Näytetään tekstit, joissa on tunniste Botticelli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Botticelli. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. huhtikuuta 2015

Yksin Italiassa, osa 26: Sandro Botticelli ja menetetty maine

Taas on matkakertomus hyytynyt muutamaksi kuukaudeksi. Olen luvannut sen loppuun viedä, ja sen teen. Vaikka sitten paloissa. Niille lukijoille jotka ovat vasta tässä vaiheessa hypänneet matkaan kerron, että kyse on noin kuukauden kestäneestä reissusta Italiaan viime syyskuussa. Matka oli tutkimusmatka itseen ja yksinäisyyteen mutta yhtä lailla se oli tutkimusmatka kaikkeen siihen, mitä Italia on. Ensimmäinen osa löytyy tästä: Päätös syntyy.

Edellinen osa päättyi Firenzeen ja Uffizi-galleriaan. Osan lopussa lupasin vielä esitellä erikseen erään lempimaalarini, Sandro Botticellin teoksia, joita löytyikin Uffizista runsaasti.

Sandron elämä tuntemattomuudesta tuntemattomuuteen ja lopulta kaikkien tuntemaksi

Sandro Botticellin (1445-1510) elämänkaari on mielenkiintoinen. Mies syntyi melko tavalliseen firenzeläiseen perheeseen. Taidehistorioitsija Giorgio Vasari kertoo Botticellin olleen älykäs mutta levoton lapsi, joka ei jaksanut keskittyä koulunkäyntiin.  Niinpä hänen isänsä lähetti pojan 14-vuotiaana Botticelli-nimisen kultaseppäystävänsä luo.  Kultasepän oppilaana Sandro kiinnostui maalaustaiteesta, joten oli luontevaa että isä ohjasi pojan karmeliittaveli Fra Filippo Lippin ateljeehen. Botticelli opiskeli Lippin luona 1465–1467 säilyttäen kuitenkin kultasepältä saamansa nimen Botticelli.

Botticellin elämä muuttui kun hän löysi tiensä taiteita suosivan Medicin mahtiperheen siipien suojaan (1478–1490) . Lorenzo Magnifico tilasi Botticelliltä useita teoksia, jotka asetettiin Medicien yksityispalatseihin missä ne pysyivätkin pitkään muun maailman katseilta suojassa. Kuuluisimpana tietenkin Kevät ja Venuksen synty, molemmat teoksia, jotka poikkesivat huomattavasti tuolloisesta maalausperinteestä. Botticellin keveä viivan käyttö, hulmuavat läpikuultavat kankaat ja naishahmojen sulokkuus ja ennen muuta ylimaallinen eteerisyys erottivat Botticellin muista renessanssin taiteilijoista.

Botticelli oli hetken aikaa Firenzen ja pian Rooman suosituimpia taiteilijoita. Hänet kutsuttiin muiden aikalaismestarien ohelle maalaamaan Sikstuksen kappelin seinälle fresko, mikä oli ennen näkemätön kunnianosoitus nuorelle taiteilijalle. Mutta katoavaa on maine ja kunnia. Ja niin se oli erityisesti Botticellin kohdalla.

Vuonna 1490 alkoi Firenzessä vaikuttaa asketismia ja pidättyväisyyttä saarnaava jesuiitta, Savonarola, jonka johdolla pakanalliseksi katsottua maalaustaidetta ja kirjallisuutta poltettiin roviolla. Myös Botticellin kerrotaan polttaneen itse vapaaehtoisesti joitain aiempia taideteoksiaan. Herätyksen saatuaan myös Botticellin taide muuttui, mytologiset allegoriat vaihtuivat kärsiviin kristinuskon hahmoihin. Myös aiemmin keveä ja ilmava maalaustyyli muuttui raskaammaksi ja kolhommaksi.

