Edellinen osa päättyi Firenzeen ja Uffizi-galleriaan. Osan lopussa lupasin vielä esitellä erikseen erään lempimaalarini, Sandro Botticellin teoksia, joita löytyikin Uffizista runsaasti.
Sandron elämä tuntemattomuudesta tuntemattomuuteen ja lopulta kaikkien tuntemaksi
Sandro Botticellin (1445-1510) elämänkaari on mielenkiintoinen. Mies syntyi melko tavalliseen firenzeläiseen perheeseen. Taidehistorioitsija Giorgio Vasari kertoo Botticellin olleen älykäs mutta levoton lapsi, joka ei jaksanut keskittyä koulunkäyntiin. Niinpä hänen isänsä lähetti pojan 14-vuotiaana Botticelli-nimisen kultaseppäystävänsä luo. Kultasepän oppilaana Sandro kiinnostui maalaustaiteesta, joten oli luontevaa että isä ohjasi pojan karmeliittaveli Fra Filippo Lippin ateljeehen. Botticelli opiskeli Lippin luona 1465–1467 säilyttäen kuitenkin kultasepältä saamansa nimen Botticelli.
Botticellin elämä muuttui kun hän löysi tiensä taiteita suosivan Medicin mahtiperheen siipien suojaan (1478–1490) . Lorenzo Magnifico tilasi Botticelliltä useita teoksia, jotka asetettiin Medicien yksityispalatseihin missä ne pysyivätkin pitkään muun maailman katseilta suojassa. Kuuluisimpana tietenkin Kevät ja Venuksen synty, molemmat teoksia, jotka poikkesivat huomattavasti tuolloisesta maalausperinteestä. Botticellin keveä viivan käyttö, hulmuavat läpikuultavat kankaat ja naishahmojen sulokkuus ja ennen muuta ylimaallinen eteerisyys erottivat Botticellin muista renessanssin taiteilijoista.
Botticelli oli hetken aikaa Firenzen ja pian Rooman suosituimpia taiteilijoita. Hänet kutsuttiin muiden aikalaismestarien ohelle maalaamaan Sikstuksen kappelin seinälle fresko, mikä oli ennen näkemätön kunnianosoitus nuorelle taiteilijalle. Mutta katoavaa on maine ja kunnia. Ja niin se oli erityisesti Botticellin kohdalla.
Vuonna 1490 alkoi Firenzessä vaikuttaa asketismia ja pidättyväisyyttä saarnaava jesuiitta, Savonarola, jonka johdolla pakanalliseksi katsottua maalaustaidetta ja kirjallisuutta poltettiin roviolla. Myös Botticellin kerrotaan polttaneen itse vapaaehtoisesti joitain aiempia taideteoksiaan. Herätyksen saatuaan myös Botticellin taide muuttui, mytologiset allegoriat vaihtuivat kärsiviin kristinuskon hahmoihin. Myös aiemmin keveä ja ilmava maalaustyyli muuttui raskaammaksi ja kolhommaksi.
Viimeiset elinvuotensa Botticelli eli unohduksissa. Kerran kuuluisa ja juhlittu taiteilija kuoli köyhänä ja yksinäisenä ja unohdettuna vuonna 1510. Kuoleman myötä tämän renessanssin hienoimman taitelijan taide vaipui yhtä lailla unohduksiin. Kuka Botticelli?
Botticelli olisi saattanut jäädä lopullisesti unholaan ellei yksi hänen teoksistaan olisi sukeltanut esiin Englannissa. Kyse oli perintönä saadusta teoksesta, The Mystical Nativity, joka esiteltiin Manchesterissä taidenäyttelyssä vuonna 1857. Samoihin aikoihin oli syntynyt englantilaisten runoilijoiden ja maalareiden romantiikkaa ja varhaisrenessanssia ihaileva pre-rafaeliittien veljeskunta, joka tunnisti Botticellissä hengenheimolaisen.
Kuvaavaa Botticellin äkilliselle uudelleen löytämiselle on se, että ensimmäinen hänestä kirjoitettu monografia julkaistiin vuonna 1893, kun jo 1900-1920 -välisenä ajanjaksona hänestä oli kirjoitettu enemmän kirjoja kuin yhdestäkään toisesta taiteilijasta siihen asti.
Botticellin maine on jatkunut vankkumattomana siitä lähtien meidän päiviimme. Hän on Uffizin taidegallerian tähti. Hänen Keväänsä ja Venuksen syntymänsä ovat kaikkien aikojen eniten monistetuimpia ja printatuimpia taideteoksia. Botticelli on myös jääkaappimagneettien kruunaamaton kuningas, jos mitään on Firenzen katukauppiaiden tarjonnasta ymmärtäminen.
Uffizi-galleriasta löytyy useita Botticellin mestariteoksia, mukaan lukien Primavera ja Venuksen syntymä. Niiden äärellä on jatkuva ihmisvirta - vaikeaa oli saada tauluista yhtäkään kuvaan ilman laumaa ihmisiä taulujen edessä. Parhaani kuitenkin yritin.
Ja tässä näitä olisi, Sandro Botticellin surullisia, mystisiä, salaperäisiä ja eteerisiä naishahmoja.
