sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Otepään hiihdot, ensimmäinen kisapäivä

Lupasin toimia kisatoimittajana blogissa ja rehvakkaasti vielä on-line-toimittajana, mutta eihän se sitten onnistunutkaan. Onneksi Suomen televisio ja lehdet ovat kertoneet kisoista jo kaiken tietopuolisen.

Minä kerron kuvin omia otoksia tunnelmista, jotka olivat hyvät: ilma oli hieman harmaa, ja pakkasta oli lähemmäs -10 astetta, mutta koska ei tuullut oli ilma kuitenkin katsojienkin kannalta hyvä. Riittävästi päälle eikä tarvinnut minunkaan palella.

Katsojien joukossa ilo se vaan yltyi päivän mittaan, kuuluttajat kannustivat kisayleisöä, ja kyllä huraat ja heijaat ja muut kannustushuudot kaikuivat ja liput liehuivat. Moni oli sonnistautunut kisa-asuihin ja kaikilla tuntui olevan kivaa:












Minä seurasin varsinaiset kisat lehdistöaitiosta ja sieltä olikin hyvä seurata kilpailijoiden ilmeitä valmistautuessa otokseen. Jokainen oli vaipunut omiin ajatuksiinsa, keskittyen, keräten voitontahtoa.  Joistain oli nähdä kasvoista luopuminen jo ennen lähtöä, joistain taas selkeä voitontahto.

Mielenkiintoista oli seurata Suomen naisia, Virpi Kuitusta ja Aino-Kaisa Saarista. Näytti siltä että Kuitunen oli epävarma hiihdostaan jo ennen lähtöä, ilme oli jollain tavoin huolestunut: Ja niinhän hiihto menikin tukkoon ja sijoitus oli suomalaisille ja kai Kuituselle itselleenkin pettymys.




Aino-Kaisa Saarisen kohdalla oli kyse aivan erilaisesta keskittymisestä, leuan asento kertoi että nainen tulee antamaan kaikkensa:




Ja niinhän Saarinen ylsi voittajakolmikkoon, flunssasta huolimatta. Hyvä Suomi! Hieno hiihto!




Tasavallan presidentti Toomas Hendrik Ilves jakoi palkinnot:




Mutta mitä presidentillä on silmillään!!!?? Aurinkolasit! Miksi? Voin kertoa että tuhatpäisessä yleisössä en nähnyt montaakaan aurinkolasien kantajaa, ja miksi olisin, kuten sanoin,  ilma oli harmaa, eikä aurinko pilkahtanut kertaakaan taivaalta. Presidentin lasit olivat siis tyyliasuste.

Minusta tämä 'tyylivalinta' oli vähintäänkin mauton ellei suorastaan naurettava. Kuin filmitähdillä, jotka esiintyvät Hollywoodin yössä aurinkolasit päässään, muka naamioituakseen paparazzeilta. Keneltä presidentti kuvitteli naamioituvansa? Viron kansalta?

Itse asiassa aurinkolasit eivät olleet vain tyylittömät, vaan suorastaan epäkohteliaat. Mielestäni voittajilla olisi ollut oikeus katsoa onnittelijaa suoraan silmiin. Toiseksi, en muista muita "johtajia" kuin erilukuisen määrän Latinalaisen Amerikan diktaattoreita ja muita Aasian ja Arabian hämärämiehiä, jotka esiintyvät aurinkolaseissa kaikissa keleissä. Auringonpaiste on eri asia, mutta aurinkolasit pelkkien aurinkolasien vuoksi eivät kuulu länsimaisten johtajien etikettiin.



Tänään kisat jatkuvat, joten ei tällä erää tämän enempää. Jatkan, vaan en ihan on-line.

Ja jos kamera osuu minuun, lupaan vilkuttaa!

2 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Näitä kisoja on kiva seurata. Myös postauksestasi, jossa on kuten tavallista huippuhienoja kuvia.
Joku kerta haluan olla itsekin paikan päällä kisoja seuraamassa.
Mutta pressan aurinkolasit!

Sylvia kirjoitti...

Ajaj, mikäs freakki se siellä aurikolaiseilla komeilee! Olet oikeassa, aurinkolasit ei passaa palkintojenjakoon eikä varsinkaan harmaassa ilmassa!! Olisit sanonut hänelle suoraan!

Kisat sen sijaan oli kivat seurata ainakin TV:stä. En tosin nähnyt Tinden vilkuttavaa kättä vaikka yritin syynätä tarkaan kisakansan ja muut katsojat!