Virossa on vasta muutaman viime vuoden aikana alettu kerätä ja kierrättää pulloja ja tölkkejä. Jokaisessa putelissa (limsa, olut, useimmat lasiset ja muoviset mehuputelit, mutta ei viini- tai viinaputelit) on merkintä siitä paljonko pullon palautuksesta saa rahaa takaisin. Lasisista pulloista saa kruunun, muoviputeleista 0,50 kruunua, paitsi isoista limsaputeleista, joista saa myös kruunun. Hinta on merkitty pienellä tarralla pulloon tai sitten painettu lasiin.
Otimme vastaan innostuneena tämän uudistuksen. Sitä ennen tuntui niin julmetun väärältä rutistaa tölkit roskiin ja viedä lasitavarat keräyspisteisiin, josta ne joutuivat, ken tietää mihin kaatopaikalle. Sellainenkin välivaihe oli, että esimerkiksi oluttölkeistä olisi saanut 20 ørea, siis Norjan ørea, jos olisi tyhjät purkit vienyt turskanpyytäjämaahan.
Mutta nyt siis puteleita otetaan vastaan ja homman pitäisi toimia. Lauseen painopiste on konditionaalissa. Pitäisipä hyvinkin. Pitäisi pitäisi Koriallakin olla Alko, vaan ei ole.
Tällä hetkellä Otepäällä tilanne on sellainen, että pulloja ei kaupat ota vastaan, vaan ne pitää viedä hieman kaupungin ulkopuolella olevaan varastorakennukseen, joka toimii samalla viinatukkuna. Paikkaa hallinnoi pullojen vastaanotossa iso ja vihainen Pullokerberostäti, jonka työkuvaan on kuulunut pullojen seulominen. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että Kerberostäti on alkanut vihaisena viskellä erilaisia pulloja ja purkkeja eri pahvilaatikoihin. Lopuksi kaikki pahvilaatikoissa olleet purkit ja putelit on kaadettu lattialle ja laskettu yhteen. Sitten kirjoitetaa lopputulema pienelle paperilapulle. Ja asiakas saa sitten lappu kourassa siirtyä toiselle puolelle varastorakennusta, konttoriin, josta sitten saa rahat kouraan. Toiselta yhtä huonotuuliselta asiakaspalvelijalta.
Monta kerta kun Iso Ruma Kerberostäti paiskoi tölkkejä laatikoihin silmittömän raivon vallassa purin minä huultani. Olisi tehnyt mieli todeta: "Olisit sinäkin hankkinut aikanaan koulutuksen, niin nyt olisi sinullakin hauskempaa." Mutta enhän minä mitään koskaan sanonut. Odottelin vain koska tämä monimutkaiseksi tehty toimitus oli ohi ja sitten marssin pienen punaisen lipukkeen kanssa viinatukun toimistoon rahojani hakemaan.
Sitten astui tekniikka peliin. Pullovarastoon hankittiin Laite eli pullojen vastaanottokone, sellainen,joka on jokaisessa suomalaisessa kaupassa vakiovarusteena. Ainoa, että Otepään Laite on maanantaikappale tai sitten siinä on säädöt ihan poskellaan. Se sylkäisee noin joka kolmannen pullon ulos epäkelpona. Sitten pulloa tarjotaan Laitteelle uudelleen, maanitellaan, uhkaillaan ja jos hyvin käy, Laite suostuu nielaisemaan putelin ja napsauttaa mittariin uuden lukeman.
Alussa oli tätä tekniikan ihmettä palkattu hoitamaan vanha eläkeläisrouva, jolla oli Laitteeseen viha-rakkaus-suhde. Oli suorastaan hurjaa katsoa miten mamma taisteli Laitteen kanssa, puhui sille, kiroili sille ja syötti sille pulloja. Asiakkaan tehtävä oli seurata tätä spektaakkelia vierestä tumput suorina. Samaan aikaan Pullokerberostäti pasteerasi taka-alalla ja seurasi kuinka Laitetäti taisteli koneensa kanssa. Pullokerberostäti oli selvästi päässyt esimiesasemaan.
Sitten eläkeikäinen Laitetäti katosi henkilökunnasta ja asiakkaiden tehtävä oli nyt itse syöttää Laitteelle putelit. Ja taas Laite sylki niitä ulos epäkelpoina.
Kimmolle jäi viimeksi lähes kolmasosa kaikista viedyistä pulloista palauttamatta, koska itsepintainen Laite ei niitä halunnut. Hän kysyi Kerberokselta, mitä asialle voi tehdä. Kerberos oli valmis heti tappeluun. Ei ole hänen vikansa, jos viivakoodi ei toimi niin sitten pullo ei kelpaa. Näin se menee.
