sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Otepään hiihtokisat 2010 - sprintti

Moi ja iltaa

Mietin, että mistä kirjoitan, mitä laitan tänne sellaista, mikä teitä voisi kiinnostaa ja jota ette olisi jo kuulleet, nähneet televisiosta?

Sillä materiaa on minullakin paljon! Ja kaikkea en voi, enkä jaksa tänne pusertaa. Kuviakin on niiiiiiin paljon. Monta hyvää jää näyttämättä.

Alan siis nuutua kolmen työteliään päivän puristuksessa. Ei niin, etteivätkö päivät olisi olleet hienoja, sitä kyllä, mutta uuvahdus alkaa hiljalleen ottaa otettaan.

Mutta jos takki on tyhjä tällä tytöllä, on se vain ja ainoastaan oma syy.

Sillä eihän minun olisi ollut pakko yrittää olla sekä valokuvaaja että hotellinpitäjä samaan aikaan. Mutta perheellisen täytyy yrittää, ja valokuvaus on minulle mieluisa työ, ei siinä mitään.

Viime yönä kävin  läpi edellispäivän urheilukuvia, ja innoissamme Kimmon kanssa visioimme niiden tulevaisuutta -- joku Puolassa olisi varmasti innostunut tästäkin kuvasta:


Tässä kuva, jota kellään muulla lehdistökuvaajalla luultavasti ei ole. Kunhan satuin olemaan siinä nurkassa lehdistötelttaa, jossa voittaja, Justyna Kowalczyk, tapasi yllätysvieraansa, perheensä.  Voittaja perheineen hymyilee sukulaiselleen, joka on ottamassa kuvaa pienellä pokkarilla. Ja minä vaan satuin olemaan paikalla, olin istahtanut väsyneenä teltan takanurkalle penkille ja äkkiä tilanne oli päällä ja otin kuvan siitä.

Tai mitä sanotte tästä kuvasta, kisan voittajasta, Justyna Kowalczykista, kera valloittavan hymyn Jälleen onnistunut otos tilanteessa jolloin jo virallinen ohjelma oli ohi ja voittaja oli vihdoin täysin luonnollinen:




No, omaa typeryyttäni, etten osaa näitä kuvia myydä eteenpäin. Tai ehkä kyse on kiireestä, koko ajan on kiirettä sinne ja tänne, ei ehdi miettimään sitä mikä on tärkeää jatkossa.

Kiire tekee myös sen, ainakin viime päivinä, ettei ole ollut aikaa miettiä näkymiä, tunteita, tilanteita, joita näissä kisoissa on päässyt näkemään ja kokemaan, ja jotka ovat saaneet omia ajatuksia liikkeelle. Suuria tunteita. Voitonhimoa, pettymyksiä, julkisuuden painetta jne... Mikä saa ihmiseen kisaamaan. Ja mitä kaikkea teollisuutta ja lieveilmiöitä urheilijoiden ympärillä pyörii!

Ehkä näistä aiheista tulee myöhemmin harkitumpaa tekstiä, nyt ei sitä synny.

Siispä, sen enempää lajittelematta tai erittelemättä laitan vielä pari kuvaa tämä päivän sprintti-kisasta:


Saarinen puristaa itsestään kaiken irti alkukisoissa.



Jesse Väänänen on lähdössä loppukisaan miesten sprintissä.



Hanna Falk riemuitsee voitostaan, kakkonen  Petra Majdic on hävinnyt

 Omissa suosikkikuvissani nousee alla oleva aika korkealle. Se kertoo siitä, että vain yksi voi voittaa, muut jäävät kisassa auttamatta varjoon. Kuvaa ei ole manipuloitu, tänään aurinkokin suosi miesten sprintin voittajaa, Emil Jönssonia Ruotsista, joka todellakin jätti maaliviivan ylitettyään kanssakilpailijansa varjoon.



Ja jos olen minä väsynyt koko kisaputken jälkeen, oli sitä Emil-hiihtäjämmekin. Ja tähän kuvaan päätän raporttini Otepään kisoista:


2 kommenttia:

Onukoo kirjoitti...

Sprintin kuvat on tosi hienoja! "Life is a battle or at least a sprint" says OnuKoo

Marjattah kirjoitti...

Loistavaa urheilukuvausta! En uskaltaisi edes yrittää. Kaiken muun osaamisen ja tietämisen lisäksi pitää olla koko ajan hiukan edellä tapahtumista, arvelen.

Kuvistasi ja myös telkkarista voi huomata ihastuttavat puitteet. Kaiken lumisen ihanuuden lisäksi saitte myös auringon.