Se on yliopistokaupunki, mikä tarkoittaa että väki on Tartossa ja varsinkin keskustassa ja sen kahviloissa ja kuppiloissa nuorta. Se on mutkaton ja letkeä kaupunki, jossa saamme hoidettua kaiken sen, mikä ei Otepäällä onnistu. Tartto on meidän henkireikämme. Siellä on kaikki.
Eilen oli taas Tartto-päivä. Lähdimme hakemaan viimeisiä vedoksia Ottilia Visions - myyntigallerian tilauksista kehittämöstä ja lähetimme niitä postitse eteenpäin. Sitten olikin aika mennä syömään hyvin ja hieman kävellä Emajoen rannalla.
Tartto on monen vuodenajan kaupunki. Keväällä se herää talven jälkeen uuteen eloon, Tarton kevät on ihana ja se sekoittaa pään. Näin minulle on kertonut useampikin henkilö, jotka kertovat menevänsä heräävästä keväästä aivan sekaisin, he vain vaeltelevat puistoissa, istuvat puistonpenkeillä ja hymyilevät kaikelle.
Kesällä Tartto tyhjenee opiskelijoista ja tilalle tulevat matkailijat. Katukahvilat ovat täynnä vieraskielistä sorinaa, tyytyväisen näköisiä turisteja vaeltelee nyt puolestaan Tarton puistoissa ja vanhan kaupungin kaduilla. Emajoen rannalla nuoret ottavat aurinkoa. Pegasos-laiva vie matkustajia kiertoajelulla pitkin Emajokea. Kamerat räpsyvät.
Syksyllä Tarton puistojen sadat ja tuhannet lehtipuut, erityisesti suuret vaahterat, vaihtavat väriään. Maisema Toomemäeltä on mitä idyllisin vihreän ja keltaisen ja punaisen sinfonia.
Talvella, ja nyt tarkoitan kunnon lumitalvea, Tartto on kuin muinasjuttujen eli satujen kaupunki. Joulutorilla hiippailevat tontut, tervapadat leimuavat ja glögi tuoksuu.
Tartto on siis todella monen vuodenajan kaupunki - mutta juuri nyt, syksyn ja talven taitteessa, kun vettä sataa ja maisema on musta, se on riisuttu kaikesta kauneudesta. Eikä tarjoa valokuvaajalle, joka yrittää löytää esteettisesti miellyttäviä näkymiä, mitään kiinnostavaa. Vai tarjoaako?
Eilen siis oli meillä Tartto-päivä. Pääsimme liikkeelle aika myöhään päivästä ja pimeys oli jo laskeutunut kun olimme valmiita kaikista asioistamme. Kuten yllä kerroin, lähdimme Emajoelle kävelemään kameran kanssa.
Ja maisemathan olivat kaikkea muuta kuin kylmiä ja torjuvia. Atlantis-yökerho heitteli sinisiä kuvajaisia joen pintaan ja Tarton monet sillat, kuvauksellisimpana niistä Kaarisilta, heijastelivat nekin valojaan vedestä.
Minulla oli myös ihan opinnollinen päämäärä näissä kuvissa: harjoitella yökuvausta uudella objektiivilla.
Ohessa saalista eilisillasta. Enjoy!
4 kommenttia:
Onpa komeita valaistuskohteita Tartossa. Hyvin piirtää kamerasi uusine putkineen. Jos pitäisi valita suosikkikuva, on se kuva raatihuoneesta. Upea tila aukeaa kuvassa , missä yksityiskohdat hyvin näkyvät pimeydestä huolimatta.
Oi, upeeta! Ihanaa! Kaunista! Ja muutama superlatiivi lisää!
Näyt lukeneen hyvin läksysi!
Ohoo, tässähän ihan punastuu kun tulee kiitosta näin ylitsevuotavasti. Varsinkin Sylvialta, joka on varsinainen velho kameran kanssa. Ja tietenkin Marjattan kehut, taiteilijan, lämmittävät yhtä lailla sydäntä.
Mutta kyllä minä itsekin näistä kuvista pidin.
Minulle tuli äskön, kuvia uudelleen katsellessani mieleen lapsuudessa kuvaamataiteen tunneilla tehdyt työt, joista pidin ihan valtavasti. Marjatta varmasti tietääkin, mistä puhun!
Eli ensin peitettiin paperin pinta vesiväreillä, kirkkailla väreillä, erilaisilla, oman maun mukaan. Mielellään niin että värejä on runsaasti koko paperin pinnalla. Sitten koko ihana väriskaala peitettiin mustalla öljyväriliidulla, Sakuralla tai Caran D´achella tms:lla.
Seuraavaksi otettiin parsinneula tai joku terävä työkalu ja sitten alettiin raaputtaa mustaa pintaa pois, ja kas, alta paljastui kirkkaita värejä.
Sama tuli siis mieleen kun katselin tummia kuvia, joista kohoaa esiin kirkkaita sillan värejä ja heijastuksia vedessä.
Tuli hyvä mieli. Minä tykkäsin tästä työskentelytavasta!
Vau mitä kuvia! todella upeita, oikeita taideteoksia!!
Marjut
Lähetä kommentti