Otepää ja 10 ihmettä - 7.ihme: Polut satumaailmoihin

Otepäätä kuvataan liikkujien paratiisiksi - ja sitähän se tietenkin onkin. Jos liikkujilla ajatellaan urheilijoita, jotka kaipaavat haastetta ja huippuhyviä lajikohtaisia maastoja, niin ratoja ja reittejä heille löytyy.

Talvella tietenkin nousevat päällimmäisiksi Otepään kahden hiihtokeskuksen Tehvandin ja Käärikun ladut. Jotka ovat sitä paljon hyviä, että maajoukkuetason kilpahiihtäjät niillä treenaavat. Kesällä löytyy rullahiihtäjille ja rullaluistelijoille myös hienot asfaltoidut harjoitteluradat.

Otepään monet kävelyreitit ja luontopolut tarjoavat elämyksiä ja miellyttäviä maisemia myös tavallisille luonnossa kulkijoille. Ja monet luontopoluista kiertelevät sadunomaisissa maisemissa, jotka vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Keväällä on mahdollista vaeltaa valkovuokkojen valaisemissa metsissä, syksyllä kahistella pudonneiden lehtien peittämillä pienillä salaperäisillä poluilla. Polkupyöräilijöille, siis myös sunnuntaipyöräilijöille, on omat hyväkuntoiset kevyen liikenteen väylät.

Materiaalia eri kävely- ja polkupyöräreiteistä saa niin meiltä kuin Turismi-infokeskuksesta. Pyöriä saa vuokrata meiltä.

Villa Ottilia sijaitsee laaksossa ja on jo osa Otepään luonnonpuistoa.  Keskustaan on kuitenkin matkaa vain 800 metriä. Ensimmäiset luontopolut alkavat jo kotiovelta. Mikä on hienoa paitsi matkailijoiden, niin myös Latte-koiran ulkoilutuksen kannalta.

Villa Ottiliasta alkavat luontopolut oikaisevat myös Pyhäjärven rannalle kulkijoiden matkaa merkittävästi.

Villa Ottilia ympyröity kartalta. Talolta lähtee polku joka vie Pyhäjärven tielle ja keveän liikenteen väylälle, joka vie eteenpäin Pyhäjärvelle. Kartta suurenee sitä klikkaamalla.

Pyhäjärventien vieressä on metsäalue, joka on täynnä mitä viehättävimpiä polkuja. Paikan nimi on Apteekkarinmäki ja sen keskellä, korkeimmalla mäellä, sijaitsee kaksi vanhaa hyppyrimäkeä, joita yhä käytetään junioreiden harjoituksissa. Villa Ottiliasta on Apteekkarinmäen metsään matkaa alta kilometrin.

Apteekkarinmäen voi kiertää pitkästi tai lyhyesti, tai tehdä niin kuin minä teen, kierrellä siellä kapeita pieniä polkuja ristiin rastiin. Näin tein varsinkin aikana jolloin Ronja oli vielä elossa. Teimme kahdestaan pitkiä rauhallisia kävelylenkkejä Apteekkarinmäen poluilla, kulkien viimeisinä vuosina Ronjan itse määräämään tahtiin.

Ronja Apteekkarinmäen polulla, pienen mäen alla.

Ronja pysähtyy polkujen haaraantuessa kuin kysyäkseen, kumpaan lähdetään?

Apteekkarinmetsän luontopolut ovat Otepään kuntopoluista ehkä tuntemattomimpia matkaajille. Luultavasti siksi, että polkuja on satamäärin ja metsässä on helppo eksyä, vaikka metsäalue ei suuren suuri olekaan. Maastopyöräilijöille ylös ja alas nousevat kiemurtavat polut ovat haasteellisia ja aika ajoin metsässä saattaa tulla vastaan innokas pyöräilijä, joka ei puunjuuria tai syksyn lehtien liukkautta kavahda.

