Otepää ja lähiseutu vuoden toiseksi viimeisenä päivänä

Huominen kun vielä vedetään kunnialla läpi ollaan valmiita vuoteen 2012. Vähiin menee ennenkuin loppuu.

Meille tuli eilen Villa Ottiliaan asiakkaita, jotka olivat varanneet ison perhehuoneemme kuudeksi yöksi. Tallinnalainen perhe, joka tuli eilen, ja lähti jo tänään. Kun ei täällä voi mitään tehdä. Kun ei ole lunta.

Mitäpä sitä kellekään vastaan väittämään. Jos siltä tuntuu, niin tuntuu siltä.

Minä lähdin kuitenkin ajelemaan lähiseuduille, etsimään näkymiä ja elämyksiä. Minä, joka olen täällä vuoden läpeensä ja jolle lähes kaikki paikat ovat jo ennestään tuttuja. Silti onnistuin löytämään parikin aivan ihmeellistä paikkaa, joiden ääressä hengitin hieman nopeampaan, pelkästä ihastuksesta ja löytämisen riemusta.

Niinhän se on, että jokainen näkee maiseman omalla tavallaan. Valokuvaajalle ei ole huonoja ilmoja, tätä olen hokenut useasti. Ehkä matkaajan kannattaisikin katsoa maailmaa valokuvaajan silmin silloinkin kun kamera ei ole mukana. Sillä silloin näkee maiseman hieman tarkemmin: katsoo taivasta ja sen outoja muodostelmia, katsoo muotoja ja värejä. Tuulen leikkiä veden pinnalla tai lumivalkean joutsenparin ylvästä lipumista mustan järven pinnalla. Ja silloin kokee ja näkee ehkä enemmän kuin mitä tavallinen turisti, jolle "kaunis talvimaisema" on perinteinen lumimaisema. Ja joille "tekeminen" = laskettelua tai hiihtoa.

En ole kuitenkaan millään muotoa katkera asiakkaillemme - markkinataloudessa kun on ostajalla valinnan vapaus. Nyt vain harmittaa, että ostimme eilen isoja perhepakkauksia aamiaistarvikkeita niin että ne riittävät usammaksikin päiväksi. No, saahan niistä itselle einettä taiottua, ei siinä mitään.

Minulla oli tänään siis hyvä päivä - ajelin ja pysäyttelin autoa aina komean maiseman tai näkymän kohdatessani. Ja kyllähän niitä riitti! Kotiin tulin innostuneena ja tyytyväisenä. Ja innokkaana kerroin Kimmollle Pikkjärvestä ja sen laaksosta; pohdin Vidriken outoja autiotaloja ja arvuuttelin niiden mennyttä historiaa.

Tässä teillekin, rakkaat blogin lukijat, hieman päivän kuvasaalista - tarjolla on niin värillistä kuin mustavalkoista kuvakerrontaa:

Otepään Pyhän Maarjan kirkko aamupäivän vaihtelevassa auringossa.

Kaislat ovat minun vakiosuosikkejani, tässä hieman dramaattisesti sävytettyinä.

Joutsenia Valgjärvellä.

Hurjia auringonsäteitä Savernan ylängöllä.

Dramaattisia värejä Kaarnajärvellä.

Auringonkiloa Kaarnajärvellä

Pikkjärvellä vesi leikkii tuulen tahtiin.

Aurinko sytyttää Pikkjärven takana oleviin koivuihin valot.

Outoja raunioita Vidrikessa. Mitä tässä on ollut ennen? Kartano? Jäljellä vain rauniot.

Upea vanha talo, jonka historia mietityttää. Kuka täällä asui ja miksi talo hyljättiin?

Kummitusmainen pihapiiri Vidrikessa.

Etteikö talvella olisi maisemassa värejä?

Yksinäinen Tarzan-keinu Pilkusejärvellä.

Toivottavasti kuvat miellyttivät teitä samalla tavalla kuin minua!

Kuten kirjoitin, en voi olla vihainen asiakkaille, jotka lähtevät kesken varauksen, kun ilma ei heitä miellytä. Mutta olen huolestunut. Hyvinkin huolestunut.

Jos tammikuu jatkuu tällaisena lumettomana syyssäänä, se tarkoittaa että ainakin ne lomailijat, jotka suuntaavat Otepäälle vain ja ainoastaan lumen vuoksi, jäävät pois.

Mietin itsekseni, miten markkinoida Villa Ottiliaa ja Otepäätä tällaisena outona talvena. Kuten kuvat yllä kertovat, täällä on nähtävää ja koettavaa, riippumatta lumesta. Ehkä jatkossa meidän - ja ennen kaikkea Otepään kaupungin - pitäisi alkaa panostaa muihin paikkakunnan nähtävyyksiin kuin siihen yhteen ja ainoaan eli lumeen!

Vinkkejä vastaanotetaan! Ja varauksia myös (heh)!

Otepään 10 ihmettä: viimeiset kaksi eli 9. ja 10. ihme

Ihmesarjani päättyy tähän. Nyt on vuorossa kaksi viimeistä ihmettä, joiden valinnassa piti oikein miettiä, että mitä ottaa sarjaan mukaan.

