Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uffizi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uffizi. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. huhtikuuta 2015

Yksin Italiassa, osa 26: Sandro Botticelli ja menetetty maine

Taas on matkakertomus hyytynyt muutamaksi kuukaudeksi. Olen luvannut sen loppuun viedä, ja sen teen. Vaikka sitten paloissa. Niille lukijoille jotka ovat vasta tässä vaiheessa hypänneet matkaan kerron, että kyse on noin kuukauden kestäneestä reissusta Italiaan viime syyskuussa. Matka oli tutkimusmatka itseen ja yksinäisyyteen mutta yhtä lailla se oli tutkimusmatka kaikkeen siihen, mitä Italia on. Ensimmäinen osa löytyy tästä: Päätös syntyy.

Edellinen osa päättyi Firenzeen ja Uffizi-galleriaan. Osan lopussa lupasin vielä esitellä erikseen erään lempimaalarini, Sandro Botticellin teoksia, joita löytyikin Uffizista runsaasti.

Sandron elämä tuntemattomuudesta tuntemattomuuteen ja lopulta kaikkien tuntemaksi

Sandro Botticellin (1445-1510) elämänkaari on mielenkiintoinen. Mies syntyi melko tavalliseen firenzeläiseen perheeseen. Taidehistorioitsija Giorgio Vasari kertoo Botticellin olleen älykäs mutta levoton lapsi, joka ei jaksanut keskittyä koulunkäyntiin.  Niinpä hänen isänsä lähetti pojan 14-vuotiaana Botticelli-nimisen kultaseppäystävänsä luo.  Kultasepän oppilaana Sandro kiinnostui maalaustaiteesta, joten oli luontevaa että isä ohjasi pojan karmeliittaveli Fra Filippo Lippin ateljeehen. Botticelli opiskeli Lippin luona 1465–1467 säilyttäen kuitenkin kultasepältä saamansa nimen Botticelli.

Botticellin elämä muuttui kun hän löysi tiensä taiteita suosivan Medicin mahtiperheen siipien suojaan (1478–1490) . Lorenzo Magnifico tilasi Botticelliltä useita teoksia, jotka asetettiin Medicien yksityispalatseihin missä ne pysyivätkin pitkään muun maailman katseilta suojassa. Kuuluisimpana tietenkin Kevät ja Venuksen synty, molemmat teoksia, jotka poikkesivat huomattavasti tuolloisesta maalausperinteestä. Botticellin keveä viivan käyttö, hulmuavat läpikuultavat kankaat ja naishahmojen sulokkuus ja ennen muuta ylimaallinen eteerisyys erottivat Botticellin muista renessanssin taiteilijoista.

Botticelli oli hetken aikaa Firenzen ja pian Rooman suosituimpia taiteilijoita. Hänet kutsuttiin muiden aikalaismestarien ohelle maalaamaan Sikstuksen kappelin seinälle fresko, mikä oli ennen näkemätön kunnianosoitus nuorelle taiteilijalle. Mutta katoavaa on maine ja kunnia. Ja niin se oli erityisesti Botticellin kohdalla.

Vuonna 1490 alkoi Firenzessä vaikuttaa asketismia ja pidättyväisyyttä saarnaava jesuiitta, Savonarola, jonka johdolla pakanalliseksi katsottua maalaustaidetta ja kirjallisuutta poltettiin roviolla. Myös Botticellin kerrotaan polttaneen itse vapaaehtoisesti joitain aiempia taideteoksiaan. Herätyksen saatuaan myös Botticellin taide muuttui, mytologiset allegoriat vaihtuivat kärsiviin kristinuskon hahmoihin. Myös aiemmin keveä ja ilmava maalaustyyli muuttui raskaammaksi ja kolhommaksi.

Viimeiset elinvuotensa Botticelli eli unohduksissa. Kerran kuuluisa ja juhlittu taiteilija kuoli köyhänä ja yksinäisenä ja unohdettuna vuonna 1510. Kuoleman myötä tämän renessanssin hienoimman taitelijan taide vaipui yhtä lailla unohduksiin. Kuka Botticelli?