Pyhäjärven ympäri kiertää Pühajärve matkarada, joka sopii hyvin leppoisaa reittiä etsiville polkupyöräilijöille. Koko lenkki on yhteensä n. 14 kilometriä. Suurin osa reitistä on asfaltoitu ja kiertää läheltä rantaa. Pyhäjärven reitti sopii hyvin myös sunnuntaikävelijöille. Esimerkiksi Otepään kartanonpuiston läheisyydessä voi tehdä lyhyitä kävelylenkkejä erittäin kauniissa ja helppokulkuisissa maastoissa.

Kuvassa äitini sauvakävelee rantatietä pitkin muutama vuosi sitten.

Idyllisen rantatien varrelle jää monia kauniita näkymiä.

Apteekkarinmetsä oli minun ja Ronjan lempimetsä. Latte ja Kimmo suosivat puolestaan Murrumetsän metsälenkkiä, n. 3,5 km pitkää osittain metsässä, osittain rannan myötäisesti kulkevaa lenkkiä, jossa on useita mahdollisuuksia pulahtaa veteen. Ja, arvatenkin, Eräs käyttää mahdollisuutta hyväkseen aina kun vain voi.

Latte jolkottaa Murrumetsässä

Ja käyttää hyväkseen mahdollisuutta hypätä Pyhäjärveen! On se uintihullu koira!

Niin Murrumetsän kuin Pyhäjärven reitit ovat hyvin viitoitetut, joten eksymisen vaaraa täällä ei sanottavammin ole. Ja, kuten yllä sanoin, meiltä saa aina mukaansa kartat kun liikkeelle lähtee.

Apteekkarinmäen, Murrumetsän ja Pyhäjärven reitit ovat kaikki siis lähellä Villa Ottiliaa. Neljäs suosittu luontoreitti on Otepäältä jo hieman kauempana, ja alkaa Käärikun urheilukeskuksesta. Kyseessä on historiallinen Kekkosen reitti, joka talvella on latureitti, kesällä patikointireitti. Matkaa sillä on n. 15 km.

Kekkosen reitin hiihti ensimmäisenä, kukapa muukaan, kuin Urho Kaleva, joka teki vuonna 1964 yllätysvisiitin silloiseen Viron Neuvostotasavaltaan. Tarina kertoo, että Kekkonen yllättäen päätti tulla Otepäälle, mikä aiheutti hankaluuksia virallisille isännille. Otepäätä kun ei oltu otettu huomioon virallisissa suunnitelmissa.

Urkki oli noina aikoina vielä voimissaan ja hyppäsi sivakoille ja lähti menemään. Perässään KGB:n pojat, jotka eivät pysyneet alkuunkaan Urkin vauhdissa. Pyssyjä oli kuulemma lennellyt ladun poskeen ja yksi KGB:n mies eksynyt niin, että miestä vielä iltamyöhänä etsittiin Käärikun maisemista.

Tuon legendaarisen hiihdon jälkeen on samalla ladulla hiihdetty joka vuosi Kekkosen hiihto, joka on suhteellisen iso tapahtuma. Kesäisin samoissa maastoissa juostaan Kekkosen juoksu. Ja muina aikoina reitti toimii kauniina patikointireittinä luonnossa kulkijoille.

Luontopolkuja ja reittejä on täällä jokaiseen makuun. On salaperäisissä metsissä kulkevia luontopolkuja, on siistejä ja hoidettuja ja valaistuja asfalttiteitä. Ja monenlaista siinä välissä.

Minulle nämä luontopolut ovat yksi portti luontoon ja sen rauhaan.

Omistan tämän kirjoituksen rakkaalle Ronjalleni, jota ilman en olisi niin syvälle metsään mennyt enkä metsäreiteistä niin paljon nauttinut. Nuku kauniisti, silkkiturkkinen ystäväni. Sinä olet jo luontopolkusi kulkenut.

Vanha luonto-oppaani, Neiti Kesäheinä

Toivon että viimeinen luontopolkusi vei sinut hyvään paikkaan.

