Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vasari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vasari. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. huhtikuuta 2015

Yksin Italiassa, osa 26: Sandro Botticelli ja menetetty maine

Taas on matkakertomus hyytynyt muutamaksi kuukaudeksi. Olen luvannut sen loppuun viedä, ja sen teen. Vaikka sitten paloissa. Niille lukijoille jotka ovat vasta tässä vaiheessa hypänneet matkaan kerron, että kyse on noin kuukauden kestäneestä reissusta Italiaan viime syyskuussa. Matka oli tutkimusmatka itseen ja yksinäisyyteen mutta yhtä lailla se oli tutkimusmatka kaikkeen siihen, mitä Italia on. Ensimmäinen osa löytyy tästä: Päätös syntyy.

Edellinen osa päättyi Firenzeen ja Uffizi-galleriaan. Osan lopussa lupasin vielä esitellä erikseen erään lempimaalarini, Sandro Botticellin teoksia, joita löytyikin Uffizista runsaasti.

Sandron elämä tuntemattomuudesta tuntemattomuuteen ja lopulta kaikkien tuntemaksi

Sandro Botticellin (1445-1510) elämänkaari on mielenkiintoinen. Mies syntyi melko tavalliseen firenzeläiseen perheeseen. Taidehistorioitsija Giorgio Vasari kertoo Botticellin olleen älykäs mutta levoton lapsi, joka ei jaksanut keskittyä koulunkäyntiin.  Niinpä hänen isänsä lähetti pojan 14-vuotiaana Botticelli-nimisen kultaseppäystävänsä luo.  Kultasepän oppilaana Sandro kiinnostui maalaustaiteesta, joten oli luontevaa että isä ohjasi pojan karmeliittaveli Fra Filippo Lippin ateljeehen. Botticelli opiskeli Lippin luona 1465–1467 säilyttäen kuitenkin kultasepältä saamansa nimen Botticelli.

Botticellin elämä muuttui kun hän löysi tiensä taiteita suosivan Medicin mahtiperheen siipien suojaan (1478–1490) . Lorenzo Magnifico tilasi Botticelliltä useita teoksia, jotka asetettiin Medicien yksityispalatseihin missä ne pysyivätkin pitkään muun maailman katseilta suojassa. Kuuluisimpana tietenkin Kevät ja Venuksen synty, molemmat teoksia, jotka poikkesivat huomattavasti tuolloisesta maalausperinteestä. Botticellin keveä viivan käyttö, hulmuavat läpikuultavat kankaat ja naishahmojen sulokkuus ja ennen muuta ylimaallinen eteerisyys erottivat Botticellin muista renessanssin taiteilijoista.

Botticelli oli hetken aikaa Firenzen ja pian Rooman suosituimpia taiteilijoita. Hänet kutsuttiin muiden aikalaismestarien ohelle maalaamaan Sikstuksen kappelin seinälle fresko, mikä oli ennen näkemätön kunnianosoitus nuorelle taiteilijalle. Mutta katoavaa on maine ja kunnia. Ja niin se oli erityisesti Botticellin kohdalla.

Vuonna 1490 alkoi Firenzessä vaikuttaa asketismia ja pidättyväisyyttä saarnaava jesuiitta, Savonarola, jonka johdolla pakanalliseksi katsottua maalaustaidetta ja kirjallisuutta poltettiin roviolla. Myös Botticellin kerrotaan polttaneen itse vapaaehtoisesti joitain aiempia taideteoksiaan. Herätyksen saatuaan myös Botticellin taide muuttui, mytologiset allegoriat vaihtuivat kärsiviin kristinuskon hahmoihin. Myös aiemmin keveä ja ilmava maalaustyyli muuttui raskaammaksi ja kolhommaksi.

Viimeiset elinvuotensa Botticelli eli unohduksissa. Kerran kuuluisa ja juhlittu taiteilija kuoli köyhänä ja yksinäisenä ja unohdettuna vuonna 1510. Kuoleman myötä tämän renessanssin hienoimman taitelijan taide vaipui yhtä lailla unohduksiin. Kuka Botticelli?

Botticelli olisi saattanut jäädä lopullisesti unholaan ellei yksi hänen teoksistaan olisi sukeltanut esiin Englannissa. Kyse oli perintönä saadusta teoksesta, The Mystical Nativity, joka esiteltiin Manchesterissä taidenäyttelyssä vuonna 1857.  Samoihin aikoihin oli syntynyt englantilaisten runoilijoiden ja maalareiden romantiikkaa ja varhaisrenessanssia ihaileva pre-rafaeliittien veljeskunta, joka tunnisti Botticellissä hengenheimolaisen.

Kuvaavaa Botticellin äkilliselle uudelleen löytämiselle on se, että ensimmäinen hänestä kirjoitettu monografia julkaistiin vuonna 1893, kun jo 1900-1920 -välisenä ajanjaksona hänestä oli kirjoitettu enemmän kirjoja kuin yhdestäkään toisesta taiteilijasta siihen asti.

