Yksin Italiassa, osa 31: Carraran marmori

Edellisessä osassa tapahtunutta: Tiina on viettänyt kokonaisen päivän Luccassa ja onnistunut jäämään jumiin majapaikkansa suljettuun puutarhaan. Sieltä selvittyään hän on vaipunut helpottuneena yöpuulle jatkaakseen seuraavana aamuna matkaansa La Speziaan ja Cinque Terreen.

Kaatosade Luccassa

Heräsin aamulla siihen että keittiössä kolisteltiin; majapaikassani siis asui kuin asuikin muita ihmisiä. Juttelin tovin viereisessä huoneessa yöpyvän kiinalaisen nuoren naisen kanssa, joka kertoi asuvansa Münchenissä, ja kerroin yöllisestä seikkailustani. Kiinalainen neitokainen osasi arvostaa tarinani dramaattisuutta ja huudahteli oikeissa kohdissa: "Oh no!" ja "OMG!"

Sitten oli aika pakata Arttoo-Dettoo ja suunnistaa kohti rautatieasemaa.

Olin asemalla hyvissä ajoin, reilu tunti ennen junan lähtöä. Kävin ostamassa lippuluukulta junalipun La Speziaan ja sen jälkeen leiriydyin läheisen kahvilan terassille, mistä oli näköyhteys asemalle. Siltä varalta, että asema alkaisi vaivihkaa liukua tiehensä. Olin oppinut että Italiassa voi tapahtua ihan mitä vaan ja päättänyt varautua nyt kaikkeen.

Mukavasti aika siinä menikin vaikka hiljalleen alkoi taivaalle nousta tummia pilviä. Alkoi ripsotella mutta minä istuin ison markiisipäivänvarjon alla ja koin olevani sateelta turvassa. Sade yltyi ja minä yhä nököttelin varjoni alla. Sade lisääntyi ja päivänvarjon markiisi alkoi vettyä sateen valuessa sen reunoilta isoina noroina. Ja yhä minä istuin päivänvarjon alla. Siirsin vain Arttoo-Dettoo -reppuani vähän keskemmälle varjoa. Muut terassilla istujat siirtyivät suosiolla sisätiloihin.

Taivas aukesi tai repesi, miten vain. Se putosi niskaan. Vettä tuli äkkiä aivan hurjalla voimalla joka rysähdytti päivänvarjoni rikki ja alta nanosekunnin olin kastunut luita ja ytimiä myöten. Nappasin Arttoo-Dettoon kainalooni ja siirryin sisätiloihin vettä valuvana. Että näin hauskasti se tämäkin päivä sitten alkoi!

Maisemia junasta

Sade oli jo laantunut kun siirryin asemalle. Juna löytyi helposti, se oli pieni graffitein somistettu paikallisjuna, hidaskin, mutta ei se minua häirinnyt. Katselin maisemia junan ikkunasta, nyt niistä sai aivan eri tavoin irti kuin mitä luotijunalla 250 km/h matkustaessa. Alkumatkasta ikkunat olivat sen verran höyryssä ja vesitippojen täplittämiä että kuvauksesta ei tullut mitään. Ajan myötä viima kuitenkin kirkasti ikkunoita sen verran että sain maisemia myös kameraan tallennettua.

Toskanalaista maisemaa junasta nähtynä

Tällaisena olen nähnyt Toskanan mielikuvissani: pinjoja, sypressejä, suippoja tuijia, vehreää ja vehmasta

Ikkunasta vilistää ohi viinitarhoja ja muita viljelyksiä

Siltainsinööreillä on riittänyt työtä kun Italiaan on viritelty moottoritieyhteyksiä paikasta toiseen

Toskanalaista kukkulamaisemaa

Viareggiossa on junanvaihto

Täälläkin on satanut hetki sitten

Luccasta ei ole suoraa junayhteyttä La Speziaan, vaan junaa pitää vaihtaa Viareggiossa. Vaihtoaikaa viitisentoista minuuttia. Aseman ilmoitustauluilla pyöri italiankielistä tekstiä, jossa puhuttiin jotain seudun junista ja seuraavista päivistä. Enempää en selvää saanut. Kuten en myös vähän väliä kovaäänisistä kajahtavista kuulutuksistakaan, jotka tuntuivat käsittelevän samaa aihetta.