Otepää ja talvi - ja sen mahdollisuudet

Olen niin pitkään laittanut blogiin valokuvausjuttuja, että kohta Virosta innostuneet lukijat vaihtavat kanavaa jonnekin muualle. Siksipä yritän palata takaisin perusasioiden pariin eli Viroon. Lupaan rakentaa tänne sarjan joka esittelee Etelä-Viron kaupunkeja ja niiden tarjontaa matkailijoille.

Aloitan tietenkin omasta kotikaupungistani eli Otepäästä. Ja keskityn tässä esittelyssä puhtaasti siihen, mitä kaupungilla on talvella tarjota matkailijalle. Kevät, kesä ja syksy ovat nekin kaikki hyviä matkailukausia, mutta koska talvi on tuloillaan, puhun siis talvesta.

Otepää on eläväinen kahden tuhannen ihmisen kaupunki Etelä-Virossa, Valgamaalla. Virolaisittain kaupunki on kuitenkin poikkeuksellinen, sillä se on vahvasti profiloitunut matkailuun.

Otepää on Viron kiistaton talvipääkaupunki, joka tarjoaa talven riemuja kaiken ikäisille. Niin aktiiviurheilijoille, lapsiperheille kuin luontomatkailijoille. Kaupunki sykkii elämää ja liikettä koko talvikauden. Montako 2000 ihmisen kaupunkia Virossa tiedätte, jolla on tarjottavinaan mm. kaksi yökerhoa, runsas joukko ravintoloita, kahviloita, keilarata, golfkenttä, uimahalli, kuntosalit, puhumattakaan Viron kuuluisimmasta hiihtostadionista?

Otepään sijainti ja maasto ovat kuin luodut liikkumiselle. Kaupungin keskellä sijaitsevan Linnavuoren huipulta, Otepään vanhan linnan raunioilta, aukeaa kumpuileva mäkimaisema, joka jatkuu silmänkantamattomiin. Linnavuoren ohella kannattaa kiivetä myös Hobusemäelle ja Harimäelle, joista jälkimmäisen huipulla on näköalatorni. Maisemat mäenhuipuilta ovat palkitsevat. Muita näköalatorneja löytyy Väike Munamäeltä, pari kilometriä kaupungin keskustasta Valgan suuntaan. Kaikkein uusin torni on Tehvandin urheilupuistossa sijaitseva 90-metrinen hyppyrimäki, jonka huipulla on näköalatasanne. Viimeiseen vie jopa hissi.

(Ja nyt siis selviää lukijoille viimeistään, mistä olen ne kaikki korkealta otetut valokuvat napannut.)

Pulkkamäkiä on kaikkialla, ainoa mitä tarvitsee tehdä on kiivetä sopivaksi katsomalleen kukkulalle ja viilettää alas. Pulkankin voi hankkia paikan päältä. Toinen vaihtoehto on hankkia lippu tubing-mäkeen, joita on kaupungissa kaksi, toinen kaupungin keskustassa, toinen Ansomäellä. Tubing-mäissä lasketellaan auton sisäkumia muistuttavilla pyöreillä donitseilla, jotka pyörittävät laskijaa mielin määrin. Mäestä ylös tullaan hissillä.

Voin kertoa omasta kokemuksestani, että tämä on tosi hauskaa puuhaa.

Hiihtäminen on Otepään ykkösharrasteita talvella, eikä suotta. Hiihtoreittejä on kaiken pituisia ja tasoisia alkaen Tehvandin hiihtostadionin hoidetuista ja valaistuista laduista päätyen tasaisiin ja idyllisiin latuihin Pyhäjärven jäällä. Otepään lähistöllä, Käärikun urheilukeskuksessa on myös hyvät hoidetut ladustot, kuuluisimpana Kekkosen latu, 15 km pitkä lenkki, jonka UKK hiihti vierailullaan Virossa vuonna 1964.

