Rummukaisen avoin kirje Iskälle ja Äiskälle

Moi Iskä ja Äiskä, matkalla jossain päin Aasiaa.

Minä tässä, karvapoikanne Rummukainen, alppilomalla Otepäällä.

Ajattelin heittää teitä muutamalla rivillä, kun arvaan että Äiskä ehkä kaipailee minua. Ja Iskäkin. Ei se mitään. Minäkin kaipaan teitä, aika hirveästi, jos totta puhutaan, mutta yritän olla kuin ei kaipuuta olisikaan. Tiedättehän minut, olen Varnjan sipulikoira, monissa liemissä keitetty. Kyllä minä tämänkin kestän. Kun tiedän että tulette takaisin.

Alppiloma Otepäällä, näin Kummitäti ja Kummisetä tätä oleskeluani minulle aluksi markkinoivat. Kuulosti hyvältä, mutta enpä nyt tiedä onko tämä nyt kovin ihmeellinen loma. No joo, asioilla on puolensa, ja sitten taas puolensa.

Hyvää Alppilomassa on se, että täällä on ihan lämmintä, niin huonelämpötilojen kuin ihmis-koirasuhteidenkin puolesta. Kummitäti on aika mussukka, ja se kyllä rapsuttelee minua paljon ja on ihan kovasti kiltti. Vaikka vähän outohan se on, ei siinä mitään.

Tänään se lauloi minulle Rummukais-laulun:

"Olen pieni hassu koira, koirankuonolainen.

On mulla pieni musta nenä, ihan vallan söpö.

Ja nassuni, tää naamavärkki,

sehän se on höpö.

Eikä turkissani asu Varnjan kirppu,

saati paha pöpö.

Seuraava säkeistö, lyhyt:

Juoksen vilistelehen vaikka jalkani on töpöt,

ei se haittaa minua, en tosiaankaan ole mikään köpö."

Onko tuo joku laulu, mitäh? Runoutta? Mitäh? Eikä, totta puhuttaessa, se Kummitädin äänikään ole mikään kaikkein kaunein. Mutta kun se koko ajan rapsuttelee samalla kun laulaa, niin kokonaisuus on, hmhh... jollain lailla miellyttävä kuitenkin.

Että näiltä osin on Alppiloma mennyt hyvin. Myöskään ruokapuolessa ei ole moittimista. Sapuskat tulevat ajallaan ja ruokaa on ollut riittävästi.

Mutta sitten, tämän hotellin muut asukkaat, tai paremminkin sanottuna: Eräs.

Puhun nyt perheen koirasta, Lattesta, joka on, miten sen parhaiten kuvailisi, aika omaperäinen.

Ensinnäkin se on ihan hirveän iso. Ja sitten se on kamalan villi. Ja jollain lailla ei ihan viisas. Tai en tiedä, on sillä hetkensä, se on nopea keksimään kaikkea mitä ei saisi tehdä. Ja joskus, joskus se on ihan kiva, kun rauhoittuu.

Mutta aika useasti minä luovun leikeistä sen kanssa. Mitä sitä koko ajan olemaan alakynnessä. Kipitän Kummitädin ja -sedän jalkojen väliin ja sieltä katselen kun Kiihkohirviö vetää kolmois-salkowia keittiön matolla. Ei se kyllä aina ole ihan viisas, jos minulta kysytään. Näin meidän kesken sanottuna.

Mutta sitten sattui tällainenkin juttu tänään. Kiihkohirviö poistui Kummisedän kanssa talosta, ja äkkiä minulle tuli sitä kamala ikävä. Nostin pienen kuononi kohti ilmaa ja visersin kaipuutani kuin pieni lintu, näin Kummitäti lauluani kuvaili. Hyvin pienellä linnunäänellä, twiiit twiiit.

Että tällaista se alppiloma Otepäällä on.

Olisi kivaa kyllä olla kotonakin, siellä Varnjassa. Mutta kyllä minä jaksan odottaa sitäkin aikaa. Kummitäti on kertonut että olette Aasiassa, kartastakin se yritti minulle paikkaa näyttää, mutta, hei, ihan oikeasti, minä olen vain koira, enkä tosiaan ymmärrä mistään kartoista yhtään mitään!

Mutta postikortilla voisitte jossain vaiheessa minua heittää. Osoitteeni on:

Rummukainen

Villa Ottilia

Oru 4, 67404 Otepää

Valgamaa, Viro

Pitäkää hauskaa ja nauttikaa Aasian matkastanne. Ja tulkaa kotiin! Tulettehan! Ihan varmasti?

Sen ajatuksen voimalla jaksan tätä alppilomaa vielä tovin, jopa sitä Isoa Koiraa.

Rakkain terveisin

Karvapoikanne Rummukainen

-- pus ja lipaisu ja sitten vielä pieni hännän heilutus, noin, viuh, tunsitteko ilmavirran nenässänne? --

PS. Saa minulle muutkin postia lähettää. Olisikin kiva nähdä postitädin naama kun se kantaa postia laatikkoon... MINULLE. Tämä ihan vaan vinkiksi.