Psykedeliaa puutarhaan

Pyhäpäivän ratoksi olen pistänyt hösseliksi. Jos tarkkoja ollaan, hösselöinti alkoi jo eilen.

Kyse on nyt siis puutarhasta ja yltiöoptimistisista puutarhasuunnitelmistani. Oli aika ryhtyä sanoista tekoihin.

Ken on blogiani seurannut muistaa ehkä tarinan siitä kuinka minulta karkasi mopo käsistä latvialaisella Baltezers-puutarhalla. Ja rehellisyyden nimissä, on sillä rodeohevosen kaltaisella mopolla surruteltu myös viisi reissua Tartu Puukoolissa, eli Tarton parhaassa kasvitarhassa.

Minulla on periaate, joka kaltaiseni viherhöyrypään kohdalla onkin perin kohtuullinen: minkä ostan, sen istutan. Kuten nettiystäväni Tolkku jossain kommentissa totesi: meille kaikille on annettu kannettavaksi juuri sen verran kun kestämme. Myös taimia.

Ja eilen sitten alkoi ankara puutarhoilu. Aloitin syksyn kakkospenkin valmistelun.

Suurin osa kasveista oli jo aika päivää sitten saatettu multiin, mutta itse penkki oli tekemättä.

Tässä tilanne vielä eilen aamulla. Kasvit ovat maassa, mutta kaikki muu on Jokisen einettä eli eväitä. Levällään.

Ennen hommiin ryhtymistä tein vielä yhden reissun, vähän niinkuin kannustukseksi Tartu Puukooliin - maltillisesti ostin, koska auto ei enempää horsmia vetänyt - ja sitten kotiin ja istutushommiin.

Kun kakkosalueen viheriät olivat kaikki maassa siinä järjestyksessä kuin ne halusin, alkoi kattaminen. Eli ensin mäntymujua, jota olin viime vuonna käynnyt kuuden jätesäkin verran paikalliselta sahalta hakemassa.

Sahareissu ansainnee oman kappaleen. Katetta, siis kuorikatetta täältä ei helposti saa, jokunen puutarhamyymälä myy sitä hieman postimerkkiä suuremmissa säkeissä ja hinta on tolkuton. Minullahan on ollut tarve isompaan määrään.

Lähdin siis paikalliselle sahalle, missä mäntytukkeja kuoritaan ja kysyin viattomana josko saisin saisin hieman lapioida mäntyjen karsimisjätettä mukaani. Sain.

Kuusi jätesäkkiä olin saanut valmiiksi ja tukkien raapimisalue siistiytyi merkittävästi, kun paikalle tuli epävarman näköinen sahan pomo. Joka ilmoitti: "Me ei kyllä makseta siivouksesta mitään." Minä iloisena siihe, että ei se mitään, me tehdään tätä ihan mielellämme ja vapaaehtoisesti ja maksutta.

Muistan aina koko sahan henkilökunnan ilmeet, kun poistuimme paikalta, auto täynnä kuorikatetta.

Mutta siis kattamiseen. Eli ensin kasasin taimien juurelle tuota mäntymujua ja kuoriketta ja sitten levittelin kasvien välille sanomalehteä rikkaruohoja peittämään. Ja sitten päälle sora.

Sanonpa vaan, että saa olla aikamoinen fakiiri se rikkaruoho, joka tuon katteen alta ensi keväänä pintaan puskee. Toisaalta luottamukseni niin rikkaruohojen kuin myyrien elinvoimaan on rajaton.

Auringon laskemiseen asti paiskoin töitä - tiedättekö, sora painaa aivan kipeästi - ja iltaa kohden alkoi näyttää tältä:

Ja sama näkymä hieman eri suunnasta

Ja vielä yksi kuvakulma, olkaatten hyvät

Aurinko laski tässä kohtaa perin ikävästi, joten homman jatkaminen siirtyi seuraavalle päivälle eli täksi päiväksi.

Ensin kippasin soraa pensaspenkkiin lisää. Ja lisää. Ja lisää. Kunnes tiesin kantaneeni tarpeeksi. Aviollisin sitein ja velvollisuuksin minuun liitetty Linkama tuli apuun. Ja taas kannettiin soraa. Paljon.

Loppulaskelmamme kaikesta kannetusta sorasta (laskettuna kannettujen ämpärien lukumäärän, vetoisuuden ja painon mukaan) oli hiukksen yli 1.000 kiloa.

Kun soraus oli valmis oli aika siirtyä taiteellisen vaikutelman luomiseen.

