ||
| Valmieralainen possunleike ja taikakastiketta |
Ja taas kiinnostuneille pari kuvaa ruokalistasta, josta selviää aterioiden hintataso sekä muu tarjonta:
 | ||||
| Listalta klassikot: Pork chop "Valmierietis" (joka oli kylläkin leike, eikä kyljys) maksoi siis 2,80 latia eli: 4 euroa |
 | ||
| Kimmon ankanrinta on tältä sivulta, hinta 6,50 latia eli 9,30 euroa |
Nämä nautittuamme olimme kieltämättä koko lailla kylläisiä. Mutta edelliskerran kokemuksesta viisastuneina tiesimme, että vielä olisi mahdollisuus yhteen maailman parhaista jälkiruuista. Kuka voisi kieltäytyä marsipaanijäätelökakusta saksanpähkinämarenkipohjalla kera mansikoiden, karhunvatukoiden, mustikoiden ja paksun persikkakastikkeen? Emme me ainakaan!
 |
| Jälkiruokien kuningas |
Tällainen siis oli vastentahtoisen syntymäpäiväsankarin juhlalounas. Ei ollut mies kovinkaan vastentahtoinen enää loppumetreillä - jos, totta puhuakseni, ei edes alkumetreillä. Koko reissu meni hyvillä mielin alusta loppuun.
Ja näihin kuviin ja sanoihin siis päätän tämän ruokapostauksen. Toivottavasti ei tullut nälkä. Ja jos tuli, tervetuloa meille! Täältä ei sitten olekaan pitkä matka ruokakeitaisiin, vaikkapa tähän valmieralaiseen pieneen mutta äärettömän toimivaan ja hyvään ravintolaan! Ja me neuvomme tien perille!
5 kommenttia:
Jo tuon alkupala-vuohenjuustosalaatin takia olisi kannattanut matka tehdä. Aineksina oli paitsi käsittämättömän rapeaa tuoretta lehtisalaattia, avokadoa, kiiviä, kirsikkatomaatin puolikkaita, mansikkalohkoja ja tietysti vuohenjuustopalloja. Koristeena oli pari ruohoa - luulin niitä ensin ruohosipuliksi, mutta niissä ei oikein ollut mitään makua. Luultavasti siis jokin muu korsi. Vuohenjuustossa oli mausteena aavistus valkosipulia, mikä oli erinomainen idea.
Vadelma-balsamico-kastike ansaitsee aivan oman mainintansa. Sen kirpeys yhdistettynä makeuteen sai makunystyrän laulamaan riemusta. Kokeilin eri yhdistelmiä salaatin aineksista kastikkeen kanssa, ja kaikki sopivat. Tästä keittiömestarille erityispisteet!
Ankanrinta, jota en muista koskaan aiemmin maistaneeni, oli jännittävä kokemus. Hirmuisen tiukka, hiukan vasikanlihaa muistuttava koostumus, ja vaikka viipaleissa oli nahka päällä (jota ei ollut paistettu rapeaksi) ja reunassa hiukan rasvaa, kaikki tuntui ja maistui taivaalliselta. Hiukan pelkäsin ensin, että rasvareuna olisi maultaan yhtä ällöttävä kuin broilerinfileessä, mutta ei sinne päinkään. Glaseerauksessa saattoi olla mukana aavistus kahvia, mutta tätä en mene vannomaan. Tiina, joka ei myöskään ole tutustunut aikaisemmin ankanrintaan, maistoi palan ja sanoi siinä olevan jotenkin maksan tuntuinen vaikutelma.
Vihannekset, jotka oli nätisti kerrosteltu lihan alle, oli freesattu juuri sopiviksi, aivan siihen paistetun rajalle. Tuli mieleen vanhan pizzanpaistajan ohje keltanokalle: kun savu nousee, oikea aika ottaa ruoka uunista oli 20 sekuntia sitten. Tässä oli sekunnit osattu laskea tarkkaan: yksikään pala ei ollut kärventynyt reunastaan. Suolaa ei ollut säästelty, mikä antoi suhteellisen maustamattomalle lihalle loistavan kontrastin. Ja kuten alkuruuassa, kastike osui pääruuassakin tarkalleen kymppiin. Lisänä oli vielä muutama saksanpähkinä, jotka (taas ovelana kokeilin eri yhdistelmiä) täydensivät sopivasti makua. Ja oli hyvä, että tuli tilatuksi villiriisi oheen; sillä sai tuon taivaallisen kastikkeen tarkkaan makuhermojen nautittavaksi.
Maistoin palan Tiinan perinnesnitselistä juustokastikkeen kera, ja olen samaa mieltä kuvatekstin kanssa: se oli taikakastiketta.
Jälkiruokakakku ei pettänyt sekään. (Minä kyllä tiesin sen jo, kun olin syönyt samaa edellisellä kerralla.) Tällä kertaa tosin marsipaani-jäätelöseokseen oli lisätty saksanpähkinöitä - hyvä lisäys - ja marenkipohja oli suussa sulava, ei ollenkaan niin sitkeä kuin edelliskerralla. Marenkihan tahtoo sitkistyä kostuessaan, joten tämä kakku oli ilmeisen tuore. Kirpeänmakea persikkakastike toi jälleen makeuteen kaivattua vastapainoa.
Kaiken kaikkiaan siis erinomainen makuelämys.
Laskun saapuessa yllätys oli suuri. Ja se positiiviseen suuntaan. Koko ateria eli
- 2 x vuohenjuustosalaatti
- ankanrinta
- perinnesnitseli
- lisukkeiksi tilatut villiriisi ja juustokastike
- 2 x marsipaani-jäätelökakku
- karahvi talon punaviiniä
- pullo hapotonta mineraalivettä
- iso lasi tomaattimehua
- cappuccino
- tuplaespresso
maksoi 28,60 latia eli 40,90 €. Hinta-laatu-suhde, jota en ole tavannut missään muualla.
Ei siis ihme, että vielä tänään, päivää myöhemminkin, aihetta muistellessa leviää hymy kasvoille.
Ja pistänpä vielä kertaalleen linkin ravintolan nettisivulle, vaikka se onkin vain latviaksi.
Kylläpä kuulostaa ja näyttää hyvältä. Namskis!
Tuommoisia ruoka-annoskuvia ei saa näyttää minulle!! Vaikkei ole nälkä, tulee nälkä!
Vastentahtoinen tai ei, komea on sankari!
Yritin välttää katsomasta ruokakuvia.
http://ratesvarti.lv/
tuolla ruokalista ja viinilista kokonaisena hintoineen. Tänään kokki ei yltänyt parhaaseensa, possun suikalelihat oli kuivahkoja, muuten oli taasen ihan huippua!
Valmieran Jussi
Lähetä kommentti