Nämä kaksi viimeistä ihmettä ovat tällaisia käytännöllisluonteisia eli Palvelut ja Harrastusmahdollisuudet.

Otepää siis tarjoaa luontomatkaajalle elämyksiä ja on historiasta kiinnostuneelle antoisa matkakohde. Mutta ihminen ei elä pelkistä elämyksistä, sitä pitää välillä tankata ja huoltaa, että pysyy toimintakykyisenä.

Ollakseen näin pieni paikka, Otepään palvelujen tarjonta on laaja. Meillä on useita ravintoloita, joista useat kävelymatkan päässä Villa Ottiliasta. Suosikkeja omalla listallani on keskustan mutkaton Hermani Pubi ja uudempi l.u.m.i. Parin kilometrin päässä on upealla näköalalla varustettu Nuustaku ja gourmet-tyyppinen Pühajärvi Restoran. Ja tässä mainittuna tosiaan vasta muutama paikan ravintoloista.

Yökerhojakin löytyy jopa kaksin kappalein, keitä tällainen yöelämä kiinnostaa.

Suomalaiset ovat tottuneet etsimään Viron edullisia kampaamo- ja kosmetologipalveluita, ja löytyyhän niitä, useita. Lähellä Ottiliaa on tyylikäs ReedeVilla. Parin kilometrin päässä taas Pyhäjärve Puhkekeskus, jossa on tarjolla hierojaa ja kampaaja ja kosmetologia useampiakin.

Kampaamopalvelut järjestyvät Otepäältä myös. Pyhäjärvelleä ja ReedeVillassa on kampaajat. Mutta minun ja Kimmon suosikki on ihastuttava ja topakka Astrid, joka toimii kaupungin keskustassa, pienessä kahden naisen Perejuuksuur-liikkeessä. Ja hinnat ovat jotain aivan muuta kuin Suomessa.

Ruokakauppoja tai oikeastaan isoja marketeja on kaksi, kolmatta rakennetaan. Kaupungista löytyy kaksi pankkia, silmälasiliike, matkamuistomyymälä, kukkakauppa, sekatavarakauppa, josta saa lähes mitä vaan vaatteista astioihin ja villalankoihin asti.

Eli palveluissa todellakin löytyy.

Harrastusmahdollisuuksiakin on vaikka mitä, päällimäisenä tietenkin Pyhäjärvi, johon voi tutustua uimalla tai soutelemalla tai kanoteeraamalla. On kuntosali ja uimahalli ja keilahalli. On tenniskentät ja rullahiihto- ja -luisteluladut. On 18-reikäinen golfkenttä. Ja tietenkin aiemmin mainitsemani upea seikkailupuisto, jossa pääsee ottamaan mittaa itsestään. Viimeisestä voi katsoa kuvia tällaisesta linkistä: http://www.villaottilia.ee/seikkailupuisto/

Eilen sain sähköpostiini ilmoituksen että jälleen on Otepäälle avattu uusi harrastumahdollisuus, disc golf-kenttä, joka ei sano minulle mitään. Ilmeisesti kyse on jonkinmoisista frisbeen kaltaisista levyistä joita sitten viskellään.

Tässä tiedote asiasta:

22.7. alkaen on Tehvandiin avattu 18 väylän disc-golf -rata. Väylät ovat eri pituisia ja vaikeudeltaan erilaisia. 2,5 km alueella olevien väylien kokonaispituus on 1,5 km.

Että tällaistakin mahdollisuutta pukkaa. Täytyykin lähteä jossain vaiheessa tutustumaan tähän lajiin, että tietää mitä asiakkaille suositella.

Joka tapauksessa, tarjontaa riittää. Nähtävää riittää. Ja palveluita riittää. Joten, ei sitten muuta kuin Otepään lomaa varaamaan. Ja paikanhan tiedätte, eikö niin? Villa Ottilia ja sen isäntäpari kera hömelön koiransa odottavat Teitä!

(Loppuun oli ihan pakko laittaa tällainen markkinointiaspekti, mutta mitäpä muuta yrittäjä voi tehdä kuin yrittää! )

Onko vieraita tulossa, pohtii Latte

Pala Villa Ottilian puutarhaa

Otepää ja 10 ihmettä - 8. ihme: Historia

Kun me muutimme Otepäälle, tiesimme, että paikkakunta on urheilusta ja matkailusta tunnettu. Sitä emme tienneet että Otepäällä on pitkä ja mielenkiintoinen historia takanaan. Ja että Otepää on Viron toisiksi vanhin kirjallisissa lähteissä mainittu paikka.