Botticelli olisi saattanut jäädä lopullisesti unholaan ellei yksi hänen teoksistaan olisi sukeltanut esiin Englannissa. Kyse oli perintönä saadusta teoksesta, The Mystical Nativity, joka esiteltiin Manchesterissä taidenäyttelyssä vuonna 1857.  Samoihin aikoihin oli syntynyt englantilaisten runoilijoiden ja maalareiden romantiikkaa ja varhaisrenessanssia ihaileva pre-rafaeliittien veljeskunta, joka tunnisti Botticellissä hengenheimolaisen.

Kuvaavaa Botticellin äkilliselle uudelleen löytämiselle on se, että ensimmäinen hänestä kirjoitettu monografia julkaistiin vuonna 1893, kun jo 1900-1920 -välisenä ajanjaksona hänestä oli kirjoitettu enemmän kirjoja kuin yhdestäkään toisesta taiteilijasta siihen asti.

Botticellin maine on jatkunut vankkumattomana siitä lähtien meidän päiviimme. Hän on Uffizin taidegallerian tähti. Hänen Keväänsä ja Venuksen syntymänsä ovat kaikkien aikojen eniten monistetuimpia ja printatuimpia taideteoksia. Botticelli on myös jääkaappimagneettien kruunaamaton kuningas, jos mitään on Firenzen katukauppiaiden tarjonnasta ymmärtäminen.

Uffizi-galleriasta löytyy useita Botticellin mestariteoksia, mukaan lukien Primavera ja Venuksen syntymä. Niiden äärellä on jatkuva ihmisvirta - vaikeaa oli saada tauluista yhtäkään kuvaan ilman laumaa ihmisiä taulujen edessä. Parhaani kuitenkin yritin.

Ja tässä näitä olisi, Sandro Botticellin surullisia, mystisiä, salaperäisiä ja eteerisiä naishahmoja. 










Tämä viimeinen kuva on wikipedian public domain -kuva, kuvan on sinne lahjoittanut nimimerkki Aavindraa. Seison pitkään teoksen edessä, mutta täysin mahdotonta saada siitä kuvaa ilman turistilaumaa taulun edessä.







keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Yksin Italiassa, osa 25: Uffizi ja renessanssin taideaarteet

Uffizin galleria (Galleria degli Uffizi) on yksi maailman vierailluimmista ja arvostetuimmista taidegallerioista, joka esittelee monipuolisesti erityisesti renessanssin taidetta. Se on myös yksi maailman vanhimmista taidemuseoista.

Rakennus, jonka suunnitteli Giorgio Vasari ja jonka rakennustyöt saivat alkunsa vuonna 1560, oli alunperin suunniteltu Firenzen ja erityisesti Cosimo de Medicin hallinnon virastorakennukseksi, siitä nimi, joka on säilynyt näihin päiviin asti (virasto on ital. uffizi).

Medicien suurherttuasuku alkoi pian käyttää Uffizia myös jatkuvasti kasvavien taidekokoelmiensa säilytys- ja näyttelytilana. Rakennuksen suunnittelijan Giorgio Vasarin mukaan - joka ei ollut vain taiteilija ja arkkitehti vaan myös taidehistorioitsija - Uffiziin kerääntyi sellaisia taiteilijoita kuin Leonardo da Vinci ja Michelangelo "nauttimaan kauneudesta, työskentelemään ja viettämään siellä vapaa-aikaansa."

Vielä sen jälkeen kun Medicien suku oli sammunut, taideaarteet jäivät Firenzeen. Medicien suvun viimeinen jäsen,  Anna Maria Luisa, sai neuvoteltua Firenzen kaupungin kanssa sopimuksen, jonka pohjalta galleriasta muodostui ensimmäisiä moderneja taidemuseoita maailmassa. Uffizin galleria on ollut auki vierailijoille erityispyynnöstä jo 1500-luvulta asti. Suurelle yleisölle se aukesi virallisesti vuonna 1765.