Carrara ja Michelangelo

Viareggiosta matka jatkui kohti La Speziaa. Kun äkkiä vetoisen ja vanhan junavaunun täytti vahva kivipölyn haju. Olimme saapumassa Carraraan, Italian kuuluisaan marmorinlouhintakaupunkiin. Kivipölyn tuoksu ja samaan aikaan näköpiiriin ilmaantuvat valkeat vuoret tekivät yhdessä täräyttävän vaikutuksen. Muistin kotona katsomani BBC:n dramatisoidun Michelangelon elämäkerran. Miten hän vietti useamman vuoden Carrarassa etsimässä juuri oikean kokoista ja riittävän puhdasta palaa marmoria David-veistostaan varten. Muistin samalla myös toisen ohjelman, jossa kerrottiin miten marmoripaloja leikataan kalliosta nykyisinkin vanhoilla metodeilla ja miten mutkikasta on suurten marmoripalojen tuominen vuorilta alas Carraran kaupunkiin.

Marmorilohkareita junaradan varrella

Carrara elää marmorista

Carraran kaupungin asema - takana valkeita marmorivuoria

Maailman hienoin marmori tulee täältä

Näiden vuorten kupeesta on louhittu marmoria mm. Pantheoniin, Trajanuksen pylvääseen ja Michelangelon Pietá- ja David -patsaisiin

Pantheonista Finlandia-taloon

Carraran valkea ja sininen marmori ovat yksiä maailman arvostetuimmista marmorilajeista. Muinaisessa Roomassa käytettiin runsaasti Carraran marmoria, samoin useimmat renessanssin patsaista on veistetty juuri tästä ainutlaatuisesta kivestä.

Wikipedia listaa nykyaikamme merkkiteoksia ja rakennuksia, joiden materiaalina on ollut Carraran marmori. Mukaan mahtuu myös meidän oma Finlandia-talomme:

• Marble Arch, London
• Duomo di Siena, Siena, Italy
• Sarcophagus of St. Hedwig, Queen of Poland, Cracow, Poland
• Manila Cathedral (interior), Manila, Philippines
• First Canadian Place, Toronto, Canada
• Sheikh Zayed Mosque, Abu Dhabi, UAE
• Harvard Medical School buildings, Boston, Massachusetts, USA
• Oslo Opera House, Oslo, Norway
• Normandy American Cemetery and Memorial (Crosses and Stars of David), Normandy, France
• Peace Monument, Washington, DC, USA
• King Edward VII Memorial, Birmingham, UK
• Akshardham, Delhi
• Aon Center (Chicago) Chicago, Illinois, U.S.
• Robba Fountain, Ljubljana, Slovenia
• Finlandia Hall, Helsinki, Finland
• Devon Tower, Oklahoma City, Oklahoma, USA

Carraran anarkistit

Carrara tunnetaan maailmalla myös toisesta perin erilaisesta faktasta; Carrarassa syntyi aikoinaan ensimmäinen eurooppalainen anarkismiliike. Kun tarkemmin ajatellaan, se ei ole ihme. Työ avolouhoksilla oli äärimmäisen raskasta ja kaivostyöläisten työolot olivat erittäin huonot. Monet kaivostyöläiset olivat tuomittuja rikollisia tai lakia pakenevia henkipattoja. Työ kaivoksilla oli niin raskasta ja työlästä että suurta seulaa ei ollut työvoiman palkkauksessa; riitti että henkilö oli valmis louhimaan marmoria ja hänellä oli riittävästi lihasvoimaa ja kestävyyttä.

Kaivosmiehillä ja marmorinlouhijoilla oli perinteisesti radikaaleja ajatuksia ja radikalismista tuli eräänlainen traditio kaivostyömiesten keskuudessa.  Monet Belgiasta ja Sveitsistä karkotetut väkivaltaiset vallankumoukselliset  löysivät turvapaikan Carrarasta ja perustivat sinne ensimmäisen tunnetun anarkistiryhmän vuonna 1885.

Juna ei kauaa seissyt Carraran asemalla, eivätkä ajatuksenikaan enää pidemmälti askaroineet Carraran marmorissa tai Michelangelossa. Olin lähestymässä La Speziaa, mistä päämääränäni oli suunnata kohti Cinque Terren viittä maata (Cinque Terre on sananmukaisesti Viisi Maata).

Mutta siitä seuraavassa postauksessa lisää. Stay tuned!

Yksin Italiassa, osa 25: Uffizi ja renessanssin taideaarteet

Uffizin galleria (Galleria degli Uffizi) on yksi maailman vierailluimmista ja arvostetuimmista taidegallerioista, joka esittelee monipuolisesti erityisesti renessanssin taidetta. Se on myös yksi maailman vanhimmista taidemuseoista.