Historian havinaa voi käydä aistimassa Otepään linnavuorella, jossa on myös vanhan linnan rauniot. Olen kirjoittanut pitkästi Linnavuoren historiasta aiemmin, joten ehdotan historiasta kiinnostuneita klikkaamaan: Linnavuoren Historia

Otepää on ollut jo keskiaikana merkittävä kauppateiden risteyspaikka. Täältä ovat kulkeneet Pihkvaan ja Novgorodiin suunnanneet kauppiaat. Täältä on matkattu niin etelään, Latviaan, kuin pohjoiseen. Yksi kauppatie on vienyt länteen Viljandin suuntaan. Kauppiaiden ohella täältä ovat kulkeneet niin viikingit kuin kalparitarit. Otepään linnoitus on ollut myös elintärkeä puolustuslinnake Tarton piispanistuimelle.

Baltisaksalaiseen aikaan sijaitsi Otepäällä kaikkiaan 12 kartanoa, joista tänä päivänä tunnetuin on Pyhäjärven kartano (Heiligensee), joka toimii nykyisin hotellina. Baltisaksalaiseen aikaan liittyy myös Otepään vanha nimi Nuustaku, joka tulee tarinan mukaan siitä, että Pyhäjärven kartanon herra kasvatti pähkinäpensaita. (Pähkinä on saksaksi die Nuss). Kun koitti pähkinöiden keruuaika, kiersi kartanonherran apulaiset ympäri Otepäätä kutsuen alustalaisia ptalkoiiin huudellen Nusstag, Nusstag (pähkinäpäivä). Tästä sana kansan suussa kääntyi Nuustakuksi, ja kartanonherraa alettiin kutsua Nuustakun herraksi.

Viron lippuun Otepää liittyy myös kiinteästi. Täällä nostettiin sini-musta-valkea ensimmäisen kerran salkoon vuonna 1884. Kerroin lipun historiasta sen viettäessä 125-vuotispäiviään, ja sen jutun voi lukea tästä: Lipun historia. Lipun historiaan voi tutustua myös paikan päällä, Lippumuseossa, joka sijaitsee talvikirkon takana, lähellä Otepään kirrkoa. Lipun kunniaksi seisoo Otepäällä myös Viron korkein lippusalko, jossa liehuu jättikokoinen sini-musta-valkea lippu.

Reliefi Otepään kirkon seinässä

Otepää on siis ollut tärkeä niin keskiajalla kuin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun itsenäistymistunnelmissa.

Neuvostoaika ei merkinnyt Virolle sanottavampaa nousukautta. Mutta Otepää kukoisti myös neuvostovuosina. Tuolloin se oli yksi Neuvostoliiton komeimmista hiihtokeskuksista, jonne moni neuvostourheilija unelmoi pääsevänsä treenaamaan ja kilpailemaan. Turismi kukoisti ja Otepää lieni tuolloin Viron tunnetuimipa paikkakuntia kautta koko suuren Venäjänmaan.

Otepään ominaislaatu, kunniakas historia, upeat maisemat ja kautta vuosikymmenten jatkunut suosio urheilijoiden ja matkailijoiden keskuudessa näkyy otepääläisessä itsetunnossa. Vaikka paikkakunta on pieni niin kooltaan kuin väkiluvultaan - kaupungissa asuu n. 2000 ihmistä ja kunnassa 5000 ihmistä - on otepääläisten itsetunto kohdallaan. Joidenkin mielestä jopa liian kohdallaan. Kopeiksi olen kuullut otepääläisiä mainittavan. Sitä en allekirjoita, mutta toki tietynlaisen henkisen itsevarmuuden aistii paikkakunnalla. Ja mikseipä ihmiset olisi ylpeitä siitä mitä heillä on, kun kerran ylpeyteen aihetta on aivan riittämiin.

Otepää ja 10 ihmettä - 7.ihme: Polut satumaailmoihin

Otepäätä kuvataan liikkujien paratiisiksi - ja sitähän se tietenkin onkin. Jos liikkujilla ajatellaan urheilijoita, jotka kaipaavat haastetta ja huippuhyviä lajikohtaisia maastoja, niin ratoja ja reittejä heille löytyy.

Talvella tietenkin nousevat päällimmäisiksi Otepään kahden hiihtokeskuksen Tehvandin ja Käärikun ladut. Jotka ovat sitä paljon hyviä, että maajoukkuetason kilpahiihtäjät niillä treenaavat. Kesällä löytyy rullahiihtäjille ja rullaluistelijoille myös hienot asfaltoidut harjoitteluradat.

Otepään monet kävelyreitit ja luontopolut tarjoavat elämyksiä ja miellyttäviä maisemia myös tavallisille luonnossa kulkijoille. Ja monet luontopoluista kiertelevät sadunomaisissa maisemissa, jotka vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Keväällä on mahdollista vaeltaa valkovuokkojen valaisemissa metsissä, syksyllä kahistella pudonneiden lehtien peittämillä pienillä salaperäisillä poluilla. Polkupyöräilijöille, siis myös sunnuntaipyöräilijöille, on omat hyväkuntoiset kevyen liikenteen väylät.

Materiaalia eri kävely- ja polkupyöräreiteistä saa niin meiltä kuin Turismi-infokeskuksesta. Pyöriä saa vuokrata meiltä.