Galleriassa vierailee vuosittain liki 2 miljoonaa kävijää, ja kesäkaudella, erityisesti heinäkuussa ja elokuussa, saattaa jonotusaika galleriaan venyä viiteen tuntiin. Siksi vierailijoita neuvotaan lunastamaan lippu etukäteen. Se on mahdollista tehdä myös netissä. Näin tein minäkin - joskin jouduin silti seisomaan jonossa kolmisen tuntia - kyse oli kuitenkin poikkeustapauksesta eli lakkoneuvotteluista. (Kts. edellinen postaukseni.)


Kuva: © Samuli Lintula / Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0

Käytäviä reunustavat taideteokset on veistetty hellenistisiä ihanteita mukaellen

Uffizin koristeellisia kattoja
Renessanssi syntyy Firenzessä

Yli kolmesataavuotinen aikakausi, joka mullisti maailman niin ajattelun kuin taiteen ja tieteen osalta ja jota taide- ja aatehistorioitsijat kutsuvat renessanssiksi, sai alkunsa juuri Firenzessä. Firenze oli 1400-luvulta lähtien ollut jatkuvasti vaurastuva kaupunkivaltio, jota itsevaltaisesti hallitsi Medicien suku. Renessanssi (sananmukaisesti uudestisyntyminen, italiaksi) oli taloudellisen ja henkisen kasvun ja kiivaan antiikin tutkimuksen aikaa. Tyypillistä ajan tieteilijöille ja taiteilijoille oli perinteisten rajojen rikkominen; ihanteena oli monipuolinen ns. renessanssi-ihminen, jonka mielenkiinto ylitti aiemmat rajoitteet niin että kuvanveistäjä saattoi olla samanaikaisesti myös arkkitehti ja maalari kuten Michelangelo tai maalari saattoi olla yhtä lailla keksijä, lääketieteilijä ja tutkija kuten Leonardo da Vinci.

Italian renessanssi jaetaan yleensä kolmeen eri aikakauteen: varhaisrenessanssiin (1400-luku), täysrenessanssiin (1500-luku)  ja myöhäisrenessanssiin, jota myös manierismiksi kutsutaan (aika täysrenessanssin ja barokin välillä 1600-luvulla). Italiasta renessanssin ajatukset ja vaikutukset levisivät myös muualle Pohjois-Eurooppaan. Alankomaiden renessanssi -nimeä käytetään flaamilaisesta 1400- ja 1500 -lukujen taiteesta.

Miksi renessanssi syntyi juuri Firenzessä? Siitä on olemassa useita teorioita. Vähimpänä tekijänä ei voida pitää taiteita suosivaa Medicien sukua, joka 1400-luvulta lähtien oli ymmärtänyt taiteen merkityksen propaganda-aseena. Erityisesti Cosimo Medici ja Lorenzo Medici (Lorenzo Magnifico) vahvistivat omaa yksinvaltaista asemaansa ympäröimällä itsensä ennennäkemättömän hienoilla taideteoksilla.

Taide toimi vahvana äänitorvena ajatuksille. Kun Medicit olivat joutuneet  väliaikaisesti pakenemaan Firenzestä  Savonarolan herättämän raivon vuoksi,  Michelangelon ainutkertainen David-patsas asetettiin Firenzen keskusaukiolle, Piazza de Signorialle, kaiken kansan ihmeltäväksi. David symboloi firenzeläisille oman kaupunkivaltion ainutkertaisuutta ja voittamattomuutta viholliskaupunkivaltioihin nähden. Kaupungintalon edessä seisova David toimi nyt propagandana Medicejä vastaan - kansa tulkitsi Goljatin olevan kaikkivoipa ja kaupunkia pitkään hallinnut Medicien suku.

Sama patsas tuli myöhemmin jatkamaan viestiään. Nyt toiseen suuntaan, Medicien valtaa korostamaan.

Mikä renessanssin taiteessa viehättää nykypäivänä?