Botticellin maine on jatkunut vankkumattomana siitä lähtien meidän päiviimme. Hän on Uffizin taidegallerian tähti. Hänen Keväänsä ja Venuksen syntymänsä ovat kaikkien aikojen eniten monistetuimpia ja printatuimpia taideteoksia. Botticelli on myös jääkaappimagneettien kruunaamaton kuningas, jos mitään on Firenzen katukauppiaiden tarjonnasta ymmärtäminen.

Uffizi-galleriasta löytyy useita Botticellin mestariteoksia, mukaan lukien Primavera ja Venuksen syntymä. Niiden äärellä on jatkuva ihmisvirta - vaikeaa oli saada tauluista yhtäkään kuvaan ilman laumaa ihmisiä taulujen edessä. Parhaani kuitenkin yritin.

Ja tässä näitä olisi, Sandro Botticellin surullisia, mystisiä, salaperäisiä ja eteerisiä naishahmoja. 










Tämä viimeinen kuva on wikipedian public domain -kuva, kuvan on sinne lahjoittanut nimimerkki Aavindraa. Seison pitkään teoksen edessä, mutta täysin mahdotonta saada siitä kuvaa ilman turistilaumaa taulun edessä.







torstai 22. tammikuuta 2015

Yksin Italiassa, osa 22: Firenze - hurmioitunutta hortoilua


Tähän asti tapahtunutta: Tiina on saapunut aamupäivästä Firenzeen Roomasta, ajellut bussilla pitkin ja poikin kaupunkia, lopulta päässyt hotellille, kinannut hotellinpitäjän kanssa ja saanut lopulta hankittua huomista varten puhelinherätyksen. On aika lähteä tutustumaan kaupunkiin.

Missä makaa paljon kuolleita

Tuohtuneena poistuin hotellilta ja suunnistin uudelleen kulmakahvilaan, missä olin saanut jo aiemmin hyvää palvelua ja ystävällistä kohtelua. Isäntäväki tervehtää minua kuin vanhaa tuttua, mikä tuntuu mukavalta. Tilaan lasin viiniä ja istahdan hetkeksi alas. Päivä on jo kääntymässä iltapäiväksi, ja kieltämättä kaikki matkustaminen ja matkapakaasien retuuttaminen ja rähjääminen hotellinpitäjän kanssa ovat ottaneet voimille. On hyvä vain istua ja levähtää, seurailla asiakkaita jotka poikkeavat kahvilaan kuka ostamaan päivän lehden, kuka juodakseen kupposen espressoa ja vaihtaakseen kuulumiset kahvilanpitäjien ja asiakkaiden kanssa.

Aikani huilattuani olen kerännyt riittävästi voimia lähteäkseni liikkeelle. Hotellilta olen napannut matkaani piirretyn turistikartan Firenzestä, äärettömän epätarkan ja mittasuhteiltaan virheellisen, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Avaan kartan kahvilanpitäjille ja kysyn neuvoa keskustaan.

Kuten aiemminkin olen huomannut, neuvominen on italialaisista hauskaa. Isäntäväki on kiireinen mutta pian ympärilläni on rinki kahvilan asiakkaita jotka kaikki kuorossa antavat neuvoja. Pieni englanninkielentaidostaan selvästi ylpeä vanhemmanpuoleinen herrasmies selittää reitin. "Lähdet tästä vasempaan ja kuljet vain suoraan, suoraan ja suoraan. Ja sitten tulet sellaiseen paikkaan, hetki, en muista sanaa, sellaiseen paikkaan missä makaa paljon kuolleita. Sieltä lähdet risteyksestä oikeanpuoleista katua ja kuljet taas suoraan niin kauan että tulet perille. Hyvin helppoa."

Kiitän avusta ja lähden miehen neuvojen mukaan kohti historiallista keskustaa. Matkaa ei ole kuin muutama kilometri. Ja löytyyhän se paikka missä makaa paljon kuolleita, se alla:



Täällä makaa paljon kuolleita

Kuljen viivasuoraa kapeaa katua eteenpäin, ja kadulla kulkee lisäkseni lähinnä vain italialaisia. Vasta aivan keskustassa törmään turisteihin. Nyt minusta ei tunnu, kuten Roomassa tunsin, että olisin vain joissain kulisseissa. Olin keskellä Italiaa, keskellä Toskanaa ja keskellä ihanaa Firenzeä, kaupunkia jota myös Keskiajan Ateenaksi on kutsuttu. Vaikka päivä on pitkä, ovat jalat kepeät.


Tie hotellilta keskustaan on suora

Italiattaret päiväkävelyllä

Matkalla vanhaan keskustaan poikkean pienen kirkon sisäpihalla

 Santa Maria di Fiore eli Firenzen tuomiokirkko, Duomo

Tämä ei ole ensimmäinen kertani Firenzessä. Kävin täällä lähemmäs 30 vuotta sitten, liftaten läpi Euroopan kera silloisen poikaystäväni. Tuolloin telttailimme kaupungin ulkopuolella ja tutustuimme vain pintapuolisesti kaupungin nähtävyyksiin. Uffizin galleria jäi tuolloin näkemättä, rahaa kun lippuihin ei ollut. Seisoin gallerian ulkopuolella ja yritin jotenkin porata katseeni paksujen seinien läpi, turhaan. Vannoin silloin että jonain päivänä palaan takaisin niin rikkaana, että minulla on varaa ostaa sisäänpääsylippu Uffiziin.