Lasketteluun ja lumilautailuun on Otepäällä tarjolla kaksikin mäkeä: Väike Munamäen lyhyt mutta jyrkkä mäki ja Kuutsemäen pitkä ja loiva mäki, joka on oivallinen lapsiperheille ja laskettelua vasta aloittaville. Mäkiliput ovat Suomen hintoihin nähden edulliset. Suksi- ja lumilautavuokraamoja on kaupungissa useita.

Mäet eivät ole kovinkaan haasteellisia kokeneelle laskettelijalle, mutta aloittelijalle sitäkin sopivampia. Virossa laskettelu ei ole samalla tavoin jokamiehen harrastus kuin mitä Suomessa. Niinpä esimerkiksi Kuutsemäellä näkee paljon aikuisia aloittelijoita, jotka eivät ota harjoittelua turhan ryppyotsaisesti. Oiva mäki kaikille, jotka eivät halua tuntea itseään tyhmiksi parempiensa joukossa!

Kävelyn harrastajille talvinen Otepää tarjoaa runsaasti luonnonkauniita reittejä. Kaupungin keskustasta, Spordihoonen eli urheiluhallin kyljestä lähtee Apteekkarin kävelyreitti, n. 3 km:n ohjattu luontopolku, joka vie vanhoille aktiivikäytöstä poistetuille hyppyrimäille, joissa vielä nykyisinkin Viron tulevat mäkitoivot omatoimisesti harjoittelevat. Apteekkarin kävelyreitti on omia suosikkejani. Sen poimuilevilla polustoilla olen koirien kanssa ulkoillut useasti.

Toinen suosittu kävely- ja polkupyöräreitti on Pyhäjärveä kiertävä 14 km pitkä Pyhäjärven reitti, jonka voi kiertää joko kokonaisuudessaan tai josta voi valita vain osan, kuten 3 km pitkän Murrumetsän reitin, sekin omia suosikkejani. Tai mikäpä estää vaeltamasta omia polkujaan, vaikka Pyhäjärven jäällä.

Otepään talvinen liikuntatarjonta on siis todella monipuolista. Kun listaan lisätään vielä moottorikelkka- ja mönkijäsafarit sekä tunnelmalliset rekiretket, löytyy vauhdin hurmaa varmasti jokaiseen makuun. Tarkempia tietoja saa Otepään matkailutoimistosta: www.otepaa.ee ja puh: +372 766 1200.

Ja minnekä majoittua? Mitäs luulette? Tietenkin Villa Ottiliaan. Ottakaa reippaasti yhteyttä!

tai soittakaa: +372 796 2000.

(Suurtapahtumien ajalla, MM-maailmancup ja Tarton maratoni, meillä on täyttä, mutta muuten löytyy talviajaksi vielä hyvin tilaa.)

PS. Valokuvia, myös Otepäältä ja talvesta voitte katsoa vaikkapa täältä: Ottilia Visions  vaikka onhan siellä paljon muutakin. Toinen kuvagalleria löytyy taas tällaisesta linkistä: Otepään talvi

Syksy on saapunut Otepäälle

Huokasin vuosi sitten blogissani että syksy on Otepään vuodenajoista kaunein, ja samaa huokailen jälleen. Toisaalta, kevään tullessa olen sitä mieltä että kevään vihreä on väreistä kaunein ja valkean lumen peittäessä maan jaksan ihailla  maisemaa, joka on lähes äänetön ja joka tuoksuu pakkaselta ja kylmältä.

Mutta unohdetaan kevät, kesä ja talvi ja riemuitaan nyt syksystä ja sen väriloistosta! Joka on nyt Otepäällä alkamassa ja jonka uskoisin olevan viikon parin kuluttua parhaimmillaan.

Lähdin eilen valokuvaamaan syksyistä Otepäätä. Minulla oli syykin, jos ei pelkkää kuvauksen riemua lasketa. Turkuun on tulossa jossain vaiheessa valokuvanäyttely, jonne on pyydetty minulta Otepää-sarjaa. Keväältä, kesältä ja talvelta onkin kuvia jo mukavasti varastossa. Eilen oli vuoro täydentää syksykuvien kansiota.