Renessanssia edeltänyt gotiikka oli erityisesti maalaustaiteessa jäykkää ja sääntösidonnaista. Teosten aiheet olivat puhtaasti uskonnollisia ja maalaustapa perustui vanhoihin perinteisiin ja sääntöihin, samaan tapaan kuin Bysantin ikonimaalauksessa. Renessanssi rikkoi nämä rajat. Se haki innoituksensa ympäröivästä todellisuudesta. Vaikka pääosa taiteesta oli yhä kirkon tilaamaa, saivat uskonnollisten teosten henkilöhahmot inhimillisiä piirteitä. Jäykän sovinnaisuuden sijasta nähtiin teosten hahmoissa riemua ja haltioitumista, surua ja vihaa ennennäkemättömällä tavalla.

Jatkuvasti vaurastuvan kauppias- ja pankkiiriluokan myötä taiteilijat saivat kirkon ohella myös uusia mesenaatteja ja tilaajia, jotka sallivat aiempaa laajemman aihepiirin. Erityisesti antiikin vanhat myytit tarjosivat taiteilijoille loputtoman aiheiden aarreaitan. Rohkeat taideteokset löysivät tiensä aatelisten koteihin ja makuuhuoneisiin, ja taiteilijoilla oli jatkuvasti entistä suurempaa kysyntää. Firenzen monissa taideverstaissa ja käsityöläispajoissa piti kiirettä. Täysrenessanssin ajalla erityisesti muotokuvamaalauksesta, joka ennen renessanssia oli tuntematonta, tuli äärimmäisen suosittua. Jokainen vähääkään itseään kunnoittava aatelinen halusi tulla ikuistetuksi jälkipolville veistoksena tai maalauksena.

Henkilökohtaisesti minulle renessanssin taide edustaa samanaikaisesti sielukkuutta, keveyttä ja syvyyttä. Sellaisella mestaruudella, johon taiteilijat eivät ole ennen eivätkä jälkeen renessanssin pystyneet. Samalla taideteokset avaavat mahdollisuuden kurkistaa renessanssin maailmaan, ajatuksiin ja ihmis- ja kauneuskäsityksiin.

Ja Uffizi tarjoaa tähän ehkä maailman parhaimman mahdollisuuden. Se mykistää, se riemastuttaa ja se saa aikaan tunnekuohun, joka ei mene ohi päivien, ei edes kuukausien kuluttua. Yhä palaan näihin hahmoihin, tutkin teoksia, vaikka vain valokuvien kautta, eläydyn ja nautin.

Alla teoksia, jotka Uffizissa tekivät minuun erityisen suuren vaikutuksen. Laitan erikseen vielä yhden kirjoituksen ehkä suurimmasta suosikistani, Sandro Botticellista.

Mutta alla nyt pieni otos teoksista sellaisilta mestareilta kuin Piero della Francesca, Filippo Lippi, Michelangelo Buonarotti, Rafaello Sanzio, Tiziano Vecelli, Leonardo da Vinci ja Michelangelo Merisi da Caravaggio.


Piero della Francesca: Urbinon herttuapariskunta (1465-1472)
Filippo Lippi: Adoration of the Child



Michelangelo: Doni Tondo (Pyhä perhe), 1507

Rafaello Sanzio: Guidobaldo da Montefeltron muotokuva 1507

Rafaello Sanzio: Elizabetta Gonzagan muotokuva 1504

Rafaello Sanzio: Madonna, Johannes Kastaja ja Jeesus (Madonna del Cardellino) 1506


Tiziano: Sairas mies 1514

Tiziano: Urbinon Venus 1538

Caravaggio: Meduusan pää 1597


Leonardo da Vinci: Marian ilmestys 1472-1475

lauantai 24. tammikuuta 2015

Yksin Italiassa, osa 24: Uffizin galleria - niin lähellä, mutta niin kaukana

Kuten olen aiemmin kertonut, yksi Italian-matkan pääkohteistani oli Uffizin taidegalleria Firenzessä. Olin seissyt sen edessä kolmisenkymmentä vuotta sitten, rahattomana. Uffizin taideaarteet olivat tuolloin niin lähellä mutta niin kaukana. Päätin, että kerran minä vielä tuonne menen. Nyt se hetki oli koittanut.