Villa Ottilia sijaitsee laaksossa ja on jo osa Otepään luonnonpuistoa.  Keskustaan on kuitenkin matkaa vain 800 metriä. Ensimmäiset luontopolut alkavat jo kotiovelta. Mikä on hienoa paitsi matkailijoiden, niin myös Latte-koiran ulkoilutuksen kannalta.

Villa Ottiliasta alkavat luontopolut oikaisevat myös Pyhäjärven rannalle kulkijoiden matkaa merkittävästi.

Villa Ottilia ympyröity kartalta. Talolta lähtee polku joka vie Pyhäjärven tielle ja keveän liikenteen väylälle, joka vie eteenpäin Pyhäjärvelle. Kartta suurenee sitä klikkaamalla.

Pyhäjärventien vieressä on metsäalue, joka on täynnä mitä viehättävimpiä polkuja. Paikan nimi on Apteekkarinmäki ja sen keskellä, korkeimmalla mäellä, sijaitsee kaksi vanhaa hyppyrimäkeä, joita yhä käytetään junioreiden harjoituksissa. Villa Ottiliasta on Apteekkarinmäen metsään matkaa alta kilometrin.

Apteekkarinmäen voi kiertää pitkästi tai lyhyesti, tai tehdä niin kuin minä teen, kierrellä siellä kapeita pieniä polkuja ristiin rastiin. Näin tein varsinkin aikana jolloin Ronja oli vielä elossa. Teimme kahdestaan pitkiä rauhallisia kävelylenkkejä Apteekkarinmäen poluilla, kulkien viimeisinä vuosina Ronjan itse määräämään tahtiin.

Ronja Apteekkarinmäen polulla, pienen mäen alla.

Ronja pysähtyy polkujen haaraantuessa kuin kysyäkseen, kumpaan lähdetään?

Apteekkarinmetsän luontopolut ovat Otepään kuntopoluista ehkä tuntemattomimpia matkaajille. Luultavasti siksi, että polkuja on satamäärin ja metsässä on helppo eksyä, vaikka metsäalue ei suuren suuri olekaan. Maastopyöräilijöille ylös ja alas nousevat kiemurtavat polut ovat haasteellisia ja aika ajoin metsässä saattaa tulla vastaan innokas pyöräilijä, joka ei puunjuuria tai syksyn lehtien liukkautta kavahda.

Pyhäjärven ympäri kiertää Pühajärve matkarada, joka sopii hyvin leppoisaa reittiä etsiville polkupyöräilijöille. Koko lenkki on yhteensä n. 14 kilometriä. Suurin osa reitistä on asfaltoitu ja kiertää läheltä rantaa. Pyhäjärven reitti sopii hyvin myös sunnuntaikävelijöille. Esimerkiksi Otepään kartanonpuiston läheisyydessä voi tehdä lyhyitä kävelylenkkejä erittäin kauniissa ja helppokulkuisissa maastoissa.

Kuvassa äitini sauvakävelee rantatietä pitkin muutama vuosi sitten.

Idyllisen rantatien varrelle jää monia kauniita näkymiä.

Apteekkarinmetsä oli minun ja Ronjan lempimetsä. Latte ja Kimmo suosivat puolestaan Murrumetsän metsälenkkiä, n. 3,5 km pitkää osittain metsässä, osittain rannan myötäisesti kulkevaa lenkkiä, jossa on useita mahdollisuuksia pulahtaa veteen. Ja, arvatenkin, Eräs käyttää mahdollisuutta hyväkseen aina kun vain voi.

Latte jolkottaa Murrumetsässä

Ja käyttää hyväkseen mahdollisuutta hypätä Pyhäjärveen! On se uintihullu koira!

Niin Murrumetsän kuin Pyhäjärven reitit ovat hyvin viitoitetut, joten eksymisen vaaraa täällä ei sanottavammin ole. Ja, kuten yllä sanoin, meiltä saa aina mukaansa kartat kun liikkeelle lähtee.

Apteekkarinmäen, Murrumetsän ja Pyhäjärven reitit ovat kaikki siis lähellä Villa Ottiliaa. Neljäs suosittu luontoreitti on Otepäältä jo hieman kauempana, ja alkaa Käärikun urheilukeskuksesta. Kyseessä on historiallinen Kekkosen reitti, joka talvella on latureitti, kesällä patikointireitti. Matkaa sillä on n. 15 km.

Kekkosen reitin hiihti ensimmäisenä, kukapa muukaan, kuin Urho Kaleva, joka teki vuonna 1964 yllätysvisiitin silloiseen Viron Neuvostotasavaltaan. Tarina kertoo, että Kekkonen yllättäen päätti tulla Otepäälle, mikä aiheutti hankaluuksia virallisille isännille. Otepäätä kun ei oltu otettu huomioon virallisissa suunnitelmissa.

Urkki oli noina aikoina vielä voimissaan ja hyppäsi sivakoille ja lähti menemään. Perässään KGB:n pojat, jotka eivät pysyneet alkuunkaan Urkin vauhdissa. Pyssyjä oli kuulemma lennellyt ladun poskeen ja yksi KGB:n mies eksynyt niin, että miestä vielä iltamyöhänä etsittiin Käärikun maisemista.

