torstai 5. tammikuuta 2012

Latte pohtii lumen tuloa ja Otepään hiihtokisoja

Lunta sataa nyt ja koko lailla paljon. Sade alkoi eilen illalla ja jatkui puolille päiville tänään. Mikä antaa toivoa Otepään MM-hiihdoille, jotka hiihdetään 21.-22.1.2012. (Jos innostut tulemaan paikan päälle, tilaa on!)

Otepäällä ollaan oltu kovastikin huolissaan lumitilanteesta ja hiihtojen tulevaisuudesta. Onhan tapahtuma hyvin merkittävä kunnan taloudelle, kuten myös kaikille yrittäjille, kuten myös meille. En ole kuitenkaan uskaltanut kovasti mainostaa kisoja lukijoille, kun on ollut niin epävarmaa pidetäänkö kisoja ylipäätänsä. Tehvandin stadionin sivuilla kuitenkin kerrotaan että tekolunta on tallessa viime vuodelta ja itse asiassa stadionilla on nytkin auki kilometrin pituinen rata hiihtäjille.

Märkäähän tämä uusi lumi on ja painavaa. Niin painavaa, että se painaa alas nopeasti kuusenoksat ja taivuttelee pihan tuijia. Mutta valkeus - se on kuitenkin mahtavaa - olkoon sitten lyhytaikaista. Toivottavasti kuitenkaan ei.

Painava lumi painaa kuusenoksia alas ja romahduttaa tuijien oksia.

Meidän paikallistiet ovat toistaiseksi auraamatta - mutta sehän ei ole mitään uutta.

Perheen pienin kävi lumen tultua mietteliääksi. Ikäänkuin sekin olisi pohtinut talven tuloa - onko tämä nyt pysyvää lunta vai unta ihmeellistä?


Lunta on satanut yön aikana ja sitä pitää oikein pohtia.


Hmm... se näyttää lumelle ja se tuoksuu lumelta, mutta on aika märkää.


Ja pysyykö se maassa?


Sitä näyttää olevan myös takapihalla.


Jos se siis näyttää lumelta, haisee lumelta ja maistuu lumelta, sen täytyy olla lunta! Ja silloin...

... siitä on otettava kaikki riemu irti!

Uskokaamme siis Latteen ja heittäytykäämme lumen vietäväksi. Ja eiköhän ne kisatkin tule, onhan tässä vielä tovi aikaa lumen sataa.

Tosiaan, meillä on tänä vuonna poikkeuksellisesti tilaa Villa Ottiliassa hiihtokisojen aikaan, joten jos kiinnostaa osallistua mielenkiintoiseen kansanjuhlaan ja hiihtotapahtumaan, tiedätte minne voitte tulla yöksi. Varauksia ja tiedusteluja voi laittaa osoitteeseen: reservation ät villaottilia.ee

7 kommenttia:

Sylvia kirjoitti...

Latte miettii että uskaltaakohan tässä jo riemuita mutta ilo voittaa!

Käyhän ne tuijat kopistelemassa ettei se raskas lumi murra oksia!

OnuKoo kirjoitti...

Enjoy while it lasts:)
Toivotaan, että lunta tulee vielä kohtuudella lisää ennen kisoja

Kiiris kirjoitti...

Voi ihanainen Latte, rapsuttelen vähän raps raps!

Marjattah kirjoitti...

Sylvia jo sanoikin :) Ihanaiselta näyttää täälläkin tänä aamuna. Saisi nyt lumi pysyä ihan Otepään hiihtokelienkin takia.

Latte se osaa olla kuvissa edukseen ;)

Mirjam kirjoitti...

Käy ihan kateeksi, meillä ei täällä Ukrainassa ole lunta ollenkaan. Kyllä on kaunista ....

aimarii kirjoitti...

Kyllä Latte tietää, että lumi on riemun asia. Tulisi vaan sopivasti Otepään kisoja ajatellen. Oudosti on maailman merkit, sinne tulee ihan hirmusti lunta, missä siihen ei osata niin varautua ja siellä, missä sen kanssa pärjätään ja sitä suorastaan toivotaan,ei just ollenkaan tai sitten hyvin niukasti.
Peukutan todella Otepään lumille!

Unknown kirjoitti...

Toivotaan tosiaan että kisat pidetään. Joskus on satanut oikein kunnolla vettä, joskus ollut liian kylmää, sitten taas ei ole lunta laisinkaan... Pidetään peukkja että tällä kerta asiat saadaan sujumaan.
Latte ottaa kyllä lumesta kaiken ilon irti. Näin sitä pitääkin!