Lipun olin ostanut etukäteen netistä, kuten neuvotaan. Näin vältetään kilometrien pituiset jonot ja pitkät jonotusajat. Edellisenä päivänä olin käynyt etukäteen vielä tarkistamassa missä etukäteislippu vaihdetaan varsinaiseen lippuun ja minne sen jälkeen suunnataan. Olin todennut että mikään ei voi tällä kertaa mennä pieleen.

Herätyksen kanssa oli ollut ongelmia, kuten aiemmin kerroin. Huonepuhelin kun ei hotellissani toiminut ja kännykkää minulla ei vieläkään ollut. Aamuvuorossa oleva nuori apulainen oli luvannut tulla kuitenkin herättämään minut koputtamalla huoneeni ovea tasan 07.00.

Tuliko koputus? Sitä arvuutin aiemmin. Tuli, ei tullut, vaarinhousut? - Ei tullut.

Heräsin kuitenkin itse jo kuuden pintaan, kävin suihkussa, pukeuduin ja odotin kello seitsemään, vain tarkistaakseni tulisiko koputus. En ollut sanottavammin yllättynyt hiljaisuudesta oveni takana.

Villa Il Castagno-hotellilta kävelee keskustaan reilussa puolessa tunnissa. Lähdin varmuuden vuoksi kuitenkin liikkeelle jo tunti etuajassa. Ollakseni varmasti ajoissa paikalla. Sisäänpääsyajaksi oli lippuuni merkitty kello 08.30. Olin Uffizin edessä jo hyvästi ennen kello kahdeksaa. Ja edessäni oli valmiiksi jo jonoa, jonka jatkoksi itsekin asetuin.

Jono kasvoi kasvamistaan, vaan ei liikkunut. Kun puoli tuntia oli kulunut ja jono ei ollut liikahtanutkaan, alkoi kansa jonossa napista. Mitä ihmettä? Joku lähti tutkimusmatkalle ja tunkeutui jonon alkupäähän, oven eteen. Ja palasi sitten kertomaan: "Siellä on lappu ovella että Uffizi saattaa aueta kello 10.30." Kohina kävi läpi jonon. Mitä ihmettä? Miten tämä on mahdollista?!!! Ja mitä tarkoittaa: saattaa aueta?



Jossain vaiheessa joku taidemuseon virkamies vahingossa raotti yhtä gallerian aulan sivuovea ja kurkkasi ulos, ja sai samointein kimppuunsa ihmismassan joka vaati tietää, miksi jono ei liiku. Selvisi että kyseessä on lakko. Tai itse asiassa lakkokeskustelut. Ja vasta kello 10.30 tiedetään meneekö Uffizin henkilökunta lakkoon vai aukeaako galleria ylipäätänsä.

"Hienoa!" totesin hiljaa itsekseni. Kannatti tosiaan hankkia etukäteislippu. Välttää jono! Grrrr.....

En ollut jonossa ainoa joka puhisi ja purnasi. Jotkut viittasivat kintaalla koko gallerialle ja jättivät paikkansa jonossa. Useimmat jäivät paikoilleen. Kuten minä. Ja niin sitten seisoin tolpillani aina kello 10.30:een asti, jolloin selvisi, että lakkoneuvotteluissa oltiin päästy sovintoon ja galleria aukeaisi.

Jonottaminen ja odottelu ja seisoskelu on ärsyttävää ja raskastakin. Raskaampaa kuin vaikka saman ajan kestänyt kävely. Mutta jonoissa syntyy myös keskusteluja, yhteishenkeä ja synkeää huumoriakin. Minun edessäni seisoi kaksi amerikkalaista eläkeläisrouvaa Havaijilta sekä heidän nuori siskontyttönsä. Takanani kanadalainen keski-ikäinen pariskunta. Liki kolmituntisen jonotuksen aikana ehdimme jutella monenlaista. Kanadalaispariskunnan miehen vanhemmat tulivat Virosta ja mies jopa osasi viroa muutamia sanoja. Havaijilaisrouvat kertoivat elämästään ensin manner-USA:ssa ja sitten Havaijilla, jonne molemmat olivat muuttaneet jäätyään eläkkeelle. Puhuttiin politiikkaa, kertailtiin jokaisten siihenastisia Italia-kokemuksia. Välillä joku kävi hakemassa koko konkkaronkalle kahvit, toisten pitäessä kaverille paikkaa jonossa. Ja auta armias, joku joku yriti jonossa kiilata, meidän yhteishenkinen poppoo kyllä näytti kiilaajalle paikkansa.

