perjantai 6. marraskuuta 2009

Ottilia Visions on avattu - valokuvia itselle ja muille

Minulla on ilo ja kunnia kertoa, että olen avannut uuden sähköisen taidevalokuvien elektronisen kauppapaikan:


josta itse kullakin on mahdollisuus tilata korkeatasoisia valokuvia niin itselle kuin lahjaksi.

Pääset sinne klikkaamalla tästä.  Osoite siis on: http://www.villaottilia.ee/visions 

Olen kerännyt kuvagalleriaan parhaita otoksia vuosien 2007 - 2009 varrelta. Kuvagalleriassa on useita eri pääkategorioita kuten Luonto, Kaupunki, Ihmiset, Eläimet, Yksityiskohdat.

Ja muutamassa pääkategoriassa (Luonto ja Eläimet) on lisäksi alakategoriat aiheiden mukaan. Niinpä meri- ja järvimaisemille on oma alakategoriansa, samoin suokuville ja kuville Peipsiltä.

Olen hinnoitellut kuvat mielestäni hyvinkin edullisiksi toivoen, että näin tilaajat intoutuvat hankkimaan useammankin työn kerralla. Valokuvahan on mitä mainion lahjaidea, ja joulukin on jo tulossa, kuten kaikki tiedämme

Seuraavaksi on minun keksittävä missä ja miten parhaiten kerron galleriasta. Onko kenelläkään ehdotuksia tai vinkkejä?

Nyt siis tilaamaan tyylikkäitä kuvia, jotka sopivat todella niin omaan kotiin kuin annettavaksi eteenpäin!

Kaikki kommentit otetaan vastaan mielenkiinnolla! Jos joku sivuissa ei toimi, kerro myös se!

....

Tässä tämä minun salaisuuteni oli. Kova työ, mutta nyt se on valmis. Ja samalla kun olen käynyt läpi tuhansia kuvia, kehityttänyt niistä koeversioita eri kokoluokissa, hankkinut kuville tyylikkäät suojakansiot, kuplapussit etc. olen saanut muuta ajateltavaa kuin Ronjan poismeno. Tämä on ollut minulle samalla terapiatyötä. Ja jos tämä kauppa lähtee liikkeelle, mikä sen parempaa!

Jään jännittyneenä odottamaan kommenttejanne!

12 kommenttia:

Maris kirjoitti...

Vau, hyvää settiä oli. Hyvännäköiset sivut ja mielenkiintoiset kuvat. Tsemii vaan projektille!

Onukoo kirjoitti...

Hienolta näyttää:)
Lähdössä Lpr:n - palataan asiaan.

Marjattah kirjoitti...

Hieno kuvakokoelma on saanut tyylikkään esillepanon, onneksi olkoon molemmille taitaville puurtajille.
Ja mikä tärkeää, sivut toimivat! (Kokeilin uudella Macilla ja vanhalla Windows-läppärillä)Tilaaminen sujuu helposti, voin suositella :)

Sylvia kirjoitti...

Hieno galleria! Toivon lykkyä tykö, kyllä tuommoisia kuvia kannattaa myödä.
Yksi idea olisi että printtaat kanvaasille, siis että voipi tehdä "oikean" taulun kuvastasi. Olen printtauttanut meidän kuvia tauluiksi ja hyvältä näyttää.

marja p kirjoitti...

Kuvat ovat hienoja! Uskon monen alkavan miettiä kuvahankintoja näin joulun alla. Menestystä vain kaupanteolle! Sinullahan on hyvä myyntikanava jo bogissasi, jonka uskolliset lukijat varmaankin levittävät tietoa galleriasta omille tuttavilleen. Äläkä unohda entisiä työkavereitasi, jotka voinevat antaa informaatiota esim. firman intranetissä, tietysti myös muut blogissakävijät joilla sellainen mahdollisuus on käytettävissä. Eiköhän yritetä kaverivoiminkin kauppaasi edistää siinä kuin itse kukin voimme jotakin asian hyväksi tehdä.

emo kirjoitti...

Enpä arvannukkaan... no ei se mittään, upeita ovat kuvat.

Mitenkäs nuo firmat, jotka myyvät liikelahjoja, löytyiskö sieltä markkinoita?