Tuon legendaarisen hiihdon jälkeen on samalla ladulla hiihdetty joka vuosi Kekkosen hiihto, joka on suhteellisen iso tapahtuma. Kesäisin samoissa maastoissa juostaan Kekkosen juoksu. Ja muina aikoina reitti toimii kauniina patikointireittinä luonnossa kulkijoille.

Luontopolkuja ja reittejä on täällä jokaiseen makuun. On salaperäisissä metsissä kulkevia luontopolkuja, on siistejä ja hoidettuja ja valaistuja asfalttiteitä. Ja monenlaista siinä välissä.

Minulle nämä luontopolut ovat yksi portti luontoon ja sen rauhaan.

Omistan tämän kirjoituksen rakkaalle Ronjalleni, jota ilman en olisi niin syvälle metsään mennyt enkä metsäreiteistä niin paljon nauttinut. Nuku kauniisti, silkkiturkkinen ystäväni. Sinä olet jo luontopolkusi kulkenut.

Vanha luonto-oppaani, Neiti Kesäheinä

Toivon että viimeinen luontopolkusi vei sinut hyvään paikkaan.

Otepää ja 10 ihmettä - 6. ihme: Päiväreissut

Aloitin tämän sarjan vastatakseni kysymykseen, joka nousi esiin keskustellessani Otepään Turismi-infokeskuksen uuden johtajan Ene Reedin kanssa: Kerro 10 syytä miksi kannattaa tulla Otepäälle.

Pyrin tässä sarjassa löytämään ns. pieniä ihmeitä, sellaisia, joita ei ehkä turistikatalogista  löydy. - Ei niin etteivätkö nämä katalogien matkailuvinkit, linnat ja muistomerkit ja museot, olisi vierailemisen arvoisia nekin. Toki. Mutta yritän etsiä ns. vakionähtävyyksien oheen lisäarvoa Otepäälle, jotain sellaista, jota itse olen täällä eläessäni kokenut merkitykselliseksi ja elämykselliseksi.

Kirjoitin aiemmin myös, ettei käsite 'Otepää' ole ihmeitteni sarjassa mikään tiukasti maantieteellisesti rajattu alue, vaan käsittää kaiken sen, mikä asettuu Otepään ympärille, mikä on helppo täältä käsin saavuttaa.

Niinpä 6. ihmeeni viekin matkaajan tien päälle, Otepään ulkopuolelle, tutkimusmatkoille lähiseuduille.

Kuudes ihmeeni on siis: Päiväreissut.

Otepään suuria etuja on sen erinomainen sijainti Etelä-Viron sydämessä. Otepää on kuin monisakaraisen tähden keskus, sakaroiden kärkien suuntautuessa jokaiseen ilmansuuntaan ja tarjotessa jokainen jotain uutta ja mielenkiintoista.

Päiväretket Otepäältä lähiseuduille, -kaupunkeihin ja -maakuntiin ovat itsellekin olleet elämän sokeri  - vai suolako se on, joka tekee elämästä maukkaamman?

Otepäällä asuminen on mahdollistanut vaivattoman tavan tutustua hyvinkin laajaan alueeseen Viroa, joka reissu reissulta avautuu yhä heterogeenisempänä, monimuotoisempana. Ja päiväreissuja suosittelemme myös Villa Ottilian asiakkaille, niille jotka ovat päättäneet jäädä luoksemme useammaksi päiväksi.

Riippuu matkaajasta itsestään kuinka pitkälle hän haluaa ajaa, kuinka paljon aikaa käyttää päiväreissuunsa. Jo alta tunnin matkan päästä löytyvät seuraavat tutustumisen arvoiset kaupungit: yliopistokaupunki Tartto,  Võrumaan keskus Võru, kaksoiskaupunki Valga/Valka ja Põlvamaan keskus Põlva. Eikä aikaa kulu kuin ehkä puoli tuntia pidempään ja on tavoitettu myös Mulgimaan keskus Viljandi, Kaakkois-Viron mielenkiintoinen Setomaa, Räpinan puutarhakaupunki ja Peipsi ja sen mielenkiintoiset pienet vanhauskovaiskylät.

Viljandin vesitorni

Ninan kirkko lähellä Alatskivea

Kimmo ja Latte Peipsin rannalla Räpinan lähellä

Kimmo poseeraa Jägalan putouksilla

Menisi koko päivä, eikä se riittäisikään kertomaan kaikesta siitä mitä näistä eri kaupungeista ja maakunnista löytyy. Kaupungit itsessään ovat kukin erilaisia ja mielenkiintoisia ja edustavat omalle alueelleen tyypillisiä piirteitä. Niiden ympäristössä on runsaasti luontokohteita, nähtävyyksiä, museoita. Löytyy uskomattoman hienoja suomaisemia, vanhoja linnanraunioita, komeita kartanoja, satakielilaaksoja, kanjoneita, hiekkakivilouhoksia, lepakkoluolia, kirkkaana virtailevia jokia ja kauniina kimmeltäviä järviä. Kyläkauppoja, toreja, mielenkiintoisia vanhoja hautausmaita. Herttaisia kahviloita, kauniita pihapiirejä ja puutarhoja.