Viimeiset elinvuotensa Botticelli eli unohduksissa. Kerran kuuluisa ja juhlittu taiteilija kuoli köyhänä ja yksinäisenä ja unohdettuna vuonna 1510. Kuoleman myötä tämän renessanssin hienoimman taitelijan taide vaipui yhtä lailla unohduksiin. Kuka Botticelli?

Botticelli olisi saattanut jäädä lopullisesti unholaan ellei yksi hänen teoksistaan olisi sukeltanut esiin Englannissa. Kyse oli perintönä saadusta teoksesta, The Mystical Nativity, joka esiteltiin Manchesterissä taidenäyttelyssä vuonna 1857.  Samoihin aikoihin oli syntynyt englantilaisten runoilijoiden ja maalareiden romantiikkaa ja varhaisrenessanssia ihaileva pre-rafaeliittien veljeskunta, joka tunnisti Botticellissä hengenheimolaisen.

Kuvaavaa Botticellin äkilliselle uudelleen löytämiselle on se, että ensimmäinen hänestä kirjoitettu monografia julkaistiin vuonna 1893, kun jo 1900-1920 -välisenä ajanjaksona hänestä oli kirjoitettu enemmän kirjoja kuin yhdestäkään toisesta taiteilijasta siihen asti.

Botticellin maine on jatkunut vankkumattomana siitä lähtien meidän päiviimme. Hän on Uffizin taidegallerian tähti. Hänen Keväänsä ja Venuksen syntymänsä ovat kaikkien aikojen eniten monistetuimpia ja printatuimpia taideteoksia. Botticelli on myös jääkaappimagneettien kruunaamaton kuningas, jos mitään on Firenzen katukauppiaiden tarjonnasta ymmärtäminen.

Uffizi-galleriasta löytyy useita Botticellin mestariteoksia, mukaan lukien Primavera ja Venuksen syntymä. Niiden äärellä on jatkuva ihmisvirta - vaikeaa oli saada tauluista yhtäkään kuvaan ilman laumaa ihmisiä taulujen edessä. Parhaani kuitenkin yritin.

Ja tässä näitä olisi, Sandro Botticellin surullisia, mystisiä, salaperäisiä ja eteerisiä naishahmoja. 










Tämä viimeinen kuva on wikipedian public domain -kuva, kuvan on sinne lahjoittanut nimimerkki Aavindraa. Seison pitkään teoksen edessä, mutta täysin mahdotonta saada siitä kuvaa ilman turistilaumaa taulun edessä.







keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Yksin Italiassa, osa 25: Uffizi ja renessanssin taideaarteet

Uffizin galleria (Galleria degli Uffizi) on yksi maailman vierailluimmista ja arvostetuimmista taidegallerioista, joka esittelee monipuolisesti erityisesti renessanssin taidetta. Se on myös yksi maailman vanhimmista taidemuseoista.

Rakennus, jonka suunnitteli Giorgio Vasari ja jonka rakennustyöt saivat alkunsa vuonna 1560, oli alunperin suunniteltu Firenzen ja erityisesti Cosimo de Medicin hallinnon virastorakennukseksi, siitä nimi, joka on säilynyt näihin päiviin asti (virasto on ital. uffizi).

Medicien suurherttuasuku alkoi pian käyttää Uffizia myös jatkuvasti kasvavien taidekokoelmiensa säilytys- ja näyttelytilana. Rakennuksen suunnittelijan Giorgio Vasarin mukaan - joka ei ollut vain taiteilija ja arkkitehti vaan myös taidehistorioitsija - Uffiziin kerääntyi sellaisia taiteilijoita kuin Leonardo da Vinci ja Michelangelo "nauttimaan kauneudesta, työskentelemään ja viettämään siellä vapaa-aikaansa."

Vielä sen jälkeen kun Medicien suku oli sammunut, taideaarteet jäivät Firenzeen. Medicien suvun viimeinen jäsen,  Anna Maria Luisa, sai neuvoteltua Firenzen kaupungin kanssa sopimuksen, jonka pohjalta galleriasta muodostui ensimmäisiä moderneja taidemuseoita maailmassa. Uffizin galleria on ollut auki vierailijoille erityispyynnöstä jo 1500-luvulta asti. Suurelle yleisölle se aukesi virallisesti vuonna 1765.