Rakennus, jonka suunnitteli Giorgio Vasari ja jonka rakennustyöt saivat alkunsa vuonna 1560, oli alunperin suunniteltu Firenzen ja erityisesti Cosimo de Medicin hallinnon virastorakennukseksi, siitä nimi, joka on säilynyt näihin päiviin asti (virasto on ital. uffizi).

Medicien suurherttuasuku alkoi pian käyttää Uffizia myös jatkuvasti kasvavien taidekokoelmiensa säilytys- ja näyttelytilana. Rakennuksen suunnittelijan Giorgio Vasarin mukaan - joka ei ollut vain taiteilija ja arkkitehti vaan myös taidehistorioitsija - Uffiziin kerääntyi sellaisia taiteilijoita kuin Leonardo da Vinci ja Michelangelo "nauttimaan kauneudesta, työskentelemään ja viettämään siellä vapaa-aikaansa."

Vielä sen jälkeen kun Medicien suku oli sammunut, taideaarteet jäivät Firenzeen. Medicien suvun viimeinen jäsen,  Anna Maria Luisa, sai neuvoteltua Firenzen kaupungin kanssa sopimuksen, jonka pohjalta galleriasta muodostui ensimmäisiä moderneja taidemuseoita maailmassa. Uffizin galleria on ollut auki vierailijoille erityispyynnöstä jo 1500-luvulta asti. Suurelle yleisölle se aukesi virallisesti vuonna 1765.

Galleriassa vierailee vuosittain liki 2 miljoonaa kävijää, ja kesäkaudella, erityisesti heinäkuussa ja elokuussa, saattaa jonotusaika galleriaan venyä viiteen tuntiin. Siksi vierailijoita neuvotaan lunastamaan lippu etukäteen. Se on mahdollista tehdä myös netissä. Näin tein minäkin - joskin jouduin silti seisomaan jonossa kolmisen tuntia - kyse oli kuitenkin poikkeustapauksesta eli lakkoneuvotteluista. (Kts. edellinen postaukseni.)

Kuva: © Samuli Lintula / Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0

Käytäviä reunustavat taideteokset on veistetty hellenistisiä ihanteita mukaellen

Uffizin koristeellisia kattoja

Renessanssi syntyy Firenzessä

Yli kolmesataavuotinen aikakausi, joka mullisti maailman niin ajattelun kuin taiteen ja tieteen osalta ja jota taide- ja aatehistorioitsijat kutsuvat renessanssiksi, sai alkunsa juuri Firenzessä. Firenze oli 1400-luvulta lähtien ollut jatkuvasti vaurastuva kaupunkivaltio, jota itsevaltaisesti hallitsi Medicien suku. Renessanssi (sananmukaisesti uudestisyntyminen, italiaksi) oli taloudellisen ja henkisen kasvun ja kiivaan antiikin tutkimuksen aikaa. Tyypillistä ajan tieteilijöille ja taiteilijoille oli perinteisten rajojen rikkominen; ihanteena oli monipuolinen ns. renessanssi-ihminen, jonka mielenkiinto ylitti aiemmat rajoitteet niin että kuvanveistäjä saattoi olla samanaikaisesti myös arkkitehti ja maalari kuten Michelangelo tai maalari saattoi olla yhtä lailla keksijä, lääketieteilijä ja tutkija kuten Leonardo da Vinci.

Italian renessanssi jaetaan yleensä kolmeen eri aikakauteen: varhaisrenessanssiin (1400-luku), täysrenessanssiin (1500-luku)  ja myöhäisrenessanssiin, jota myös manierismiksi kutsutaan (aika täysrenessanssin ja barokin välillä 1600-luvulla). Italiasta renessanssin ajatukset ja vaikutukset levisivät myös muualle Pohjois-Eurooppaan. Alankomaiden renessanssi -nimeä käytetään flaamilaisesta 1400- ja 1500 -lukujen taiteesta.

Miksi renessanssi syntyi juuri Firenzessä? Siitä on olemassa useita teorioita. Vähimpänä tekijänä ei voida pitää taiteita suosivaa Medicien sukua, joka 1400-luvulta lähtien oli ymmärtänyt taiteen merkityksen propaganda-aseena. Erityisesti Cosimo Medici ja Lorenzo Medici (Lorenzo Magnifico) vahvistivat omaa yksinvaltaista asemaansa ympäröimällä itsensä ennennäkemättömän hienoilla taideteoksilla.