Olen kirjoittanut tänne blogiin kymmeniä tarinoita päiväreissuiltamme. Hakusanoilla blogin omasta hakulaatikosta löytyy niistä juttua pitkälti. Tässä vain muutama linkki:

Pieni päivälenkki Latviaan.


Taevaskoda ja Võru


Setomaalla ja hieman Venäjälläkin


Endlan suomaisemat


Viljandi ja Põltsamaa


Paitsi hakusanoilla, pääsee blogissa samanaiheisiin teksteihin klikkaamalla jutun lopussa olevia tunnisteita.

Hyviä päiväreissuja toivotan, ensin näin blogissa, ja ehkä myöhemmin ihan oikeassa elämässäkin. Tervetuloa! Me ohjaamme teidät perille!

Että tällainen ihme tällä kertaa.

Otepää ja 10 ihmettä - 5. ihme: Elämyksiä korkealta

Viro on pääosin hyvin tasaista. Sen huomaa ajaessaan vaikkapa A2-tietä Tallinnasta Tarttoon. Peltoja, laajoja tasankoja, kuusiaitaa. Jos suoraan sanotaan, tie on koko lailla tylsä. Siksi yleensä neuvonkin asiakkaillemme vaihtoehtoisia ajoreittejä, eivät yhtä nopeita kuin A2, mutta mielenkiintoisempia.

Kun Tartosta lähdetään ajamaan kohti Otepäätä, maisemat muuttuvat tyystin. Joka kerta kotiin palatessani Etelä-Viron kumpuilevat mäet sykähdyttävät; äkkiä Tatran kohdalla huomaa katsovansa sinisiä mäkiä, jotka seurailevat toisiaan horisontiin asti.

Otepää on Viron korkeimmalla sijaitseva kaupunki (151 m). Se asettuu ylängölle, ja on tyypillistä kumpumaisemaa vehreine mäkineen ja kauniine laaksoineen.  Maisema viehättää silmää, on virkeä, eloisa. Eri vuodenaikoihin maisema vaihtaa väriään, keväällä on yleissävynä hento vihreä, kesällä vahva vihreä ja syksyllä keltapunainen. Kaikkina vuodenaikoina maisemat ovat yhtä upeat.

Minun viides Otepään ihmeeni ovat elämykset, joita korkeus tarjoaa. Näköalatornit, kukkulat ja mäet, joista esteettömät näkymät jatkuvat silmänkantamattomiin. Korkealta näkee kauas, sanotaan. Ja sanotaan sitäkin, että korkealla tuulee. Molemmat pitävät Otepäällä paikkansa. Ja kun sanomaan aloin, niin sanonpa vielä senkin, että ellei ole kiivennyt ainakin yhdelle mäelle tai yhteen torniin, tuntenut ylängön tuulta hiuksissaan, auringonkiloa silmissään tähytessään kaukaisuuteen, ei ole kokenut Otepäätä täydellisesti.

Näkymää Otepään uudesta hyppyritornista

Helpoiten pääsee korkeuksiin nousemalla - joko portaita tai hissillä - Otepään uuteen hyppyritorniin, joka on kaupungin ylpeä lisä sen talviurheilutarjontaan. Torni seisoo Tehvandin urheilustadionin viereisellä mäellä ja sen näköalatasanteella seistessään on samalla Viron toiseksi korkeimmassa kohdassa. Hyppyrin seinässä on huimapäille 34 metrin korkeuteen kohoava kiipeilyseinä.

Toinen kaupungin keskustassa oleva näköalatasanne on Otepään Linnavuori, josta aukeavat huikeat näkymät etelään. Linnavuorelta lähtee myös Otepään seikkailupuiston huima ilmalento, joka on 300 metriä pitkä ilmarata, jossa korkeimmillaan mennään 30 metrin korkeudella. Linnavuorella on nimensä mukaisesti myös vanhan linnan rauniot.

Näkymää Linnavuorelta alas laaksoon ja etelään

Huima ilmelento, joka alkaa Linnavuorelta ja päättyy Seikkailupuistoon

Hyppyrimäki ei ole Otepään ainoa näköalatorni. Sen ohella voi maisemaa katsoa kahdestakin tornista, toinen virallinen, toinen ei niin. Jälkimmäinen on Väike Munamäen (207,5 m) huipulla oleva masto, jonka huipulla on pieni tasanne. Kiipeämistä sinne ei ole kielletty, mutta eipä se taida olla silti ihan sallituakaan.

Minä olen käynyt mastossa kolmeen otteeseen. Ensimmäisen kerran otepääläisen ystävättäreni Kerstenin kanssa. Toisen kerran Kimmon kanssa - halusin näyttää myös miehelle näitä käsittämättömän upeita maisemia, jotka mastosta avautuvat. Ja kolmannen kerran yksin.

Luulen, että maston huippu on korkein kohta minne ihminen voi Virossa mennä, jopa korkeampi kuin Suur Munamäen suhteellisen matalan näkötornin tasanne. Tämä tosin vain minun arveluani ja siis epävirallista tietoa.

