torstai 9. lokakuuta 2008

Kulttuuria ja hortikulttuuria

Kyllä mua nyt koetellaan.

Ei näy loppua tälle syysprojektille. Ihan minusta riippumattomista syistä. Tai ainakin melkein.

Mutta ennen kun mennään Tantaluksen tuska -puolelle, kerrotaan hieman eilisestä päivästä.

Eilinen päivä meni osittain kulttuuriattasheahommissa eli vietiin julisteita ja teatterin ilosanomaa pikkukyliin. Täsmäkohteena pieni paikkakunta nimeltä Aakre, josta yksi Randlane-teatterin näyttelijä, Ando, on kotoisin. Olimme Andolta saaneet vinkin, että Aakressa saattaisi olla hedelmällistä katsojapohjaa, kun joka toinen kylällä on joko sukulainen tai sukulaisen naapuri. (Kyse siis yhä Otepäälle tulevasta esityksestä, jota olen luvannut rivakasti markkinoida. Aikaisemmissa blogikirjoituksissa siitä enemmän.)

Siis Aakreen. Minä olin kartanlukija, ja kuinka ollakaan suorin reitti Otepäältä Aakreen kulki Pukan kautta, minun karttani mukaan. Ja kuinka ollakaan Jeepin takapaksissa sattui olemaan mukana sopiva muovilaatikko Pukan tien irtokiville. Siis ensin niitä poimimaan. Ja sitten Aakreen.

Aakre on pieni kolhoosikylä, aika rappeutuneita Stalinin ajan kerrostaloja, yksi kituva kauppa ja pieni kirjasto. Suuntasimme julisteinemme kirjastoon. Siellä meitä vastaanotti epäluuloisen näköinen Pitkä ja Laiha Tätönen, joka kulmat kurtussa kuunteli toiveitamme: voimmeko laittaa julisteen kirjaston ikkunaan. ”Eiköhän se käy”, totesi täti epävarmana. Me, viroa suomalaisittain murtavat teatterilähettiläät olisimme voineet olla Täti Pitkän mielestä vaikka Marsista tulossa, ja Tädin ilmeestä päätellen hän vakavasti kyseistä vaihtoehtoa juuri mielessään puntaroi.

Me yritimme selittää, että näytelmä on tooosi hyvä, ja kerroimme, että yksi näyttelijöistäkin on täältä teidän kyliltä kotoisin. Ando Siimson. Täti ei ollut vieläkään vakuuttunut asiamme vilpittömyydestä.

Silloin naapurihuoneesta tulee paikalle Täti Pullea, joka kyselee myös asiaamme. Ja nimen Ando Siimson kuultuaan puhkeaa valtavaan innostuneeseen nauruun: ”Meidän Ando, voi että voi olla! Meidän Ando! Ja nyt Otepäällä!” Täti Pitkäkin havahtuu: ”Siis, onko puhe MEIDÄN Andosta! Ja Ando tulee esiintymään Otepäälle! Ihanko totta!” Hyvä etteivät Pitkä ja Pullea nappaa toinen toisiaan käsistä kiinni ja ala tanssia piirileikkiä siinä edessämme.

Molemmat tädit alkavat tutkia julistetta, ja nauru raikaa yhä riemukkaampana: ”Onpas MEIDÄN Ando kasvanut suureksi! Aina ovat Siimsonit pojat olleetkin komeita! Minun naapurinmummu on muuten Andon äidin paras kaveri!”

Me kysymme, että otatte siis julisteen vastaan, ja tädit, niin Pullea kuin Pitkä, ilmoittavat yhdestä suusta, että kyllä, ja monta. Viemme niitä vielä lähikuntiin ja pitäjiin, Pukaan menee ainakin kaksi. Kaikkihan haluaa nähdä MEIDÄN Andomme näyttelemässä!

Siis teatteri-iskumme Aakreen onnistui yli odotusten.