Kello 10.30 ovet siis aukenivat ja jono alkoi liikkua. Ilmassa oli suorastaan suuren urheilujuhlan tuntua. Etukäteislipun vaihto varsinaiseen lippuun ja sitten aukion poikki seuraavaan jonoon,  joka vei kaikkein pyhimpään eli itse galleriaan. Kello 11.00 olin vihdoin Uffizissa. Puuh.

Kello 10.30 jono alkaa vihdoin liikkua

Lippuluukun ovet ovat vihdoin auki ja jonottajat voivat helpottuneina pyyhkiä hikipisarat otsaltaan
Kiertelin tätä yhtä maailman upeinta taidegalleriaa kolme tuntia. Sitten oli aika lähteä eteenpäin sillä olin sopinut tapaamisen edellisiltana tapaamani Ashleyn kanssa kello kahdeksi Piazza Santa Crocelle. Vain kolme tuntia - mutta mitkä intensiiviset ja upeat kolme tuntia ne olivatkaan!  Kaiken sen jonotuksen arvoiset.

Lisää Uffizin taideaarteista seuraavassa postauksessa. Pysykää siis linjoilla. Sillä tiedossa  maailmanhistorian upeimpia tauluja ja haltioitunutta taidepohdintaa. Elämä lyhyt, taide pitkä (kuten se jono joka taiteeseen johdatti).

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Yksin Italiassa, osa 21: Firenzen surkein hotelli

Tähän asti tapahtunutta: Tiina on saapunut Firenzeen Roomasta. Junamatka kesti tunti kaksikymmentä minuuttia. Matka hotellille veikin sitten moninkertaisesti sen ajan. Mutta vihdoin olin Ponte Pinossa, Campo di Marten kaupunginosassa ja lähdin suuntaamaan kohti hotellia.

Hotel Villa Il Castagno - never again!

Olin varannut ja maksanut Firenzen hotellin netin kautta. Varaus oli kahdelle yölle. Osasin TripAdvisorin arvostelujen pohjalta odottaa huonoa palvelua, mutta se kuinka huonoa se oli, yllätti sittenkin.

TripAdvisorissa oli hotellista todettu että se on siisti ja sijaitsee hyvällä paikalla, kävelymatkan päässä kaupungin historiallisesta keskustasta. Eniten moitteita oli hotelli saanut henkilökunnasta, jota joku kuvaili puunaamaiseksi ja kielitaidottomaksi. Päädyin kuitenkin tähän hotellin, koska se oli hyvinkin edullinen, eritoten Firenzen hotellien yleiseen hintatasoon verrattuna (kaksi yötä veroineen 90 euroa). Ajattelin, että enköhän minä pärjää muutaman puunaamankin kanssa. Enkä hotellissa viettäisi luultavimmin paljoakaan aikaa. Se, että kukaan ei ollut vastannut hotellista sähköposteihini antoi etukäteen osviittaa siitä mitä tuleman pitää.

Ja niin avasin Hotel Villa Il Castagnon ovet ja esittäydyin vastaanotossa. Tiskin toisella puolella oli väsähtäneen näköinen suttuisesti ylimeikattu keski-ikäinen nainen, jota vanha kansa olisi saattanut kutsua tämän nuoruudessa hempukaksi tai pimuksi. Jonka parasta-ennen -päivämäärä oli kuitenkin mennyt ohi jo vuosia sitten. Nainen ei edes jaksanut teeskennellä olevansa ilahtunut näkemisestäni. Huokaisten hän työnsi eteeni rekisteröintilomakkeen ja halusi nähdä passini. Minkä jälkeen hän uudelleen huokaisi ja lähti opastamaan minua huoneeseeni.