Aloitin kuvailun Otepään uudesta 90 metrisestä hyppyritornista. Aurinko paistoi ja maisemat olivat huikaisevat kauniit.

Hyppyrimäessä törmäsin myös kahteen nuoreen sankariin, jotka tottuneesti poseerasivat minulle, sukset ja niiden tuotenimet näkyvästi esillä, ammattihyppääjien tapaan.

Mutta voi miten pieniä poikia! Ja miten iso mäki! Kai se on niin, että mitä nuorempi on, sitä vähemmän pelkää haasteita. Minua, eikä ketään täyspäistä ihmistä, saisi suurin surminkaan viilettämään alas hyppyrimäkeä, varsinkaan kun maassa ei ole lunta. Näitä poikia ei sen sijaan pelottanut, iloisina he nousivat korkeimmalle tasanteelle ja sitten kuului vain hyppyrimäestä viuhunaa kun pienet naskalit liitivät ilmojen halki.

Hyppyrimäesta jatkoin matkaa Murrumetsän luontopolulle, joka on noin kolmen kilometrin pituinen reitti, joka seurailee Pyhäjärven reunamia. Murrumetsä on lempipaikkojani, ja myös karvaiset kaverit rakastavat Murrun polveilevaa reittiä, kosteikkoja, rantoja ja ihanasti jaloissa rapisevia ja rytiseviä metsiä. Tällä kertaa olivat karvaiset kaverit tosin jätetty kotiin, yksin taivalsin metsikössä, kuvaillen, kierrellen, nuuskien ja nuuhkien.

Koivut leimusivat Murrumetsän reunuksella keltaisina kuin liekit.

Ei ole riittävästi ruskanvärisiä sanoja kertomaan kuinka nautinnollista on kävellä metsässä, nuuskia metsän tuoksuja, jo mätänemään alkavien lehtien hivenen hapanta tuoksua ja kenkien alla pehmeästi litsahtavaa mutaa. Järveltä puhaltaa raikas tuuli. Linnut räpistelevät puitten latvuksissa, hetkeksi ne hermostuvat yksinäisestä kulkijasta. Mutta pian jatkavat omia syyspuuhiaan.

Kaunis on syksyinen Otepää, muuta en voi sanoa!

Kuviakin sain otettua kelpo joukon, joista laitankin tähän teille pienen otoksen. Eli tästä klikkaamalla löytyy syksykuvia eiliseltä - mukana minusta useampikin näyttelyyn kelpaava otos. Vai mitä mieltä te olette?

Pidemmittä puheitta päästän teidät tutustumaan albumiin. Minä taidan itse lähteä uudelleen ulos, aurinko paistaa jälleen ja jokaisesta tällaisesta päivästä täytyy nauttia, kun siihen mahdollisuus on.

Päiväkävelyllä Otepäällä

Tämä piti kirjoittaa jo eilen - mutta eilinen menikin taas uusissa seikkailuissa, joiden raportointi siirtyy siis tuonnemmaksi.

Sunnuntaina täällä tuuli oikein ronskisti, taivaalla seilasi milloin kirkkaita pilviä, milloin hieman mustanpuhuvia. Vettä ei kuitenkaan ripsinyt, joten lähdin päiväkävelylle Pyhäjärven maisemiin, mukanani kamera.

Retkeni aloitin Pyhäjärven kaupunginpuoleisesta pohjukasta, josta lähtee useita kävelyreittejä eri suuntiin.


Polku, joka ohittaa järvelle kurottelevan puun, vie uimarannalle.




Kaislikosta pilkisteli tällainen keltainen kurjenmiekka.



Ohitin myrskyssä katkenneen puun:



Kaislikossa suhisi ja kortteet piirtelivät veteen outoja kuvioita:



Ranta oli hiljainen, kylmä tuuli oli karkoittanut kaikki auringonpalvojat. Järvellä souteli vain yksinäinen soutuvene.