Ystävämme Anne esiintyy nyt mitä erilaisimmilla ilmoitustauluilla


Aakresta jatkoimme matkaamme sitten Elvaan, jonne veimme vielä muutamaisen julisteen ja sitten oli aika lähteä Tarttoon, ja jonkun tekosyyn varjolla ehdotin pientä ja lyhyttä käyntiä Tartu Puukoolilla.

Ja nyt alkaa puutarhaihmisen Ah Golgata. Siis sellaisen puutarhaihmisen, joka on jo päättänyt, että enempää ei hankita eikä enempää jaksa maahan istuttaa.

Näin se meni. Olemme siis yhä eilisessä. Tulimme Puukoolille vain puolisen tuntia ennen sen sulkemista ja valitsin kasveja tapani mukaan harkiten ja varovaisesti. Maksimissaan kaksikymmentä tai sinne päin.

Kun olin maksamassa niitä sanoi Taimiston Tomera Hengetär, että nyt on niin vähän enää sulkemisaikaan, että eiköhän panna kaikille kasveille alennusta 40 %.

Minä köhin ja kakon ja kysyn että juu, kiitos, mielellään, mutta miksi. Ja Taimiston Tomera Hengetär kertoo, että huomenna on Puukoolilla Syksyn Karnevaalit, ja silloin kaikki kasvit ovat 40 % alennuksella. Tervetuloa siis huomenna uudelleen. Ja Tomera lisää: ”Meillä on huomenna tarjolla myös teetä ja pikkuleipiä.” Tässä kohtaa Linkama havahtuu, hmh, pikkuleipiä, nam.

Taimiston sulkemiseen on enää kymmenisen minuuttia ja kysyn, että jos nyt oikein nopsasti käyn vielä katsomassa jotain, saanko senkin jo huomisella -40%:n ale-hinnalla. Tomera lupaa. Ja minä pistän raviksi ja juoksen taimiston myyntipuolen päästä päähän ja palaan takaisin hengästyneenä kantaen sylissäni purppuraista peruukkipuuta. Tätä olin himoinnut jo pitkään.

Illan pimetessä ajeltiin kotiin Otepäälle ja Linkama mutusteli suussaan ajatusta pikkuleivistä. Minä varovasti kysyin, että niinkö tehtäisiin uusi reissu huomenna, pikkuleipiä syömään, ja näin sovittiin.

Tänä aamuna nousin ylös kukonlaulun aikaan ja hilpaisin pihalle istuttamaan eilen ostamani kasvit. Ja sitten patistin Linkamaa liikkeelle. ”Pikkuleivät odottavat!” Se sana veti, liikkeelle.

Puukoolissa oli jo hyvät sutinat menossa, onnellisen näköisiä ihmisiä retuutti isoja kottikärryllisiä kasveja autoilleen, ja minulle jo nousi hätä: nytkö kaikki hyvät on jo viety?

Siis juoksemaan ees taas myyntirivistöjä, etsimään aarteita, ja muutamainen löytyikin.

Tuhkapuita eli viroksi kukerpuita eli erinäköisiä Berberis vulgariksia ostin paljon. Minulla on nyt nääs Pirullinen Suunnitelma. Aion ulkovuorata Latten puoleisen pihan pissityt tuijat pitkillä ja piikikkäillä happomarjoilla ja tuhkapuilla. Pissi siinä sitten kun kusi ei ensinnäkään yllä tuijaan ja toiseksi jalannostolla on vaara saada ikävä piikki sinne herkimmistä herkimpään.

Meneekö tämä eläinrääkkäyksen piikkiin? Tuskin. Sillä tiedän jo kokemuksesta, että Latten kipukynnys on korkea tai suorastaan olematon, ja ovelana poikana keksii taatusti jotain muuta tuijieni menoksi.

Mutta tässä siis uusi sotasuunnitelmani tuijieni säilyttämiseksi.

Mutta sitten on tulla suru puseroon. Kaikki Nipponin enelakset ovat menneet. (Spiraea nipponica 'White Carpet') Ja kun minä nii-iiin tarvitsisin vielä yhden! Ja nyt vielä alennushintaan.