Tyylilaji oli - ainakin toistaiseksi - psykedelia. En halunnut pensaspenkistäni suorakaidetta, en kartiota tai kuutiota. Halusin siitä, hmh, miten sen nyt ilmaisisi, japanilaisittain rauhallisen psykedeelisen ilopillerin. - Ken tietää, ehkä tästä tulee ensi vuosien trendi - syvällinen rauhallinen psykedelia.

Käytin katteena, siis koristekatteena Kekkilän tiilenpunaista koivumurskaa. Rakentelin erilaisia teitä ja tiehyeitä kasvilta toiselle. Lisäsin tiilenpunaisten purojen poukamiin käpyjä sen verran kun ehdin ja jaksoin niitä poimia.

Ja tällä hetkellä penkki näyttää tällaiselta. - Mutta - HUOM! - HUOM! - HUOM! - kyse on vasta välivaiheesta, ei tämä tällaiseksi lopullisesti jää. Minulla on takataskussani, tai ainakin jossain aivopoimussani vielä ajatuksia miten yhdistää kaarteet ja kierteet. Ja jos Luoja suo, ja jos ajatukseni lainkaan ovat realistiset, on lopputulos hieman tätä vertigoa ja psykedeliaa rauhallisempi.

Eli penkin kaarteisiin ja kierteisiin on tulossa kiviä, kaikenmoisia, murikoita, pieniä, isoja, ryhmiteltynä. Lisäksi ruskea väri tulee korostumaan tuon tiilenpunaisen kustannuksella. Millä sen teen, se on vielä mietintämyssyssä.

Vielä on suunnitelmissa ajaa hurauttaa Võrumaalle ja sieltä hakea Piusan upeaa hiekkaa, joka on paikoitellen keltaista, paikoitellen punaista. Ja hiekalla sitoa vielä eri kurvit ja kiemurat yhteen.

Osaatteko hahmottaa ajatusta? Ei väliä, jos ette, takaan että kuvia tulee, kun koko homma on valmis. Mutta olisin kyllä too-oo-odella kiitollinen väliaikakommenteistakin. Kiitos jo etukäteen.

Mutta tässä siis loput kuvat tältä päivältä. Eli näin pitkälle olen psykedeelisen pensaspenkkini kanssa edennyt.

Tässä vielä muutama yksityiskohta: esimerkiksi ajatukseni suihkulähteestä.

Kävyt ovat yksi juttu tässä soraistutuksessa. Sora on sinällään ihan mielenkiintoinen materiaali, jota vähän käytetään katteena. Liika määrä soraa voikin aiheuttaa parkkipaikka-efektin.

Sitä välttääkseni tulen lisäämään penkkiini käpyjä, kunhan saan niitä riittävästi kerättyä. Kotikuusen kävyt ovat pian kaikki jo otettu käyttöön. Täytynee laajentaa keräilytaloutta metsiin.

Ja näin pitkälle olen siis tänään edennyt.

Huomenna on vuorossa tehoisku Pukaan, eli lähikuntaan, jossa kaivetaan parhaillaan keveän liikenteen väylää. Viimeksi ohi ajaessani panin merkille, että sieltähän on noussut kaivuutöissä monenmoista viehättävää murikkaa.

Pukan jälkeen on vuorossa matka Piusan hiekkakuopille. Yhä mietin että miten toimin hiekan suhteen. Avolouhos on hehtaarien kokoinen, siis valtava. Ja minä tarvitsen kolme tai neljä muovipussillista hiekkaa. Keneltä kysyn tähän lupaa? Paljonko saisin pyttyä jos hakisin tuolta valtavalta hiekkakuopalta, jossa kukaan ei näytä nyttemmin tekevän mitään pari muovikassillista hiekkaa?

Varkaaksi en halua ryhtyä - luulen että etsin hiekkakuopan omistajien yhteystiedot ja soitan ja kysyn mitä maksaa neljä muovipussillista hiekkaa.

Jos ei muuta, varmaa on, että jälleen onnistun tekemään jotain, mitä kukaan muu ei ole tehnyt, ja joka saa virolaiset kulmakarvat nousemaan jälleen kerran takaraivoon asti: "Nämä suomalaiset! Ei niitä ymmärrä! Miten me hinnoitellaan kaksi muovikassia hiekkaa!"

Näine puutarhaterveisineni toivotan kaikille hyvää yötä.

Alkaa nääs uni painaa tämän psykedeelisen puutarhatontun silmään.

Siis hasta la vista ja seuraaviin seikkailuhin!