Haapsalusta palattu

Hojo hojo

huudahdan iloisena. Kotona ollaan. Ollaan oltu jo muutamainen päivä, vaan on ollut kaikenlaista joulukiirettä, ihan mukavaa tonttuilua. Siitä ei sen enempää etteivät yllärit paljastu.

Niin siis, Haapsalussa käytiin ja olipa mukava reissu! Mutta ilmojensa puolesta aivan ihmeellinen.

Aiempaan kirjoitukseen laittoi marjattah kysymyksen: jäätyykö meri Haapsalussa. Ja voin kertoa, että kyllä jäätyy ja kiireesti!

Nimittäin, kun lähdimme liikkeelle Otepäältä oli lämpötila vielä plussan puolella tai huiteli siinä nollan tietämissä. Ja palatessamme se oli nyt koleimmillaan -22c.

Ja sama nopea kylmeneminen tapahtui myös Haapsalussa -- ensimmäisenä päivänä Wiigin lahdella kävellessäni näytti tältä:

Ja muutaman päivänä kuluttua sama lahti suunnilleen samasta kohtaa katsottuna:

Jää muodostui niin nopeasti että näytti siltä kuin aallot olisivat jäätyneet kuin pahan noidan taikasauvan heilautuksesta, kivettyneet silmänräpäyksessä:

Vaan eipä kylmä meitä paljoakaan haitannut. Vaikka mökkimme on tyyppiä kesämökki saimme pidettyä lämmön talossa. Siitä suuri kiitos ystävättärelleni Annelle, tuolle Haapsalun oivallisimmalle näyttelijättärelle, josta olen aiemminkin täällä kertonut, joka kävi laittamassa patterit päälle jo edellisenä päivänä.

Me siis pidimme mökkihauskaa, pelasimme risti-nollaa, polttelimme kynttilöitä, pidimme takassa tulta ja olimme kaukana kaikesta sähköisestä viestinnästä. Paitsi kun lähdimme kaupunkiin lukemaan sähköposteja.

Tämän reissun ehkä kattavin teema oli Noarootsi, jonne lähdin kahteen otteeseen. Kerran Annen kyydissä, kerran Kimmon kyydissä.

Kyse on mielenkiintoisesta ja luonnonkauniista alueesta Läänemaalla, joka on ollut jo ammoin ruotsalaisten asuttama. Siitä nimikin Noa (vrt. ruotsin Nya) Rootsi. Ja ruotsiksi on Noarootsissa vieläkin paikan- ja kadunnimet. Tai sitten nimet ovat vääntyneet viroksi, kuten Dirhami ja Spithami, jotka alunperin ovat olleet Derhamn ja Spithamn.

Mielenkiintoista olisi kuulla Noarootsiin jääneiden rannarootslasten eli rantaruotsalaisten puhetta. Kieli on kehittynyt vuosisatojen aikana ja Noarootsissa puhutaan kuulemma vieläkin ns. vanhaa ruotsia, joka kuullostaa arkaaiselta nykyruotsiin verrattuna.

Neuvostoajalla monet alueet Noarootsissa olivat suljettuja tavallisilta tasamaan tallaajilta. Päästäkseen esimerkiksi Dirhamiin piti olla varta vasten lupa. Toisaalta Noarootsissa oli myös Läänemaan parhaat marjametsät, ja niinpä sinne suunnattiin marjakorin kanssa, neuvostosotilaita ja heidän partioitaan vältellen. Tämän kertoi minulle Anne.

Kuten yllä sanoin, on Noarootsi myös luonnoltaan sitä kauneinta Läänemaata, katajikkoa ja upeita rantaviivoja. Tässä vain pari kuvaa rannoilta:

Nämä kivet löytyvät Ramsi poolsaaren eli Ramsin niemen kärjestä.

Ja alla kiviä ja lintutorni Spithamista:

Eli upeita maisemia, eikö vain. Ja arvatenkin kamera surisi ja naksahteli. Siinä määrin että Anne ensimmäisen päivän iltana Dirhamin rannalla, tuulessa ja tuiskussa tuskasteli täristen kylmyydestä: "Kuule, sul on küll üks nõme hobi!"  eli "Kuule, on sulla kyllä yksi typerä harrastus!" Ja tämäkin täytyy totuuden nimissä kertoa: Anne ja Kimmo, joka seuraavana päivänä paleli seuranani rannalla, olivat tässä asiassa ihmeen yksimielisiä.

Eipä silti, kyllä minullakin kävi monta kertaa mielessä, kun sormet huurussa ja kasvot pakkasen puremina kiipesin johonkin tuuliseen lintutorniin tai tarvoin kaislikossa, että en minä kyllä ihan viisas ole. Ja että on tämä hobi aika nõme.

Mutta sitten kun purin kuvia kamerasta oli mieli jo muuttunut. Minä pidän näistä kuvista kovasti, vaikka itse sanon. Kovin kovin mielelläni kuulisin myös teidän mielipiteitä. Ja kuvagalleriahan löytyy sitten tällaisesta linkistä: Haapsalu joulukuussa 2009

Kuvia on galleriassa aika tukku, mutta ehkä jaksatte ne katsoa? Jos alkaa puuduttaa, niin miettikää että voitte katsoa niitä kodin lämmössä, lämpötilan ollessa taatusti plussan puolella. Ja miettikää meitsiä nenänpää valkeana jahtaamassa jotain joutsenta Österbyn räntäsateessa. Tai kuvitelkaa mielessänne Anne tai Kimmo tärisemässä rannalla ja odottamassa että eikö jo lähdetä. Ja meikä vaan näpsii kuvia kivistä ja kaisloista, mottona: enää vain yksi kuva. Ja kerta kiellon päälle.

Että tällainen oli Haapsalu-reissumme.

Ja lopuksi vielä lyhykäisesti perheen karvaisista kavereista: ne nauttivat mökkihauskasta riemurinnoin. Lattehan on jo mökkihauskan pitämisessä konkari, mutta Rummulle kaikki oli uutta. Kuten avotakkamme:

Toiveikkaana jään odottelemaan kommenttejanne kuvista! Ainakin sen verta, että oliko määrä aivan tappavan puuduttava ja pitäisikö jatkossa olla maltillisempi kuvien ottamisessa ja galleriaan laitossa?