Jatkoin matkaa kivuten uimarannan takana olevalle mäelle, missä on piknik-paikkoja ja kuntotelineitä ja lasten kiipeilytelineitä. Hiljaista oli.

Palatessani mäeltä alas iso varis suhahti nenäni edestä lentoon, päiväkävelyllä ollutta perhettä hätkähtäen:



Palasin rantareitille ja lähdin kiertämään järveä toiseen suuntaan. Kuten sanoinkin alussa, näitä kävelyreittejä on täällä monia, kaikki toinen toistaan kauniimmissa maisemissa.

Kiersin vanhan kartanon uimarannalle, joka sekin oli hiljainen.



Tuuli nosti päätään ja alkoi näyttää voimiaan. Aallot nousivat rantaan iskeytyessään ja kortteet taipuivat tuulen voimasta:



Puunoksat alkoivat nekin jo taipua tuulen painon alla:



Kaislikko viuhui ja suhisi, tuuli pyöritti hiuksia -- mutta aurinko paistoi.



Ohitettuani Pyhäjärven puhkekeskuksen ja uimahallin jatkan matkaa Murrumetsään, jonne vie pitkospolut. Päätän tehdä Murrumetsän matkaradan lenkin.



Murrumetsan matkarada on ehdottomasti kokemisen arvoinen luontopolku, joka kulkee Pyhäjärven maastoissa. Se alkaa suoalueelta, jonka yli pääsee mukavasti kuivin jaloin pitkospuita pitkin. Samat pitkospuut johdattavat kulkijaa metsässäkin märkien paikkojen yli.



Suokasvillisuus on mielenkiintoista ja omalla laillaan kaunista; alkumatkasta kukkivat niittyvillat.



Lisää keltaisia kurjenmiekkoja:



Valkea satukukka, jonka nimeä olen yrittänyt selvittää. Se kasvaa vedessä ja hetteikössä ja tekee kallan kaltaisia kukkia. Lehdet ovat vähintään yhtä kauniita kuin kukinto itsessään. Kauniisti ne kaartuvat pieniksi maljoiksi.



Suoalueen jälkeen lähtee polku kiertämään rantaviivaa metsän siimeksessä. Monenlaista ihmeellistä ja kaunista löytyy metsästäkin, kuten kääpiä:



Tai järven rannassa jalkojaan liotteleva vanha kanto, joka sekin kääpien peittämä:



Ketunleipäkivi hehkuu auringossa, metsän uumenissa:



Kierrän Murrumetsan radaa eli luontopolkua, joka lopulta kurvaa asfaltoidulle kävelytielle. Olen sopinut treffit metsän siimekseen. Ja sieltähän treffikaverini tulevatkin:






Jälleennäkeminen on aina iloinen. Lähdemme yhdessä kävelemään asfaltoitua kävely- ja pyörätietä eteenpäin. Vasemmalle jäävät suuret keltaiset peltoalueet:




Myös Eräs haluaa tutustua niittyyn perusteellisemmin ja loukkaantuu kun ei saa sinne vapaana kirmata, vaan joutuu nököttämään remmin päässä. Ja minähän en täältä lähde minnekään:



Kimmo maanittelee, Ronja on jo pitkästynyt, eikö mentäisi jo, mutta ei, Eräs ei täältä aio hievahtaa minnekään.



Lopulta saamme Erään houkuteltua niityltä takaisin kävelytielle ja voimme jatkaa matkaa.

Sellaista se on luontoretkeily, se suorastaan vie mennessään. Ainakin minut. Huomasin kuvanneeni lähemmäs 300 kuvaa parin tunnin kävelylenkin aikana. Tässä niistä vain murto-osa.

Kaikki kuvat, kuten aina, aukeavat suuremmiksi niitä klikkaamalla.

Miltäs vaikutti pieni päiväkävely Otepäällä, Tiinan ja kameran seurassa? Eikö kauneus friskaakin sielua aina mukavasti?

Kommentteja ja kysymyksiä vastaanotetaan aina yhtä mielellään.