Sylvia kirjoitti...

Unohdin sanoa att tietenkin hankit semmoisen hopean- tai kullanvärisen signeerauskynän (ohutteräinen tussikynä jossa poislähtemätön tussi) jolla jokaiseen tauluun signeeraat nimesi ja vuosiluvun, ihan kuin oikeaan maalattuun tauluun? Antaa ihmeesti pontta tekeleelle kun se on signeerattu!

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos kovasti kaikille kommentoijille!

Onhan tämä jännä juttu meikäläiselle, ja paljon on asian eteen tehty. Aika sitten näyttää, pystyykö galleriani ja kuvani ja näkemykseni herättämään ihmisissä ostohalukkuutta.

Sylvialle sen verran, että totta toki työt signeerataan, ellei asiakas toisin halua. Hopea- ja kultatussit jätän rauhaan, mutta pieni kaunis signeeraus on kuvalle vain eduksi.

Tästä signeerauksesta - tai signeeramatta jättämisestä on kyllä maininta Ottilia Visions -sivuillakin - Sylvialta taisi vain kiireessä mennä ohi.

Olen myös miettinyt aitoustodistusta, jonka lähettäisin kuvien mukana.

Miltä se kuulostaa?

S kirjoitti...

Kävinpä minäkin uutta sivustoa läpi. Hienoa, paljon onnea ja menestystä!

Tosi kiva, että kuvilla on nimi ja kerrot, missä ne on otettu. Se antaa kuvalle jotenkin heti enemmän tarinaa.

Samoin tykkäsin kovasti osiosta "valokuva sisustuselementtinä". Itse olen sisustuksen suhteen täysin puusilmä ja jo muutama lause siitä, miten kuvia voi yhdistellä ja mikä tyyli voisi mihinkin sopia, auttaa kummasti hahmottamaan, millaisesta kuvasta voisi olla itse kiinnostunut. Jos vain intoa jatkossa on, laajenna ihmeessä tuota osiota!

Toivottavasti voisit joskus käydä Tallinnassa kuvaamassa. Olisi kiva nähdä, mitä saat tästä uudesta kotikaupungistani irti.

Mun on luultavasti pakko tilata se kana-kuva, tykkään sen vauhdista ja huumorista kovasti! Täytyy vain miettiä sille sopiva kaveri ja sopiva paikka kotona.

Mitenkäs mm. viro.nyt ja Baltic Guide -lehdet mainostamispaikkoina? Ja oliko niin, että Visionsin sivuilta ei ollut linkkiä Ottiliaan? Jos oli näin, niin kyllä minusta ilman muuta saisi olla.

Tiina Linkama kirjoitti...

Heh, viro.nytiin on Kersten Lehismets kirjoittanut jo jutun joka saattaa ilmestyä seuraavassa numerossa.

Ja The Baltic Guideen olen ottanut päätoimittajaan jo yhteyttä ja tarjonnut sinne juttuvinkkiä.

Nimittäin -- luulen, että tämä sivusto on suurin suomenkielinen valokuvagalleria, joka on keskittynyt puhtaasti Viroon, ja sinällään sillä on jo uutisarvoa.

Kana kolmantena jalkana on muuten minun suosikkikuviani myös!

Tiina Linkama kirjoitti...

No, joo, ei se kana ole kolmantena jalkana vaan sen pää. Joku meni taas sormi kolmantena jalkana kirjoittamaan ilman tarkempaa oikolukua...

marja p kirjoitti...

Tuli mieleen, että miten olis kaupata maisematauluja sisustuselementeiksi hotelleihin. Niissähän on tauluja hotellihuoneissa ja myös aula yms tiloissa! Tarton ja lähitienoon hotellithan voisi "tauluttaa" paikkakunnan luonto- tai muun teeman mukaisilla tauluilla. Toinen asia, joka tuli mieleen, että ottaisit kuvia vieraistasi, tulostaisit valokuvapaperille, laittaisit kartonkikansioon, jossa mahdollisesti olisi myös Otepään maisemakuva ja sopiva teksti muistoksi ao. porukan vierailusta Villa Ottiliassa. Voisi olla sopuhintaan mukava matkamuisto!