Galleriassa vierailee vuosittain liki 2 miljoonaa kävijää, ja kesäkaudella, erityisesti heinäkuussa ja elokuussa, saattaa jonotusaika galleriaan venyä viiteen tuntiin. Siksi vierailijoita neuvotaan lunastamaan lippu etukäteen. Se on mahdollista tehdä myös netissä. Näin tein minäkin - joskin jouduin silti seisomaan jonossa kolmisen tuntia - kyse oli kuitenkin poikkeustapauksesta eli lakkoneuvotteluista. (Kts. edellinen postaukseni.)


Kuva: © Samuli Lintula / Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0

Käytäviä reunustavat taideteokset on veistetty hellenistisiä ihanteita mukaellen

Uffizin koristeellisia kattoja
Renessanssi syntyy Firenzessä

Yli kolmesataavuotinen aikakausi, joka mullisti maailman niin ajattelun kuin taiteen ja tieteen osalta ja jota taide- ja aatehistorioitsijat kutsuvat renessanssiksi, sai alkunsa juuri Firenzessä. Firenze oli 1400-luvulta lähtien ollut jatkuvasti vaurastuva kaupunkivaltio, jota itsevaltaisesti hallitsi Medicien suku. Renessanssi (sananmukaisesti uudestisyntyminen, italiaksi) oli taloudellisen ja henkisen kasvun ja kiivaan antiikin tutkimuksen aikaa. Tyypillistä ajan tieteilijöille ja taiteilijoille oli perinteisten rajojen rikkominen; ihanteena oli monipuolinen ns. renessanssi-ihminen, jonka mielenkiinto ylitti aiemmat rajoitteet niin että kuvanveistäjä saattoi olla samanaikaisesti myös arkkitehti ja maalari kuten Michelangelo tai maalari saattoi olla yhtä lailla keksijä, lääketieteilijä ja tutkija kuten Leonardo da Vinci.

Italian renessanssi jaetaan yleensä kolmeen eri aikakauteen: varhaisrenessanssiin (1400-luku), täysrenessanssiin (1500-luku)  ja myöhäisrenessanssiin, jota myös manierismiksi kutsutaan (aika täysrenessanssin ja barokin välillä 1600-luvulla). Italiasta renessanssin ajatukset ja vaikutukset levisivät myös muualle Pohjois-Eurooppaan. Alankomaiden renessanssi -nimeä käytetään flaamilaisesta 1400- ja 1500 -lukujen taiteesta.

Miksi renessanssi syntyi juuri Firenzessä? Siitä on olemassa useita teorioita. Vähimpänä tekijänä ei voida pitää taiteita suosivaa Medicien sukua, joka 1400-luvulta lähtien oli ymmärtänyt taiteen merkityksen propaganda-aseena. Erityisesti Cosimo Medici ja Lorenzo Medici (Lorenzo Magnifico) vahvistivat omaa yksinvaltaista asemaansa ympäröimällä itsensä ennennäkemättömän hienoilla taideteoksilla.

Taide toimi vahvana äänitorvena ajatuksille. Kun Medicit olivat joutuneet  väliaikaisesti pakenemaan Firenzestä  Savonarolan herättämän raivon vuoksi,  Michelangelon ainutkertainen David-patsas asetettiin Firenzen keskusaukiolle, Piazza de Signorialle, kaiken kansan ihmeltäväksi. David symboloi firenzeläisille oman kaupunkivaltion ainutkertaisuutta ja voittamattomuutta viholliskaupunkivaltioihin nähden. Kaupungintalon edessä seisova David toimi nyt propagandana Medicejä vastaan - kansa tulkitsi Goljatin olevan kaikkivoipa ja kaupunkia pitkään hallinnut Medicien suku.