Olin varausta tehdessäni pyytänyt huonetta alakerroksista. Vedonnut huonoihin polviini ja kiipeämisen vaikeuteen. Huoneeni oli neljäkerroksisen hotellin ylimmässä kerroksessa. Ja niin sitten retuutin reppua ja ArttooDettoo-laukkuani kapeita portaita ylös. Suttuinen Jezebel sipsutti edessäni linttaan poljetuissa korkokengissään eikä tehnyt elettäkään auttaakseen minua vaikka huomasi minulla olevan vaikeuksia laukkujeni kanssa. Ei kuulunut toimenkuvaan.

Huone oli pieni, mutta siisti. Sänky oli kapea mutta tukeva. Varsinaisia Ikkunoita ei ollut, vain katossa oleva kattoikkuna, jonka avaamis- ja sulkemismekanismia Jezebel ilottomasti demonstroi. No, ei paha, totesin itsekseni ja kiitin Jezebeliä, joka poistuikin sitten paikalta vikkelästi.




Purettuani laukut oli aika lähteä kaupungille. Jotain tarvitsisi syödäkin. Olin tehnyt matkaa aamuvarhaisesta ja edellisen kerran olin juonut kahvit monta tuntia sitten Tiburtinan juna-asemalla. Hotellille vievän kadun kulmassa olin huomannut pienen kahvilan ja suuntasin sinne.

Kahvila oli herttainen paikalliskuppila, tiskin takana puuhasteli riski firenzeläisrouva ja hänen pönäkkä miehensä, hyväntuulisina ja toimeliaina. Englantikin sujui riittävästi että tulimme molemmin puolin ymmärretyiksi. Väkeä tuli ja meni, kaikki omistajaparin tuttuja. Iloista jutustelua, poskisuudelmia. Ja lähtiessä: Ciao bello, ciao!

Siinä sämpylää mutustellessani ja kahvia hörppiessäni tuli äkkiä tärkeä asia mieleen. Asia joka täytyisi hoitaa ensi tilassa. Minun täytyisi tilata hotellista puhelinherätys huomiselle, sillä huomenna oli tiedossa SUURI PÄIVÄ. Huomenna olin menossa Uffizin taidegalleriaan, minne olin tilannut ja maksanut liput jo etukäteen. Liput olivat aamun ensimmäiseen vuoroon. Eikä minulla ollut herätyskelloa. Tarvitsin siis herätyksen.

Jezebelin palvelualttiuden ja kielitaidon muistaessani arvasin, että asian esittäminen hänelle voisi muodostua hankalaksi. Sain kuningasidean. Pyysin että kahvilan ehtoisa emäntä kirjoittaisi minulle italiaksi lapulle: "Haluan puhelinherätyksen huomisaamuksi kello 07.00. Kiitos." Näin tapahtui. Ja lappu kourassa palasin takaisin Il Castagnoon.

Jezebel oli yhä tiskin takana. Aulan sohvalla lojui puolimakaavassa asennossa nuorehko mies, joka ei nostanut katsettaan älypuhelimestaan. Jezebelkin painoi nopeasti katseensa alas ja alkoi tutkia joitain papereitaan välttääkseen kohtaamista kanssani. Mutta minä en siitä masentunut, kohteliaasti puhuttelin häntä, englanniksi, ja kerroin huoleni. Jezebel räpytteli häkeltyneenä, ja puisteli päätään sen merkiksi ettei hän ymmärtänyt mitä halusin. Minä vetäisin lapun esiin ja annoin sen Jezebelille.