Keskimmäinen kerta oli jäädä viimeiseksi. Nousimme siis mastoon yhdessä Kimmon kanssa. Minulla roikkui kamera kaulassani ja ahnaasti odotin pääseväni huipulle kuvaamaan. Maisemat olivat upeat.

Siinä minä sitten räiskin kuvia ohuesta metalliritilästä tehdyllä tasanteella, kun Kimmo innostuneena ilmoittaa: "Huomaatko kuinka tämä heiluu?!" Ja vasta silloin minäkin huomasin sen. Ja äkkiä alkoi minua huimata. Tartuin kaiteeseen kiinni kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Sisälläni velloivat sekalaiset tunteet: yhtäältä huimaus, toisaalta halu kuvata mahtavia maisemia. Jälkimmäinen voitti. Joskin hetkeksikään en päästänyt toista kättä irti kaiteesta.

Kolmannen kerran kiipesin torniin yksin - vain voittaakseni tuon korkeanpaikan pelon, josta en aiemmin ollut tiennyt kärsiväni.

  Näkymää mastosta Võrun suuntaan.

Latte pitää kaikki neljä tassuaan tukevasti maan pinnalla. Väike Munamäeltä on sen mielestä ilman mastoakin riittävän hienot maisemat. Takana nyttemmin toimintansa lopettaneen laskettelumäen hissi.

Jos Väike-Munamäen torni on liian extremeä, on Käärikun lähellä oleva Harimäen näköalatorni sitten riittävän tukeva ja turvallinen aremmankin maisemabongarin kiivetä. Torni sijaitsee viimeisten mittausten mukaan 211,3 m merenpinnan yläpuolella .Se on puusta tehty 28 m korkea rakennelma, jonka ylin tasanne sijaitsee 24 metrin korkeudessa.  Tornista aukeavat näköalat Otepään mäille ja Väike Emajõen laaksoon sekä Karulan ylängöille.

Harimäen toteemi, takana näkötorni

Harimäellä olemme käyneet useasti, kaikkina vuodenaikoina. Eritoten keväisin ja syksyisin olen tavannut kiivetä sen huipulle kuvaaman maisemia, jotka vaihtavat väriään, suurina värikkäinä pintona.

Harimäeltä Karulan ylängöille

Näkymää Harimäen tornista.

Vihreitä vyöhykkeitä Valgjärven suuntaan

Maisemaa Käärikun suuntaan.

Kuten sanoin tämän postauksen alussa, korkealta näkee kauas ja korkealla tuulee. Joskus korkealla voi huimatakin. Mutta varmaa on, että korkealta löytää näkymiä, joista tasamaan tallaajat eivät voi uneksiakaan!

Ja nämä elämykset ovat minun viides Otepään ihme. Antakaa katseenne kiitää kaukaisuuteen!

Otepään 10 ihmettä: vuorossa 4. ihme - Salaiset järvet

Jatkan eilen aloittamaani sarjaa Otepään Kymmenestä Ihmeestä. Ja ennen kuin asennan sulkakynääni roottorin, tai päästän sormet tanssimaan näppäimillä, teen muutaman tarkennuksen.

Tarkennus 1: Nämä kymmenen ihmettä ovat kesän, tai tarkemmin heinäkuun ihmeitä. Syksyllä on meillä aivan uudet ihmeet, kuten talvella tai keväälläkin.

Tarkennus 2: Kun puhun Otepäästä, en puhu Otepään kaupungista tai kunnasta. En edes Valgamaasta, eli maakunnasta, johon Otepää kuuluu, vaan puhun paikoista, jotka ovat helposti Villa Ottiliasta tavoitettavia. Jotkut ovat kävelymatkan päässä, jotkut n. 5 - 30 minuutin ajomatkan päässä kotoamme.

Tarkennus 3: Nämä listaamani ihmeet ovat minun omia löytöjäni, eivät matkailuvaltteja, joista matkailuesitteet kertovat. Mielelläni ne teidän kanssanne jaan.

Ja nyt vihdoinkin asiaan.

Hyvät ystävät, vuorossa on Otepään 4. ihme: Salaiset järvet.

Suomi on tuhansien järvien maa. Virossa järviä on vähemmän. Kartasta katsottaessa ei Virosta löydy esimerkiksi Saimaan kaltaista valtavaa vesialuetta - ellei Peipsiä lasketa, mutta Peipsi onkin sitten Peipsi, kuin meri. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö meillä täällä Etelä-Virossa olisi järviä. Toki on! Ja millaisia!

Suurimpana ja kauneimpana, tai ainakin kuuluisimpana, nousee yksi ylitse muiden: Pyhäjärvi, viroksi Pühajärv. Joka sijaitsee Villa Ottiliasta n. 2,5 km päässä.