Näen Taimiston Tomeran rientämässä paikasta toiseen ja lähden Tomeran perään. Voiko olla näin huonosti? Tomera toteaa, että loppu mikä loppu, mutta nähdessään väpättävän alahuuleni heltyy. ”No on meillä niitä tuolla varsinaisen kasvattamon puolella. Lähdetäänkö hakemaan?” Lähdemme.

Tomera painelee edelläni kuin hirvi ja minä kipitän perässä, sydänalastani pidellen. Olen nimittäin tullut Pyhimmistä Pyhimpään, eli Tartu Puukoolin kasvatus- ja viljelyalueelle. Ja olen tullut lähes Baltezersin veroiseen taivaaseen. Puolijuoksua ravaan Tomeran perässä ja samalla räpsin vauhdista kuvia pienellä pokkarillani joka minulla on mukana. Oih! Ja Aih! Ja Oih-Aih!









Arvata saattaa miten tämä reissu päättyi. Turha on minun siitä mitään kertoa. Lisään loppuun vain kuvan, joka kertonee enemmän kuin epätoivoiset selitysyritykseni. Nämä siis ihan vaan hyppäsivät autoon mukaan. MUTTA, jokainen -40%.




Linkama on ollut koko illan ähky vedettyään pikkuleipiä poskeensa kaksi tuntia. Jotenkin olen lukevinani sen otsapoimuista, että ensi kerran mua ei kyllä millään piparnakkeleilla huijata.

Ensi kerralla täytyy siis keksiä uudet metkut…

5 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

No mutta paremminhan sulle kävi kuin Tantalukselle! Sait takakontin täyteen himoittuja aarteita! Ja kiitos aaamun energiatujauksesta, näillä eväillä jaksan taas seuraavaan päivään :-)

Inkivääri kirjoitti...

Nappasin blogisi listalta suosikkeihini:) Voi että mikä ihana näky tuolla auton takapaksissa ja kiitokset päivän hyväntuulenpläjäyksestä muutenkin:D Hermo alkaa olla piukalla tuon oman selän kanssa ja kaikki lysti on plussaa.

Kersten kirjoitti...

Olipas hauskaa lukea Pukasta ja Aakresta! Isovanhempani asuivat Pukassa ja Aakre oli lähellä sitä kuten kirjoititkin. Silloin oli vielä neusvostoaika ja käytiin Aakressa usein ns "kauppapävinä", koska joskus sinne tuli myytiin hieman eri tavaraa kun Pukaan. Toisinaan taas Pukassa oli hienompaa tavaraa... Samoista syistä käytiin myöskin Kuigatsissa ja Priipalussa, en edes tiedä, minkälaista asutusta niissä paikoissa nykyään enää on... Mutta lämpimät lapsuudenmuistot tulevat mieleen!

Siis jeeppi näyttää kyllä aivan liikkuvalta puutarhalta! Tsemppiä vaan puutarhahommiin!

OnuKoo kirjoitti...

Nyt täytyy tunnustaa että olen hieman kade. Takapaksi täynnä juuri kaikkea sitämitä, pihalle haluan. Tai siis tarkemmin sanottuna; osaan nyt haluta :)

Tiina Linkama kirjoitti...

Inkiväärille toivotan voimia ja hyviä särkylääkkeitä kipeän selän nujertamiseksi. Tiedän miten iiiinhottavaa on selkäkipu. Kuten ystävättäreni Helena joskus sanoi, synnyttämine oli piece of cake, mutta selkäsäryt, ne on syvältä.

Ja sitten riemuissani totean että Ihanainen Kersten alias Kulttuuriattashean assistentti on myös kommentoinut tänne!

Joskus mietin naureskellen, että miten se maailma näin heitti meidät: minä ole Otepäällä, ja sinä Helsingissä!

Iloa eloon siellä kotikaupungissani toivottelen Otepään Parhaimmalle Neitokaiselle näin bloginkin kautta!