Matkan varrella tarttui kameraan vielä muutamaisesta muustakin paikasta kuvia, ja iltani ratoksi lisään ne tänne.
Ensimmäinen kuva on Otepäältä, napattu autosta Otepään yhden tunnetuimman nähtävyyden ohi ajaessamme. (Taustaa: Kimmo kun ohjastaa Jeeppiään, niin sitten mennään eikä meinata. Ja jokainen ylimääräinen pysähdys pelkän valokuvauksen vuoksi aiheuttaa rypistyksiä otsanahassa. Olen kehittämässä nyt uutta kuvaustyyliä - liikkeestä laukaisten. Joskus onnistuu, joskus ei.)
Otepään K-90 -hyppyrimäki, joka näkyy jo kauas ennen Otepäälle saapumista
Kanepin taloja. Kanepi on ensimmäinen hieman isompi asutuskeskus Otepäältä kaakkoon lähdettäessä.
Kanepin kirkontornissa ei ole ristiä, eikä edes kukkoa, joka sekin on yleinen. Vaan outo metallihäkkyrä, joka näyttää pelottavalta aseelta mutta symboloinee aurinkoa.
Beresjestä lähtiessämme teimme pienen koukkauksen Lüübnitsan kylään muutaman kilometrin päässä. Hiljainen oli kylänraitti. Ainoat liikkeellä olijat olivat kaksi sauvakävelijää ja heidän seurassaan matkaa tehnyt kissimirri.
Matkalla Taevaskodalta Beresjeen pysähdyimme hetkeksi Moosten kartanolla.
Moosten kartanosta olen kirjoittanut aiemmin. Sen rakennushistoriasta löytyy juttua: tästä.
Beresjeen vievä tie on reunustettu hurjanvärisillä pajupensailla. joiden värit korostuvat ilta-auringon valossa.
Pajuja lähemmäs mennessä huomaa iloisena: pajunkissat ovat puhjenneet!
Matkalla Beresjestä Räpinaan (joka siis on lähin kaupunki Beresjestä tultaessa) jäi tien poskeen sen verta komea tilataideteos, että minä otin riskin ja käskin Kimmon painaa Jeepin jarrua.
Pellolla seisoi hylätty kontti, mikä tai miksi se siinä oli jäi arvoitukseksi kuten niin monet asiat Virossa jäävät, mutta sen kauneusarvoa ei voi kukaan kieltää:
On se komea! Mitä tehtävää ikinä se sitten palveleekin.
Arvata saattaa, että Taevaskodalla ja Beresjessä palloiltuamme kumipallojen lailla, olimme päivän lopuksi aika lailla nälkäisiä. Ja Beresjestä Räpinaan tullessamme päätimme lähteä syömään.
Jokin aika sitten huomasimme Beresjessä käydessämme ja Räpinan läpi ajaessamme, että kaupunkiin oli ilmestynyt myös hotelli! Arvannette, että kaupungissa, jossa ei ollut vuosikausiin ensimmäistäkään ruokapaikkaa, ei myöskään ole ollut majoitusliikkeitä pilvin pimein. Nyt oli. Yksi. Tarttoon vievän tien varressa, kaupungin ulkoreunalla, on avattu nyt vallan komea Räpina Hotell ja sen yhteyteen Kiudoski Restoraan -niminen ravintola. Sinne siis!
Kiudoski oli mukava ja Räpinan mittaan hienokin ravintola. Nimi tulee omistajien iso-iso-sedän Rudolf Kiudoskin nimestä, talon alkuperäisestä omistajasta. Talo, joka nyt on kunnostettu perusteellisesti, rakennettiin vuonna 1930.
Ruokalista vaikutti suhteellisen monipuoliselta. Silmiini tarttui Talon tervetuliaisdrinkki, jossa kerrottiin olevan Camparia, tuoremehua ja salainen ainesosa. Sitähän täytyi kokeilla. Salainen ainesosa jäi salaisuudeksi mutta drinksu oli kauniin näköinen. Ja nostatti hieman hymyä huuleen, jos ei sitä olisi muuten piisannut tänä fantastisena aurinkoisena reissupäivänä.
Salainen ainesosa jäi tunnistamatta, mutta väliäkö sillä?
Ruokakin oli hyvää. En sanoisi erinomaista, mutta hyvää! Ja tarjoilu oli ystävällistä ja muutenkin tunnelma Kiudoskissa oli hyvä. Sellaista provinsiaalista luksusta, jollain lailla söpöä ja liikuttavaa.