Kimmo sitten rauhallisesti kysymään, että viivakoodejako tässä palautetaan vai pulloja. Kun jokaisessa pullossa on kuitenkin nähtävillä tuo pantin merkintä. Kerberos, iso ihminen, mutta yllättävän ketterä, oli jo kivuta oman tiskinsä yli ja käydä kimppuun.
Kimmo poistuikin sitten konttorin puolelle ja ajatteli siellä tiedustella mitä tehdä, kun Laite ei suostu pulloja vastaanottamaan. Ja taas tuli selitys: viivakoodi, se määrää kaiken. Kimmoa alkoi jo hieman keittää itseään ja hän halusi jutella esimiehen kanssa. Saapui paikalle tämän vaativan laitoksen johtaja, joka myös vetosi Pyhään Viivakoodiin. Keskustelu sai ikäviä sävyjä. Kimmo päätti sitten jättää asian sikseen ja kysyi, että voiko hän edes jättää teille nämä täysin hyvät pantilliset pullot, pankaa mihin panette, ei siitä rahastakaan ole niin väliä.
Mitäs luulette? Ei voinut. Niin mies sitten palasi kotiin tyhjien putelien kanssa ja ne nostettiin verannalle odottamaan seuraa.
Tänään oli taas aika palauttaa pulloja. Kuinka ollaakaan, jätimme Otepään pullonpalautuspinteen väliin ja ajoimme 20 kilometrin päähän Elvaan, missä paikallisen Konsumin automaatti mukisematta nieli joka ainoan putelin.
Tällaista tämä aina välillä on, palveluyhteiskunnassa. Kärpäsestä tehdään härkänen ja putelista härkääkin suurempi vaiva.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Mikä mehevä kertomus taas! Hyvä, Tiina!
Meillä muuten ollaan menossa ihan toiseen suuntaan, siis enää ei viini- ja viinapulloja pantata vaan ne on heitettävä lasinkeruuigloon! Limsapullot (muoviset pet-pullot) ja oluttölkit kuitenkkin vielä kelpaa panttikoneille. Kuinkahan kauan...
Hauska tarina - varsinkin kun tietää pullonvastaanottajatädin toimipaikan ja sen sijainnin. Ehkäpä hänonkin juuri sen vuoksi hitusen kärttyisä? Meillä täällä Haapsalussa on mahtavan hienot ja nopeat automaatit - nielevät tölkkiä ja pulloa super nopeaan ja kuitti tulee salamana:) Menenkin taas huomenna käymään.
Ai mahtavaa, tunnen niin täysin sympatiaa tässä asiassa, vaikka Tallinnassa asiat ovat vähän paremmin. Automaatteja alkaa nyt olla suunnilleen jokaisessa isossa marketissa, mutta laitteiden kenkkuilut ja tukkiintumiset ovat arkipäivää. Olenkin ottanut tavaksi, että en vie palautukseen montaakaan pulloa kerralla, sillä v---tutus siitä, että kone ei toi, on aivan suunnaton, kun se tapahtuu pulloja täynnä olevan jätesäkin kanssa.
Ja on se sitten suunnattoman ekologista, että pitää ajaa autolla kymmeniä kilometrejä pullon palautukseen! Mutta minkäs teet, järjettömältä se sekajätteeseenkin heittäminen tuntuu.
Kerberostädin hahmon näin silmieni edessä. Hänessä kyllä tuntuu tiivistyvän se ikävämpi baltialaisuus ja neuvostohenki.
Amen! Uskomattoman hauskasti taas kerroit tapahtuman, joka ehkä joskus sadan vuoden päästä toimii moitteettomasti eli niin kuin sen pitäisi.
Hyvä on jos tarina on viihdyttänyt, jotain iloa siis näistäkin kokemuksista.
S:lle, olet oikeassa, Pullokerberoksessa todella tiivistyy Baltian neuvostovuosien palveluhistoria lähes monumnetaaliseen muotoon.
Ja taas kerran voi todetä, että Welcome to Estonia. Tällaista meillä on. Vihaisia asiakaspalvelijoita onneksi löytyy aina vähemmän ja vähemmän verrattuna aikaisempaan. Joskus sitä miettii että pitäsiköhän nyt pyytää anteeksi kun joutuu häiritsemään asiakaspalveilijaa sen työaikana...
On niitä muitaksin Laitteitä mitkä kieltäytyy tunnistamasta Pyhää Viivakoodia. Kokeilkaa Tarton Sobra selverin Laitetta, kauhea Oikku.
Kimmo löysi pari päivää sitten heinikon uumenista tyhjän kaljapullon, jonka joku ajattelematon oli sinne viskannut ja joka oli virunut siellä ilmeisimmin aika pitkään.
"Mennäänkö tarjoamaan viivakoodia Otepään pullonpalautukseen" nauroi mies pullosta, jonka etiketti oli vain muisto menneestä.
Lähetä kommentti