Olen yllättynyt siitä miten vähän Suomessa tiedetään Otepäästä tai Etelä-Virosta. Jopa suomalaisilla matkatoimistoilla on hatarat tiedot tästä viehättävästä kaupungista, joka kuitenkin elää pitkälti juuri matkailusta.
Toisaalta, emme me itsekään niin paljon tienneet tulevasta kotikaupungistamme kun tänne päätimme tulla. Vasta täällä ollessamme olemme ymmärtäneet miten virolaisittain erikoiseen kaupunkiin muutimme. Kuten virolaiset sanovat: meil vedas. Eli: meillä kävi säkä. Saimme enemmän kuin olimme ymmärtäneet tilata.
Niinpä olen ottanut yhdeksi tehtäväkseni Otepää-tietouden lisäämisen maailmankaikkeuteen. Ja toimikoon tämä blogi yhtenä keinona.
Otepää ansaitsee oman oodinsa, sellaisen perusvireeltään raikkaan ja iloisen johon sekoittuu niin lyyrisiä sävelkulkuja kuin osia historiallisista kantaateista. Välillä piccolon iloista luritusta, välillä saksofonin pimeydessä leikkaavaa viiltävää sooloa. Mukaan kuorolaulua ja reteää hanurimusiikkia. Humppaa, tangoa, teknoa ja diskoa. Moottoripyörien tahdittamaa heavya ja illan lopuksi tunnelmallista kansanmusiikkia, balladeja ja pajupillin haikeaa sointia.
Faktoja Otepäältä, tämäkkää marssimusiikkia
Sijainti: Otepää on osa Valgamaata, Etelä-Viroa ja sijaitsee 220 km päässä Tallinnasta ja 42 km päästä Tartosta. Ajomatka tänne kestää autolla reilut 3,5 – 4 tuntia riippuen siitä montako kertaa matkalla pysähtyy ja kuinka rajoitustenmukaisesti ajelee.
Bussillakin tänne pääsee, ja yllättävän moni asiakkaistamme on valinnutkin tämän vaihtoehdon. Muutamainen linja ajaa Tallinnasta tänne suoraan, useimmiten täytyy kuitenkin vaihtaa linja-autoa Tartossa. Bussimatka Tallinna – Tartto vie aikaa 2,5 h ja Tartosta tänne kestää, linjasta ja reitistä riippuen, 40 min – 1h.
Kaupunki on väkiluvultaan pieni, meitä otepääläisiä – ja kyllä, lasken itseni jo otepääläiseksi – on kaupungissa n. 2000 henkeä, kunnassa n. 5.000 henkeä. Silti Otepäällä on tarjota matkailijalle reilut 60 majoitusliikettä, joista valita. Ravintoloita, kahviloita, pizzerioita ja yökerhojakin useita, mikä on perin harvinaista virolaisille pikkukaupungeille. Kylpylöitä on pari, kampaamoja, kosmetologeja, hierojia ja muita kauneus- ja terveyspalveluita tarjoavia useita kymmeniä. Polkupyöriä, suksia, lumilautoja, rullaluistimia, rullasuksia, kanootteja, veneitä, kajakkeja on vuokralla useammassakin liikkeessä.
Vireän elinkeinoelämän takana on tietenkin matkailu – se pitää Otepäätä pystyssä niin kesät kuin talvet. Ja pystyäkseen vastaanottamaan matkailijat ovat niin kunta kuin yksityiset yrittäjät tehneet töitä runsaasti. Ja voimme olla ylpeitä tuloksista: pieni kaupunkimme pystyy täyttämään vaativankin matkailijan toiveet. Eritoten jos matkailija on kiinnostunut luonnosta ja liikunnasta, arvostaa laatua ja puhtautta. Ja osaa kulkea kaikki aistit avoimina.
Otepään talvi, ratiritirallaa ja Maamme-laulua kahdella kielellä
Talvesta Otepää tietenkin tunnetaan Suomessakin – täällä pidetään vuosittain hiihdon maailmancupin osakilpailu, joka tuo kaupunkiin kerralla useita kymmeniä tuhansia katsojia. Viime vuonna osakilpailu hiihdettiin loskassa, mutta hiihdettiin kuitenkin. Samaan aikaan kun kisaa näytettiin Suomen televisioista sain tekstiviestin ystävättäreltäni Tytiltä: ”Oletko muistanut leikata ruohon?!” Toivotaan, että tänä talvena saamme kunnon otepääläisen talven aiempien vuosien tapaan.
