perjantai 15. tammikuuta 2010

Hiihdon maailmancupin Otepään osakilpailu 2010 avajaiset

Hiiohoi,

ryhdyn on-line urheilutoimittajaksi. Eli yritän syöttää tänne blogiin mahdollisimman nopeasti tietoa Otepään hiihdon maailmancupin osakilpailusta.

Tänään olivat avajaiset, illalla alkaen 19.30.

Tunnelma oli jälleen verraton ja väkeäkin ihan riittämiin. Vaikka huomenna kaikki vasta oikeastaan alkaa.

Siispä tässä muutamia kuvia tältä illalta:


Ennen varsinaisia avajaisia hiihdettiin huoltojoukkojen oma viesti, tässä vasta odotellaan sen alkamista.

Huoltojoukkojen hiihto oli kisa siinä missä mikä tahansa muu, mutta silti se hiihdettiin hieman huumorimielellä. Vai miten selitetään tämän pitkäkorvaisen herran osallistuminen kisaan:




Tämä ilta olikin siis verryttelyä varsinaiseen kisakarkeloon, mutta siitä huolimatta tunnelmat olivat iloiset ja jopa jännittyneet, kuten aina suurissa urheilukilpailuissa pitääkin olla:









Illan odotettuja kohokohtia oli Mu Isamaa -kansallislaulun esitys. Kertoisin kuka laulaa, jos muistaisin, vaan komiasti nuori mies selvästä tunnekuohusta huolimatta suoritti arvokkaan tehtävänsä:



Seuraavaksi oli vuorossa kisaan osallistuvien maiden lippujen esiinmarssi ja olihan siellä Suomikin!




Sitten oli vuorossa olympiatulen -- äh, eikun hiihtotulen sytytys, vaan kovasti juhlallinen tapahtuma sekin oli, ja kukapa muu sinne oli tulta kantamaan valittu kuin Kristina Smigun:




Välissä pidettiin taas puheita, oli hiihtoliiton miehiä ja taisi siinä jossain vaiheessa käydä Otepään Suuri Poika eli Andrus Veerpalukin esittäytymässä.

Ilta loppui, kuten aina ilotulitukseen, POKS ja RÄISK ja näin oli Otepään kisat virallisesti avatut. Huomenna lisää!




1 kommentti:

Marjattah kirjoitti...

Minulla on huono tapa hypätä yli urheilut kun aamukahvipöydässä tutkin telkkarin ohjelmatietoja. Onneksi tänään puoliso valisti:
- Hiihtoa Otepäältä tänään!
Laitoin oikein hälytyksen kännykkään.
TV2 12.50 Hiihdon mc: Sprint Otepää.
Muista vilkuttaa!
:)