Pyhäjärven rannat eivät kuitenkaan kuulu otsikon Salaiset järvet alle. Sillä Pyhäjärvi on kuulu upeasta hiekastaan, hyvistä palveluistaan, puhtaasta vedestään. Kesäpäivisin sen rannat täyttyvät kesälomalaisista, jotka sulassa sovussa lepäilevät ritirinnan omilla pyyhekaistaleillaan. Matkaradiot tai iPodit soivat. Lapset kirmaavat vesirajaa pitkin tai pulikoivat kirkkaiden uimarenkaiden kannattamina rantavedessä. Herttaisaa. Mutta ei sangen salaista.

En minä kuitenkaan Pyhäjärveä millään muotoa väheksy. Ensimmäisinä kesinä vietin itsekin pitkiä aikoja rannalla, lippalakki silmille vedettynä. Kuuntelin järven liplatusta ja ihmisten jutusteluja. Nautin keveästä kesätuulesta ja kaukaa kuuluvasta musiikista. Ja välillä pulahdin Pyhäjärven pehmeään puhtaaseen veteen.

Käyn minä vieläkin Pyhäjärvellä useasti, mutta eri aikaan kuin muut. Kuljen siellä sadepäivinä, myrskypäivinä tai aamuyön tunteina. Jolloin järven ihmeellinen lumo paljastuu. En oikeastaan tiedä montaa kauniimpaa paikkaa koko maailmassa kuin Pyhäjärvi heinäkuisessa aamuyössä tai aamussa.

Heinäkuun aamun ensi tunteina on rannalla vain muutama kalastaja.

Pyhäjärven pieni risteilyalus Helena on sekin nukahtanut kesäiseen yöhön, vetäen pressunsa silmilleen.

Minä en siis vieraile Pyhäjärven rannoilla helteisinä kesäpäivinä, vaikka haluaisin veteen pulahtaa. Sillä minä tiedän missä saan olla rauhassa, ylhäisessä yksinäisyydessäni niin halutessani. Minä tiedän tiet Otepään salaisille järville.

Ensimmäinen ja lähin on Pilkuse järv, joka on toki tuttu otepääläisille, vaan ei turisteille. Se on suopohjainen järvi, jonka väri on hieman rusehtava. Vesi tuoksuu kuitenkin raikkaalta eikä jätä jälkiä pyyhkeisiin.

Miten monen monta nautinnollista iltauintia olen Pilkusella tehnytkään!

Tiina pullikoi Pilkuse-järvessä.

Hyvä ystävämme Aatos äityy riehakkaaksi Pilkusella.

Pilkuse on ensimmäinen ja lähin salainen järvi Villa Ottiliasta katsottuna. Sen vieressä on Kaarnajärv, suurempi upea järvi, jonka rantamat ovat nekin lähes täysin rakentamatta. Kaarna-järvellä olemme vierailleet usein, eikä vähiten siksi, että perheessämme on Vesipeto, joka rakastaa uimista. Enkä nyt puhu itsestäni, vaan jopa minuakin intohimoisemmasta uimarista, Lattesta, jolta on pääsy kielletty esimerkiksi Pyhäjärven rannalle.

Latte syöksyy Kaarna-järveen.

Viime kesänä aloitti Latte oman projektinsa: 100 järveä, jolle antoi alkusysäyksen tuolloin Ilta-Sanomissa ollut Merja Mähkän matkablogi: 100 maata. Ja Latte kirjoitti omasta vinkkelistään lähistömme järvistä, juuri niistä salaisista. Niistä, joissa koira saa temmeltää riemurinnoin, ilman pelkoa ulkopuolisista. Suosittelen, että luet ainakin Latten ensimmäisen bloggauksen: Sata järveä tähtäimessä. 

Tuossa yllä olevassa linkissä on lueteltu monia meidän salaisia järviämme. Joiden rannoilla voi viettää vaikka koko päivän yksin. En siis lähde niitä enää tänne uudelleen luettelemaan. Sanonpa vain, että listaa voi jatkaa vielä pitkään, ja jatkammekin. Täytyyhän Latten saada kiintiönsä täyteen!

Tänään emme lähteneet etsimään Lattelle uutta järveä, vaan valitsimme suosikeistamme ihastuttavan Kooraste-järven. Latte sai toimia mannekiinina todistaakseen miten huisan hienoa voi olla omalla rauhallisella järvellä ilman ainuttakaan ulkopuolista.

Tässä hieman kuvasatoa tältä päivältä:

Hiihaa, täältä tullaan Kooraste-järv!

Ja taas!

Salaiset järvet ovat siis minun listani neljäs ihme. Ne saattavat kasvaa lumpeita tai ulpukoita, ne voivat sijaita keskellä suota tai metsää. Ne ovat kirkasvetisiä ja kauniita, ja niiden suurin ihme on niiden koskemattomuus. Eritoten ihmisille, jotka ovat tottuneet viettämään kesäpäiviään satojen tai tuhansien muiden rantalomalaisten kanssa.

Sanoisin: ei huono ihme lainkaan!  Vai mitä te sanotte?!!

Jälkikirjoitus: Eivät nämä minun salaiset järveni niin salaisia ole, ettenkö niistä asiakkaillemme kertoisi. Salaiset järvet ovat samalla yksi minun oma matkailuvalttini omille asiakkaillemme.