Otepään hiihtokisoja on mukava seurata jo siksikin, että on kaksinkertainen mahdollisuus kuulla Maamme-laulu, riippumatta siitä nouseeko ensimmäiselle pallille virolainen vai suomalainen urheilija. Ja molemmille hurrataan tasavertaisesti.
Talvella 2007 nousi Virpi Kuitunen korkeimmalle palkintopallille
Otepään kisoissa on hyvä tunnelma - vähän samanlainen kuin 60-luvun Suomessa, kertovat vanhat konkarit
Toinen iso hiihtotapahtuma on Tarton maratoni, joka hiihdetään Otepäältä Elvaan ja on 64 km pitkä puristus, johon osallistuu sinnekin tuhansia hiihtäjiä, latujen varsille levittäytyvistä katsojista puhumattakaan.
Muita talvilajeja ovat lumilautailu ja nykyisin, uuden komean 90-metrisen hyppyrimäen ansiosta myös yhdistetyn kisat. Myös hankiralli ajetaan näissä maastoissa. Ja Pyhäjärven jäällä pilkitään; Kultakala-pilkkikisa järjestettiin viime vuonna kymmenettä kertaa, ja se veti järven jään täyteen, paitsi pilkkijöitä, karnevaalihenkisiä iloittelijoita. Ensimmäistä kertaa näin järven jäällä tanssittavan letkajenkkaa ja saunottavan. Ja hauskaa tuntui olevan.
Ei tarvitse olla kilpaurheilun harrastaja nauttiakseen Otepään talvesta. Tavallisille murtomaahiihtäjille täällä on kymmeniä hoidettuja latuja, joista osa on valaistuja. Osa latureitistä on Tehvandin urheilustadionin lähettyvillä, osa Käärikun urheilukeskuksen maastoissa. Sen lisäksi järven jäällä risteilee monia yksityisten ihmisten avaamia latuja, jotka vievät järven ympäristöön sijoitetuille grillipaikoille ja laavuille.
Laskettelijoille on Otepäällä on kaksikin paikkaa: Väike Munamägi ja Kuutsemägi. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että molemmat ovat melko pieniä ja loivia kokeneelle laskettelijalle. Aloittelijoille ja lapsiperheille mäet ovat kuitenkin varsin passeleita. Ja hinnat, vaikka ovatkin nousseet, ovat Suomen hintoihin verrattuina edullisia.
Lapsille, pienimmillekin, löytyy Otepäältä pulkka- ja kelkkamäkiä riittämiin. Ns. tubing-mäkiä on Otepäällä kaksin kappalein. Kyse on siis mäestä, jota lasketaan alas hieman traktorinrengasta muistuttavilla pyöreillä donitseilla, joiden ajosuuntaan ei voi vaikuttaa. Ylös mäestä noustaan sitten hissillä.
Kun Kimmo täytti 50 vuotta, tarjosin hänelle kolmea vaihtoehtoa mistä valita: tulla alas 90-metrisestä hyppyrimäestä, hypätä tandemhyppy lentokoneesta – tai valita lasten tubing-mäki. Jostain syystä arvasin, että Kimmo valitsee viimeisen. Ja niin päädyimme ensimmäistä kertaa itsekin mäkeä laskemaan, ja täytyy sanoa, että harvoin on ollut niin hauskaa! Mäen alla otettiin välillä pieni moukku taskumatista, pyyhittiin pöllynnyt lumi kasvoilta ja sitten takaisin ylös ja uudelleen alas! Hei hulinaa ja ratiritirallaa!
Otepään kesä – transistoriradiot ja iPodit rannalla
Kesä on Otepäällä vähintään yhtä vilkas kuin talvikin. Vuosi vuodelta yhä useammat suomalaiset lomanviettäjät ovat löytäneet Otepään ihanan uimarannan, kauniit retkeilymaisemat, polkupyöräreitit ja ohjatut luontoreitit.