Kukkakaalisosekeitto, jonka päällä friteerattuja ja tryffeli-yrttiöljyllä maustettuja leipäviipaleita.
Ei siis ihme, että meidän seurueemme ilmeet olivat päivän lopuksi perin tyytyväiset. Ateria oli mainio päätös muutenkin hienolle päivälle. Mikä selittää myös Linkaman muikean ilmeen; niin on mies kuin kissa kermakupilla. Ja hyvä niin.
Illan lopuksi: sain Sirkulta niin hyvää palautetta, että lisäänpä tähän vielä yhden kuvan Beresjeen vievän tien pellolta löytyneestä taideteoksesta - eli vanhasta ruostuvasta metallisesta kontista:
4 kommenttia:
Noita sanoja "kauneusarvo" ja "komea" jäin vähän miettimään.
Mötikkää katsellessa tuli olo, että haluaisi kääntyä takaisin.
Kukkakaalisosekeitto kuulostaa kyllä ihan hyvältä.
(Yhtenä päivänä ajattelin, kun Otepäällä oli vaikka mitä tapahtumaa ja Teilläkin varmaan talo täynnä vieraita, että tuleeko Teille sellaisten päivien aikaan koskaan olo, että "olisipa vähän enemmän majoituskapasiteettia". Vai onko ihan tarpeeksi kahdelle asioita hoidettavaksi, jos joka petiin löytyy nukkuja?)
Sirkku, jos viittaat tuohon kummaan konttiin, sillähän on selkeästi historia.
Kyljessä on teksti, jonka alkuosa jää epäselvyytensä vuoksi ainakin minulle mysteeriksi, mutta loppuosan "koondis" tarkoittaa tiimiä tai kombinaattia. Kontti on siis palvellut jotain ylempää tarkoitusta elonsa huippuhetkinä. Miksi se on Beresjeen vievän tien varressa ja kuinka se on sinne joutunut? Siinäpä kysymys.
Kukkakaalisosekeitto oli hyvää. Kuin myös possunfilee.
Majoituskapasiteettiin olisi loistava ajatus vuokrata asuntovaunuja tai niitä 60-70-luvuilla Suomessakin nähtyjä saksalaisia turistibussien asuntoperävaunuja, joiden nukkumalokeroihin voisi majoittaa huippuhetkinä kaikki ne, joille nyt on myytävä ei-oota. Vaikka koko huushollin täyttyessä kieltämättä ovat kädet täynnä työtä.
Sirkku - ihanaa että tartuit noihin sanoihini, jotka asettelin tarkoituksellisesti herättämään ajatuksia.
Mikä on on kaunista, mikä komeaa? Miten joku ruostuva peltimöhkäle voi olla kaunis?
Jokainen näkee kauneutta oman maailmansa, värisilmänsä, rytmitajunsa, kuvanlukutaitonsa ja ennen muuta ja eritoten oman sielunsa kautta erilaisissa paikoissa.
Siksi kai taide on niin kiehtovaa ja välillä myös kiihtymystä tai kritiikkiä herättelevää.
Minä rakastan värejä, jos myös muotoja, mutta ennen muuta värejä.
Ja tuo outo ruostuva möhkäle, kontti pellolla, mikä lienee, oli värikylläisyydessään, värien päällekkäisyydessä ja viivoissaan minun silmissäni kuin taideteos.
Hurjinta se, että se on todellakin vain kontti jossain pellolla, eikä kukaan, joka konttia on väripensselillä sutinut, ole ajatellut, että tässäpä taideteos.
Valkeaa hankea vasten tuo murrettujen värien sinfonia oli minun silmissäni verraton!
En tiedä osasinko yllä selittää miksi ruostuva kontti on minusta komea, ja miksi se minusta sisältää kauneusarvoa roppakaupalla.
Laitan postaukseen vielä yhden lähikuvan kontin pinnasta, siinä ehkä näkyy minua kiehtoneet "siveltimen vedot" ja "taideteoksen" monikerroksellisuus.
Joo ja nyt tuon viimeisen kuvan jälkeen herää mielenkiinto ja tekisi mieli kädellä tunnustella, miltä ruosteinen, upean värinen pinta tuntuu.
(Seuraavan kerran kun käytte paikalla, varmaan tarkistatte, pääseekö kontin sisälle kurkistamaan.)
Lähetä kommentti