Duomossakaan en muista käyneemme. Ainakaan minulla ei ole siitä mitään mielikuvaa. Nyt paikattaisiin tämäkin aukko sivistyksessä.

Olen nähnyt satoja kuvia Firenzen Duomosta. Silti, kun se äkkiä ilmestyi näköpiiriin, teki se valtavan vaikutuksen. Kuten sen on täytynyt tehdä kaikkiin, jotka sen ovat nähneet läpi vuosisatojen. Duomon kupoli, Filippo Brunelleschin huikea arkitehtoninen taidonnäyte, valmistui vuonna 1436. Duomo on yhä Firenzen korkein rakennus ja kaupungin tunnetuin maamerkki.

Duomon kupoli, kun se ilmestyy äkkiä kadunkulman takaa esiin, häkellyttää upeudellaan

Giotton suunnitelma kellotapuli

Itäpään kappelit - kolmessa apsiksessa on kussakin viisi kappelia.

Duomon fasadia


Basilikan eteläreunaa


Sisältä Duomo on Rooman suuriin barokkikirkkoihin verrattuna suhteellisen maltillinen, suorastaan askeettinen. Tämä on perujaan uskonpuhdistajan Girolamo Savonarolan (1452–1498) ajalta. Savonarola, joka myöhemmin poltettiin harhaoppisena samaisella Piazza della Signorialla, saarnasi juuri pidättyväisyyden, yksinkertaisuuden ja asketismin puolesta renessanssin yltäkylläisyyttä vastaan.

Kirkon suurin katseenvangitsija on tietenkin Brunelleschin kupoli, jota koristaa alapuolelta Vasarin Viimeisen tuomion freskot. Vasari aloitti työn vuonna 1568. Työn vei loppuun Federico Zuccaro vuonna 1579.


Duomo on sisutukseltaan ja koristelultaan hyvin maltillinen

Naiset sytyttävät kynttilöitä

Dante ja Jumalainen näytelmä

Yksityiskohta Vasarin kupolin freskosta

Vasarin viimeinen tuomio Duomon kupolin katossa

Piazza della Signoria ja Palazzo Vecchio

Duomolta jatkoin kohti Firenzen keskusaukiota, Piazza della Signoriaa, jota reunustavat Palazzo Vecchio ja sen ikoninen torni, sekä Loggia dei Lanzi, avoin käytävä, jolta löytyy historiallisia veistoksia kuten vaikka Benvenuto Cellinin Perseus ja meduusan pää.


Pinocchio on suosittu matkamuistomyymälöiden tarjonnassa

Tie keskusaukiolle kulkee suuren portin läpi

Elävä patsas, vain pilli suussa liikkui ja pelästytti ohikulkijoita

Vanhaa ja uutta rinnakkain

Hevoskärryt kuljettivat turisteja ympäri historiallista keskustaa

Palazzo Vecchio sijaitsee Piazza della Signorian yhdellä reunamalla

Taustalla Loggia dei Lanzi

Suurherttua Cosimo I:n ratsastajapatsas (Giambologna 1595) Piazza della Signorialla

Neptunus-suihkulähde (Ammannati 1575) Palazzo Vecchion kulmalla. Pronssipatsaat lisättiin suihkulähteeseen myöhemmin.

Yksityiskohta Neptunuksen suihkulähteestä

Hevoset Neptunuksen suihkulähteen juurella

Neptunuksen suihkulähde

Donatellon veistos Judith ja Holofernes

Kopio Michelangelon David-patsaasta Palazzo Vecchion edessä. Alkuperäinen (1501-1504) sijaitsee sekin Firenzessä, Galleria dell'Accademiassa.

Bartolommeo Bandinellin Herkules-patsas (1534)

Benvenuto Cellinin veistos Perseus ja Medusan pää Loggia dei Lanzilla

Patsasrivi Palazzo Vecchion edessä, taustalla Duomon kupoli

Myös Uffizin galleria sijaitsee  täällä, ja tahdoin käydä etukäteen tarkistamassa miten kulku galleriaan käy, missä etukäteen tilatut liput vaihdetaan varsinaisiksi lipuiksi ja mistä on sen jälkeen kulku varsinaiseen galleriaan sisään. Halusin kerrankin pelata varman päälle. Uffizin galleria kun oli matkani tärkein kohde - kuten kerroin, olin vannonut sinne kerran palaavani. Ja päätin nyt pitää tarkan huolen siitä että MIKÄÄN ei mene pieleen. Huomenna kaikki sujuisi kerrankin nuottien mukaisesti.

Hiljalleen aurinko alkoi laskea, ihmeellinen lämmin valo sulki kaupungin syleilyynsä. Lähdin kohti Arno-jokea ja sieltä Santa Crocen kirkolle. Vähänpä tiesin mitä vielä tulisin illan mittaan kokemaan. Mutta siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa. Pysykää kanavalla. Ciao!