Kuten talvella, myös kesällä riittää urheilutapahtumia riittämiin niistä kiinnostuneille. On juoksutapahtumia, hölkkätapahtumia, kokoontumisajoja, suunnistuskisoja, rallia, polkupyörämaratoneja… lista jatkuu ja jatkuu.
Minulle itselleni kesän keskipiste on Pyhäjärven uimaranta. Se on puhdas, rauhallinen ja valtavan kaunis. Mikä on ihanampaa kuin upottaa varpaat kuumaan hiekkaan, vetää lippalakki silmille ja antaa auringon helliä talvesta kalvennutta kehoa. Välillä pulahtaa järveen, uida muutama reipas satametrinen, välillä vain kellua ja katsella pilviä taivaalta.
Rantaelämä on viehättävä sekoitus mennyttä aikaa ja nykypäivää. Jonkun korvanjuuressa soi pieni transistoriradio, toinen kuuntelee iPodia. Mutta oli aika nykyinen tai mennyt, lapset nauttivat samalla tavoin hiekkalinnojen rakentelusta, sorsien taaperruksesta rantavedessä, veden pärskyttämisestä ja vesiliukumäistä.
Syksyssä soi blues
Jos Otepäästä puhutaan matkailukaupunkina unohdetaan liian usein välisesongit, kevät ja syksy.
Otepään syksy on aivan uskomattoman kaunis. Lehtipuut vaihtavat väriään, puhkeavat ruskan riemuun, joka mäkisessä maastossa polveilee monessa kerroksessa silmän kantamattomiin.
Metsät ovat täynnä sieniä ja marjoja, joskin ne katoavat sieltä vikkelään. Puutteen vuosikymmenet ovat opettaneet virolaiset hyödyntämään metsän antimia eri tavoin kuin mitä Suomessa osataan – tatit sujahtavat nopeasti kerääjien koreihin ja marjoja käydään poimimassa koko perheen voimin. Onneksi laiskalle matkaajalle löytyy toreilta syksyn herkkuja valmiiksi poimittuina ja puhdistettuina.
Kevät sirkuttaa ja kvaakkuu pienin kurkuin
Otepäälle kevät tulee hieman aikaisemmin kuin mitä Etelä-Suomeen. Jo maalis-huhtikuun taitteessa pihat ja puutarhat puhkeavat kukkaan, tulppaanit, narsissit ja ensimmäiset esikot puhkovat maata ja aloittavat loputtoman kukinnan. Loiston joka jatkuu koko kesän läpi, laji lajilta, puu ja pensas kukin omalla vuorollaan. Kirsikankukat ja omenankukat kuuluvat Otepään kevääseen, kuten syreenit, joiden tuoksusta ilma on toukokuussa sakea.
Muuttolinnut palaavat, haikarat niistä näkyvimpinä, ja pienissä ja suurissa pesissä käy hyrske ja hytinä kun valmistaudutaan uuteen kesään, on aika löytää puoliso, perustaa perhe. Metsät, lehdot, puistot täyttyvät sirkutuksesta, liverryksestä, korkeista kutsuhuudoista, kirahduksista: twit-twit ja phthyiii. Sammakot kurnuttelevat lammikoissaan. Ja korkealta ja kauniisti laulaa käki, luvaten tulevia elinvuosia kaikille pitkälti.
Tällainen on oodini Otepäälle – se koostuu liverryksistä, lurituksista, riemunkiljauksista, ja äänestä, joka syntyy kun kesäyössä hymyillään, sellaisesta ihan pienestä.
Oodin orkesterin virkaa toimittaa tuuli, joka ylängöillä aina puhaltaa, milloin puuskittaisena, milloin puissa kahisten, milloin lämmintä kesäihoa viilentäen. Oodin taustat laulaa Pyhäjärvi, levollisena rantoihin lyöden, aaltojen loputtomana liplatuksena ja suhinana kaislikossa.
Suih, suih huikkaavat ladut, narsk narsk natisee lumi kenkien alla. Lip-lap-lip-lap tuudittelee Pyhäjärvi. Ja fjiuuuu viheltää polkupyörä rynnätessään mäkeä alas syksyisenä iltapäivänä.
Sellainen on minun oodini uudelle kotikaupungilleni.