"Non possibile" totesi Jezebel.
"Miten niin non possibile?" ihmettelen minä.
"Telefono non funziona"
"No vaihtakaa puhelin toiseen"
"Non possibile"
"Miten niin non possibile?"
"Non possibile"

Yritän olla ystävällinen mutta keskustelu ei tästä etene. Jolloin sohvalla retkottanut mies nousee ylös ja puuttuu keskusteluun. Hän on hotellin päällikkö ja hän puhuu englantia. Hän ilmoittaa että kun puhelin ei toimi, se ei toimi. Basta. Ja sen pituinen se. Hän on äärettömän ylimielinen, mutta minä yritän pitää äänensävyni ystävällisenä. Ehdotan että jos puhelinherätys ei toimi, joku tulee koputtamaan aamulla ovelleni. Mutta tämä ei herralle sovi.

"Meillä ei ole sellaista palvelua."
"Ettekö kuitenkin voisi tehdä sen, koska puhelin on rikki. Se ei ole minun vikani."
"Meillä ei ole sellaista palvelua. Käyttäkää herätyskelloa."
"Minulla ei ole herätyskelloa."
"Käyttäkää kännykkää herätyskellona."
"Minulla ei ole kännykkää."
"Miten niin ei ole kännykkää. Kaikilla on kännykkä."
"Vaan minullapa ei ole."
"Miksi ei ole?"
"Se ei kuulu teille."
"Kaikilla on kännykkä."

Huomaan että asia ei etene ellen selitä kännykättömyyttäni. Todellinen selitys on liian pitkä, joten keksin selityksen, jonka pöntömpikin italiaano ymmärtää.

"Kännykkäni varastettiin Roomassa!"
"Ai jaa"
"Niin, että voisitteko tulla koputtamaan ovelle aamulla kello 07.00?"
"Ei täällä ole silloin henkilökuntaa paikalla"
"Väitättekö että tämän kokoisessa hotellissa ei ole henkilökuntaa paikalla aamulla kello 07.00?! Älkää naurattako!"
"On tai ei, ei kenelläkään ole aikaa juoksennella täällä asiakkaita herättelemässä."

Näen punaista ja päässäni sirisee. Ystävällisyys äänestäni on kadonnut.

"Minun huoneessani on puhelin, se kuuluu huoneen hintaan. Joko se puhelin vaihdetaan toimivaan tai joku tulee herättämään minut huomenaamulla kello 07.00!"
"Ei ole vaihtopuhelinta."
"Niinpä siis joku tulee herättämään minut! Ei todellakaan ole minun vikani ettei teidän hotellissanne toimi puhelimet. Ja minun täytyy herätä aamulla, minulla on huomenna tärkeä päivä. Koittakaa ymmärtää."

Äänemme ovat kohonneet sen verran että jostain paikalle luimii nuori pelästyneen näköinen tyttö, henkilökuntaa hänkin. Hän toteaa pienellä äänellä, että hän on huomenna aamuvuorossa ja voi tulla minut herättämään. Mutta päällikkö kieltää häntä puuttumasta keskusteluun.

"Minun henkilökunnallani on muutakin tekemistä. Ei heillä ole aikaa tällaiseen."
"Ei siitä ole paljoakaan vaivaa", piipittää nuori apulainen.
"Ei sinun tarvitse" toteaa päällikkö ja katsoo minua hyökkäävän näköisenä.
"Kyllä minä voin sen tehdä" toistaa nuori apulainen.
"Asia on siis sovittu," totean minä ja kohdistan sanani apulaiselle, "tulet siis kello seitsemän herättämään minut. Alle sette?"
"Si" toteaa apulainen.

Päällikkö puhisee kuin raivostunut härkä ja mulkoilee vihaisena apulaista joka vaivihkaa poistuu paikalta. Jezebel on sen näköinen että hän haluaisi kadota tapettiin. Minäkin puhkun pyhää vihaa. Mutta poistun paikalta. Asia tuli kuitenkin hoidettua. Se tärkeintä.

Tuliko herätys seuraavana aamuna? Mitä luulette:
a) tuli
b) ei tullut
c) vaarinhousut


Jälkikirjoitus: Jos hyppäsit tarinaan kesken ja olet kiinnostunut kuulemaan miten kaikki alkoi ja miten tarina eteni alusta alkaen, niin pääset ensimmäiseen osaan klikkaamalla: Tästä se alkaa