Sama patsas tuli myöhemmin jatkamaan viestiään. Nyt toiseen suuntaan, Medicien valtaa korostamaan.

Mikä renessanssin taiteessa viehättää nykypäivänä?

Renessanssia edeltänyt gotiikka oli erityisesti maalaustaiteessa jäykkää ja sääntösidonnaista. Teosten aiheet olivat puhtaasti uskonnollisia ja maalaustapa perustui vanhoihin perinteisiin ja sääntöihin, samaan tapaan kuin Bysantin ikonimaalauksessa. Renessanssi rikkoi nämä rajat. Se haki innoituksensa ympäröivästä todellisuudesta. Vaikka pääosa taiteesta oli yhä kirkon tilaamaa, saivat uskonnollisten teosten henkilöhahmot inhimillisiä piirteitä. Jäykän sovinnaisuuden sijasta nähtiin teosten hahmoissa riemua ja haltioitumista, surua ja vihaa ennennäkemättömällä tavalla.

Jatkuvasti vaurastuvan kauppias- ja pankkiiriluokan myötä taiteilijat saivat kirkon ohella myös uusia mesenaatteja ja tilaajia, jotka sallivat aiempaa laajemman aihepiirin. Erityisesti antiikin vanhat myytit tarjosivat taiteilijoille loputtoman aiheiden aarreaitan. Rohkeat taideteokset löysivät tiensä aatelisten koteihin ja makuuhuoneisiin, ja taiteilijoilla oli jatkuvasti entistä suurempaa kysyntää. Firenzen monissa taideverstaissa ja käsityöläispajoissa piti kiirettä. Täysrenessanssin ajalla erityisesti muotokuvamaalauksesta, joka ennen renessanssia oli tuntematonta, tuli äärimmäisen suosittua. Jokainen vähääkään itseään kunnoittava aatelinen halusi tulla ikuistetuksi jälkipolville veistoksena tai maalauksena.

Henkilökohtaisesti minulle renessanssin taide edustaa samanaikaisesti sielukkuutta, keveyttä ja syvyyttä. Sellaisella mestaruudella, johon taiteilijat eivät ole ennen eivätkä jälkeen renessanssin pystyneet. Samalla taideteokset avaavat mahdollisuuden kurkistaa renessanssin maailmaan, ajatuksiin ja ihmis- ja kauneuskäsityksiin.

Ja Uffizi tarjoaa tähän ehkä maailman parhaimman mahdollisuuden. Se mykistää, se riemastuttaa ja se saa aikaan tunnekuohun, joka ei mene ohi päivien, ei edes kuukausien kuluttua. Yhä palaan näihin hahmoihin, tutkin teoksia, vaikka vain valokuvien kautta, eläydyn ja nautin.

Alla teoksia, jotka Uffizissa tekivät minuun erityisen suuren vaikutuksen. Laitan erikseen vielä yhden kirjoituksen ehkä suurimmasta suosikistani, Sandro Botticellista.

Mutta alla nyt pieni otos teoksista sellaisilta mestareilta kuin Piero della Francesca, Filippo Lippi, Michelangelo Buonarotti, Rafaello Sanzio, Tiziano Vecelli, Leonardo da Vinci ja Michelangelo Merisi da Caravaggio.


Piero della Francesca: Urbinon herttuapariskunta (1465-1472)
Filippo Lippi: Adoration of the Child



Michelangelo: Doni Tondo (Pyhä perhe), 1507

Rafaello Sanzio: Guidobaldo da Montefeltron muotokuva 1507

Rafaello Sanzio: Elizabetta Gonzagan muotokuva 1504

Rafaello Sanzio: Madonna, Johannes Kastaja ja Jeesus (Madonna del Cardellino) 1506


Tiziano: Sairas mies 1514

Tiziano: Urbinon Venus 1538

Caravaggio: Meduusan pää 1597


Leonardo da Vinci: Marian ilmestys 1472-1475