Taide toimi vahvana äänitorvena ajatuksille. Kun Medicit olivat joutuneet  väliaikaisesti pakenemaan Firenzestä  Savonarolan herättämän raivon vuoksi,  Michelangelon ainutkertainen David-patsas asetettiin Firenzen keskusaukiolle, Piazza de Signorialle, kaiken kansan ihmeltäväksi. David symboloi firenzeläisille oman kaupunkivaltion ainutkertaisuutta ja voittamattomuutta viholliskaupunkivaltioihin nähden. Kaupungintalon edessä seisova David toimi nyt propagandana Medicejä vastaan - kansa tulkitsi Goljatin olevan kaikkivoipa ja kaupunkia pitkään hallinnut Medicien suku.

Sama patsas tuli myöhemmin jatkamaan viestiään. Nyt toiseen suuntaan, Medicien valtaa korostamaan.

Mikä renessanssin taiteessa viehättää nykypäivänä?

Renessanssia edeltänyt gotiikka oli erityisesti maalaustaiteessa jäykkää ja sääntösidonnaista. Teosten aiheet olivat puhtaasti uskonnollisia ja maalaustapa perustui vanhoihin perinteisiin ja sääntöihin, samaan tapaan kuin Bysantin ikonimaalauksessa. Renessanssi rikkoi nämä rajat. Se haki innoituksensa ympäröivästä todellisuudesta. Vaikka pääosa taiteesta oli yhä kirkon tilaamaa, saivat uskonnollisten teosten henkilöhahmot inhimillisiä piirteitä. Jäykän sovinnaisuuden sijasta nähtiin teosten hahmoissa riemua ja haltioitumista, surua ja vihaa ennennäkemättömällä tavalla.

Jatkuvasti vaurastuvan kauppias- ja pankkiiriluokan myötä taiteilijat saivat kirkon ohella myös uusia mesenaatteja ja tilaajia, jotka sallivat aiempaa laajemman aihepiirin. Erityisesti antiikin vanhat myytit tarjosivat taiteilijoille loputtoman aiheiden aarreaitan. Rohkeat taideteokset löysivät tiensä aatelisten koteihin ja makuuhuoneisiin, ja taiteilijoilla oli jatkuvasti entistä suurempaa kysyntää. Firenzen monissa taideverstaissa ja käsityöläispajoissa piti kiirettä. Täysrenessanssin ajalla erityisesti muotokuvamaalauksesta, joka ennen renessanssia oli tuntematonta, tuli äärimmäisen suosittua. Jokainen vähääkään itseään kunnoittava aatelinen halusi tulla ikuistetuksi jälkipolville veistoksena tai maalauksena.

Henkilökohtaisesti minulle renessanssin taide edustaa samanaikaisesti sielukkuutta, keveyttä ja syvyyttä. Sellaisella mestaruudella, johon taiteilijat eivät ole ennen eivätkä jälkeen renessanssin pystyneet. Samalla taideteokset avaavat mahdollisuuden kurkistaa renessanssin maailmaan, ajatuksiin ja ihmis- ja kauneuskäsityksiin.

Ja Uffizi tarjoaa tähän ehkä maailman parhaimman mahdollisuuden. Se mykistää, se riemastuttaa ja se saa aikaan tunnekuohun, joka ei mene ohi päivien, ei edes kuukausien kuluttua. Yhä palaan näihin hahmoihin, tutkin teoksia, vaikka vain valokuvien kautta, eläydyn ja nautin.

Alla teoksia, jotka Uffizissa tekivät minuun erityisen suuren vaikutuksen. Laitan erikseen vielä yhden kirjoituksen ehkä suurimmasta suosikistani, Sandro Botticellista.

Mutta alla nyt pieni otos teoksista sellaisilta mestareilta kuin Piero della Francesca, Filippo Lippi, Michelangelo Buonarotti, Rafaello Sanzio, Tiziano Vecelli, Leonardo da Vinci ja Michelangelo Merisi da Caravaggio.

Piero della Francesca: Urbinon herttuapariskunta (1465-1472)

Filippo Lippi: Adoration of the Child

Michelangelo: Doni Tondo (Pyhä perhe), 1507

Rafaello Sanzio: Guidobaldo da Montefeltron muotokuva 1507

Rafaello Sanzio: Elizabetta Gonzagan muotokuva 1504

Rafaello Sanzio: Madonna, Johannes Kastaja ja Jeesus (Madonna del Cardellino) 1506

Tiziano: Sairas mies 1514

Tiziano: Urbinon Venus 1538

Caravaggio: Meduusan pää 1597

Leonardo da Vinci: Marian ilmestys 1472-1475